Alkoholistien lapset, miten jaksatte tätä?

[Alkkiksen tytär]

Onko kohtalotovereita, varmasti on. Isäni on alkoholisti ja nyt en enää jaksa sitä juomista. Ryyppäs korttinsa kuukausi sitten ja sen jälkeen ei ole siis tarvinnut olla enää ajokunnossa iltaisin tai viikonloppuisin.
Ennen mä yritin ymmärtää että se ihminen on sairas. Uskoin aina kun toinen sanoi että ei juo. No nyt sitten en muista koska olen viimeksi isääni selvinpäin nähnyt ja mulla on mitta täynnä. Tekisi mieli katkaista täysin välit, mutta kun tuntuu ettei uskalla, kun mitä siitä sitten seuraisi? Isäni on yhä naimisissa äitini kanssa ja kait äitini on vaan päättänyt jaksaa. En jaksa äitiäkään tukea kun en voi käsittää miksi se on juopon kanssa. (kait samoista syistä kun minäkin yhä yhteydessä). Pelätään vissiin molemmat että mitä tekee jos jää yksin. Nyt sitten kuuntelen kun toinen itkee miten hirveä mies on ja toinen on vaan aina kännissä. Omaa elämää koitan elää perheeni kanssa mutta silti iltaisin ei voi olla miettimättä ja surematta. Haluaisin olla ajattelematta koko asiaa..
Mitenkä te muut toimitte? Onko jollain kokemusta omaisille tarkoitetusta AA:sta?

 

[kangasajuruoho]

No jos sanon, että olen nähnyt isäni viimeksi vilaukselta auton ikkunasta jouluna ja keskustellut viimeksi mummoni hautajaisissa pian kaksi vuotta sitten, se kai kertoo tarpeeksi?

 

[ap]

No jos sanon, että olen nähnyt isäni viimeksi vilaukselta auton ikkunasta jouluna ja keskustellut viimeksi mummoni hautajaisissa pian kaksi vuotta sitten, se kai kertoo tarpeeksi?

Haluaisiko isäsi olla tekemisissä kanssasi. Yrittääkö edes? Kun minusta tuntuu että isä haluaisi olla hyvä isoisä jne. mutta viina on sitten kuitenkin loppujen lopuksi parempi kaveri. Minä en tule isääni ensi jouluna näkemään.. viime joulu riitti useaksi vuodeksi.

 

[vieras]

Juu, meillä isä käy sillon tällön meillä kylässä ja on silloin selvinpäin. Erosivat vuosia sitten äidin kanssa ja äiti kyllä siitä sitten muutaman vuoden kuluttua menehtyi syöpään, kyllä isä edelleen porskuttaa menemään eli kyllä ne juopot pärjää, ei siellä lapsenlikkaa tarvita.

 

[PROVO]

Pian tulee neljä vuotta kun ollaan nähty, välillä soittelee vittuillaakseen (?).... sukulaisille puhuu kuinka olen hankala ihminen ja joskus vielä saan ansíoni mukaan - omasta mielestäni olen saanut jo enemmän kuin ansaitsen

 

[kangasajuruoho]

No jos sanon, että olen nähnyt isäni viimeksi vilaukselta auton ikkunasta jouluna ja keskustellut viimeksi mummoni hautajaisissa pian kaksi vuotta sitten, se kai kertoo tarpeeksi?

Haluaisiko isäsi olla tekemisissä kanssasi. Yrittääkö edes? Kun minusta tuntuu että isä haluaisi olla hyvä isoisä jne. mutta viina on sitten kuitenkin loppujen lopuksi parempi kaveri. Minä en tule isääni ensi jouluna näkemään.. viime joulu riitti useaksi vuodeksi.

Haluaisihan minunkin isäni.
Itsestäni en tiedä.

Mutta.

