Alkaakohan isänkin usko jo heiketä pikkuhiljaa? Jt on.. ja seurakunnan vanhin

[JonnaÄitiharmaana]

on ollut koko ikänsä vannoutunut todistaja. Mutta nyt viimeksi kun puhuttiin, oli jo selvästi tuskastuneen kuuloinen, kun kertoi miten sitä "loppua" ollaan kauan jo odotettu. Mietti, milloinkahan se mahtaa tulla vai tuleeko sitä...
Mun mielestä jotenkin surullista, isäkin oikea tosiuskova ollut aina. Ja nyt vanhuuspäivinä tällaisia miettii.
Kertoo kyllä siitä uskostakin, imetään ihminen loppuun, pitää lahjoittaa, tehdä kenttätyötä, esitelmöidä jne joka viikko. Isälkin sydänvaivoja.

Itkettää..

 

[Matteus]

Niinpä. Raskasta on monen jt:n elämä, sekä lestadiolaisen ja helluntalaisen. Usko on mielestäni iloinen, vapauttava asia, eikä se saa olla kenellekään kamala rasite ja stressi.

Mutta, jokainen aikanaan tekee valintansa. Itse olen ev.lut. ja tähän tilaan tyytyväinen.

Jumala se on luterilaisellakin, eikä meistä kukaan - ei kukaan ole Herralleen toista parempi. Itse rukoilen harvoin- mutta uskon johdatukseen ja Jumalaan.

 

[-]

Tosi harmi jos isälläsi on tunne että hänen on pakko. Kun kaikki perustuu kuitenkin vapaaehtosuuteen eikä keneltäkään vaadita mitään. En tiedä isäsi tilannetta mutta monella ikääntyvällä on sellainen "ongelma" että he itse jotenkin piiskaavat ja syyttävät itseään kun eivät jaksa enää niinkuin ennen ja heistä on ehkä jotenkin vaikeaa/noloa pyytää vapautusta jostain tehtävästä (vaikka se esitelmien pitäminen). Ketään ei ole todellakaan tarkotus imeä kuiviin, pitää itse löytää se tasapaino siihen ja tuntea omat rajansa ja heikkoutensa. Voimia sinulle ja isällesi.