T
tokan odottaja
Vieras
käynnistämään synnytystä torstaina. Tällä kertaa siis ballong - menetelmällä.
Nyt kun olen googlen avulla tutkinut toisten äitien kokemuksia asiasta, niin en ole kovin innoissani tuosta menetelmästä. Tuntuu, että monella on mennyt 2-3 päivää käynnistyksessä ja silti on kuitenkin lopulta päädytty sektioon. Monella on siksi mennyt käynnistys usealle päivällä, koska äideillä on kanssa ollut takana yksi sektio ja sen takia ei voi antaa liian isoa annosta cytotec - tabletteja, ettei sektiohaavalle kävisi mitään.
Eli se pelottaa ja jännittää ja ahdistaa, että tuleeko pikku kakkosenkin hakureissusta silti yhtä rankka mitä oli ekankin hakureissu reilu 8 vuotta sitten?
Silloin käynnistys aloitettiin tableteilla ma-aamuna. Ja jatkettiin koko päivä. Ma / ti - yönä en oikein unta saanut jatkuvien supistelujen + kipujen takia. Tiistaina tablettien antamista jatkettiin jälleen. Synnytysaliin päästiin tiistaina iltapäivällä ja olin jo todella väsähtänyt supistusten takia. Annettiin epiduraali ja siitä alkoi onneksi pitempi kivuton jakso. Vika epiduraaliannos annettiin vähän ennen kahta yöllä, kunnes sitten puoli neljältä kivut räjähtivät täysillä päälle - aivan hirveät tuskat. Yritettiin vielä kohdunkaulapuudutettakin - vaan ei ollut enää mitään apua tuostakaan. Lääkäri kutsuttiin paikalle. Totesi, että ei ole paikat auki, kuin vasta 6-7cm, lapsi tulossa ulos kasvotarjonnassa ja kerta lapsivedetkin menivät ma -aamuna, niin ei muuta kuin sektioon. Sitten kun leikkaussalissa laitettiin se spinaalipuudutus, niin siihen tuskat vihdoinkin hävisivät ja oli jälleen parempi olla.
Nyt kyllä sanoin lekurille, että toivon suostuessani alatiesynnytystä yrittämään, että jos se ei etene, niin toivon, että tilannetta ei pitkitetä turhaan - vaan tehtäisiin sitten ajoissa sektio. Lekuri sanoi, että tottakai käytetään järkeä, jos ei synnytys etene mihinkään.
Ja voi hyvinkin mennä tämä tokakin käynnistyksen jälkeen sektioksi, koska tuskin tämä synnytys edes lähtee käyntiin epäkypsästä tilanteesta. Ensi to on rv.39.
Mutta lekuri sanoi, että rv.39 on paras aika käynnistää synnytys, että jos se tehtäisiin myöhemmin, niin sitten se on ihan se ja sama. Siis ottaen huomioon
vauvan paino. Ja jotenkin vauva on vain ulos saatava.
( Toki lähisairaalan lekuri oli sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä käynnistää synnytystä epäkypsästä tilanteesta, että se olisi parempi mennä suoraan sektioon. Mutta tämän isomman sairaalan lekuri oli sitä mieltä, että mahd. toisesta sektiosta kohtulihakseen tulee vain lisää haittaavaa arpikudosta, että siksi olisi parempi ainakin yrittää pyrkiä ensin alatiesynnytykseen.
Pelkokeskustelussa maaliskuussa taasen kätilökin oli sitä mieltä, että epäkypsästä tilanteesta, kun yritetään saada synnytys käyntiin, niin se vaatii pitkää pinnaa ja saattaa kestää montakin päivää ennenkuin synnytys lähtee käyntiin. Mutta tuota hänen kommenttia en oikein sinänsä pureksimatta niele, kun eikö yleensä diabetes-äideillä aina synnytys käynnistetä viikkoa tai paria ennen laskettua aikaa. Eikä mietitä, että meneekö aikaa kauan vai vähän vauvan syntymään. Vaan se on ratkaiseva tekijä, ettei vauva kasva liian isoksi. )
Nyt kun olen googlen avulla tutkinut toisten äitien kokemuksia asiasta, niin en ole kovin innoissani tuosta menetelmästä. Tuntuu, että monella on mennyt 2-3 päivää käynnistyksessä ja silti on kuitenkin lopulta päädytty sektioon. Monella on siksi mennyt käynnistys usealle päivällä, koska äideillä on kanssa ollut takana yksi sektio ja sen takia ei voi antaa liian isoa annosta cytotec - tabletteja, ettei sektiohaavalle kävisi mitään.
