Aivan loistava puhe ❤️ Minne katosi Suomi?

vierailija
"Kävin aamulla hyvän ja asiallisen keskustelun pääministeri Sipilän ja ministeri Orpon kanssa hallitusyhteistyöstä. Tein selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille"

"Hallitus on vastuussa paitsi siirtolaisvyöryn miljardiluokan kustannuksista myös sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi”, Halla-aho kirjoitti.

Halla-aho luottaa tässä asiassa äänestäjien lyhyeen muistiin.
Halla-aho unohtaa, että perussuomalaisten nykyisen eduskuntaryhmän jäsenet olivat hyväksymässä niitä linjauksia, joiden mukaan vuonna 2015 Suomeen tullutta ”siirtolaisvyöryä” on hoidettu. Tapausten kulku lienee syytä kerrata kaikille huonomuistisille
.

PAKOLAISPOLITIIKKA oli yksi perussuomalaisten vaaliteema sekä vuoden 2011 että varsinkin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalien jälkeen oli selvää, että perussuomalaisten tulo hallitukseen edellytti heidän profiilikysymystensä huolellista selvittämistä.
Niinpä hallituksen muodostaja Juha Sipilä otti perussuomalaiset kahdenvälisiin neuvotteluihin ennen varsinaisten hallitusneuvottelujen aloittamista keväällä 2015.
Näissä neuvotteluissa keskusta ja perussuomalaiset laativat yhteiset linjaukset perussuomalaisten profiiliasioista, muun muassa maahanmuuttopolitiikasta ja pakolaispolitiikasta. Nämä linjaukset otettiin sellaisenaan hallitusohjelmaan sen jälkeen kun kokoomus tuli mukaan neuvotteluihin."

vierailija
—Niinpä hallituksen muodostaja Juha Sipilä otti perussuomalaiset kahdenvälisiin neuvotteluihin ennen varsinaisten hallitusneuvottelujen aloittamista keväällä 2015.—

Silloinhan kukaan ei voinut tietää minkälaisia väkivaltaisia rottia vyöryy maahan, ainoat jotka reagoivat kun totuus selvisi olivat persut

Hallituspuolueet eivät ole vieläkään heränneet ja tunnustaneet tosiasioita itselleen, siksi persuilla menee niin mahdottoman hyvin koska he aidon oikeasti haluavat muutoksen ongelmaan
 
Deleted member 149094
"Hallitus on vastuussa paitsi siirtolaisvyöryn miljardiluokan kustannuksista myös sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi”, Halla-aho kirjoitti.

Halla-aho luottaa tässä asiassa äänestäjien lyhyeen muistiin.
Halla-aho unohtaa, että perussuomalaisten nykyisen eduskuntaryhmän jäsenet olivat hyväksymässä niitä linjauksia, joiden mukaan vuonna 2015 Suomeen tullutta ”siirtolaisvyöryä” on hoidettu. Tapausten kulku lienee syytä kerrata kaikille huonomuistisille
.

PAKOLAISPOLITIIKKA oli yksi perussuomalaisten vaaliteema sekä vuoden 2011 että varsinkin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalien jälkeen oli selvää, että perussuomalaisten tulo hallitukseen edellytti heidän profiilikysymystensä huolellista selvittämistä.
Niinpä hallituksen muodostaja Juha Sipilä otti perussuomalaiset kahdenvälisiin neuvotteluihin ennen varsinaisten hallitusneuvottelujen aloittamista keväällä 2015.
Näissä neuvotteluissa keskusta ja perussuomalaiset laativat yhteiset linjaukset perussuomalaisten profiiliasioista, muun muassa maahanmuuttopolitiikasta ja pakolaispolitiikasta. Nämä linjaukset otettiin sellaisenaan hallitusohjelmaan sen jälkeen kun kokoomus tuli mukaan neuvotteluihin."

