Alkuvuoden '09 lapsettomuushoidoista vauvautuneet

haltia: Ihanalta kuulosti teidän hemmotteluhääpäivä! Onnea vielä jälkikäteen! :heart: Kiva, että Pessillä oli sujunut hoidossaolo hyvin.

Käytiin tuossa Ikeassa ja rautakaupassa ostamassa vähän sisustustarvikkeita Paulin huonetta varten. Tarkoitus olisi pikkuhiljaa sisustaa työhuoneesta pojalle oma huone. Löytyikin jo pari lamppua ja mattoa. Lisäksi olisi tarkoitus tuunata olemassaolevista hyllyistä maaleilla vähän ehompia ja sisutukseen sopivampia.

Tänä yönä loppuu myös yösyötöt. Olen varustautunut korvatulpin nukkumaan olohuoneen sohvalla. En vaan tajua omaa mieltäni. Nyt oli jotenkin haikea olo ja kurkkua kuristi, kun laitoin pojan nukkumaan, vaikka vielä viime viikolla oli täysin valmis sanomaan hei-hei koko imetykselle, kun oli niin vaikeaa, enkä saanut nukuttua. Viime yöt on menneet tosi hyvin muutamalla syötöllä, ei valvomisia, eikä nuhaa.

Pauli on jopa muutaman kerran suostunut ottamaan maitoa sohvalla päiväsaikaan. Siis minähän en ole imettänyt muuten kuin makuuasennossa meidän sängyllä 4 kk:n iän jälkeen muutamaa poikkeuskertaa lukuunottamatta! Mutta nyt poika näyttää malttavan rauhoittua, vaikka tv olisi vieressä auki. Jotenkin tämäkin lisää imetyksestä luopumisen haikeutta, kun näyttäisi siltä, että imetyksestä voisi taas tulla hieman helpompaa.

Lehmänmaitoa annoin puuron joukossa eilen illalla, ja se taisi aiheuttaa masunväänteitä ja ilmavaivoja. Taidan tästä lähtien antaa tavallista maitoa vain aamuisin ja pienen tilkan kerrallaan, ettei niin herkästi vaikuttaisi öihin.

Vielä olisi kotihommia tehtävänä, vaikka voisin kyllä jäädä vaan tähän sohvalle rötväämään...
 
Ensimmäinen yö takana, ja yllättävän hyvin meni. Tai no hyvin ja hyvin, poika valvoi klo 00-02 ja itkeskeli vähän väliä, mutta sen jälkeen nukkui täyttä häkää puoli seitsemään. Ehkä mulla oli vaan aikamoiset kauhuskenaariot mielessä, kun tuo tuntui ihan ok:lta. Nälkä ei selvästikään vaivaa enää öisin, vettä oli juonut n. 50 ml, mutta varmaan jano tuli ihan siitä itkemisestä. Mies oli tietty ihan poikki aamulla ja poikakin aika väsynyt. Silti ei aamulla kelvannut torkut, vaan valvoi yhteentoista, jolloin meni päiväunille.

Vaari kuoli eilen illalla. Hautajaiset on tässä lähiaikoina, varmaan osuu juuri isänpäiväviikonlopulle. :(

Poika keksi eilen ensimmäisen "leikkinsä". Olimme yläkerrassa ja poika haki makuuhuoneesta pyykkikopasta yhden pyykkipojan kerrallaan ja tiputti sen turvaportin välistä portaikkoon. Tätä jatkui vaikka kuinka kauan, ensimmäiset kolme porrasta olivat ihan täynnä pyykkipoikia. :D Tänään hauska leikki on ollut äidin syöttäminen. Poika on laittanut oman lusikkansa lautaselle ja sen jälkeen tarjonnut sitä minulle ja minä olen leikisti syönyt. Mitään ruokaa ei lusikkaan kyllä vielä eksy, mutta on tuo hyvää harjoittelua. :)

Nyt lähdetään vauvajumppaan. Hauskaa marraskuun ensimmäistä viikkoa kaikille!
 
