Älkää ikinä koskaan hylätkö lapsianne.

[vieras]

Se jättää pysyvät arvet. Ja lapsi tulee aina miettimään että mikä mussa on vikana ja miksi.

Kun minun ja sisaruksieni vanhemmat erosi niin isämme aikansa jaksoi/halusi meitä tavata. Sitten alkoi perua sovittuja tapaamisi ja yöjuttuja.
Sitten ei kuulunut enää mitään.

Vaikka tästä on aikaa jos yli kymmenen vuotta niin mä mietin vielä tänäkin päivänä miksi isä teki niin? Mikä meissä oli vikana? Miksi ei halunnu nähdä omia lapsiaan, pitää heitä lähellä.

Ja mä tunnen surua kun mieheni on hyvissä ja lämpimissä väleissä oman isänsä kanssa.


Kun saatiin esikoisemme kuulin tutun tutun kautta että isäni koitti tarjota mulle puhelinnumeroon, mutten halunnut sitä koska jos häntä olisi oikeasti ja aidosti kiinnostanut olisi saanut numeroni jostain.
Tästä aikaa jo kolme vuotta.
Syntyi kuopus, eikä sillonkaan mitään.

Ekä saa ikinä tietää miksi hän teki niin.

 

[ap]

Olen katkera ja surullinen.

 

[Non compos mentis]

En hylkää, mutta jos toinen osapuoli tekee niin, en sille mitään voi.

 

[karpalokinuski]

Minullakin vanhemmat aikoinaan eronneet ja isän kanssa tapaamiset aina syystä jos toisesta peruuntuivat, ja minulle annettiin selitykseksi "ettei isä halunnut".

Ikävä kyllä isäni kuoltua selvisi, että tapaamisten peruuntumiset olivatkin äitistäni johtuvia. Isä ei koskaan antanut meidän sanoa pahaa sanaa äidistä, mutta äidilläni ei vastaavanlaista periaatetta ollut:/.

 

Minullakin vanhemmat aikoinaan eronneet ja isän kanssa tapaamiset aina syystä jos toisesta peruuntuivat, ja minulle annettiin selitykseksi "ettei isä halunnut".

Ikävä kyllä isäni kuoltua selvisi, että tapaamisten peruuntumiset olivatkin äitistäni johtuvia. Isä ei koskaan antanut meidän sanoa pahaa sanaa äidistä, mutta äidilläni ei vastaavanlaista periaatetta ollut:/.

Niinpä.

Surullista.

 

[eteenpäin]

Olen katkera ja surullinen.

Olemalla katkera teet hallaa vain itsellesi. Näin aikuisena ymmärrät varmasti että tapahtuneet tuskin olivat teidän lasten syytä. Yritä päästä asian yli. Olet ansainnut sen.

 

[ap]

Olen katkera ja surullinen.

Olemalla katkera teet hallaa vain itsellesi. Näin aikuisena ymmärrät varmasti että tapahtuneet tuskin olivat teidän lasten syytä. Yritä päästä asian yli. Olet ansainnut sen.

Tiedän.
Mutta kyllä mut tekee surulliseksi se ettei ole isää jolle jutella kuin mieheni omalleen. Joka näkis mun lapset ja olis aidosti mukana elämässä.

Mut eteenpäin vaan.

 

[vieras]

Minun äitini annettin pienenä adoptioon lapsettomalle sukulaispariskunnalle. Äitini on vielä eläkeiässäkin katkera äidilleen, ja erityisesti isälleen, joka ei pitänyt lainkaan yhteyttä. Vaikka hän ymmärtää syyt, silti hän ei voi hyväksyä tapahtunutta.

 

[eteenpäin]

Olen katkera ja surullinen.

Olemalla katkera teet hallaa vain itsellesi. Näin aikuisena ymmärrät varmasti että tapahtuneet tuskin olivat teidän lasten syytä. Yritä päästä asian yli. Olet ansainnut sen.

Tiedän.
Mutta kyllä mut tekee surulliseksi se ettei ole isää jolle jutella kuin mieheni omalleen. Joka näkis mun lapset ja olis aidosti mukana elämässä.

Mut eteenpäin vaan.

Et ole ainoa, meitä on muitakin. Isäsi teki kuitenkin oman valintansa ja voipi olla että hän on se jota tässä vaiheessa kaduttaa kovastikin. Jos hän kerran haluaa ottaa yhteyttä niin mikset anna siihen mahdollisuutta jos se on myös sinulle tärkeää?