Eli ehkä persuilla pitäis löytyä sitä selkärankaa? Edes siihen, et myöntäisivät omat tekosensa..
 
vierailija
Riittää kun mennään ennen vuoteen 2015. Silloin meille tuli näitä kunniakansalaisia jotka eivät kunnioita naisia laisinkaan vaan tekevät kamalia rikoksia, jopa joukolla. Ei meillä myöskään ollut satapäistä nuorisojoukkoa varastelemassa ja pahoinpiteleemässä suomalaisteinejä. Ja vielä muutakin pahaa on.
Jaa. Kyllä minä vaan olin kahnauksissa ulkomaalaisten kanssa Helsingin keskustassa jo 1990-luvun alussa, johon omat teinivuoteni sijoittuvat. Inkeriläiset olivat yksi suuri rötöstelijäjoukko ja somalit tietenkin heti kun heitä alkoi enemmissä määrin näkyä. Ja oli siellä paljon muitakin. Lähtökohtana oli, että todennäköisyys tulla ryöstetyksi oli aika suuri, jos keskustassa jouduit ilta-aikaan tekemisiin maahanmuuttajataustaisen porukan kanssa.

"Meitä kokoontui eri puolilta pääkaupunkiseutua iso joukko nuoria asemalla. Steissillä (Helsingin rautatieasemalla) suurin osa oli ulkomaalaisia nuoria 90-luvulla. Meitä yhdisti ulkopuolisuuden tunne ja me aloimme viettää aikaa yhdessä."

vierailija
Eli ehkä persuilla pitäis löytyä sitä selkärankaa? Edes siihen, et myöntäisivät omat tekosensa..
Tässähän on kyseessä historiallinen revisionismi. Perussuomalaiset hajosi nimenomaan sen takia, että hallituksessa ei noudatettu hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisia kirjauksia. Tämä aiheutti katkeruutta perussuomalaisessa kentässä ja johti koko puoluejohdon vaihtamiseen.

Siinä vaiheessa oli selvää, että PS tulisi vaatimaan hallitusohjelman noudattamista, minkä Halla-ahokin vahvisti julkisesti: hänelle ja puolueelle riittää, että hallitusohjelman kirjauksia noudatetaan. Mitään uutta ei tarvitse sopia kesken hallituskauden. Tässä vaiheessa Sipilä ja Orpo keksivät, että yhteistä arvopohjaa ei olekaan. Ja sitten etukäteen sovitusti muodostettiin Siniset siitä jengistä, jolle persujen maahanmuuttokriittisyys ei ollut koskaan ollut mitenkään tärkeää, vaan ainoastaan tapa ratsastaa poliittiseen menestykseen.

Persujen epäonnistunut hallitusreissu oli Timo Soinin projekti, joka perustui Timo Soinin kabinettisopimuksiin siitä, ettei persujen maahanmuuttopolitiikkaa tarvitsekaan ottaa kovin tosissaan. Puolue oli siihen aikaan henkilöitynyt Soiniin ja Soini varmaan ihan oikeasti kuvitteli voivansa luovia politiikan kabineteissa mielensä mukaan ja myydä minkä tahansa idean puolueen kentälle. Se ei sitten lopulta onnistunut ja kävi niin kuin kävi. Samaa virhettä tuskin tehdään uudestaan eikä se varmaan ole mahdollistakaan koska suosiostaan huolimatta Halla-aho on vain yksi puolueen tunnetuimmista jäsenistä muiden joukossa. Enää ei sellaisia "kekkosia" ole kuin Soini oli.
 
vierailija
Jaa. Kyllä minä vaan olin kahnauksissa ulkomaalaisten kanssa Helsingin keskustassa jo 1990-luvun alussa, johon omat teinivuoteni sijoittuvat. Inkeriläiset olivat yksi suuri rötöstelijäjoukko ja somalit tietenkin heti kun heitä alkoi enemmissä määrin näkyä. Ja oli siellä paljon muitakin. Lähtökohtana oli, että todennäköisyys tulla ryöstetyksi oli aika suuri, jos keskustassa jouduit ilta-aikaan tekemisiin maahanmuuttajataustaisen porukan kanssa.

"Meitä kokoontui eri puolilta pääkaupunkiseutua iso joukko nuoria asemalla. Steissillä (Helsingin rautatieasemalla) suurin osa oli ulkomaalaisia nuoria 90-luvulla. Meitä yhdisti ulkopuolisuuden tunne ja me aloimme viettää aikaa yhdessä."

