äiti ei saa unta

[silmät sikkuralla]

Onko kenelläkään muulla ongelmana äidin unettomuus? Siis ei tämä nyt ihan joka öistä ole mutta kuitenkin. Ongelmat alkoivat varmaankin siitä kun vauva nukkui vierellä, heräili vähän väliä ja halusi rintaa. Lopulta en itse saanut näissä väleissä enää ollenkaan unenpäästä kiinni vaan pyörin vaan sängyssä toimettomana. Nyt sitten lapsen unet on parantunut unikoulun ansiosta (siirtyi omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen) ja vaikka heräämisiä toki vielä onkin, ovat yöt jo paljon rauhallisempia. Mutta äiti ei saa siltikään aina unta!! Välillä pyörin tuntitolkulla sängyssä odottelen nukkumatin vierailua... tosi rasittavaa. Onko muilla mennyt itsestään ohi vai mitä olette tehneet?

 

[Mary75]

Tutulta tuntuu. Vauvavaiheen alussa joutui koko ajan tottumaan uuteen unirytmiin ja se vaikeutti ukahtamista. Jossain vaiheessa alkoi olla niin väsyksissä, ettei saanut sitä vähääkään unta. Aikaisemmassa elämässä nautin päiväunista, mutta nyt en pystynyt nukkumaan päivälläkään.

Kierre helpotti kun pojalle ryhdyttiin antamaan iltapuuro, joka täytti vatsan koko yön. Ikää oli lapsella tuolloin puoli vuotta.

Kovasti jaksamista!

 

[8)]

Kuulostaa hyvin tutulta. Parikin vkoa saattaa mennä ihan muutaman tunnin unilla ja nyt nukun samaan tahtiin 8kk vauvan kanssa. Eli 10h yöunet parilla heräämisellä ja 2x päikkärit. Olo on sen mukainen eli elän ihan omassa maailmassani ;D
Tämä ei tarkoita etteikö meillä olisi aktiviteettejä eli käymme kyllä kerhoissa tms mikä pitää minut edes jotenkin kiinni päivissä...

 

[äiskä31]

Voi, onpa hyvä tietää että toisillakin on samaa ongelmaa! Mulla kans unet häviää jonnekin ja saatan pahimmillaan valvoa koko yön vauvan tuhinoita kuunnellen. Ja jos niin hyvä tuuri käy että olen saanut unen, niin viimeistään ekan yösyönnin jälkeen en sitten enää saa unta. Sama ongelma oli esikoisenkin kanssa, joten ei tullut niin yllätyksenä tämän toisen kanssa. Onneksi meillä mies lupautui nukkumaan aina alkuyön vauvan kanssa, niin toisessa huoneessa saa vähän paremmin unen päästä kiinni. Mutta joskus sekään ei auta, vaan pyörin sängyssä ja unet jää johonkin pariin hassuun tuntiin.Sitten sitä onkin ihan sekaisin koko päivän enkä tajua oikein mistään mitään... Mutta se mikä on eniten tässä asiassa minua häirinnyt, niin on ympäristön, ja varsinkin erään tuttavamme (äiti hänkin) suhtautuminen. Aina kun tulee puhetta lasten nukkumisesta ja jos vain erehdyn sanomaan jotain väsymyksestäni, niin hän kuittaa asian kertomalla kuinka vähän hän on nukkunut koko sinä aikana kun heillä lapsia on ollut. Ja hän ei tosiaankaan sano sitä piristämismielessä vaan siten, että minä olen valittaja ja että minulla on niin paljon helpompaa. Ja kaikista eniten häntä tuntuu rassaavan se, että meillä joskus isovanhemmat ottavat lapset yöksi heille nukkumaan... En tosin ymmärrä että mikä siinä voi häntä niin häiritä, koska tiedän että hänellekin on tällaista apua tarjottu mutta hän ei ole ottanut sitä vastaan. Onko kenelläkään muulla tullut samanlaista vastaan, että jos olet väsynyt, niin sitten et sitä saakaan olla, koska joku toinen on vielä väsyneempi = ) ? Ja täytyykö esim. isovanhempien tarjoamasta avusta kieltäytyä sillä perusteella, että joku toinenkaan ei sitä halua ottaa vastaan? Jotenkin minun mielestäni siitä hyötyvät ennen kaikkea lapset, kun vanhemmatkin saavat välillä olla kahdestaan ja nukkua häiriintymättömät yöunet välillä. Ainakin minun akkujani se on ladannut kovasti ja on jaksanut sitten taas ihan uudella innolla lasten kanssa arkea. Mutta nyt eksyttiin vähän alkuperäisestä aiheesta, sori... = ) Mutta olisi kiva jos joku kommentoisi tähänkin.