Oikeasti mä vaan odotan, milloin poliisista soitetaan sen kuolleen tai kadonneen. (ja se kai tarkoittaa molemmissa tapauksissa samaa)

 

[minä vaan]

Juu,kokemusta löytyy.Alkoholistin tytär täälläkin.Koko lapsuusaikaa värittää isän juominen.Raitistui minun ollessani parikymppinen,silloin pakon edessä,haima oli lopettaa toimintansa kokonaan.Nyt taas VUOSIEN onnellisten kuivilla vietettyjen vuosien jälkeen alkanut maistella.Olen valtavan pettynyt,loukkaantunut,ahdistunut asiasta.Tiedän ettei siitä ainakaan mitään hyvää seuraa.Onneksi en joudu enää sitä juomista katselemaan enkä kuuntelemaan.Arvet on sen verran syvällä sielussa,ei niistä koskaan irti pääse.Omaisille tarkoitetussa AA:ssa olen vuosia sitten vieraillut,helpottaa kyllä jos haluaa jakaa kokemuksia.Nyt tuntuu,että mulla ei ole voimia kohdata koko asiaa.En jaksa enää vatvoa ja miettiä,avata vanhoja haavoja.Jotenkin sitä on vaan jaloilleen aina noussut.Toivonut,pettynyt ja taas noussut.VOIMIA ja SYMPATIAA sinulle.

 

[ap]

Mulla on kanssa aikoja kun pelkään että äiti soittaa aamulla että isä on sammunut lumihankeen ja kuollut tai jotain. Helpotushan se olisi toisaalta, hirveä sanoa, mutta totta. Isäni mielestähän hänellä ei ole alkoholiongelmaa ja hän juo vain silloin kun huvittaa.. eli siis aina. Olen tehnyt selvät pelisäännöt sen suhteen ettei meille saa tulla kännissä, eikä ole tullutkaan sittemmin. Tuntuu vaan jotenkin niin perhanan pahalta kun sisko on jo välit siihen katkaissut jotenkin haluaisi uskoa että toinen vielä raitistuu.. vaikka tuskinpa sitä tapahtuu.. ei ainakaan jos aina paikkaillaan toisen mokia.. Ahdistavaa.

 

[ap]

Juu,kokemusta löytyy.Alkoholistin tytär täälläkin.Koko lapsuusaikaa värittää isän juominen.Raitistui minun ollessani parikymppinen,silloin pakon edessä,haima oli lopettaa toimintansa kokonaan.Nyt taas VUOSIEN onnellisten kuivilla vietettyjen vuosien jälkeen alkanut maistella.Olen valtavan pettynyt,loukkaantunut,ahdistunut asiasta.Tiedän ettei siitä ainakaan mitään hyvää seuraa.Onneksi en joudu enää sitä juomista katselemaan enkä kuuntelemaan.Arvet on sen verran syvällä sielussa,ei niistä koskaan irti pääse.Omaisille tarkoitetussa AA:ssa olen vuosia sitten vieraillut,helpottaa kyllä jos haluaa jakaa kokemuksia.Nyt tuntuu,että mulla ei ole voimia kohdata koko asiaa.En jaksa enää vatvoa ja miettiä,avata vanhoja haavoja.Jotenkin sitä on vaan jaloilleen aina noussut.Toivonut,pettynyt ja taas noussut.VOIMIA ja SYMPATIAA sinulle.

No minulla on siinä mielessä eri tilanne että isäni alkoholisoitui vasta kun olin parikymppinen eli en ole lapsuudessa kokenut siihen liittyviä pettymyksiä. Mulla on sama tunne ettei sitä halua edes miettiä noita asioita kun itkuhan siinä vaan tulee..

 

[kangasajuruoho]

Sulla on vaikeampi tilanne kuin mulla; isäsi ryyppääminen kun vaikuttaa äitiisikin.

Mun vanhemmat ovat eronneet ja lopulta kaipaamaan jäävät vain mä ja veljeni.

 

[Lunatic]

Ei tartte enää onneksi jaksaa, kun on isä jo veivinsä heittänyt 11 vuotta sitten.

 

[kangasajuruoho]

Olisikohan tää niitä juttuja, joiden kanssa on helpompi elää kun on jo luopunut toivosta?

On isä, rakas jopa, mutta on mikä on, sille ei mahda mitään.


Ja elämä jatkuu.

