...kuinka toinen voikaan mielen pahoittaa. Tää surkea episodi tältä osin alkaa kun äitini 3kk sitten sai aivoverenvuodon. Ja lähellä kuolemaa kävi. Voiko ihminen ihan oikeesti olla näkemättä toista mahdollisuutta? Mä oon antanut hänelle nyt sairaalassa ollessaan kaiken mitä hän on tarvinnut ja halunnut jotta hänen olisi hyvä. Olen antanut ainoat vapaahetkeni, jotka muutoin olisin viettänyt perheeni kanssa. Multa on mennyt häneen ja hänen luona käymiseensä yli 600e yhteensä. Olisi meillä itelläänkin ollut käyttöä ( 5 henkeä ) . Hän jäi pyörätuolipotilaaksi ja kotiutui nyt 3kk:n sairaalahoidon jälkeen. Nyt kun ei tarvi rahaa, tuliaisia, tupakkaa yms. niin sitten ei tarvitse muakaan. Huuti ja räyhäs mulle puhelimessa et mitä mä hänen elämäänsä tuun. Eli mä kelpasin kun tarvitsi jotain taloudellista sairaalassa ollessaan. Musta tuntui niin pahalta silloin kun äiti satutti itsensä. Mut nyt musta karulle vasta tuntuukin kun hän on koko ajan ollutkin liikkeellä hyväksikäyttö mielessään. Oma äiti...miten voi mulle näin tehdä? :'(
