Niinpä niin, anoppini on narsistinen ja mieheni, miten sen nyt sanoisi, no, narsistin kasvattama. Ei siis narsistinen, mutta saanut kolhuja narsistin läsnäolosta.
Eli mies itse on sanonut, että hän ei osaa keskustella tunteistaan eikä juuri muustakaan, koska heillä kotona ei koskaan keskusteltu.
Siis äiti jyräsi kaikki alleen määrämisellään ja mielipiteillään.
Mieheni on rakastava ja empaattinen, siitä ei kyse, mutta kaikki tunteiden käsittely hänelle miltei mahdotonta. Siinä näkyy narsistisen äidin jättämät jäljet.
Minä aina kuvittelin anoppini olevan "vaikea". Mutta ei, ei vaikea, vaan sairas.
Yli kahdeksan vuotta jaksoin myötäillä ja "koittaa jaksaa", mutta en enää.
Anopillani kuin kaikki vain pahentunut vuosi vuodelta.
Hän on pilannut touhuillaan ja puheillaan meiltä häävalmistelut, esikon raskaus- ja vauva-ajan ym.
Minä ja mieheni kun emme tajunneet hänen olevan sairas, annoimme hänen huomaamatta jatkuvasti tuhota parisuhdettamme ja elämäämme. Ja siinä näkyy myös mieheni kasvatus, hänen mielestään äidillänsä oli silloin aina "oikeus" soittaa minulle ja puhua asioista. Hän kunnioitti enemmän äitinsä mielipidettä kuin minun. Minun oli pakko vastata puheluihin, jos en halunnut mieheni haukkuja niskaan. Voi että, jos olisin vain tajunnut, että minun olisi pitänyt pitää puoliani!!!
Nykyään jo kohdistaa sairaalloisen asenteensa esikoiseemme.
Sekin narsistille tyypillistä, nostaa yksi lapsenlapsista ylemmäs ja sorsia toista.
Hän kun kuulemma "ei kestä katsoa vanhempaa tytärtämme, joka hoivaa&huolehtii pikkusiskostaan, koska hänellä itsellään aina ollut niin huonot välit isosiskoonsa".
Jepjep. Ja tämä vain yksi niistä sairaista asioista, joita vuosien mittaan sanonut.
Hän siis todella puhuu noin omasta lapsenlapsestaan ja oikeuttaa tuolla käytöksensä!!!
Ja nyt siis puhutaan 4-vuotiaasta tytöstämme. Apua..
No, kuitenkin, tuo siis "vain" pisara meressä.
Kamalaa katsoa, kuinka isoäiti voi olla noin kylmä pienelle lapselle.
Mutta niin pelottavaa kuin se onkin, narsistilla ei tunteita(omaa katkeruutta/loukkaantumista lukuunottamatta).
Itkua tuherretaan kyllä, mutta vain hyötytarkoituksessa, tuo itku saadaan loppumaan tarvittaessa kuin seinään, eli ei mitään tunnetta takana.
Ja ikuinen kiitollisuuden velka. Vaikka minä polvillani konttaisin, olen kiittämätön. Piste.
Jatkuvaa sepostusta selkäni takana siitä, kuinka MINÄ olen väsynyt.
Vaikken olisi vuoteen sanallakaan edes voinnistani hänelle puhunut, hän on mm.soittanut äidilleni ja sanonut, kuinka minä olen väsynyt ja minun pitäisi mennä kahdeksi viikoksi "lepäämään".
Hän puhuu minullekin, kuinka väsymys vaarallista ja vaikuttaa mielenterveyteen.
Tämä siis se uusin "teema" eli mielenterveysongelmani.
Minulla siis niitä EI ole (ihme kyllä tämän anopin rääkin jälkeen, heh, mustaa huumoria) mutta nyt siis tosiaan puhuu minulla olevan mielenterveyteni kanssa ongelmia.
Kappas vain, juuri kun minä ensimmäisiä kertoja näiden vuosien ahdistuksen jälkeen olen alkanut sanoa hänelle asioista takaisin!
Muutaman kerran olen hänelle näistä sanonut(ennen kuin tajusin anopin olevan narsisti), niin hän kertoo kaikille jälkeenpäin, että minä olen "huutanut, haukkunut ja kiroillut". Hmm..minä en huutanut, haukkunut enkä kiroillut, korotin toki ääntäni ja taisin sanoa "hemmetti sentään". Joo, siihen perustaen. Jokainen, joka anoppini tuntee, tietää, että jos olisin yhdenkin kunnon kirosanan sanonut korvaansa, koko kaupunki saisi kuulla, että "XXXX sanoi, minulle p*****e!!". Että näin.
Mutta onhan se sääli, kun ei tajua omaa läpinäkyvyyttään..
Anoppini vain onnistunut saamaan, ns.hännystelijöiden joukon taakseen.
Tämäkin narsulle ominaista.
Mieheni veli, vaimo ja mieheni isä.
He kaikki tukevat anoppiani, tuo toinen miniä kehtaa minulle sanoa, kuinka hän ei ole ainakaan koskaan kuullut olevansa "huono vaimo" ymym.
No eipä kai, anopin narsistisuus kun perustuu kateuteen ja katkeruuteen!
Minä laitan ruokaa, leivon, teen käsitöitä ymym.
Tuo toinen miniä on täysin kädetön, varmaan polttaa vedenkin pohjaan.
Sehän on parasta anopilleni! Hän saa päteä "huolehtijana" pojalleen, lähettää jatkuvasti leivonnaisia sinne yms.
Että näin.
Rankinta onkin tuo, että muut, ns.terveet, lähtevät uskomaan anoppini valheet.
Siinä sitä onkin sulattelemista.
Meillä avioliitto on todella liipasimella.
En tiedä kuinka tästä eteenpäin.
Mieheni kun ei pysty tätä asiaa käsittelemään/minua auttamaan.
Tiedän hänen kärsivän tästä, mutta niin kärsin minäkin.
Ja minun on oltava "itsekäs" ja pitää itsestäni huolta, jotta voin olla hyvä äiti.
Se on minulle tärkeintä, oman kärsimykseni kestän, mutta kun tilanne alkaa kaatua lasten niskaan sekä anoppini toimesta, että minun kauttani välillisesti (äidillä kun tuppaa jatkuvasti nykyään olemaan hermot kireellä =/ ) minä kyllä haluan pisteen tälle kaikelle.
Nyt siis ratkaisun paikka meillä.
Voimia muille samassa tilanteessa eläville!!!