Missä neukku tai musu, sielläongelma
 
vierailija
Tässähän on kyseessä historiallinen revisionismi. Perussuomalaiset hajosi nimenomaan sen takia, että hallituksessa ei noudatettu hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisia kirjauksia. Tämä aiheutti katkeruutta perussuomalaisessa kentässä ja johti koko puoluejohdon vaihtamiseen.

Siinä vaiheessa oli selvää, että PS tulisi vaatimaan hallitusohjelman noudattamista, minkä Halla-ahokin vahvisti julkisesti: hänelle ja puolueelle riittää, että hallitusohjelman kirjauksia noudatetaan. Mitään uutta ei tarvitse sopia kesken hallituskauden. Tässä vaiheessa Sipilä ja Orpo keksivät, että yhteistä arvopohjaa ei olekaan. Ja sitten etukäteen sovitusti muodostettiin Siniset siitä jengistä, jolle persujen maahanmuuttokriittisyys ei ollut koskaan ollut mitenkään tärkeää, vaan ainoastaan tapa ratsastaa poliittiseen menestykseen.

Persujen epäonnistunut hallitusreissu oli Timo Soinin projekti, joka perustui Timo Soinin kabinettisopimuksiin siitä, ettei persujen maahanmuuttopolitiikkaa tarvitsekaan ottaa kovin tosissaan. Puolue oli siihen aikaan henkilöitynyt Soiniin ja Soini varmaan ihan oikeasti kuvitteli voivansa luovia politiikan kabineteissa mielensä mukaan ja myydä minkä tahansa idean puolueen kentälle. Se ei sitten lopulta onnistunut ja kävi niin kuin kävi. Samaa virhettä tuskin tehdään uudestaan eikä se varmaan ole mahdollistakaan koska suosiostaan huolimatta Halla-aho on vain yksi puolueen tunnetuimmista jäsenistä muiden joukossa. Enää ei sellaisia "kekkosia" ole kuin Soini oli.
Hienosti kiteytetty, lukekaa teropekat ja muut suvakit nyt moneen kertaan ja painakaa mieleenne tosiasiat !
 
Jaa kirjoitat historiaa uusiksi? Kyllä puolue hajosi, koska maltillinen maahanmuuttopolitiikka oli "liian vähän". Mutta muita on niin helppo syytellä, ei noudatettu, ei tehty, muut aina vaan kiusaa..... Ja kekkonen vaihettiin Mestariin.

"Maaliskuussa 2017 ennen kunnallisvaaleja yhdeksän maahanmuuttokriittistä kansanedustajaa julkaisi oman, hallituksen linjaa kritisoivan tiedotteensa, mikä suututti niin hallituskumppanit kuin perusuomalaisten omat ministerit."

"– Pidin kuitenkin tätä yhdeksikön toimintaa täysin käsittämättömänä ja raukkamaisena omaan pesään kusemisena, täysin omien kustannuksella. Sillä aikaa, kun valtaosa ryhmästä kantaa vastuuta ikävistäkin päätöksistä, seisoo tuiskussa ja tuulessa vastaamassa kansalaisten palautteeseen, päättää tämä porukka toimia omin päin ja vain omaan napaansa tuijottaen."
 
Ja sitten kävi niin kuin kävi. Historia todistaa, että Lindströmin porukka oli sitä raukkamaista omaan pesään kusijoiden joukkoa. Puoluekenttä seisoi yhdessä rintamassa ja antoi käytännössä kenkään tälle jengille. Ja sen jälkeen ei kukaan tullut enää valituksi uudestaan. Sen vahvempaa todistusta ei voi olla siitä kuka oli oikeassa ja kuka oli väärässä.
 
  • Rakkaus
Reactions: Latimeria

Eli ei ollut kuvaamasi tilannetta, jossa syyttelit toisia, vaan mielipide-eroja siitä, kuinka kriittinen tulee olla.
Unohdinkin jo, et persuille toi oikeassa ja väärässä oli on niin tärkeää. No, voi mittariksi ottaa senkin, et Soini pääsi hallitukseen, Halla-aho ei.
 
Kommentissasi ei ole mitään järkeä. Klassista Mulania. En jatka tätä keskustelua.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria

Yhteistyössä