Eli se pelottaa ja jännittää ja ahdistaa, että tuleeko pikku kakkosenkin hakureissusta silti yhtä rankka mitä oli ekankin hakureissu reilu 8 vuotta sitten?
Silloin käynnistys aloitettiin tableteilla ma-aamuna. Ja jatkettiin koko päivä. Ma / ti - yönä en oikein unta saanut jatkuvien supistelujen + kipujen takia. Tiistaina tablettien antamista jatkettiin jälleen. Synnytysaliin päästiin tiistaina iltapäivällä ja olin jo todella väsähtänyt supistusten takia. Annettiin epiduraali ja siitä alkoi onneksi pitempi kivuton jakso. Vika epiduraaliannos annettiin vähän ennen kahta yöllä, kunnes sitten puoli neljältä kivut räjähtivät täysillä päälle - aivan hirveät tuskat. Yritettiin vielä kohdunkaulapuudutettakin - vaan ei ollut enää mitään apua tuostakaan. Lääkäri kutsuttiin paikalle. Totesi, että ei ole paikat auki, kuin vasta 6-7cm, lapsi tulossa ulos kasvotarjonnassa ja kerta lapsivedetkin menivät ma -aamuna, niin ei muuta kuin sektioon. Sitten kun leikkaussalissa laitettiin se spinaalipuudutus, niin siihen tuskat vihdoinkin hävisivät ja oli jälleen parempi olla.
Nyt kyllä sanoin lekurille, että toivon suostuessani alatiesynnytystä yrittämään, että jos se ei etene, niin toivon, että tilannetta ei pitkitetä turhaan - vaan tehtäisiin sitten ajoissa sektio. Lekuri sanoi, että tottakai käytetään järkeä, jos ei synnytys etene mihinkään.
Ja voi hyvinkin mennä tämä tokakin käynnistyksen jälkeen sektioksi, koska tuskin tämä synnytys edes lähtee käyntiin epäkypsästä tilanteesta. Ensi to on rv.39.
Mutta lekuri sanoi, että rv.39 on paras aika käynnistää synnytys, että jos se tehtäisiin myöhemmin, niin sitten se on ihan se ja sama. Siis ottaen huomioon
vauvan paino. Ja jotenkin vauva on vain ulos saatava.
( Toki lähisairaalan lekuri oli sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä käynnistää synnytystä epäkypsästä tilanteesta, että se olisi parempi mennä suoraan sektioon. Mutta tämän isomman sairaalan lekuri oli sitä mieltä, että mahd. toisesta sektiosta kohtulihakseen tulee vain lisää haittaavaa arpikudosta, että siksi olisi parempi ainakin yrittää pyrkiä ensin alatiesynnytykseen.
Pelkokeskustelussa maaliskuussa taasen kätilökin oli sitä mieltä, että epäkypsästä tilanteesta, kun yritetään saada synnytys käyntiin, niin se vaatii pitkää pinnaa ja saattaa kestää montakin päivää ennenkuin synnytys lähtee käyntiin. Mutta tuota hänen kommenttia en oikein sinänsä pureksimatta niele, kun eikö yleensä diabetes-äideillä aina synnytys käynnistetä viikkoa tai paria ennen laskettua aikaa. Eikä mietitä, että meneekö aikaa kauan vai vähän vauvan syntymään. Vaan se on ratkaiseva tekijä, ettei vauva kasva liian isoksi. )