 

[mopsis]

Vauvan syntymän jälkeen rikkonaiset yöt vei multakin yöunet. Nukuin muutaman hassun tunnin silloin tällöin. En vain pystynyt nukahtamaan syöttöjen välissä, enkä myöskään saanut unta päivällä. Unettomuudesta syntyy herkästi kierre: mitä vähemmän nukut, sen vähemmän nukut. Uni ei enää tule vaikka siihen olisi mahdollisuus. Paineet unen saamiseen on niin kovat.

Minä sain onneksi avukseni unilääkkeet. Käytin niitä säännöllisesti 8 kk, kunnes vauvani alkoi nukkua yönsä. Sopivia lääkkeitä löytyy myös imettäjille. Vieläkin käytän unilääkkeitä satunnaisesti, kun kaksivuotiaalla on huonoja öitä. Se jatkuva heräily vain häiritsee omaa untani niin paljon, että en saa unen päästä kiinni.

Me ihmiset ollaan vain erilaisia näissä uniasioissa. Mulle ei oo hyviä unenlahjoja suotu. Olen kamalan herkkäuninen, mutta toisaalta taas tarvitsen paljon unta. Hengissä on kuitenkin selvitty. Suuri kiitos kuuluu miehelleni, joka on alusta asti ottanut yöhoitovastuuta.

 

[Minä Myös]

Ensinnäkin on ehdottoman tärkeää että äitikin saa nukuttua, muuten ei jaksa!!! Ja jos ei omat keinot auta, niin sitten ehdottomasti lääkäriin. Itse söin myös vauva aikana nukahtamislääkkeitä muutaman kerran viikossa, en siis uskaltanut ottaa joka ilta, sillä koukkuun en niihin halunnut. Koitin myös luontaistuotteita, näitä herbivaleja ja muita. Välillä niistäkin oli hyötyä tai ainakin tuntui siltä. Itselleni paras nukahtamislääke oli Tenox, tämä vie myös ahdistusta pois, mikä nukahtamattomuudesta voi tulla. Luultavasti imettäjälle tämä ei sovi. Ja toinen mikä itselleni on tuonut parhaan avun, ovat KUNNON korvatulpat, osta apteekista oikeat silikoni tulpat, jos vauva nukkuu samassa huoneessa heräät varmasti vauvan itkuun. Kaikkein paras apu omaan nukkumiseeni oli kuitenkin se että muutimme isompaan asuntoon ja vauva sai oman huoneen. Heti muuton jälkeen vauva ja äiti korvatulppineen alkoivat nukkua kunnon unia. Nyt on vaan se haittapuoli enää että olen jäänyt koukkuun noihin korvatulppiin, ilman niitä en osaa nukku....

 

[Gilda.]

Univaikeudet alkoivat, kun vauva heräsi monta kertaa yössä (hän oli noin 3 kk), enkä itse saanut unta herätysten välissä. Sitten alkoi naapuri pitämään yömeteliä, enkä todellakaan saanut unta. Kävin lääkärissä ja sain nukahtamislääkkeitä. Korvatulppia olen käyttänyt jo pitkään.
Välillä pärjäsin pidempiäkin aikoja ilman nukahtamislääkkeitä ja poikakin nukkui paremmin. Kolmisen kuukautta sitten poika (nyt 1 v. 5 kk) alkoi taas heräillä, emmekä saa häntä nukahtamaan omaan sänkyyn, vaan hänet on otettava viereen jo alkuyöstä. Poika pyörii ja hyörii ja itse herään useita kertoja yössä, vaikka ottaisin nukahtamislääkkeenkin. Ilman nukahtamislääkettä valvon herätysten välillä pitkiäkin aikoja, nukahtamislääke lyhentää valvomista. Joka tapauksessa olen aivan yliväsynyt. Tavallinen flunssakin on kestänyt 3,5 viikkoa, enkä ole juuri jaksanut tai pystynytkään harrastamaan liikuntaa. Koko yleiskunto on rapistunut. Töissä jaksan juuri ja juuri käydä, mutta mitään ylimääräistä en jaksa.
Poikamme on aivan ihana ja nautin hänen seurassaan olemisesta. Kotityöt ja muu tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta, varsinkin, kun mies ärsyttää huolimattomuudellaan ja laiskuudellaan.
Ilman korvatulppia en muista nukkuneeni vuosikausiin. En muista, milloin minusta tuli näin herkkäuninen, mutta tuntuu, että tilanne on vain pahentunut.