 

[vieras]

Yritäppä täsä lapselleni kertoa, miksi isänsä ei ole ottanut häntä luokseen nyt vuoteen.
Mummilassa on käynyt muutamia kertoja katsomassa häntä...
mitään yhteyttä ei pidä minuun, taikka lapseensa puhelimitse että haluaisi tavata. Olen luovuttanut yhteydenotot, koska ei vastaa.
isänsä tapaamattomuus alkoi, kun hänelle tuli naisystävä kuvioihin. sitä ennen kaikki suju mallikkaasti... ei ymmärrä ei...

 

[tuisku77]

Otan osaa, surullista! Mun esikoisen isä tapaa poikaansa TOSI HARVOIN (suu Ruotsissa ja me Suomessa). Poika on tosi itkuinen aina illan tullen. Jos kysyy syytä, on vastaus isä.. En tiedä onko se oikea syy? Mutta tosi surullinen olen pojan puolesta. Oli 1v, kun erosimme. N. 4v ikään asti iskä kävi täällä n. kerran kuukauteen. Nyt kerran kolmeen-neljään kuukauten pari päivää kerrallaan :'(

 

[ap]

Olen katkera ja surullinen.

Olemalla katkera teet hallaa vain itsellesi. Näin aikuisena ymmärrät varmasti että tapahtuneet tuskin olivat teidän lasten syytä. Yritä päästä asian yli. Olet ansainnut sen.

Tiedän.
Mutta kyllä mut tekee surulliseksi se ettei ole isää jolle jutella kuin mieheni omalleen. Joka näkis mun lapset ja olis aidosti mukana elämässä.

Mut eteenpäin vaan.

Et ole ainoa, meitä on muitakin. Isäsi teki kuitenkin oman valintansa ja voipi olla että hän on se jota tässä vaiheessa kaduttaa kovastikin. Jos hän kerran haluaa ottaa yhteyttä niin mikset anna siihen mahdollisuutta jos se on myös sinulle tärkeää?

Jos hän TODELLA haluaisi oli kaivanut mun numeron jostain - se ei ole äärimmäisen vaikeaa.
Ja siitä on aikaa hieman päälle kolme vuotta kun esikoinen syntyi joten ei ole vielä soittoa kuulunut..

 

[mum]

Mulla tilanne ettei isä ole halunnut nähdä lastaan isyyden tunnustamisen jälkeen. Ei ole ollenkaan tekemisissä. Jatkuva kipu rinnassa siitä, miten lapselle tämän asian isompana selitän

 

[ap]

Yritäppä täsä lapselleni kertoa, miksi isänsä ei ole ottanut häntä luokseen nyt vuoteen.
Mummilassa on käynyt muutamia kertoja katsomassa häntä...
mitään yhteyttä ei pidä minuun, taikka lapseensa puhelimitse että haluaisi tavata. Olen luovuttanut yhteydenotot, koska ei vastaa.
isänsä tapaamattomuus alkoi, kun hänelle tuli naisystävä kuvioihin. sitä ennen kaikki suju mallikkaasti... ei ymmärrä ei...

Nii,i. se tuntuu lapsesta tosi pahalle.

Jäävuoren huippu tässä on se että isäni on kuitenkin tehnyt lapsen vielä sen naisensa kanssa..

 

[Helena]

Miksi se pitää ottaa tolta kannalta että sinussa on se vika? Kai sulle, aikuiselle ihmiselle jo järkikin sanoo, että isäsi oli se aikuinen ja jos se ei halunnut lapsiaan enää tavata, niin se oli sen oma valinta. Siinä ei sun tai sisarustesi persoonallisuus vaikuttanut pätkääkään. Älä ihmeessä pilaa loppuelämääsi miettien mokoman tylsimyksen touhua.

 

[Mam]

Mulla tilanne ettei isä ole halunnut nähdä lastaan isyyden tunnustamisen jälkeen. Ei ole ollenkaan tekemisissä. Jatkuva kipu rinnassa siitä, miten lapselle tämän asian isompana selitän

Niinpä. Mutta, jos näinkin surullisesta asiasta jotain positiivista pitää etsiä, parempi ehkä niin ettei lapsi ole ehtinyt tottua isään. Helpompaa lapselle, kun ei ole tavallaan mitään mitä ikävöidä.

 

[juu]

mä voin kuvitella, että se on helpompaa itselle unohtaa kuin kärsiä ikävästä. ja mies on se heikko ja hemmoteltu ja passattu sukupuoli. pilalle paapottu. ei kestä sitten vastoinkäymisiä ja itseään suojellakseen hylkää lapsensa.

