Äitiyden suorittaminen

[Julkisuorittaja vapaa sielu]

Onko kenties jokin muukin huomannut, että äitiys on jollain tavalla suorittamista nykyään? Minulla on paineita asiasta. Olen omalla tavallani ihan hyvä äiti, mutta en mielestäni koskaan riittävän hyvä. Pelkään mitä toiset äidit ajattelevat minusta. Asiaa pahentaa se, että inhoan rajoja ja sääntöjä ja haluaisin elää vapaassa maailmassa.

Tämä ei tarkoita vapaata kasvatusta. Haluan opettaa lapseni elämään niin, että hän kunnioittaa toisia ihmisiä, heikompiaan ja eläimiä. Meillä on myös melko säntillinen rytmi.

Vapaudenhaluni näkyy esim. siinä, että tykkään kuljeksia lapseni kanssa luonnossa, en tarkasti rajatuissa lasten leikkipuistoissa ym. Myös kodinhoidon otan rennosti. Välillä syödään kotiruokaa, välillä purkkiruokaa. Siivoilen, kun huvittaa.

Ongelma on, että kohdatessani toisia äitejä alan esittää toisenlaista kuin olen. Pelkään, että lapsella on vaatteet huonosti, hän käyttäytyy sopimattomalla tavalla tai tulee epäsosiaaliseksi kun en itse aina kaipaa välttämättä seuraa joka päivä. Alan vaistomaisesti toimia eri tavalla kuin yleensä. Kiellän ja komennan enemmän, seuraan perässä ja hössötän. Saatan jopa valehdella olevani enemmän kiinnostunut kodinhoidosta ja sisustamisesta.

Alan siis äitilapsiseurassa suorittaa, enkä ole ollenkaan oma itseni. Myös neuvoloissa asia pomppaa pintaan. Olen toki seurannut suosituksia, mutta en aina kovin säntillisesti, vaan oman vaiston mukaan. (Esim. kiinteät aloitin suosituksia aikaisemmin lapsen suuren ruokahalun takia)

Olen joskus väsähtänyt esim. puistoreissun jälkeen kun olen oikein hössöttänyt ja esittänyt. Varmaankin tosi outo kirjoitus, mutta mahtaakohan kukaan tuntea saoin?

 

[Just1]

Tunnistan itseni kirjoituksestasi. Mulla se ilmenee siinä et pelkään et puen pojalle liikaa päälle. Aattelen koko ajan leikkipuistossa et nyt noi toiset ajattelee et toi muija tukehduttaa tuon lapsen vaatteilla. Meillä kun ollaan pikkaisen vilukissoja.

 

[Kielo**]

Olkaa rohkeasti omia itseänne! Miksi pitäisi muuttua toiseksi toisten seurassa? Enkä ymmärrä, miksi luonnossa liikkuminen lapsen kanssa olisi jotenkin huonompaa tai sääntöjä vasten toimimista...? Lapsi nauttii takuulla siitäkin yhtä paljon kuin hiekkiksestä tai muusta puistotoiminnasta. Koittakaa vaan karistaa epävarmuus pois ja lisää itsetuntoa olla oma itse. Minusta kukin toimikoon, miten itse parhaimmaksi näkee.

 

[erilainen äiti]

Lapsesta ei välttämättä tule ollenkaan sosiaalinen tapaus vaikka viettäisi jokaikinen päivä toisten lasten seurassa. Joten älä turhaan ota siitä huonoa omaatuntoa jos luonnossa pörräätte. Minusta on ainakin ihanaa, että lapseni myös oppii kunnioittamaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Mä itse en ole ollenkaan sosiaalinen ihminen joka päivä ja jos aamulla tuntuu etten jaksa superäitejä niin pidämme hyvällä omallatunnolla pyjamapäivän jolloin siis olemme suunnilleen iltaan saakka yövaatteissa, katsomme lasten videoita, syömme herkkuja ja nautimme

 

[sama täällä]

Tunnistan itseni kuvauksestasi. Erona vain, että huomaan suorittavani joskus vaikka olisimme vain kahden lapsen kanssa. Poden huonoa omaatuntoa siitä kun en ole kuin muut äidit. Emme jaksa ulkoilla päivittäin, mutta siltin joskun huomaan ihan valehtelevani, jos joku kysyy asiasta. Tietyissä asioissa olen kyllä sanonut ihmisille suoraan miksi meillä tehdään asiat toisin.

