Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Lapsen saaminen
~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="Rusakkonen, post: 32379252, member: 143967"]</p><p>Kiitos ihanista viesteista ja muistamisesta. En ole viela kommentoinut mitaan minnekaan, mutta olen lukenut postaukset, ja kiitan kovasti kaikkia. Olen siis aitiyslomalla - saan ihan normaalin aitiysloman.</p><p></p><p>Valitettavasti tosiaan poikamme syntyi kuolleena sunnuntaina 1.12.2019 klo 23:22 (raskausviikko 36+1). Olemme surun murtamia, mutta meita on auttanut jonkin verran se, etta taalla UK:ssa kaikki kuolleenakin syntyneet (rv 24:sta alkaen) rekisteroidaan virallisesti vaestorekisteriin, eli on niin kuin helpompi tassa virallisestikin hahmottaa, etta mieheni ja mina olemme nyt sitten isa ja aiti, ikuisesti, vaikka meidan ensimmainen lapsemme on siis enkeli. Saimme myos kastaa lapsen sairaalassa ja ottaa paljon kuvia. Poikamme kaytossa oli erikoisvalmisteinen kylmavuode, jonka avulla saimme pitaa hanta huoneessamme useita tunteja paivassa, lukea hanelle tarinoita ja laulaa lauluja, ja ottaa paljon kuvia ja videoita. Han oli meidan kanssamme sunnuntaiyosta aina keskiviikkoiltapaivaan 4.12.</p><p></p><p>Synnytys oli pitkallinen, varsinkin siis koska kehoni ei ollut siina vaiheessa viela yhtaan valmis synnyttamaan. Minulle annettiin perjantaina 29.11. aamulla kohdunkaulaa pehmittava laake. Sitten illalla laitettiin hormoonipessaari, joka sai olla paikoillaan maksimissaan 36 tuntia. Mitaan tuntemuksia ei tullut. Sunnuntaina 1.12. aamulla mentiin synnytyssaliin. En ollut avautunut tippaakaan. Sitten katilo yritti puhkaista kalvot. Tama ei onnistunut, koska en ollut siis tippaakaan auki ja kuulemma ruumiinrakenteeni oli sellainen, etta kohdunsuu oli jossakin ihan ylhaalla ja mutkan takana. Sitten laakari yritti puhkaista kalvot; ei onnistunut. Laitettiin oksitosiinitippa. Alkoi hiukan kuukautismaisia tuntemuksia tuntua, mutta ei viela kylla paljon mitaan. Kahden tunnin jalkeen alkoi tuntumaan hiukan lievia supistuksia. Sanottiin, etta maksimissaan oksitosiinilla voitaisiin yrittaa nelja tuntia ilman kalvojen puhkaisua. Minua yritettiin koko ajan suostutella keisarinleikkaukseen, ehka heita saalittivat nuo kalvojenpuhkaisuyritykset, jotka olivat aika rankkoja ja joista selvisin ilokaasun avulla (vai olisiko heilla vain ollut kiire?). Mutta en suostunut, koska koko ajan mielessa oli, etta viela tassa mahdollisimman pian yritan raskautta uudelleen, ja ilman elavaa vauvaa en halunnut keisarinleikkausta 'turhaan'. Koko ajan odotin ja odotin kipujen alkamista. Laakari yritti puhkaisua uudestaan, mutta ei onnistunut. Lopulta 4.5 tunnin jalkeen olin 1 cm auki - ja kaikkein pitkasormisin katilo sai lopulta kalvot puhkaistua. Lapsiveden tuloa ei huomattu (hmm? Olisiko siina mitaan yhteytta kohtukuolemaan? Tosin 1.5 viikkoa sitten lapsivetta oli sopivasti, ja missaan vaiheessa en ollut sen huomannut vuotaneen pois).