Alkoholittomat häät - miten mainita kutsussa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Morsmaikku2012
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Morsmaikku2012

Vieras
Järjestämme häät tulevana kesänä A-oikeuksin varustellussa ravintolassa, jossa omia alkoholijuomia ei sallita. On mahdollista, että monet vieraat saattavat tuoda oman "piilopullon". Ravintolan henkilökunnalla on oikeus puuttua asiaan, jos havaitsee tälläisen tilanteen. En halua, että juhlani menee tämän takia pilalle.

Tarjoamme vieraillemme ainoastaan onnittelumaljan, mutta muuten ryyppäminen tapahtuisi jokaisen omalla kustannuksella, rahallisista syistä. Ravintolassa juominen kun on kallista, varsinkin kun osa kutsutuista vieraista on enemmän tai vähemmän alkoholisoituneita. Lisäksi yksi syy on, että haluamme lapsiystävälliset häät.

Nyt kysynkin - miten mainita tämä kaikki "hienotunteisesti" kutsussa/kartan ajo-ohjeiden yhteydessä, vai mainitako ollenkaan? Ei tulisi sitten kenelekään yllätyksenä että meillä on näinkin "kuivat" juhlat. Voisi jäädä jo siinä vaiheessa turhat nipottajat tulematta, ettei myöhemmin tartteis valittaa.
 
Eiköhän jokainen ymmärrä että ravintolaan ei tuoda omia pulloja.
Juhlapaikan kuitenkin kutsussa mainitset, ei noin perussääntöä tarvitse erikseen muotoilla.
Ja vaikka mitä tahtois ja kieltäis, niin joku silti voi tuoda ja se on silloin sen ihmisen ihan oma häpeä.
 
No ei se henkilökunta sulle tuu huutamaan jos jollain on piilopullo :D Kyllä se on sen piilopullon pitelijän synti :D Ja yleensä ihmiset jotka voivat lainsallimissa rajoissa nauttia alkoholia, ovat tietoisia siitä ettei anniskelualueilla saa nauttia omia juomia :)
 
  • Tykkää
Reactions: mamatsu
Meinaat kutsua häihinne ravintolan täyteen viinaan meneviä vieraita?! Mitä lapsiystävällistä tuossa on? Luulenpa, että jo tuo riittää siihen, että juhlasi menee pilalle! :D
 
Meillä oli ravintolassa häät, joihin ei luonnollisestikkaan saanut tuoda omia, mutta vaikka osa viinaan menevä olikin, niin eivät hekään sentään piilopulloa tuoneet. Kutsussa emme asiasta maininneet, ruuan kanssa kuului viini ja olut, niin ja onnittelu malja, muutoin jokainen sai käydä tilaamassa mitä halus omaan laskuun. Ei kai se mikään oletus ole, että viinaa tarvii häissä tarjota? Ei ainakaan mun mielestä. Itse ohjeistaisin mielummin kaason ja besmanin (jos he ottavat ilmottautumiset vastaan) kertomaan, että ravintolassa on baari, josta jokainen voi oman maun mukaan tilata juomaa omalla kustannuksella.

Lapsiystävällisyys on kyllä kaukana ravintolassa pidetyissä häissä, joissa osa porukka on viinaan menevää. Itse emme lapsia häihimme tästäkään syystä kutsuneet.
 
Meillä oli täysin alkottomat häät, eikä siitä erikseen missään kutsussa mainittu. Tosin tuskin kukaan vieraista odottikaan mitään alkoholitarjoilua, sen verran hyvin meidät tuntevat. Jotkut lähtivät sitten keskenään jatkoille, kun me lähdimme viettämään hääyötä. Meidän häitä ei kylläkään vietetty ravintolassa, että sinänsä eri asia.

Mun mielestä teidän ei tarvitse siitä erikseen mainita. Luulisi kaikkien tajuavan, että ravintolaan ei saa viedä omia pulloja. Ja jos joku oikeasti vetää herneet nenään siitä, että tarjoatte vain alkumaljat, niin onpahan ainakin selvä asia siinä vaiheessa, että tulivat teidän häihin vain ryyppäämään eivätkä juhlimaan teidän avioliittoa. Kyllä luulisi, että aikuiset ihmiset osaavat juhlia ilman alkoholiakin. Vielä kun mukana on lapsia. Mikäli ei olisi lapsiystävälliset häät, niin siitä yleensä mainitaan kutsussa erikseen, että vieraat tietävät tulla ilman lapsia.
 
Ääh, en taas tajunnu. :D Joo, eihän niistä kovin lapsiystävälliset tule, jos porukka voi kuitenkin ryypätä siellä niin paljon kuin haluaa omaan laskuun. Tosin jos vieraat osaavat olla hienotunteisia, he eivät vedä mitään perskännejä kun paikalla on lapsia. Tai ainakin odottavat siihen asti, että lapsivieraat ovat ehtineet lähteä. Tuskin kukaan kuitenkaan pienten lasten kanssa juhliin yömyöhään jää.
 
Meillä oli juuri kuvailemasi kaltaiset häät. Alkumalja tarjottiin, mutta ei edes ruokajuomia (paitsi ruuan hintaan kuuluneet). Kutsun oheen laitoin juhlaohjesäännön, jossa muistaakseni kaiken muun käytännön järjestelyn ohella mainitsin omakustannebaarista. Ne joi ketkä halus ja tuli ihan lapsiystävälliset häät.
 

Yhteistyössä