 

[pikkuruu]

Isä oli tuurijuoppo. Aina se ahdisti ja hävetti. Kyllä se on totta, kyllä se kuolema toisaalta vapauttaa ja helpottaa, kaipaus tietysti jää.

 

[Mummy Sunshine]

Mun isä on juonut mun lapsuuteni pilalle.
Nykyään on asunnoton, rappari siis. Välillä näen entisen kotipaikkakuntani kartsalla ja jutellaan niitä näitä. Hoitoon olen ohjannut vuoden sisällä 2 kertaa, koska ajattelin, että omatuntoni ei jäätä mua rauhaan ellen yritä auttaa. Nyt olen vain lamaantunut asian suhteen, lähes joka päivä mietin, mitä isälle mahtaa kuulua,onko vielä hengissä vai kenties sairaalassa tai putkassa.
Puhelimella ei häntä saa kiinni, välillä soittaa itse ja ilmoittaa olevansa hengissä. En osaa olla vihainen enkä katso oikeudekseni katkaista välejä sairaan miehen kanssa, mutta pyrin pitämään riittävän etäisyyden ettei oma elämäni mene aivan sekaisin enää. Sitä se oli molemmilla kerroilla, kun häntä päihdehoitolassa kävin katsomassa ja stressassin joka päivä, koska juominen taas alkaa. Sikäli helpottavaa, että ryyppää, ettei tarvi ainakaan odottaa sitä, milloin taas aloittaa...

 

[ap]

Niinpä.. kait se on parempi kun ei edes mieti asiaa.. Helpommin sanottu kuin tehty. Menen nukkumaan, mietiskellen taas..

 

[Fulginity]

Minunkin isäni on juonut ikänsä,ainakin niin kaun kun itse muistan...ja en todellakaan toivo että olisin kohdannut isäni niin avuttomana,vaipoissaan,halvaantuneena jo todennäköisesti lopun ikänsä letkuissa olevana kuin nyt tämän sairauden johtamana... Rakastan isääni ja tämä on raskasta minulle,perheelleni ja jopa Äidille vaikka ovat eronneet valovuosia sitten.Se suuri ahdistus mitä tästä on seurannut vaikuttaa koko perheeseen,mieheltäni meni hyvä appiukko/kaveri,itseltä isä,lapsilta vaari ja äidiltä ystävä ja ex-mies...Isähän on toki vielä hengissä mutta kuka sanoo että että tämä kaikki on hänelle ihmisarvoista elämää,vaikka juoppo on ollutkin...?? :|

 

[vieras]

Mun äitini on juonut mun lapsuuteni pilalle oli silloinkin kun ois pitänyt tulla kuopukseni ristiäisiin juovuksissa mut sano syyks et isänikin oli siellä mut tosi ei ollu näin. oon varmaan viime vuonna nähny äitini viimeksi. Eika vihamielisiä tunteita on.

 

[Viblsp]

Isäni oli alkoholisti. Muistan yhä miten minä ja siskoni ja äitini lähdettiin pakoon. Lähdettiin mökille ja pelättiin onko lemmikkieläimet ja koti kunnossa kun palataan. Meille lapsille eläimet taisivat olla se tärkein huolenaihe. Luin myöhemmin että lemmikit ovatkin se suurin huolen aiheuttaja noissa tapauksissa. Jos isä oli muualla, pelättiin äidin tavoin sitä, missä kunnossa ja millä tuulella tulee. Kuulin myös kerran kun seksistä tappelivat ja äitini sanoi isälle että ei ole kiva kun haisee ja hönkii viinalta. :/

Minulla oli alkoholiongelma kun olin parikymppinen sinkku. Enää ei ongelmaa, en halua todellakaan samaa omille lapsilleni.

 

[lady of the lake]

Isäni on myös tuurijuoppo, nyt tahti koventunut eläkkeelle pääsyn jälkeen.Kova juttuhan se on itselle ollut, "isän tytölle" katsoa pahenevaa alkoholisoitumista.Kyllähän sen muistaa jo lapsuudesta, että juomistyyli oli väärä ja juominen oli erittäin humalahakuista isälläni jo silloin ja lopuksi sammui johonkin.