</p><p></p><p>Kun kalvot saatiin puhkaistua, supistukset alkoivat tulla kunnolla siina iltapaivan aikaan. Kohta piti kayttaa ilokaasua joka supistuksella. Parin tunnin sisaan pyysin dimorfiinipistoksen (sita ei normaalisti anneta vauvan ollessa elossa, mutta tassa tapauksessa se oli vaihtoehto). Minua yritettiin suostutella ottamaan epiduraali, mutta taaskaan en halunnut ottaa sita 'turhaan', kun ei ollut elavaa vauvaa tulossa enka halunnut ottaa selkaytimen kanssa tassa tapauksessa riskeja. Dimorfiini vei kivuilta hiukan teraa parin tunnin ajaksi, mutta sitten ne tulivat takaisin ja ilokaasun avulla selvisin. Viimeiset noin kuusi tuntia arvioisin, etta noin joka kolmas ja sitten joka toinen minuutti supistukset olivat sietamattomia, mutta kestin ilokaasun avulla. En kylla enaa oikein tajunnut siina vaiheessa enaa muuta, kuin etta yrittelin levata supistusten valilla ja sitten taas ilokaasua. Lopulta pyysin lisaa dimorfiinia (tai kuulemma olin jo pyytanyt epiduraaliakin siina vaiheessa!), mutta katilo sanoikin, etta paa nakyy, ja nyt voin ponnistaa. Jollain kolmella-neljalla ponnistuksella tosiaan sitten vauva syntyi 23:22 ja hanet laitettiin rinnalleni. Han oli aivan taydellinen - ainoastaan siis ... han ei siis tietenkaan ollut elossa. Poikamme on muuten taysin mieheni nakoinen, mutta aivan ihmeen kautta hanella todellakin on MINUN suuni (uskon tassa yhteydessa vahvasti epigenetiikan ihmeisiin!).</p><p></p><p>Maidon tulo pysaytettiin tabletilla ennen sen nousua.</p><p></p><p>Minulle tuli oikeaan jalkateraan turvotusta ja kipua erityisesti synnytyksen yhteydessa (turvotus jalkaterissa alkoi lievasti jo muutamaa paivaa ennen), vaikka tukisukat olivatkin jaloissa synnytyksen aikana ja olin ollut Klexane-pistoksilla (Inhixa, enoxiparin 60mg 1 x paivassa) ennakoivalla hoidolla 28. raskausviikosta lahtien (myos aspiriini oli kaytossa noin 16. viikolta raskausmyrkytysta estamassa). Synnytyksen jalkeen sitten aloitettiin varmuuden vuoksi seka ihotulehduksiin auttava antibiootti (viikon kuuri on jo loppunut) seka tukoshoito Klexanella (Inhixa/enoxiparin 100mg 2 x paivassa; ollut kaytossa nyt noin viikon). Koska ultramalla reitta ja polven alustaa tukosta ei loytynyt (jalkateraa tai varpaiden aluetta ei kuulema voi ultrata), tama tehostettu Klexane-hoito otettiin noin niin kuin varmuuden vuoksi. Huomenna (tanaan) toistetaan ultrakuvaus ja arvoidaan uudestaan hoidon tarve. Mielestani tehostettua hoitoa pitaisi jatkaa viela ainakin muutama viikko, vaikka ehka eivat aio ihan kolmea kuukautta sita pelkastaan jalkateran alueen 'mahdollisen' tukoksen takia jatkaa. Joka tapauksessa turvotus on nyt viime paivina ollut laskussa. Kaytan yha reisiin ulottuvia tukisukkia yot ja paivat. Aspiriinin (75 mg/paiva) lopetin ennen synnytysta.</p><p></p><p>Kamalalta tassa tietenkin tuntuu se, etta JOS olisi ollut MITAAN aavistusta tulevasta, niin poikamme olisi varmasti voitu ottaa keisarinleikkauksella tahan maailmaan ja han olisi varmastikin selvinnyt; hanen painonsa oli jo 2945 grammaa ja pituutensa 49 senttimetria. Mutta kun ei ollut mitaan selkeita merkkeja vaikeuksista. Olin ollut edellisena paivana sairaalassa tarkastuksessa, koska olin saanut kotiverenpainemittarilla korkeita arvoja, mutta sairaalassa arvot eivat olleet erityisen korkeita - mutta kotimittari naytti siellakin heti valittomasti sairaalamittauksen jalkeen hurjia arvoja, joten arveltiin mittariini vain tulleen jonkin vian. Vauvan pulssi oli tuolloin 130 tai jonkin verran ylitse, joten vauvan arveltiin olevan kunnossa, vaikka juuri sina edeltavana paivana liikkeet olivat hiukan pienempia. Mutta kun hanella oli tapana se, etta joinakin paivina tuntui pienempia liikkeita ja sitten taas hanen kohdussa kaantyessaan seuraavina paivina saattoi taas olla isompia potkuja. Tuona kohtalokasta paivaa edeltavana paivana minua laitettiin sairaaassa kavelemaan 40 minuuttia sairaalan kaytavalla (yritettiin seurata verenpainetta ja hapenottoa esim. mahdollisen tukoksen varalta), mika oli minulle kivuliasta silloin vaivanneen iskiaksen takia, mutta kavelin hitaasti. Juuri sen jalkeen vauva liikkui jotenkin villemmin, mutta en osannut aavistaa mitaan. Jossain vaiheessa iltaa han sitten taisi hiljentya, ja luulin hanen nukkuvan. Mutta sitten seuraavana aamuna ei ollutkaan liikkeita ollenkaan. Oli kuin pahaa unta, kun minulle kaksi laakaria kertoi, etta pulssia ei loydy. Viela muutama paiva sitten yritin tassa viela nipistaa itseani, etta jos vaikka heraisin ja tama kaikki olisi ollut pahaa unta... Mutta kun ei ole. Kamalaa on, etta vaikka mita tassa nyt sitten tapahtuisi, vaikka saisimme joskus toisen lapsen, niin nimenomaan tahan ihanaan esikoispoikaamme emme pysty enaa tassa maailmassa elavassa elamassa tutustumaan paremmin - ja nyt pitaa jarjestaa hautajaisetkin lapsellemme. Tama on niin kasittamattoman, kasittamattoman kamalan tuskallista. Itku on meilla molemmilla herkassa.</p><p></p><p>Poikamme maallinen ruumis lahetettiin sitten Oxfording yliopiston John Radcliffe -sairaalaan taydellista ruumiinavausta ja geenitesteja varten. Hanen maallinen 'toukkakotelonsa' on nyt sitten maanantaina palannut Oxfordista Northamptoniin, eli voimme jarjestaa hanelle hautajaiset. Ruumiinavauksen tuloksia meilla ei toki viela ole - siihen menee viela ainakin noin 11 viikkoa, ja voipa menna jopa kuukausia. Tama johtuu siita, etta oxfordilaisten laakareiden pitaa tulkita tulokset, ja ruuhka on kova. Eli sinansa emme tassa voi 'odottaa' noita tuloksia (joillakin on mennyt jopa 6-8 kuukautta niiden saamiseen). Lisaksi kuulemma vastauksia saadaan vain noin 40-50%:ssa tapauksista; lopuissa tulokset jaavat selittamattomiksi.</p><p></p><p>Pieneen poikaamme voimme tutustua paremmin vasta taivaassa. Mutta jotenkin elaman on jatkuttava. Minulle antaa tassa asiassa ryhtia tulevaisuuden suunnittelu. Kuten jo mainitsin, niin haluamme yrittaa raskautta uudelleen. Katilo taalla on sanonut, etta heti ensimmaisen kuukauden aikana synnytyksesta naisen hedelmallisyys saattaa naisella olla huipussaan, ja erityisesti siina 21 paivan kuluttua synnytyksesta nainen saattaa ovuloida, ja hanella saattaa tuolloin olla huomattavasti tavallista tilannetta suurempi mahdollisuus tulla raskaaksi. Eli tassa ensimmaisen kuukauden aikana aiomme niin pian kuin mahdollista yrittaa luomusti. Sain toki synnytyksessa toisen asteen repeaman (en edes huomannut asiaa, eika ompelu tuntunut missaan, vaikka ei puudutettu), mutta se on parantunut hienosti. Katilo katsoi sita tanaan ja vaikka tikit eivat viela ole kokonaan sulaneet, ei ole kipuja ja kaikki on hienosti. Myos jalkivuoto on kaytannossa kokonaan jo lakannut; eilen tuli enaa hiukan ruskeaa ja tanaan ei oikein enaa mitaan, ehka ihan hiukan kellertavaa. Eli ihan kohta voimme hanen mukaansa yrittaa raskautta. Katsotaan sitten. Jos luomuna ei onnistu, niin haluaisin ehdottomasti yrittaa IVF:lla eli pakastetun alkion siirrolla mahdollisimman pian. Olen ottanut yhteytta suomalaiseen laakariini kysyakseni asioista.</p><p></p><p>Tallaisesta surusta ei koskaan paase yli. Kylla mina ja mieheni olemme tassa prosessissa muuttuneet. Meilla tulee aina olemaan tama surukerros mukana; nyt yritetaan vain vakiinnuttaa jotakin 'uutta normaalia', enkelipojan vanhempina. Mutta taytyy uskoa, etta toivoa yha on ... surunkin lapi ... ja jotain parempaa loytyy tulevaisuudesta.