Ajattelen aika usein kuolemaa

[mistä nämä ajatukset tulee]

En ole mielstäni masentunut mitenkään, joskin minulla on ollut rankka elämäntilanne (lapseni vakava sairaus, vammaisuus) Tila ei kuitenkaan uhkaa henkeä ja lapsi elää hyvää, joskin omanlaistansa elämää...eli entiedä liittyvätkö ajatukseni tuohonkaan..

Mutta ajattelen usein (kauhulla?) että ennemin tai myöhemmin, tämä elämä loppuu meidän kaikkien kohdalla. Tulee aika, jolloin ei ole enää väliä kuinka menestynyt olet ollut (opiskelut ja muut), kaunis, suosittu..tms. tulee aika, jolloin kaikki katoaa, ihanat ja rakkaat lapsemme ja muut ihmiset ympäriltämme.

Elämä tuntuu olevan vain tarpomista kaiikien vaikeuksien keskellä eteeen päin ja sitten kuitenkin kuolemme täältä pois, ikuisiksi ajoiksi , emme koskaan enää palaa tänne, kaikki katoaa....

 

[cadetta]

mikä lapsellasi on ? kyllähän tuo kaikenlaisia ajatuksia mieleen varmaan tuo.. jaksamisia :hug:

 

[Non compos mentis]

Olet tajunnut elämän ainutkertaisuuden. Eikö se olekin hieno asia oivaltaa? Nyt, kun vielä tässä ollaan ja eletään, voimme tehdä jotain ihanaa ja kaunista.

 

[ap]

mikä lapsellasi on ? kyllähän tuo kaikenlaisia ajatuksia mieleen varmaan tuo.. jaksamisia :hug:

En halua tarkkaan kerttoa, jos joku vaikka tunnistaa (no ei kai sillä väliä olisi..) Mutta siis kehitysvammaisuuteen verrattavissa oleva sairaus tai "tila", merkittävä henkinen jälkeenjääneisyys, tulee olemaan aikuisenakin lapsen tasolla, mitä ilmeisemmin. On kyllä omalla erikoisella tavallaan "valloittava" lapsi, mutta täysin valvottava kaikessa olemisessaan, vaikeavammainen. Iso asia tuo ja ehkä sen takia omat ajatukset "sekaisin"

 

[samaa mieltä]

Olet tajunnut elämän ainutkertaisuuden. Eikö se olekin hieno asia oivaltaa? Nyt, kun vielä tässä ollaan ja eletään, voimme tehdä jotain ihanaa ja kaunista.

samaa mieltä

 

[cadetta]

mikä lapsellasi on ? kyllähän tuo kaikenlaisia ajatuksia mieleen varmaan tuo.. jaksamisia :hug:

En halua tarkkaan kerttoa, jos joku vaikka tunnistaa (no ei kai sillä väliä olisi..) Mutta siis kehitysvammaisuuteen verrattavissa oleva sairaus tai "tila", merkittävä henkinen jälkeenjääneisyys, tulee olemaan aikuisenakin lapsen tasolla, mitä ilmeisemmin. On kyllä omalla erikoisella tavallaan "valloittava" lapsi, mutta täysin valvottava kaikessa olemisessaan, vaikeavammainen. Iso asia tuo ja ehkä sen takia omat ajatukset "sekaisin"

minulla on lapsi joka on kehitysvammainen, kuulin sen tyttären ollessa viisi vuotias. sitä ennen etsittiin jos vaikka mitä vikaa. järkytys oli valtava,itkin,itkin ja itkin.. itkin vielä eskari opettajallekkin. nyt tuosta on kolme vuotta,olen oppinut hyväksymään että maailmaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä ja nykyisen työni puolesta olen huomanut miten suuri rikkaus on saada tuntea erilaisia ihmisiä

 

[Milla]

Mulla on samanlaisia ajatuksia. Elämä tuntuu mukavalta, ei suurempia ongelmia, mutta välillä tulee sellanen olo, että "joskus tämä kaikki haihtuu vaan savuna ilmaan, kaikki se mitä olen saanut aikaiseksi, tehnyt...".

 

[ap]

Mulla on samanlaisia ajatuksia. Elämä tuntuu mukavalta, ei suurempia ongelmia, mutta välillä tulee sellanen olo, että "joskus tämä kaikki haihtuu vaan savuna ilmaan, kaikki se mitä olen saanut aikaiseksi, tehnyt...".

