Ajatus seksistä synnytyksen jälkeen ahdistaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Synnytyksestä on 2kk, ja ajatus seksistä ahdistaa aika lailla. :( Repesin synnytyksessä kohdunsuulta emättimen suulle saakka ja lisäksi tehtiin episiotomia. Jälkitarkastuksessa kaikki ok, tosin repeämään oli jäänyt pieni repsottava kohta, jonka ei kuitenkaan pitäisi haitata.

Mutta, ajatus seksistä ahdistaa. Mua ihan oikeasti pelottaa, sattuuko se ja onnistuuko se. Lisäksi repeämä ja episiotomia mietityttävät, vaikka kaiken järjen mukaan niistä ei pitäisi olla haittaa enää..kai?

Lisäksi imetyksen takia limakalvoni ovat kuin saharan autiomaa. Itse asiassa jopa jälkitarkastus sai limakalvot ärtymään, ne punoittivat ja niitä kirveli. :(

Kertokaapa kokemuksianne. Kuinka nopeasti synnytyksen jälkeen harrastitte seksiä, sattuiko?
 
Puhu miehellesi näistä ajatuksistanne. Aloittakaa rauhallisesti, käyttäkää liukuvoidetta ja kyllähän sitä voi kaikenlaista muutakin seksiä harrastaa kuin yhdyntää.
 
Meillä tais mennä melkein 3kk, ei sattunut vaan tuntui hyvältä. =)

Älä turhaan jännitä, voittehan aina lopettaa jos ei sujukaan! Ja liukkari käyttöön, ehdottomasti. On molemmille miellyttävää, kunhan ei liikaa laita.
 
Ihan varovasti vaan ryhdytte hommiin. Eka kerta pelottaa, mutta se on tehtävä, jotta tietääonko paikat kunnossa. Liukuvoidetta kehiin ja miehelle kunnon preppaus, että on varovainen ja ettei seksi välttämättä onnistu. Jos susta tuntuu, ettei paikat ole kunnossa, ei kannata tyytyä kohtaloonsa. Jos puolen vuoden päästä synnytyksestä vielä yhdyntä sattuu, niin sitten takaisin gynelle!
 
Mulle tehtiin eppari johon tikkejä tuli runsaasti enkä voinu pariin viikkoon kunnolla kävelläkään kun tuli leikkaushaavan luokse, ihon alle joku verenpurkauma jota ei koettu tarpeelliseksi tyhjentää. Jäljet tuosta näkyi vielä jälkitarkastuksessakin ja sitä lääkäri kauhisteli että on varmaan ollu kipeä. Mut seksiä harrastettiin varovasti jo ennen jälkitarkastusta.
Äitiyspakkauksessahan on se liukuvoide ihan vinkkinä jos kärsii tosta kuivuudesta. Et varmaan oo ainoo.
Eikä se seksi sattunu,miestä voi pyytää olemaan varovaisempi "ekalla" kerralla (jos luulet ettei ilman pyyntöä älyä) ja jos sattuu niin sitten korjataan tilannetta... Kokeile vaan ihan rohkeesti jo... =)
 
Mä suosittelisin ettei anna sen seksittömän kauden venähtää kauhean pitkäksi. Sitä enemmän se jännittää, mitä kauemman viime kerrasta on. Ja helpommin sattuu jos kovasti jännittää.
 
Apteekista reseptittä saatava Ovestin auttaa kuiviin limakalvoihin paremmin kuin liukuvoiteet. Se on tarkoitettu lähinnä vaihdevuosien aiheuttamaan limakalvojen ohenemiseen ja kuivumiseen, mutta auttaa myös synnytyksen jälkeen ennen hormonitoiminnan normalisoitumista.

Pakkauksessa saatetaan höpistä, ettei sovi imetysaikana, mutta ainakin itselleni lääkäri sitä määräsi imetysaikaan käytettäväksi. Suosittelen kokeilemaan, jos ei liukuvoiteet tunnu riittävän.
 

Yhteistyössä