</p><p></p><p>Rusakkonen - Forever Mummy/äiti</p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="Rusakkonen, post: 32379252, member: 143967"] Kiitos ihanista viesteista ja muistamisesta. En ole viela kommentoinut mitaan minnekaan, mutta olen lukenut postaukset, ja kiitan kovasti kaikkia. Olen siis aitiyslomalla - saan ihan normaalin aitiysloman. Valitettavasti tosiaan poikamme syntyi kuolleena sunnuntaina 1.12.2019 klo 23:22 (raskausviikko 36+1). Olemme surun murtamia, mutta meita on auttanut jonkin verran se, etta taalla UK:ssa kaikki kuolleenakin syntyneet (rv 24:sta alkaen) rekisteroidaan virallisesti vaestorekisteriin, eli on niin kuin helpompi tassa virallisestikin hahmottaa, etta mieheni ja mina olemme nyt sitten isa ja aiti, ikuisesti, vaikka meidan ensimmainen lapsemme on siis enkeli. Saimme myos kastaa lapsen sairaalassa ja ottaa paljon kuvia. Poikamme kaytossa oli erikoisvalmisteinen kylmavuode, jonka avulla saimme pitaa hanta huoneessamme useita tunteja paivassa, lukea hanelle tarinoita ja laulaa lauluja, ja ottaa paljon kuvia ja videoita. Han oli meidan kanssamme sunnuntaiyosta aina keskiviikkoiltapaivaan 4.12. Synnytys oli pitkallinen, varsinkin siis koska kehoni ei ollut siina vaiheessa viela yhtaan valmis synnyttamaan. Minulle annettiin perjantaina 29.11. aamulla kohdunkaulaa pehmittava laake. Sitten illalla laitettiin hormoonipessaari, joka sai olla paikoillaan maksimissaan 36 tuntia. Mitaan tuntemuksia ei tullut. Sunnuntaina 1.12. aamulla mentiin synnytyssaliin. En ollut avautunut tippaakaan. Sitten katilo yritti puhkaista kalvot. Tama ei onnistunut, koska en ollut siis tippaakaan auki ja kuulemma ruumiinrakenteeni oli sellainen, etta kohdunsuu oli jossakin ihan ylhaalla ja mutkan takana. Sitten laakari yritti puhkaista kalvot; ei onnistunut. Laitettiin oksitosiinitippa. Alkoi hiukan kuukautismaisia tuntemuksia tuntua, mutta ei viela kylla paljon mitaan. Kahden tunnin jalkeen alkoi tuntumaan hiukan lievia supistuksia. Sanottiin, etta maksimissaan oksitosiinilla voitaisiin yrittaa nelja tuntia ilman kalvojen puhkaisua. Minua yritettiin koko ajan suostutella keisarinleikkaukseen, ehka heita saalittivat nuo kalvojenpuhkaisuyritykset, jotka olivat aika rankkoja ja joista selvisin ilokaasun avulla (vai olisiko heilla vain ollut kiire?). Mutta en suostunut, koska koko ajan mielessa oli, etta viela tassa mahdollisimman pian yritan raskautta uudelleen, ja ilman elavaa vauvaa en halunnut keisarinleikkausta 'turhaan'. Koko ajan odotin ja odotin kipujen alkamista. Laakari yritti puhkaisua uudestaan, mutta ei onnistunut. Lopulta 4.5 tunnin jalkeen olin 1 cm auki - ja kaikkein pitkasormisin katilo sai lopulta kalvot puhkaistua. Lapsiveden tuloa ei huomattu (hmm? Olisiko siina mitaan yhteytta kohtukuolemaan? Tosin 1.5 viikkoa sitten lapsivetta oli sopivasti, ja missaan vaiheessa en ollut sen huomannut vuotaneen pois). Kun kalvot saatiin puhkaistua, supistukset alkoivat tulla kunnolla siina iltapaivan aikaan. Kohta piti kayttaa ilokaasua joka supistuksella. Parin tunnin sisaan pyysin dimorfiinipistoksen (sita ei normaalisti anneta vauvan ollessa elossa, mutta tassa tapauksessa se oli vaihtoehto). Minua yritettiin suostutella ottamaan epiduraali, mutta taaskaan en halunnut ottaa sita 'turhaan', kun ei ollut elavaa vauvaa tulossa enka halunnut ottaa selkaytimen kanssa tassa tapauksessa riskeja. Dimorfiini vei kivuilta hiukan teraa