Niin, kun oikeasti siinä käy noin. ja tuntuu että ihmiset (no minäkin) huolehtivat kauheasti jostakin loppujen lopuksi merkiytksettömästä asiasta..

 

[hello]

Mulla on samanlaisia ajatuksia. Elämä tuntuu mukavalta, ei suurempia ongelmia, mutta välillä tulee sellanen olo, että "joskus tämä kaikki haihtuu vaan savuna ilmaan, kaikki se mitä olen saanut aikaiseksi, tehnyt...".

Niin se vaan on, että kaikki täällä maanpäällä on katoavaista. Mutta turvallisella mielellä saa olla, jos on uskomassa. Sen jälkeen, ku sain omakohtaisen uskon, ni kuolemakaan ei oo tuntunu pelottavalta. Se vaan kuuluu tähän luonnolliseen elämän kiertokulkuun, toiset kuolee ja uusia syntyy tilalle. Voimia sulle ap lapsen kanssa! Varmasti todella rankkaa hoitaa kehitysvammaista lasta!

 

[ap]

Mulla on samanlaisia ajatuksia. Elämä tuntuu mukavalta, ei suurempia ongelmia, mutta välillä tulee sellanen olo, että "joskus tämä kaikki haihtuu vaan savuna ilmaan, kaikki se mitä olen saanut aikaiseksi, tehnyt...".

Niin se vaan on, että kaikki täällä maanpäällä on katoavaista. Mutta turvallisella mielellä saa olla, jos on uskomassa. Sen jälkeen, ku sain omakohtaisen uskon, ni kuolemakaan ei oo tuntunu pelottavalta. Se vaan kuuluu tähän luonnolliseen elämän kiertokulkuun, toiset kuolee ja uusia syntyy tilalle. Voimia sulle ap lapsen kanssa! Varmasti todella rankkaa hoitaa kehitysvammaista lasta!

niin, minäkin olen uskossa , mutta ympäriltäni puuttuu uskovat ihmiset , lähipiirissäni ei ole. Ja nyt en tuon lapsen hoidon myötä oikein pysty käymään missään (missä uskovia tapaisi), niin omakin usko uhkaa hiipua...

 

[hello]

Mulla on samanlaisia ajatuksia. Elämä tuntuu mukavalta, ei suurempia ongelmia, mutta välillä tulee sellanen olo, että "joskus tämä kaikki haihtuu vaan savuna ilmaan, kaikki se mitä olen saanut aikaiseksi, tehnyt...".

Niin se vaan on, että kaikki täällä maanpäällä on katoavaista. Mutta turvallisella mielellä saa olla, jos on uskomassa. Sen jälkeen, ku sain omakohtaisen uskon, ni kuolemakaan ei oo tuntunu pelottavalta. Se vaan kuuluu tähän luonnolliseen elämän kiertokulkuun, toiset kuolee ja uusia syntyy tilalle. Voimia sulle ap lapsen kanssa! Varmasti todella rankkaa hoitaa kehitysvammaista lasta!

niin, minäkin olen uskossa , mutta ympäriltäni puuttuu uskovat ihmiset , lähipiirissäni ei ole. Ja nyt en tuon lapsen hoidon myötä oikein pysty käymään missään (missä uskovia tapaisi), niin omakin usko uhkaa hiipua...
Voi itku, mikä tilanne Itsekin oon huomannu, et uskovista ystävistä saa kyllä tukea ja niitten kanssa ku keskustelee, ni uskonvoimatkin vahvistuu. Saisitko joskus jonkun hoitamaan lasta, että pääsisit itse johonkin uskovaisten tapaamiseen? Voimia kovasti ja siunausta sun/ teidän elämään!

 

[hello]

Höh, nyt meni toi lainaus/ tummennus pieleen...

 

[ap]

Höh, nyt meni toi lainaus/ tummennus pieleen...

kyllä minulla periaatteessa onkin apuja (vanhempani ja appivanhemmat hoitavat lasta) , mutta heille usko on jotenkin pelottava ja vieras asia ja jos menenkin johonkin tapaamiseen, niin suhtautuvat oudosti (eivät tee sitä tahallaan) ja jotenkin siksikin jäänyt. vaikka toki olen aikuinen ja minun elämästäni kyse. Mutta täytyy sitten viimeistään kun lapset vähän tuosta kasvaa, niin mennä. minulla nyt muitakin lapsia (2) ja heistä toinen 1v..