 

[mmmm,,]

Mä en oikein tajuu, että mistä te niin hyvin tiedätte, mitä toiset äidit ajattelee ja mistä on kiinnostuneita? Eikö tuo ole melkoinen kierre ajatella, että muut ne on sellaisia ja tällaisia ja oikein äityteen sitoutuneita, mutta minä en, mutta näyttelenpä tässä. Mitäpä jos ne muutkin näyttelee.
Itse olen lopen kyllästynyt miettimään toppapuvun merkkiä, onko siinä kosteussuoja vai ei. Jutteleeko minulle joku leikkipuistossa vai ei. Syötänkö purkkiruokaa vai en. Laitanko ruokaa liikaa suolaa vai en. Syötänkö lapsilleni joskus nakkia vai en. Siivoanko tarpeeksi usein vai en. Käydäänkö me "riittävästi" kerhoissa, muskareissa jne. jne. vai ei. Kunhan tässä elää tössöttelen, en jaksa noita lasten syömisiä ja pukeutumisia laittaa elämän ykkösasiaksi, vaan ne hoituu siinä sivussa omalla tavallaan. Kannattaa hankkia elämään joku lähes yhtä iso jutu kuin kuin perhe ja lapset, niin ei liikaa jää pyörimään yksityiskohtiin. Itsellä toki perhe on ykkönen, sitten työ ja opiskelu. Ihan tietoisesti olen tässä äitiyden ohella panostanut myös muuhun, etten vaan ala miettiin, miten mun pitäis äiti olla.

 

[mmmm,,]

Ja vaikka nuo syömiset ja pukemiset ei se ykkösjuttu olekaan, niin silti lapset on hyvin puettuja ja ihan normaalisti syödään ja lapset kasvaa. Mutta en vain jaksa loputtomasti keskustella niistä toisten äitien kanssa. Ja mua ihmetyttää, miten ne jutut on aina niin konkretiassa, paljon vähemmän puhutaan kasvatuksesta sinänsä, arvojen välittämisestä jne. Tuntuu, että joku toppapuvun merkki on se tärkein.

 

[LLL]

"ihmetyttää, miten ne jutut on aina niin konkretiassa, paljon vähemmän puhutaan kasvatuksesta sinänsä, arvojen välittämisestä jne. Tuntuu, että joku toppapuvun merkki on se tärkein."

Ellei ole älliä puhua abstraktimmeista asioista..

 

[kolmea lastaan rakastava äiti]

JOO SUORITTAMISTA tämä on nykyään. Ihan kauheeta!!! Olen kolmen lapsen kotiäiti, lapsilla on selkeä rytmi, mutta esim. ulkoilut tehdään vähän silloin kun huvittaa, aina en jaksa siivota niin en siivoa, joskus syödään purkkiruokaa ja itse syön sitten tähteitä tms. en jaksa aina tehdä joka välissä ruokaa. Mieheni on masentunut, työuupumuksesta johtuu, joten on nyt sairaslomalla ollut kohta puolivuotta. Vaatii meikäläiseltä tämä tilanne extra paljon. Joten me eletään päivä kerrallaan ja niin loppui minun suorittaminen. On päiviä kun istun lattialla ja tuijotan tv:tä kuopus leikkii vieressä ja välillä teen jotain lapsen kanssa siinä, ne on päiviä kun jaksan vain pakollisen perushoidon, lattialla halaan ja suukotan lapsia ja makoilen välillä ja sanon että äiti on nyt väsynyt ja tuijotan vaan tv:tä. Isommat leikkii keskenään. Kun sataa en todellakaan mene ulos, en pue sadevaatteita ja sissinä seiso tuolla, no thanks! On päiviä jolloin luen ja leikin, askartelen yms. mutta en suorita, teen silloin kun huomaan että lapset kaipaavat ja haluavat oikein erityistä äidin seuraa ja itsekin kaipaan heidän kanssaan peuhaamista=). Yhdessä on JOSKUS kiva leipoa, Joulun valmistelu lasten kanssa yms. juhlia on kivaa, mutta ei siitäkään kannata paineta ottaa. Mutta kyllä tuntuu että tänä päivänä se maalaisjärki on kadonnut, on liikaa oppaita ja ohjeita...ja jos teet toisin, niin lapselle tulee "traumoja" jne. Eikös lapsillekin riitä normaali, turvallinen hyvä arki ilman ihmeitä ja kaiken maailman yli virikkeitä. Ne ihmeet on sitten jotain extraa=) niinkuin aikuisellakin. Hohhoijaa, normaalia elämää kiitos, lapsillekin.