parin tunnin ajaksi, mutta sitten ne tulivat takaisin ja ilokaasun avulla selvisin. Viimeiset noin kuusi tuntia arvioisin, etta noin joka kolmas ja sitten joka toinen minuutti supistukset olivat sietamattomia, mutta kestin ilokaasun avulla. En kylla enaa oikein tajunnut siina vaiheessa enaa muuta, kuin etta yrittelin levata supistusten valilla ja sitten taas ilokaasua. Lopulta pyysin lisaa dimorfiinia (tai kuulemma olin jo pyytanyt epiduraaliakin siina vaiheessa!), mutta katilo sanoikin, etta paa nakyy, ja nyt voin ponnistaa. Jollain kolmella-neljalla ponnistuksella tosiaan sitten vauva syntyi 23:22 ja hanet laitettiin rinnalleni. Han oli aivan taydellinen - ainoastaan siis ... han ei siis tietenkaan ollut elossa. Poikamme on muuten taysin mieheni nakoinen, mutta aivan ihmeen kautta hanella todellakin on MINUN suuni (uskon tassa yhteydessa vahvasti epigenetiikan ihmeisiin!). Maidon tulo pysaytettiin tabletilla ennen sen nousua. Minulle tuli oikeaan jalkateraan turvotusta ja kipua erityisesti synnytyksen yhteydessa (turvotus jalkaterissa alkoi lievasti jo muutamaa paivaa ennen), vaikka tukisukat olivatkin jaloissa synnytyksen aikana ja olin ollut Klexane-pistoksilla (Inhixa, enoxiparin 60mg 1 x paivassa) ennakoivalla hoidolla 28. raskausviikosta lahtien (myos aspiriini oli kaytossa noin 16. viikolta raskausmyrkytysta estamassa). Synnytyksen jalkeen sitten aloitettiin varmuuden vuoksi seka ihotulehduksiin auttava antibiootti (viikon kuuri on jo loppunut) seka tukoshoito Klexanella (Inhixa/enoxiparin 100mg 2 x paivassa; ollut kaytossa nyt noin viikon). Koska ultramalla reitta ja polven alustaa tukosta ei loytynyt (jalkateraa tai varpaiden aluetta ei kuulema voi ultrata), tama tehostettu Klexane-hoito otettiin noin niin kuin varmuuden vuoksi. Huomenna (tanaan) toistetaan ultrakuvaus ja arvoidaan uudestaan hoidon tarve. Mielestani tehostettua hoitoa pitaisi jatkaa viela ainakin muutama viikko, vaikka ehka eivat aio ihan kolmea kuukautta sita pelkastaan jalkateran alueen 'mahdollisen' tukoksen takia jatkaa. Joka tapauksessa turvotus on nyt viime paivina ollut laskussa. Kaytan yha reisiin ulottuvia tukisukkia yot ja paivat. Aspiriinin (75 mg/paiva) lopetin ennen synnytysta. Kamalalta tassa tietenkin tuntuu se, etta JOS olisi ollut MITAAN aavistusta tulevasta, niin poikamme olisi varmasti voitu ottaa keisarinleikkauksella tahan maailmaan ja han olisi varmastikin selvinnyt; hanen painonsa oli jo 2945 grammaa ja pituutensa 49 senttimetria. Mutta kun ei ollut mitaan selkeita merkkeja vaikeuksista. Olin ollut edellisena paivana sairaalassa tarkastuksessa, koska olin saanut kotiverenpainemittarilla korkeita arvoja, mutta sairaalassa arvot eivat olleet erityisen korkeita - mutta kotimittari naytti siellakin heti valittomasti sairaalamittauksen jalkeen hurjia arvoja, joten arveltiin mittariini vain tulleen jonkin vian. Vauvan pulssi oli tuolloin 130 tai jonkin verran ylitse, joten vauvan arveltiin olevan kunnossa, vaikka juuri sina edeltavana paivana liikkeet olivat hiukan pienempia. Mutta kun hanella oli tapana se, etta joinakin paivina tuntui pienempia liikkeita ja sitten taas hanen kohdussa kaantyessaan seuraavina paivina saattoi taas olla isompia potkuja. Tuona kohtalokasta paivaa edeltavana paivana minua laitettiin sairaaassa kavelemaan 40 minuuttia sairaalan kaytavalla (yritettiin seurata verenpainetta ja hapenottoa esim. mahdollisen tukoksen varalta), mika