Nuoruuteni meni huolehtiessa isäni perään silloin kun tiesin hänen juovan ja on jatkunut vielä pitkälle aikuisikään.Ovat edelleen siis äitini kanssa naimisissa ja paljon ollaan tekemisissä ja hoitavat lapsenlapsiaankin, mutta kun isäni juo en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä.Sehän on sairaus, joka sairastuttaa koko ympäristön.Monestihan me omaiset "pidämme huolen" siitä, että juoppo pystyy jatkamaan juomistaan eli huolehdimme hänen puolestaan asiat.Muistan itsekin huolehtineeni ja herätelleeni jo lapsena isääni arkiaamuina, että herää töihin jne.Läheiset kun huolehtivat juomarin puolesta näitä asioita niin ei tule paljonkaan tilanteita vastaan, jossa alkoholistin tarvitsisi pysähtyä huomaamaan ettei kaikki mene enää niinkuin pitäisi.Itsekin olen monesti nyt jälkikäteen miettinyt, että minun eikä äitini olisi pitänyt esim.huolehtia krapula-aamuina isäni herättelemistä vaan antaa nukkua-kyllä töissä olisi pikku hiljaa alettu puuttumaan jatkuviin myöhästelyihin jne.Lapsena piti tarkistella, missä kunnossa isä mahtaa olla, että voiko kavereita tuoda leikkimään jne.Kuinka kuluttavaa tuo kaikki olikaan!!!

Nyt aikuisiälläkin olen vielä huolehtinut, tuonut isälleni netistä ja muualta etsimääni tietoa ja yrittänyt ohjata hoitoon ja kaikkea mahdollista.Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan, kuinka huolestunut olen hänen tilanteestaan.Kyllähän hän tietää tuon kaiken, mutta mitäpä nuo ovat auttaneet?!Se on alkoholistin tajuttava itse tilansa ja olla halukas etsimään ja saamaan hoitoa.Läheisten ponnistelut ovat niin kauan turhia kuin alkoholisti ei itse tajua eikä myönnä olevansa avun tarpeessa.Niin paljon olen kuluttanut itseäni, hermojani, aikaani ja henkistä kapasiteettiani tuohon isäni ongelmaan ilman mitään tulosta, että viimein olen tajunnut antaa periksi!Ja ihan oikeasti ensimmäistä kertaa tuntuu ettei enää jaksa kiinnostaa, eikä asia ole minun ongelmani.Ennen olisin luultavasti kirjoittanut harmaana tästä asiasta ettei tuota ongelmaa vain yhdistettäisi minuun (kuka täälläkään minua edes tuntee!).Lähiystävillekään en asiasta juuri puhunut, niin suurta häpeää asiasta tunsin.Nyt vapautuminen on jostain tullut.Olen toki isäni kanssa tekemisissä hänen ollessaan selvinpäin jne mutta yhtään en aio itseäni enää kuluttaa hänen ongelmallaan.Saa nähdä saanko joskus viimein soiton isäni kuolemasta vai ilmoituksen, että hän on lähtenyt hakemaan ongelmaansa apua.Kumpikin päätös on silti hänen käsissään.

 

[Viblsp]

Niin ja nykyään isäni on naimisissa semikasvissyöjän kanssa varmaan n. 10 vuotta. Mummolleni ja papalleni ei koskaan saanut sanoa heidän poikansa alkoholismista. Eikä mitään mun ongelmista. Suku piti pitää täysin puhtaana. Mutta niin, kummatkin vanhempani ovat nyt onnellisia liitoissaan.

 

[Fulginity]

Heitän sitten kysymyksen tähän väliin,mikä on kantanne kun isänne sairastuu,niinkuin omani??Hylkäättekö vanhan juopon vai jaksatteko pysyä tukena niinkuin minä NYT yritän??Minullakaan kuin ei OLE muutakuin 1 Isä!

 

[lady of the lake]

No minä olen tukipylväänä ollut lapsesta lähtien.Isäni kyllä tietää, että apua halutessaan olen häntä tukemassa, mutta hänen juomistaan en enää ollenkaan.Omissa kahdessa lapsessani on ihan sopivasti vahtimista, en kaipaa kolmatta silmällä pidettävää.