 

[Minnilli]

Mä en ota muista asioista "paineita", mutta mun täytyy tunnustaa, että jotta olen tyytyväinen itseeni, mun on mentävä (tai isän) lapsen kanssa väh. 3 krt. päivässä pihalle.

Tietysti muutoksia tulee välillä, kun esim. kyläilään tai käydään ostoksilla tms. mutta yleensä siis aina ruoan jälkeen ulos. Ja sitten mä ihmettelen miksi meillä ei kukaan ehdi esim. siivoamaan..

 

[edel.]

..Niin, siis lounaan jälkeen mennään kyllä päiväunille..

 

[ap.]

Tavallaan konreettiset asiat liittyvät hyvinkin läheisesti abstrakteihin asioihin, kuten arvoihin.

Esimerkiksi luonnossa viihtyminen versus puistossa viihtyminen on arvokysymys. Toisille sosiaalisuus on luontoa merkittävämpi arvo. Itselleni sosiaalisuuden merkitys on suurempi perheen kesken. En siis viihdy ventovieraiden parissa kovin hyvin, vaan valitsen mieluummin luonnossa liikkumisen, koska luontoarvot ovat minulle tärkeitä.

Ehkä minulla ei siis tosiaan ole kapasiteettia puhua henkisistä arvoista, vaikka näitä asioita paljon pohdinkin. Lapsen kanssa elämä tapahtuu konkretiatasolla ja arvot, näkyvät ja näkymättömät tulevat juuri konkretiatasolla ilmi.

Ehkä pitäisi vain oppia relaamaan ja luottamaan siihen, että lapsesta kasvaa hyvä ihminen, vaikka ei tekisikään asioita kuin kaikki muut.

 

[mother laloo]

Minä en kyllä päätä vaivaa mitä muut ajattelee minusta nimenomaan äitinä. Se on vahvin identiteettialueeni. Koen olevani paras äiti lapsilleni ja huonoinakin hetkinä riittävän hyvä.

Puistossa käyn jos huvittaa enkä silloin mieti missä vetimissä olen tai mitä mieltä muut ovat lapseni vaatetuksesta. Meidän vesseli on kova hikoilemaan ja usein vähemmissä vaatteissa kuin muut. Kesällä poika istui kaljuin päin rattaissa kun heitti sadasosa sekunnissa hatut jorpakkoon vaikka ne olis liimattu päähän. Ihan takuulla sitä monikin kauhisteli.

Jos meille tulee vieraita, en stressaa miten paikat on. Tietenkin hiukan saatan paikkoja järjestellä, jos kerkiän, mutten mitään suursiivousta ala kahvitteluvieraan takia tekemään.

 

[Liila]

Nämä suorittajaäidit taitavat olla aika nuoria tai muuten vain omata heikon itsetunnon. Turha sitä on yrittää muita ihmisiä varten elää. Yllättyisitte, jos tietäisitte, miten vähän muut ihmiset oikeasti ajattelevat teitä.

Minua ei kiinnosta ainakaan pätkääkään, mitä muut minusta, perheestäni tai kodistani ajattelee. Meillä on kaikki asiat kunnossa, emmekä häiritse muiden elämää. Jos jotain häiritsee jokin asia elämässämme, niin se on hänen ongelmansa. Itse olen tyytyväinen ja onnellinen äiti. En viitsi turhaan vaivata päätäni miettimällä ja kuvittelemalla kenties olemattomia siitä, mitä mieltä muut ovat.