 

[Jj]

Miksi se pitää ottaa tolta kannalta että sinussa on se vika? Kai sulle, aikuiselle ihmiselle jo järkikin sanoo, että isäsi oli se aikuinen ja jos se ei halunnut lapsiaan enää tavata, niin se oli sen oma valinta. Siinä ei sun tai sisarustesi persoonallisuus vaikuttanut pätkääkään. Älä ihmeessä pilaa loppuelämääsi miettien mokoman tylsimyksen touhua.

Näinpä. Minäkin tiedän (olen siis lapsesta asti jo tiennyt) ettei iskä meidän takia ollut tapaamatta, vaan viinan ja sen että se vei ja liikaa.

 

[Isin tyttö]

Isällä voi oikeasti olla kova ikävä, mutta ehkä häne ei halua/uskalla häiritä elämäänne.
Ota ihmeessä yhteyttä, ennen kuin hänestä tai jostakusta teistä aika jättää.
Jos hän ei enää sen jälkeen halua olla tekemisissä, ainakin yritit!

 

[juu]

mä voin kuvitella, että se on helpompaa itselle unohtaa kuin kärsiä ikävästä. ja mies on se heikko ja hemmoteltu ja passattu sukupuoli. pilalle paapottu. ei kestä sitten vastoinkäymisiä ja itseään suojellakseen hylkää lapsensa.

toisekseen, en usko, että lapsi siitä kärsii mitenkään jos äiti ei tee siitä numeroa ja syyllistä ja puhu että kun ei soittele.

Ainakin itse avioerolapsena olin täydellisen tyytyväinen, jos ja kun isä haki kesällä meidät, silloin jos häntä huvitti. satunnaisesti lomilla. en kaivannut enkä kärsinyt enkä miettinyt mikä minussa vikana. kun ei äitikään hehkuttanut että isän pitäisi hakea meitä joka toinen viikonloppu tai miksi se ei soita. ei todellakaan soitellut meille mitään ylimääräisiä.
ei lapsi osaa sellaista kaivata mihin ei ole tottunut

 

[No]

se on aika yksilöllistä. Kun mun isä ei enää halunnut nähdä mua niin voi kyynel
Ei kai se nyt mun vika ole? Just täytin 30.v ja ei vois vähempää kaivella Päinvastoin olisin todella vaivautunut jos ottaisi yhteyttä tai haluaisi nähdä. Mitä mä muka sille sanoisin kun oon viimeks nähnyt sen 12.v? Mulla on mun äiti ja oma perhe joten en tarvitse muita. Tosin ymmärrän kyllä jos joku tuntee tuolla tavalla mutta ei saa yleistää.
Hali kuitenkin sulle

 

[-]

Isällä voi oikeasti olla kova ikävä, mutta ehkä häne ei halua/uskalla häiritä elämäänne.
Ota ihmeessä yhteyttä, ennen kuin hänestä tai jostakusta teistä aika jättää.
Jos hän ei enää sen jälkeen halua olla tekemisissä, ainakin yritit!

Juuri näin.

Miksi jäädä vaan odottamaan kun voi itsekin yrittää tehdä asialle jotain.

Huomenna voi olla myöhäistä.

 

[eteenpäin]

Isällä voi oikeasti olla kova ikävä, mutta ehkä häne ei halua/uskalla häiritä elämäänne.
Ota ihmeessä yhteyttä, ennen kuin hänestä tai jostakusta teistä aika jättää.
Jos hän ei enää sen jälkeen halua olla tekemisissä, ainakin yritit!

Tätä mäkin suosittelen. Lähetä vaikka lapsesi valokuva ja mukana pieni viesti hänen kuulumisisitaan. Siitä hänen on hyvä lähteä liikkeelle jos haluaa ottaa yhteyttä.

 

[vieras]

Tuntuu että suret sitä ettei sinulla ollut täydellistä isää. Sillä harvalla sellainen on. Läsnäoleva, rakastava ja ymmärtävä, lastaan varten elävä.

Onko kaikilla tuntemillasi ollut kuvatunlainen isä? Minun tuttavapiirissäni ei. Tottakai isän puuttumista saa surra, mutta sinulla on myös mahdollisuus ottaa yhteyttä ja tutustua isääsi; ihan tavalliseen, virheitä tehneeseen ihmiseen. Pysytkö hyväksymään sellaisen isän, vai hylkäätkö hänet mielessäsi?

 

[sivusta]

Jos isäsi on vielä elossa, miksi sinä et ota yhteyttä häneen?