Haltiasuperin kuulonen hemmottelu, oi että!! Hemmetti, pitää nakittaa jostain hoitaja vaikka ees muutamaks tunniks.. päästäs miehen kans jonneki. Tekis kyl terää!

Pantsu Nonii! Hyvinhän se meni sitte :)! Loisto juttu! Pääasia et nyt tietää et maidottakin voi mennä, osaa suhtautua tulevaisuudessa varmemmi siihen ettei turvaudu maitoon yölläkää :) Heh, noi on ihania leikkejä. Joskus ihan ihmettelee mistä noi vaan kumpuaa :D Kyl se lusikkaidea tulee aika nopsaan. Mäkin ihan yllätyin miten se vaan yks kaks keksittiin jossain vaiheessa, et lusikallakin voi lappaa ruokaa naamariin. Haarukka on toinen joka on mieluinen.
 
Pikaisesti vaan...

Käytiin hakemassa pojalle taas silmätulehdukseen lääkkeet! :( Nyt sitten varattiin aika silmälääkärille, joka saa kertoa mielipiteensä noista silmistä. Itse epäilen, että kyynelkanavat pitää aukaista, poika on kuitenkin jo lähes vuoden ikäinen ja siihen mennessä niiden pitäisi kasvun myötä olla auenneet. Tää on nyt kolmas tulehdus kuukauden sisään, ja oireet alkoi tasan viikon päästä edellisen kuurin lopusta.

Näitä pöpöjä tulee nyt näköjään koko ajan, kun kaverin poika on päiväkodissa ja pojat on tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa ja ovat muuten olleet päivälleen samoihin aikoihin kipeänäkin nämä kaikki kerrat!
 
Heips!

Unikoulua väännetään täälläkin. Eli meillä poika on käytännössä nukkunut tähän asti minun vieressäni ja nyt on alkanut opettelu omaan sänkyyn ja samalla yösyntien lopetus. Alkoi käydä jo tosi hankalaksi nukuttaminen, koska herra ei enää nukahtanut tissille, vaan odotti minun alkavan riehua kanssaan sängyllä eikä meinannut millään rauhoittua.Samoin pyörii unissaan niin kovin, että on jo kerran tipahtanut vierestänikin.

Kuten Pantsukin kertoi, myös minä ole tähän asti imettänyt vain maaten. Nyt sitten kertaheitolla muutin systeemin niin, että vain istuen imetän. Vähän oli herra ihmeissään, mutta iltaisin on ainakin hyvin mennyt. Muutenkin hän on selvästi vähentänyt rinnalla oloa, päivisin ei välillä ota kertaakaan maitoa. Mukista kyllä saattaa juoda ihan tavallista maitoa (plus-maitoa) ja puurot keitellään nyt maitoon.

Nyt poika nukahtaa ilman tissiä omaan sänkyyn jo melko hyvin, mutta edelleen heräilee usein öisin. Silittämällä on kyllä nukahtanut uudelleen melko helposti, mutta kellonsiirtämisen myötä meinaa herätä jo klo 5!! ja siihen minä taas en suostu=) Tänä aamuna syyllistyinkin siihen, että otin pojan viereen ja iskin tissin suuhun ja nukuttiin vielä pari tuntia...no toivon, että sisäinen kello pääsee kohta uuteen rytmiin.

Vähän oli minullakin haikea olo tuon yösyöttämisen osalta, vaikka olen jo ajatellut koko imetyksenkin lopettamista, koska ei se näytä niin tärkeä olevan herralle tällä hetkellä. Mutta katsotaan nyt vielä tovi, ja jos itse itsensä vierottaa, niin se siitä sitten.

Meilläkin pyykkipojat ovat pop, samoin kuin pyykkikoneen täyttö ja tyhjennys! Ihana touhulaukku koko pakkaus tällä hetkellä ;-)

Pantsulle vielä osanotto vaarisi kuoleman johdosta.

Mukavia päiviä kaikille! Kesäsiili
 
Kesäsiili: Kiva kuulla teidän unikoulukokemuksia! :) Meillä on käynyt päinvastoin, poika oikein pyytää päästä tissille päivällä, mitä ei tosiaan ole tehnyt moneen kuukauteen! Imetyskertoja tulee noin 5 päiväsaikaan. Meillä ei onneksi ole aamuherätys aikaistunut kuin tunnilla. Viime yönä poika heräsi vasta kolmen aikaan, eikä silloinkaan itkenyt. Oli vain istunut sängyssä tyytyväisenä, kun mies avasi silmänsä. Vesihörpyn jälkeen oli nukahtanut helposti uudelleen.

Tänään on ollut varsinainen känkkäränkkä-päivä. Epäilen, että alaleukaan on puhkeamassa hammas. Tuntuu, että noi alahampaat kipuilevat enemmän kuin ylhäälle tulevat hampaat.

En käsitä. Olen saanut nukuttua öisin pidempiä pätkiä kuin koskaan viimeisen vuoden aikana ja silti olen iltaisin ihan poikki! :kieh: Taitaa olla jotain kaamosväsymystä tms. Nytkin olen aivan valmis menemään nukkumaan, vaikka kello on vasta yhdeksän. Toki oma osansa on kellojen siirtämisellä. Tuntuu, että se ei ole ennen vaikuttanut näin voimakkaasti kuin nyt.
 
Pantalaimon osanottoni :hug: Harmi, jos halutajaiset just isänpäivä viikonloppuna...

Muutama kyseli siitä ostamastani muovailuvahasta. Tässä nettiosoite missä tuote: Feuchtmann - Muovailuvahat ja sormivärit | Laatua lapsille, näyttää tuolla olevan kaikkee muutakin kivaa :D

Meillä nukutaan melki joka yö niin koko yö, suunnilleen klo 21-8.30. Mut toi nukutus tapahtuu iskän (yleensä) syliin. Ja aamulla tuppaa heräileen siinä kuuden seiskan aikaan, ja on ihan väsyneen näköinen. Otan sit viereen ja nukkuu sit vielä sinne puol ysiin. Noista tavoista kyl pitäs päästä eroon... Mut vaatis hermoja ja viitseliäisyyttä... Toki nyt kellojen siirtäminen aiheutti muutoksia...

Me on nyt käyty tiistaisin muskarissa ja torstaisin perhekahvilassa. Sasu tykkää kauheesti kun on kavereita. Tänään piti mennä uimahalliin, mut ollaan hiukka kummatkin räkäsiä, ettei viittitty mennä. Ei olla koskaan viä oltu...

Sanoja meillä ei tuu edelleenkään, mut kai niitäkin aikanaan. Ei vielä hoppua. Ymmärtää kyllä yllättävän hyvin puhetta.

Leikkejä meillä on mm. pallon heittely, palikoiden keräys ja yleinen tarvaroiden roudaus paikasta toiseen. Musiikista tykkää ihan älyttömästi. Hirvee joraus alkaa, kun laittaa musan päälle :D Magneetteja osaa myös laittaa jääkaapin oveen.

Jaahas, nyt olis sit omien iltapuuhien vuoro.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Kiitokset osanotoista. :heart:

Hautajaiset ovat juuri sinä viikonloppuna, jolloin mun piti olla kokousmatkalla, joten joudun perumaan sen reissun. Harmittaa kyllä, koska odotin sitä paljon, mutta en oikein voi olla hautajaisistakaan pois. Hautajaiset on lisäksi meidän kannalta hankalaan aikaan klo 11. Väsynyttä poikaa ei oikein voi kirkkoon ottaa, joten miehen on pakko jäädä sukulaisten luo päiväunien ajaksi ja tulla sitten muistojuhlaan myöhemmin.

Kävin eilen poistattamassa kierukan. Munasarjat eivät olleet aivan niin inaktiivisen näköiset kuin aiemmin, vaan selkeämmin pco-tyyppiset. Noh, mitään varsinaista yritystä nyt ei aloitella, kun ei kuukautiskiertoakaan ole ja imetänkin vielä. Nyt tuntuu, ettei mitään kiirettä olekaan. Oikeastaan on hyvä ihan juuri näin, pystyn olemaan jo vähän "itsekkäämpi" ja menemään vapaammin, kun en ole niin sidottu vauvanhoitoon. Haluan nauttia tästä "vapaudesta" hetken aikaa ennen kuin alkaa taas kalenterin ja ovislimojen kyttäys... ;)
 
Pantsu osanotot täältäkin :hug:

Mä olen ihan kuolemanväsynyt, poika piti taas yöllä tunnin valvomissession ja vaan punkesi istumaan väkisin... Sitten heräskin jo viideltä eikä nukahtanut enää millään uudelleen. Olin siinä vaiheessa niin poikki että pystyin itekin vaan itkemään :'( Tuntuu että nyt raskaanaollessa väsyttää muutenkin 100x enemmän vaikka menen klo 21 nukkumaan. No, onneks kohta pääsee ottamaan ne ekat päikkärit, onhan kello jo 8!

Varasin sitten huomiseksi lääkärin kun poika on ollut räkäinen nyt n. viikon verran niin jos vaikka korvat vaivais. Vaikka taitaa olla vaan levoton sielu tää lapsi, aika levottomia nuo yöt on olleet alusta asti. Ja tällä sit kun tällaisena hetkenä lukee facebookista kaverin tilapäivityksiä tyyliin "Ihanat 15h unet, Minttu-Maaria 4kk nukkui taas koko yön putkeen!" niin meinaa pää räjähtää.

No niin, nyt poika taitaakin olla valmis nukkumaan...
 
Patsulle isot, isot osanotot!! Ja pikaista paranemista!! Silmätulehdus on kurjaa..toiv selvii syy niihin.

Lion heh,seura on kyl pop! Avoin päiväkoti on ollu menestys :) Ja älä huoli "pahoista tavoista".. ei ne ikuisuutta kestä ja pian poitsu ei vois vähää välittää äidin viekusta ;) Sekin aika tulee yllättävän äkkiä.

Emily jep, tutun kuulosia öitä. MEilläkin noita tulee ja menee, mystisiä valvomisia tai sika aikaisia heräämisiä. HuoH. No, ehkä aika aikaa kutakin, täytyy uskoa :) TSemppiä raskausväsymykseen!!

Jep, avoin pvkoti on tosiaan otettu riemuiten vastaan. Sinne katoaa väsyt ja kiukut eikä äitiä /isää ees muisteta :) Ihanaa et tollasia järjestetään. Ja jeee, tammikuusta alkaen päästään muskariinkin! Tuntuu, et just nyt on ollu sopiva aika alottaa tällaset, ku on yhdet unet, niin helppo mennä aamut/iltapäivät.
 
emily: Voimia yöheräilyyn! :hug: Varmasti on rankkaa, kun raskaus vielä väsyttää päälle! Lohtuna voin sanoa, että tuokin helpottaa ajan kanssa. Meillä oli tässä pari kuukautta yöt ihan hirveitä, kun siirryttiin yksiin päiväuniin ja oli sairastelua ym. Mutta nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, kun unikoulu on tepsinyt. *kop, kop* Tosin koputan puuta, koska kohta voi taas tulla joku vaihe/hampaita/kävelemään oppiminen/sairaus ja sitten taas valvotaan... :rolleyes:

Kauniskuu: Kiva, että tyttö viihtyy avoimessa päiväkodissa! Tuntuu olevan tosi sosiaalinen tapaus. :) Täällä ei harmi vaan ole avointa päiväkotia, on vaan srk:n ja MLL:n perhekerhot. Tuonne MLL:n on sen verran matkaa, etten ole viitsinyt lähteä ja srk:n kerhopäivinä on aina ollut jotain muuta menoa! Mutta ehkä ensi viikolla voisi ehtiä, kuka ties... ;) Vauvajumpasta poika tykkää hirveästi, tosin enää ei kauheasti jaksa mitään sylissä tehtäviä juttuja, vaan pitäisi päästä tekemään ja menemään itse!

Silmätulehdusten taustalla on todennäköisesti ahtaat kyynelkanavat, jotka pitää aukaista. Silmälääkärille on aika parin viikon päästä, sitten selviää enemmän.
 
PantsuHeh..me käytiin täällä Srk kerhossa yks pv.. Ei ollu ihan hirveen innostava kokemus. Ajattelin et siellä näkis kamuja ja vois viipottaa ja leikkiä,mut ketut.. Alkaa ensinnäki puoli 10.. ensin 30min kahvittelua ja ihmettelyä sit 30min (!!Siis tän ikästen kans!!) virren veisuuta. Sit ku ns. vapaa leikki alko nii piti jo oikeestaa lähtee veks. Ymmärtäsin jos olis joku 10min hartaus lopuks mut et venytetään koko hommaa tunnilla. Eihän kukaan tän ikänen istu sylissä 30min. Noh..menihän se aika tietty sielläki. Mut toi avoin on hyvä, on hyvät leikkipaikat ja iso sali missä riehua pallojen sun muiden kans, lauluhetki yms. Mä olisin oikeesti voinu kadota paikalta. Likka vaan touhotti menemään ..
 
PANTSULLE osanotto menetyksen johdosta.

Täällä olis kanssa avoin päiväkoti ihan tossa puolen kilsan päässä 2x viikossa, mutta on hankalaa noitten kaksien päikkäreitten kanssa. Se kun kai alko jo 9.30 ja ollaan siinä vaiheessa jo ekoilla päikkäreillä, kun edelleen aamuherätys on klo 6. Toisaalta toi on hyvä herätysaika, koska parin kuukauden päästä alkaa työt ja sitten pitää kuitenkin herätä aina aikaseen....Ollaan kumminki pyritty käymään muskarissa vaikka se onki klo 10, että näkis vähä muita lapsia, että ei tule ihan sokkina sit, kun aloittaa hoidon.
Tänään oli 1-vuotisneuvola ja mitat oli 72,6cm ja 7680g. Pipo 44cm. Sirpakka neiti edelleen, mut kasvu tasaista. Kaksi rokotusta tuli ja hemoglobiini mitattiin ja tyttö huusi kun syötävä. Mäki sain samalla jäykkäkouristusrokotuksen, kun edellisestä on jo pikkasen yli 10v. Käsi alkaa oleen aika kipee...
Synttäreitä vietettiin viikonloppuna ja vielä tulee vieraita lauantaina. Kaikkia kivoja lahjoja tuli mm. Cavatin kengät hoitoa varten, kivoja vaatteita, nukke, palapeli ym.
Bartsu

muokattu hieman, kun pikku painovirhe tuli tuohon pituuteen. On nyt sentään yli 70cm
 
Viimeksi muokattu:
Bartsu Ihanat mitat :) Simpsakka neito tosiaan :) Ja joo, meillä herätys on kans klo 6 tai 5.30..en jaksa lakata ihmettelemästä miten toi jaksaa valvoo 12 asti ennenku menee unilleen. Mut muuten noi yhdet pvunet on tossa mielessä tosi jees et voi mennä aamusta ja illasta.. en valita :) Kaippa tuo nukkuu tarpeeks.. Paljo teillä tulee vrk unta?
 
KAUNISKUU: Meillä tulee vrk unta päivästä riippuen siinä 12-14 tuntia, kun äkkiä laskeskelin. Lähemmäs 14 tuntia menee useimmiten.

JOULUSTA olitte jutelleet täällä. Mulla vähän samoja mietteitä, kun olikos se HALTIAlla, että haluisin omat joulutraditiot ja ilman sellaista kauheeta kiirettä ja juoksemista paikasta toiseen. Mulla oli lapsena aina sellanen joulu, että kaikki kerännyttiin mummulaan ja siellä sit syötiin, avattiin lahjat ym. ja se oli musta tosi kivaa. Nyt jotenkin on sellaset ristiriitaiset fiilikset, kun mies haluaa omille vanhemmilleen ja mä haluisin olla rauhassa kotona tai kutsua väkeä vaik meille. Anoppi taas haluaa "laittaa" ruokaa meille. Mua rassaa sekin, kun se ostaa laatikot valmiina ja must ne nyt ei oikein maistu milleen. Varsinki perunalaatikko pitäs olla kunnon imelletettyä laatikkoo (hämeestä kun olen) ilman mitään siirappeja...No onneks ollaan äitiltä aina saatu perunaloota, kun käy kummitätillään tekemässä aina isot satsit kun siellä saa leivinuunin lämmössä imellyttää....ja sit pakastaa ja paistaa jouluna. Sit mulla on kauhea päähänpinttymä luomukinkusta, mutta ne on vaan niin kalliita että ei persaus kestä millään.

ISÄNPÄIVÄ: Tein miehelle kalenterin ensi vuodelle, missä on neitistä kuvia edestä ja takaa....kai sit pitäs vielä jotain keksiä...

B
 
Ai niin, meil on nyt tutista matsi miehen kans....mä siis haluisin heittää sen pois, mut miehen mielestä tuo on niin pieni, että antaa syödä vaan...Sit saan ite aina yöllä niit tutteja metsästää sängystä ja lattialta. Muutenki kaikki on aina ihan hysteerisiä, jos olen jossain ilman tuttia liikenteessä, että kuinkas nyt pärjätään eikä tuo kaipaa sitä ollenkaan. Paitsi sit tosiaan unille mennessä....
Argh.
Bartsu taas
 
haltia Kuulostipa ihanalle tuo teidän hääpäivä. :) Ittellekin tekisi hyvää..

Meillä on nyt tytön huone valmis ja sitä pitäisi alkaa sisustaa. On siellä jo vaatekaappi ja jotain pientä. Pikkuhiljaa. On tässä tätä rahaa palanut kaikenlaiseen ja en oo ihan hetkeen saanut mistään rahaa. Odottelen siis,kun kuuta nousevaa että tulee eka palkka.

pantsu Osanotot. :hug:

Kattelin ittekin noita muohailuvahoja. Pitänee hommata. :)

Mitäs muuta..aamuisin heräillään 6-7.00 maissa ja 11.00 aikaan menee päikkäreille. Yöunille 19.00 tienoilla. Yölevottomuutta meilläkin,mutta ei mitenkään pahaksi vielä mennyt. Herää suunnilleen joka yö samaan aikaan ja ei nukahda omaan sänkyyn. Tätä nyt pari vkoa jatkunut. Joinakin öinä on jopa nukkunut omassa sängyssä koko yön.

Meillä on nyt minä ite vaihe. Aamu ja iltapuuroa ei syö syöttämällä. OOn sitte tehnyt suht löysää puuroa ja juo sen itte nokkamukista. :)

Pari vapaata olisi tiedossa ja heti huomenna miehen suvun puolella juhlat. Saa nähdä jaksaako mennä.

Meillä alkaa 10kk olla mittarissa lähiaikoina niin voisi alkaa antaa hapanmaitotuotteita.

Seisoskellaan kovasti ettei pidä mistään kiinni,aika hurjan näköistä. Äitiä hirvittää. :)
 
Mä en oikeasti jaksa! Poika tuli perjantaina kipeäksi ja viikonlopun aikana se eteni ihan hirveäksi räkätaudiksi! Nenä tukossa, hirveä yskä, ääni aivan poissa, ja itkee kipuitkua. :( Käytiin tänään lääkärissä ja diagnoosi oli erittäin ärhäkkä adenovirus. Korvat punotti ja kurkussa oli peitteitä. Keskiviikkona on seuraava lääkäriaika, jossa katsotaan mikä vointi on. Tarvittaessa voidaan mennä jo huomenna, ja saada antibiootti, jos menee huonommaksi. Mutta eipä se antibiootti mitään auta, jos on virustauti kyseessä. Viime yönäkin oli pakko ottaa poika viereen nukkumaan, kun ei siitä muuten tullut mitään. Siinä taisi mennä sekin unikoulu sitten pieleen. :(

Ja itsekin siis olin viikonlopun kipeänä, mutta onneksi olo alkoi helpottaa jo eilen.
 
PANTSU: Sympatiat täältä ...mä olen ollu kauheessa yskässä ja kurkku kipeenä (mies oli ensin) Nyt sitten tytöllä alkoi räkä taas lentää ja tosi kiukkuinen ollut. Korvakontrollissa kävi ilmi, että toinen korva ei vielä olekaan kunnossa. Ja antibioottia sitten vaan. Ja kuukauden päästä taas kontrolliin....

Bartsu
 
Bartsu: Voi että! :hug: Pikaista paranemista sinnekin! Monesko korvatulehdus tää on teillä? Toivottavasti ei tule mitään infektiokierrettä.

Poika nukkui jälleen kainalossa, koska omassa sängyssä heräili tunnin välein! :kieh: Onneksi saatiin Pronaxenia, joka auttoi kipuihin. Korvakipuitkun kuunteleminen oli ihan kamalaa. :( Mun mielestä nenäkin pysyi nyt vähän paremmin auki. Lääke lievittää tulehdusta ja varmaan sitä kautta ehkäisee limakalvojen turpoamista.

Poika nukahti eilen lääkärireissulta tultaessa autoon ja nukkui sikeästi, vaikka kannoin kotiin sylissä. Ei herännyt edes vaatteiden riisumiseen! :O Onnistunut viimeksi joskus ihan pikkuvauvana. Tänään sama homma. Mulla oli pakollinen kokous aamupäivällä ja mies viihdytti poikaa lounastaukonsa ajan. Kotimatkalla poika nukahti taas ja sain siirtää suoraan omaan sänkyynsä jatkamaan unia. Heräsi kyllä kesken kaiken, mutta maitotankkauksen jälkeen uni jatkuu taas.

Syöminen on ollut vähän huonoa tässä pari päivää. Lämmin ruoka ei ole maistunut, mutta onneksi puuroa, jugurttia + hedelmäsosetta ja maitoa olen saanut uppoamaan hyvin. Eiköhän se siitä helpota, kun kurkku alkaa parantua. Toivon vaan niin, että kun tästä toivutaan, ei tule heti perään uutta tautia. On ne hautajaiset ja synttärit loppukuusta...
 
Pantsu :hug: tuoreessa muistissa viimekevään RS virus ja viikko sairaalassa..ja enterorokko. Kyllä on ihan takapuolesta, tiedän :( Ja älä huoli, ei kannata surra tota unikouluasiaa. Kipeys on aina poikkeustila, oli ikä mikä tahansa. Jos vieri tms.auttaa nii siitä vaan.

Jep. Toi nimihirviö kuulostaa aika kankeelle :D Mietitääns jotain.. Eihän sen nimen tarvii olla mitenkää tota lapsettomuutta ja alkuvuotta 09 "huutava" koska jengihän on tuttu. Olisko joku "Toivotut Taaperot '09" tms..?!
 
Ja Bartsulle halit myös! Hemmetti että on tautia liikkeellä. Me ollaan ravattu avoimessa pvkodissa ja viimeyönä olin varma et saatiin tauti ku nokka oli tukossa ja niiskutti ja aivasteli..mut eipä aamulla enää mitään ollu..?!

Pikasta paranemista!!!!
 

Yhteistyössä