Tulee heti mieleen kolme esimerkkiä. Yksi entinen poikaystäväni. Oli Mensan jäsen, ja matemaattisesti huippulahjakas. Mutta mielenterveyden kanssa vähän niin ja näin, ja monet käytännön elämän asiat olivat todella hakusessa.
Toisena esimerkkinä aviomieheni. Luki aikoinaan maisteriksi, ja teki jokusen vuoden tutkijanhommia. Kiinnostui kuitenkin lopulta enemmän hengellisistä asioista ja yksinkertaisesta elämästä. Yhdenlainen "downshiftaaja" siis. Itse olen samanhenkinen, joten olemme ihan onnellisia näin. Appiukkoa tietysti on hävettänyt ja harmittanut pojan valinnat, kun ei ole lähtenyt muiden sisarusten tavoin uraputkeen, vaan tyytyy tällaiseen tavalliseen ja vaatimattomaan elämään.
Yksi sukulaismieheni taas on sekä kirjallisesti että verbaalisesti huippulahjakas. Varmasti olisi ollut lahjoja hyväksi kirjailijaksi/runoilijaksi/käsikirjoittajaksi. Julkaisikin 90-luvulla yhden kirjan, ja on tehnyt johonkin kotimaiseen tv-sarjaan käsikirjoituksia. Mutta tällä hetkellä työskentelee puhelinmyyjänä! (On kyllä todella haka siinäkin hommassa.) Itseä kuitenkin säälittää että lahjat menevät tavallaan täysin hukkaan tuollaisessa hommassa - vaikka ihan kohtalaisesti tienaakin.