U
uhri itsekin
Vieras
Haluan vielä laittaa linkin tähän erinomaiseen artikkeliin, joka käsittelee perheväkivaltaa. Tämä oli jäänyt aikoinaan mieleeni, eikä suotta. Kun nyt luin tämän pitkästä aikaa udestaan, havahduin taas siihen kuinka totta tämä on. Tuo alku voisi olla oma tarinani, sillä näin meilläkin meni, pilkulleen. Ja kuten todettu, näin se lähes poikkeuksetta menee muillakin. Tuossa todetaan myös kuinka lopulta jopa kuolemaan johtavia tapauksia voidaan harvoin jos koskaan pitää yllätyksinä, ainakaan lähipiirille tai viranomaisillekaan.
On myös erittäin merkille pantavaa, että tämäkin juttu on ilmestynyt jo viisi vuotta sitten, mutta mikään ei tunnu muuttuneen. Minun taisteluni jopa elämästä ja kuolemasta alkoi alkuvuodesta 2009 ja minä kyllä yritin saada apua tilanteeseemme eri viranomaistahoilta. En ollut aiemmin juurikaan ollut tekemisissä poliisin tai sosiaaliviranomaisten kanssa, joten en tiennyt mitä odottaa ja luotin suomalaiseen systeemiin kuten useimmat muutkin tuntuvat tekevän. Kokemukseni kuitenkin osoitti, että kukaan ei tuntunut muka pystyvän tekemään puolestani mitään ja joskus minua ei edes otettu täysin todestakaan.
Olenkin todella vihainen siitä, kuinka Suomi muka länsimaisena oikeus- ja sivitysvaltiona antaa tehdä kunnonkansalaisilleen näin ja suojelee siis vankemmin uhkaajan, kuin uhrin oikeuksia! Jokohan olisi aika tehdä jotain, sillä valitettavan paljon on ehtinyt tapahtua toukokuun 2007 jälkeen kuten tiedämme. Ja minä en lopultakaan hae oikeutta itselleni saatika kerjää sääliä tai mustamaalaa entistä puolisoani (tällaiset olettamukset ovat äärimmäisen loukkaavia, mutta näitä kuulee valitettavan usein), vaan oikeustajuuni ei mitenkään mahdu se, että kukaan ei puolusta uhria etenkin kun mukana on usein myös viattomia lapsia! Ja uhri kärsii tilanteesta usein todella paljon. Jokohan uhrien syyllistäminen alkaisi siis loppua ja (väki)vallankäyttäjät saataisiin vastaamaan teoistaan? Minuakin raivostuttaa kuunnella syytöksiä siitä minkälainen mahtaa olla äiti joka ei auta lastaan pois tuollaisesta tilanteesta! Itse yritin kaikkeni, uhraten itseni siinämäärin, että sain kokea jatkuvaa nöyryytystä ilman että olisin apua juurikaan saanut! Ja kärsin samalla niin valtavaa tuskaa että sitä on vaikea sanoin kuvata.
Ja vielä, kerron tarinaani vain ja ainoastaan siksi, että tilanne muuttuisi niin ihmisten asenteissa kuin myös, ja ennenkaikkea, lainsäädännössä ja viranomaisten toiminnassa! Mutta alla siis linkki tuohon loistavaan artikkeliin.
Aivan tavallinen perhe | Image.fi
On myös erittäin merkille pantavaa, että tämäkin juttu on ilmestynyt jo viisi vuotta sitten, mutta mikään ei tunnu muuttuneen. Minun taisteluni jopa elämästä ja kuolemasta alkoi alkuvuodesta 2009 ja minä kyllä yritin saada apua tilanteeseemme eri viranomaistahoilta. En ollut aiemmin juurikaan ollut tekemisissä poliisin tai sosiaaliviranomaisten kanssa, joten en tiennyt mitä odottaa ja luotin suomalaiseen systeemiin kuten useimmat muutkin tuntuvat tekevän. Kokemukseni kuitenkin osoitti, että kukaan ei tuntunut muka pystyvän tekemään puolestani mitään ja joskus minua ei edes otettu täysin todestakaan.
Olenkin todella vihainen siitä, kuinka Suomi muka länsimaisena oikeus- ja sivitysvaltiona antaa tehdä kunnonkansalaisilleen näin ja suojelee siis vankemmin uhkaajan, kuin uhrin oikeuksia! Jokohan olisi aika tehdä jotain, sillä valitettavan paljon on ehtinyt tapahtua toukokuun 2007 jälkeen kuten tiedämme. Ja minä en lopultakaan hae oikeutta itselleni saatika kerjää sääliä tai mustamaalaa entistä puolisoani (tällaiset olettamukset ovat äärimmäisen loukkaavia, mutta näitä kuulee valitettavan usein), vaan oikeustajuuni ei mitenkään mahdu se, että kukaan ei puolusta uhria etenkin kun mukana on usein myös viattomia lapsia! Ja uhri kärsii tilanteesta usein todella paljon. Jokohan uhrien syyllistäminen alkaisi siis loppua ja (väki)vallankäyttäjät saataisiin vastaamaan teoistaan? Minuakin raivostuttaa kuunnella syytöksiä siitä minkälainen mahtaa olla äiti joka ei auta lastaan pois tuollaisesta tilanteesta! Itse yritin kaikkeni, uhraten itseni siinämäärin, että sain kokea jatkuvaa nöyryytystä ilman että olisin apua juurikaan saanut! Ja kärsin samalla niin valtavaa tuskaa että sitä on vaikea sanoin kuvata.
Ja vielä, kerron tarinaani vain ja ainoastaan siksi, että tilanne muuttuisi niin ihmisten asenteissa kuin myös, ja ennenkaikkea, lainsäädännössä ja viranomaisten toiminnassa! Mutta alla siis linkki tuohon loistavaan artikkeliin.
Aivan tavallinen perhe | Image.fi
