Äiti syötti vauvoilleen psykoosilääkettä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lastensuojelu?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei välttämättä, mutta joskus on. Nimimerkillä ahdistun tavattomasti kun olen skitsofreniaa sairastavan perheenjäsenen kanssa samassa tilassa pitempään. Ei ne lääkkeet ja terapiatkaan valitettavasti aina voi kaikkea.

Juu ei toki, mut hyvä lääketasapaino, hyvä hoitokontakti, hyvä hoitotasapaino, riittävä tuki perheelle on mahdollista ja on täysin mahdollista elää hyvää elämää ja olla hyvä vanhempi vaikka sairastaa skitsofreniaa. Ei toki kaikissa tapauksissa. Mutta normi väestössä ns. ei mt-ongelmaisissa on lasten pahoinpitelijöitä, hyväksikäyttäjiä ja muuten vaan idiootteja vanhempia mihin ei mikään lääkitys tai tuki auta.
 
Niin ystäväpiirissä kuin työn kautta on sairaus tuttu. Ja skitsifrenia on todella paha, jos on Leponexiin päädytty. Sellaisella ihmisellä ei pitäisi lapsia olla. Niinhän tuossa Turun sanomien jutussakin sanottiin, että oikeus ei katsonut edes mielekkääksi mielentilatutkimuksen teettämistä.

Sairaudentunto ja hoitotasapaino voivat vaihdella niin paljon kun kyse on kuitenkin pitkästä ajanjaksosta, jonka lapsi vanhempiaan tarvitsee. Täysin turhaa arpapeliä lapsen hyvinvoinnilla.

Leponex-lääkitys ei tarkoita sitä, että skitsofrenia olisi jotenkin erityisen vaikea (vaikea sairaus se toki on aina). Leponexiin päädytään yleensä silloin, kun muista lääkkeistä ei saada riittävää apua. Se on helkkarin hyvä lääke, mutta eräiden sen mahdollisten haittavaikutusten takia sen käyttöön ei päädytä jos jokin muu lääke toimii.
 
[QUOTE="vieraileva tähti";29358305]Leponex-lääkitys ei tarkoita sitä, että skitsofrenia olisi jotenkin erityisen vaikea (vaikea sairaus se toki on aina). Leponexiin päädytään yleensä silloin, kun muista lääkkeistä ei saada riittävää apua. Se on helkkarin hyvä lääke, mutta eräiden sen mahdollisten haittavaikutusten takia sen käyttöön ei päädytä jos jokin muu lääke toimii.[/QUOTE]

Nimenomaan, se on viimeinen lääke, jota kokeillaan. Kyllä se skitsofrenia on vaikea, jos psykooseja tulee muilla lääkkeillä. Ihan turha maalailla skitsofreniaa joksikin mukavaksi pikku mielenterveysongelmaksi, jonka saa lääkkeillä täysin pois hoidettua. Suurin osa skitsofreenikoista ei edes kykene työelämään.
 
Eiköhän olisi ollut syytä tarkempaan ja tiivimpään seurantaan, kun skitsofrenikko saa kaksoset ja ensimmäistä vauvaa hoitaneen lääkärin herätä tilanteessa ja ohjata äiti hoitoon?
 
Skitsofreenikon "valtavirrasta poikkeamisesta" ei koidu mitään hyvää lapsille. Jonkun täytyisi pitää lasten puolta eikä ajatella aikuisen lisääntymisoikeutta.

Kuule tuleeko mieleen, että sinäkin voit sairastua psykoosi sairauteen. Toivottavasti pääset tämän kokemaan ja sinulle tullaan kertomaan että lapsesi otetaan sinulta pois koska sinulla ei ole oikeutta olla vanhempi.
Olet todella ikävä nihilisti.
 
Nimenomaan, se on viimeinen lääke, jota kokeillaan. Kyllä se skitsofrenia on vaikea, jos psykooseja tulee muilla lääkkeillä. Ihan turha maalailla skitsofreniaa joksikin mukavaksi pikku mielenterveysongelmaksi, jonka saa lääkkeillä täysin pois hoidettua. Suurin osa skitsofreenikoista ei edes kykene työelämään.

Nykyään useimmat skitsofreenikot jatkaa elämää sekä työelämää melko normaalilla tavalla.
 
[QUOTE="samma";29358320]Eiköhän olisi ollut syytä tarkempaan ja tiivimpään seurantaan, kun skitsofrenikko saa kaksoset ja ensimmäistä vauvaa hoitaneen lääkärin herätä tilanteessa ja ohjata äiti hoitoon?[/QUOTE]

Tää on niin totta.
 
Nimenomaan, se on viimeinen lääke, jota kokeillaan. Kyllä se skitsofrenia on vaikea, jos psykooseja tulee muilla lääkkeillä. Ihan turha maalailla skitsofreniaa joksikin mukavaksi pikku mielenterveysongelmaksi, jonka saa lääkkeillä täysin pois hoidettua. Suurin osa skitsofreenikoista ei edes kykene työelämään.

Leponexiin voidaan päätyä myös esim. sen vuoksi, että muista lääkkeistä aiheutuu liikaa haittavaikutuksia. Pelkän lääkityksen perusteella ei voi tehdä oletusta sairauden vaikeusasteesta.

Nykyään n. kolmasosa skitsofreniaa sairastavista kykenee käymään töissä normaalisti.
 
[QUOTE="samma";29358320]Eiköhän olisi ollut syytä tarkempaan ja tiivimpään seurantaan, kun skitsofrenikko saa kaksoset ja ensimmäistä vauvaa hoitaneen lääkärin herätä tilanteessa ja ohjata äiti hoitoon?[/QUOTE]

Olis tarvinnu tiiviimpää tukea ja seurantaa. Mutta pelkkä skitsofrenia dg ei ole syy psykiatriseen avohoitoonkaan vaan hyvässä hoitotasapainossa olevien potilaiden lääkehoito/hoito on tk:ssa jossa lähinnä uusitaan reseptit ja otetaan lab kokeet tarvittaessa. Todennäköisesti tällä äidillä on ollu sairaus hyvässä hoitotasapainossa ja on pärjänny ok ennen vauvoja ja ehkä vielä vauva aikanaki, mutta sitte on tullu elämä liian raskaaksi. Kurja homma. Mutta ei edelleenkään syy miksi kenekään ei pitäisi jättää lapset tekemättä vain koska on pitkäaikais sairaus.
 
[QUOTE="viera";29358323]Kuule tuleeko mieleen, että sinäkin voit sairastua psykoosi sairauteen. Toivottavasti pääset tämän kokemaan ja sinulle tullaan kertomaan että lapsesi otetaan sinulta pois koska sinulla ei ole oikeutta olla vanhempi.
Olet todella ikävä nihilisti.[/QUOTE]

Kyllä, todella toivon että lapset otettaisiin pois etten minä tuottaisi heille sitä pelkoa, epävarmuutta ja häpeää mitä skitsofreenikkovanhempi lapselle tuottaa!
 

Yhteistyössä