Ei kyllä itsellä tulisi edes mieleen lähteä miehen kanssa reissuun noin pitkäksi aikaa ilman lasta. Meillä oli nukumisen kanssa todella rankat ekat 10kk, 7kk iässä poika oli ekaa kertaa yökylässä minun vanhempieni luona. Tästä 2,5kk sisään oli yökylässä yhteensä 3 kertaa. Oli pakko viedä, kun meillä miehen kanssa voimat niin lopussa, että lapselle oli parempi että me vanhemmat saatiin vähän levätä. 10kk iässä poika oli 3 yötä ensi ja turvakodin järjestämässä unikoulussa (päivät oli tietysti kotona). Näistä yökyläilyistä olen kokenut todella paljon huonoa omatuntoa, mutta olosuhteet oli sellasiet, että oli pakko. Meidän perheen jaksamisen takia ei ollut vaihtoehtoja. Huomenna poika täyttää vuoden ja nyt vien hyvin mielin isovanhemmille yhdeksi yöksi hoitoon. Ollaan suunniteltu miehenkanssa hotelliyötä jossain päin suomea, ollaan niin loman tarpeessa, mutta tuo 1 yö saa riittää, vielä pitkän aikaa. Kaikki ihmiset tietysti näkevät eri tavalla. Tuskin kukaan tahallaan lastaan vahingoittaisi. Tämäkin äiti näkee asian eritavalla kuin moni muu, ei hän pahuuttaa matkusta, vaan ajattelee että lomamatka on vanhempien jaksamisen takia tärkeää. En siis lähtisi tuomitsemaan vaikka itse en tekisikään samoin. Jonkun mielestä mekin ollaan varmaan täysin vastuuttomia ja kamalia vanhempia, mutta jokainen itse tietää omat rajansa ja oman lapsensa rajat muita paremmin.