oli minulle kivuliasta silloin vaivanneen iskiaksen takia, mutta kavelin hitaasti. Juuri sen jalkeen vauva liikkui jotenkin villemmin, mutta en osannut aavistaa mitaan. Jossain vaiheessa iltaa han sitten taisi hiljentya, ja luulin hanen nukkuvan. Mutta sitten seuraavana aamuna ei ollutkaan liikkeita ollenkaan. Oli kuin pahaa unta, kun minulle kaksi laakaria kertoi, etta pulssia ei loydy. Viela muutama paiva sitten yritin tassa viela nipistaa itseani, etta jos vaikka heraisin ja tama kaikki olisi ollut pahaa unta... Mutta kun ei ole. Kamalaa on, etta vaikka mita tassa nyt sitten tapahtuisi, vaikka saisimme joskus toisen lapsen, niin nimenomaan tahan ihanaan esikoispoikaamme emme pysty enaa tassa maailmassa elavassa elamassa tutustumaan paremmin - ja nyt pitaa jarjestaa hautajaisetkin lapsellemme. Tama on niin kasittamattoman, kasittamattoman kamalan tuskallista. Itku on meilla molemmilla herkassa. Poikamme maallinen ruumis lahetettiin sitten Oxfording yliopiston John Radcliffe -sairaalaan taydellista ruumiinavausta ja geenitesteja varten. Hanen maallinen 'toukkakotelonsa' on nyt sitten maanantaina palannut Oxfordista Northamptoniin, eli voimme jarjestaa hanelle hautajaiset. Ruumiinavauksen tuloksia meilla ei toki viela ole - siihen menee viela ainakin noin 11 viikkoa, ja voipa menna jopa kuukausia. Tama johtuu siita, etta oxfordilaisten laakareiden pitaa tulkita tulokset, ja ruuhka on kova. Eli sinansa emme tassa voi 'odottaa' noita tuloksia (joillakin on mennyt jopa 6-8 kuukautta niiden saamiseen). Lisaksi kuulemma vastauksia saadaan vain noin 40-50%:ssa tapauksista; lopuissa tulokset jaavat selittamattomiksi. Pieneen poikaamme voimme tutustua paremmin vasta taivaassa. Mutta jotenkin elaman on jatkuttava. Minulle antaa tassa asiassa ryhtia tulevaisuuden suunnittelu. Kuten jo mainitsin, niin haluamme yrittaa raskautta uudelleen. Katilo taalla on sanonut, etta heti ensimmaisen kuukauden aikana synnytyksesta naisen hedelmallisyys saattaa naisella olla huipussaan, ja erityisesti siina 21 paivan kuluttua synnytyksesta nainen saattaa ovuloida, ja hanella saattaa tuolloin olla huomattavasti tavallista tilannetta suurempi mahdollisuus tulla raskaaksi. Eli tassa ensimmaisen kuukauden aikana aiomme niin pian kuin mahdollista yrittaa luomusti. Sain toki synnytyksessa toisen asteen repeaman (en edes huomannut asiaa, eika ompelu tuntunut missaan, vaikka ei puudutettu), mutta se on parantunut hienosti. Katilo katsoi sita tanaan ja vaikka tikit eivat viela ole kokonaan sulaneet, ei ole kipuja ja kaikki on hienosti. Myos jalkivuoto on kaytannossa kokonaan jo lakannut; eilen tuli enaa hiukan ruskeaa ja tanaan ei oikein enaa mitaan, ehka ihan hiukan kellertavaa. Eli ihan kohta voimme hanen mukaansa yrittaa raskautta. Katsotaan sitten. Jos luomuna ei onnistu, niin haluaisin ehdottomasti yrittaa IVF:lla eli pakastetun alkion siirrolla mahdollisimman pian. Olen ottanut yhteytta suomalaiseen laakariini kysyakseni asioista. Tallaisesta surusta ei koskaan paase yli. Kylla mina ja mieheni olemme tassa prosessissa muuttuneet. Meilla tulee aina olemaan tama surukerros mukana; nyt yritetaan vain vakiinnuttaa jotakin 'uutta normaalia', enkelipojan vanhempina. Mutta taytyy uskoa, etta toivoa yha on ... surunkin lapi ... ja jotain parempaa loytyy tulevaisuudesta. Rusakkonen - Forever Mummy/äiti [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta kirjainta on sanassa JOULU?