 

[vieras]

Mun äitini on juonut mun lapsuuteni pilalle oli silloinkin kun ois pitänyt tulla kuopukseni ristiäisiin juovuksissa mut sano syyks et isänikin oli siellä mut tosi ei ollu näin. oon varmaan viime vuonna nähny äitini viimeksi. Eika vihamielisiä tunteita on.

Korostan että meillä on se äiti joka on alkkis on pari kertaa ollu pakkohoidossakin alkoholin takia kun on ollu etsimässä sairaalasta mei pienintä siskoa kun mei isän talo on muka palanut ja isä kuollut ja sisko sairaalassa vaikka mikään tosta ei pitänyt paikkaansa. Ja kaiken näköistä muutakin löytyy ei jaks ees kirjoittaa. Isä sai pienimmän siskon joka oli eron hetkellä pieni itselleen kävi tapaamisissa siihen asti kun itse sanoi että ei halua mennä ja sossus sanottiin et ei voi pakottaa. Ja tosiaan edelleenkin tunteet on semmoisia että en halua jutella hänen kanssaan juominen jatkuu ja väite et ei hän juo vaikka noin neljä kertaa on mutki nähny aikoinaan ja ei ees tunnistanu omaa tytärtään. Kysyi vaan multa et kenenkäs tyttöjä sä oot!

 

[Fulginity]

Minunkin isäni on juonut ikänsä,ainakin niin kaun kun itse muistan...ja en todellakaan toivo että olisin kohdannut isäni niin avuttomana,vaipoissaan,halvaantuneena jo todennäköisesti lopun ikänsä letkuissa olevana kuin nyt tämän sairauden johtamana..(laaja aivoinfrakti vas.puolen aivolohkossa). Rakastan isääni ja tämä on raskasta minulle,perheelleni ja jopa Äidille vaikka ovat eronneet valovuosia sitten.Se suuri ahdistus mitä tästä on seurannut vaikuttaa koko perheeseen,mieheltäni meni hyvä appiukko/kaveri,itseltä isä,lapsilta vaari ja äidiltä ystävä ja ex-mies...Isähän on toki vielä hengissä mutta kuka sanoo että että tämä kaikki on hänelle ihmisarvoista elämää,vaikka juoppo on ollutkin...?? :|

:attn:

 

[vieras]

Mun äitini on juonut mun lapsuuteni pilalle oli silloinkin kun ois pitänyt tulla kuopukseni ristiäisiin juovuksissa mut sano syyks et isänikin oli siellä mut tosi ei ollu näin. oon varmaan viime vuonna nähny äitini viimeksi. Eika vihamielisiä tunteita on.

Korostan että meillä on se äiti joka on alkkis on pari kertaa ollu pakkohoidossakin alkoholin takia kun on ollu etsimässä sairaalasta mei pienintä siskoa kun mei isän talo on muka palanut ja isä kuollut ja sisko sairaalassa vaikka mikään tosta ei pitänyt paikkaansa. Ja kaiken näköistä muutakin löytyy ei jaks ees kirjoittaa. Isä sai pienimmän siskon joka oli eron hetkellä pieni itselleen kävi tapaamisissa siihen asti kun itse sanoi että ei halua mennä ja sossus sanottiin et ei voi pakottaa. Ja tosiaan edelleenkin tunteet on semmoisia että en halua jutella hänen kanssaan juominen jatkuu ja väite et ei hän juo vaikka noin neljä kertaa on mutki nähny aikoinaan ja ei ees tunnistanu omaa tytärtään. Kysyi vaan multa et kenenkäs tyttöjä sä oot!

Lisään vielä vaikka äitini juominen jatkuu hän ei myönnä tätä juomista vaikka sairaalahenkilö kunta näki sen tilanteen kotona et mimmosessa kunnossa oli kämppä tyhjine pulloineen. Silloin on vaikeata saada juomisen takia jos se itse ei sitä ymmärrä tai myönnä. tai ei halua myöntää en tie mut aina ku isäni iltavuoroon lähti ni äiti lähti hakeen kaupasta kaljaa!