Huh, jospa nyt ehtisin kirjoitella vähän kuulumisia. Hirmuisesti on tullut tekstiä!
Meillä on pitänyt kiirettä. Ensin oli rapujuhlat ja sitten piti palautella vähän kouluhommia. Päivisin ei poika enää anna mun olla rauhassa koneella. Mulla on siis kannettava olohuoneessa, ja koko ajan poika haluaa tulla räpläämään näyttöä, näppistä, sähköjohtoa, tms.
anselmiina: Käytin Ovestin-nimisiä kapseleita. Nyt ne on olleet loppu jo vähän aikaa, ja tuntuu aivan kuin ei niitä enää tarvitsisi. Mun lääkäri ainakin oli sitä mieltä, että niitä voi ihan huoletta käyttää imetysaikana, kun ovat paikallishoitoa. En ehkä täysimetyksen aikaan olisi ottanut, mutta nyt kun maidon menekki on jo vähäisempää, niin on vähän turvallisempi olo.
Älä stressaa tytön painosta! Vaikka tiedän, ettei se aina niin helppoa ole. Mulla on vähän päinvastaista "ongelmaa". Poika on niin isokokoinen, että jatkuvasti luullaan yli vuoden ikäiseksi. Tosin harva sitä jää kauhistelemaan, että onpa noin pienenä noin iso, mutta itselle vaan tulee välillä sellainen olo, että olenko jotenkin väkisin syöttämällä "lihottanut" toista. :|No joo, ihan tyhmää sellaista on miettiä, mutta ei sitä vaan välillä voi ajatuksilleen mitään.
haltia: Tsemppiä noihin iltataisteluihin! :hug: Tuttuja on nuo riittämättömyyden tunteet ja "huono äiti"-fiilikset. Toivottavasti nyt helpottaa, kun hampaat puhkeavat. Tää on rasittavaa aikaa, kun koko ajan on jotain: hampaita, liikkumaan opettelua, jne. :kieh: Onneksi jossain vaiheessa aika tekee tehtävänsä.
Meillä aloitettiin nyt unikoulu. Meillä on illat menneet taas sellaiseksi, että ollaan miehen kanssa hätävalmiudessa, kun poika heräilee tunnin-parin välein. Tosi ärsyttävää! Ei kaipaa muuta kuin jonkun viereensä, ei ole nälkä eikä mitään hätää. Nyt päätettiin, että opetetaan poika omaan sänkyyn. Tuntuu, että vieressä nukkuu levottomasti ja heräilee öisin syömäänkin taas aika usein.
Unikoulu piti oikeastaan aloittaa vasta huomenna, kun mies on nukuttamassa. Mulla vaan meni tänä iltana totaalisesti hermot, kun poika venkoili, rauhoittui, säpsähti hereille, venkoili, rauhottui... Tätä jatkui tunnin. :kieh: Sitten päätin, että nyt loppuu ja laitoin pojan omaan sänkyynsä. Toki protestoi, mutta nukahti kuitenkin alle puolessa tunnissa. Enemmän se oli sellaista väsykiukkua, kuin varsinaista hätäitkua. Saapa nähdä miten unet jatkuu.
Toki ei olla mitenkään ehdottomasti liikkeellä. Jos tää ei toimi, niin palataan perhepetiin. Voi olla, että otetaan poika aamuyöstä viereen, jos käy kovin levottomaksi. Katsotaan miten homma etenee. Illat olisi vaan mukava saada rauhallisemmiksi.
kuumetta: Harmi tosiaan, että poika oli itkeskellyt. Eiköhän se siitä helpota ajan kanssa ja kuten
haltiakin sanoi, pian voi isä olla ihan ykkösjuttu.
bartsulle onnittelut painonpudotuksesta! :flower:
millis: Meillä on kanssa välillä liian raisut otteet pojalla. Etenkin silmiin yrittää tökkiä, joten pitää olla koko ajan vieressä vartioimassa.
Kaarelle heittäytymistä tehdään meilläkin. Vaipanvaihto ja pukeminen ovat välillä aika haasteellisia, kun toinen heittäytyy ihan spagetiksi ja venkoilee joka suuntaan.
Alkoholista: Mekin nautimme miehen kanssa kohtuudella. Yksi lasillinen ruuan kanssa, joskus kaksi. Varsinaisesti kännäämässä minä en ole ollut vielä kertaakaan. Terassilla kävin silloin kuukausi takaperin ja tulin jo kahdesta juomasta pikku hiprakkaan. Mies on käynyt ehkä kaksi kertaa juhlimassa. Meilläkin on periaate, että toisen on oltava ajokunnossa, jos ollaan mökillä tms. mistä on pidempi matka sairaalaan tai lääkäriin. Kaupungissa sen nyt ei ole ihan niin väliä, kun taksillakin pääsee nopeasti. Mutta tosiaan, eipä me juurikaan alkoholia oteta, joten ei ole tullut sellaista tilannettakaan eteen. Ei mua nolota ostaa alkoholia, paitsi ehkä nyt rapujuhlia varten, kun ostettiin kerralla 15 hlölle juomat.
Ei onneksi Alkon kassa katsonut kovin pahalla silmällä, vaikka vauva olikin ostoskärryissä mukana.
Meillä ei poika ole kovin unikriittinen. Olen huomannut nyt, että nukkuu sen 12 tuntia riippumatta siitä, koska menee illalla nukkumaan. Näin on ollut ehkä pari viikkoa. Jos menee klo 19 nukkumaan, herää klo 7. Jos menee 20.30 nukkumaan, herää yhdeksän maissa. Nyt on pidempään jo mennyt lähempänä klo 21 nukkumaan. Jotenkin päässyt rytmi lipsumaan myöhemmäksi. Päiväunien ajankohta riippuu sitten koska on aamulla herännyt. Edelleen nukkuu kahdet päiväunet, se yksien päikkäreiden ajanjakso jäi aika lyhyeksi. Harmi sinänsä.
Kauniskuu: Mustakin on kiva ostella pojalle jo isojen poikien vaatteita. Yllättävän vähän liittyy haikeutta vauvojen pikkuruisiin vaatteisiin. Katselin kaupassa potkuhousujakin, ja totesin, ettei tolle jässikälle enää sellaisia voi laittaa päälle, eihän se mikään vauva ole!
Mitäs vielä. Meillä on vähän murhetta perheessä. Mun vaari on aika huonossa kunnossa, ei oikein tiedetä mikä on vialla, muuta kuin, että on vanha. Pitäisi nyt viikonloppuna mennä katsomaan häntä sairaalaan, mutta on taas kaikenlaista härdelliä. Auto viedään huoltoon, kyläilyjä ym. sovittu päällekkäin. Huoh.
-Pantsu ja pikku-ukko 9 kk ja rapiat