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Minne mennä viettämään joulua?
Tänään 20:39
vierailija
3 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Miten lepäisi parhaiten?
Tänään 20:14
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Yksin vauvan odottaminen
Tänään 20:02
vierailija
0 Viestiä
Lapsen saaminen
4.
Kauhea makeanhimo raskausviikolla 16
Tänään 19:53
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Värianalyysikysymys
Tänään 18:11
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
6.
Mitä kuluja on mahdollista vähentää pääomatuloista?
Tänään 17:56
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Eilen tästä ei saanut vielä puhua palstalla. Miten nyt kun se on lehdessä?
Tänään 17:25
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Mitä tubettaja voi vähentää verotuksessa?
Tänään 17:22
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
K/B-komposti 2.0
Started by vierailija
Sunnuntai klo 18:00
Luettu: 11K
Aihe vapaa
2.
Järkevä artikkeli kaksplussalla: lasten teko pitää aloittaa 23-vuotiaana.
Started by Johnny Appleseed
Sunnuntai klo 02:06
Luettu: 835
Aihe vapaa
3.
Relaatio 1065
Started by vierailija
Sunnuntai klo 08:21
Luettu: 809
Aihe vapaa
4.
Hoitajamitoituksesta - Potkut 800:lle hoitajalle yksistään HUS:ssa, nyt laitetaan mitoitukset kuntoon
Started by vierailija
Sunnuntai klo 13:30
Luettu: 586
Aihe vapaa
5.
Miksi te puhutte täällä vain uutisista?
Started by vierailija
Tiistai klo 08:27
Luettu: 561
Aihe vapaa
6.
"Janne murhasi kaksi lastaan julmalla tavalla – Nyt kotona on uusi puoliso: ”Meillä on toimiva parisuhde”"
Started by vierailija
Maanantai klo 23:10
Luettu: 499
Aihe vapaa
7.
Tätä kilttimies ei ymmärrä: K-kauppias puristi 17-vuotiaan harjoittelijan rintoja
Started by vierailija
Maanantai klo 19:52
Luettu: 494
Aihe vapaa
8.
Mikko Koivu: Aika puhua
Started by vierailija
Eilen 16:44
Luettu: 451
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
K/B-komposti
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
K/B-komposti 2.0
Latest: vierailija
2 min sitten
Aihe vapaa
3.
Miten lepäisi parhaiten?
Latest: vierailija
28 min sitten
Aihe vapaa
4.
Katsoitteko illan A-talkin?
Latest: vierailija
37 min sitten
Aihe vapaa
5.
Eilen tästä ei saanut vielä puhua palstalla. Miten nyt kun se on lehdessä?
Latest: vierailija
37 min sitten
Aihe vapaa
6.
Kauhea makeanhimo raskausviikolla 16
Latest: vierailija
38 min sitten
Aihe vapaa
7.
Mikko Koivu: Aika puhua
Latest: vierailija
40 min sitten
Aihe vapaa
8.
Missä ovat uudet tiedot toimeentulotukiasiakkaiden määrästä Suomessa?
Latest: vierailija
44 min sitten
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Lapsen saaminen
~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu
