Kyseenalaistus
vaan mitä vähemmän niin sen parempi. Äidit jotka ostavat lapsille paljon vaatteita ( ehkä yli sen määrän mitä välttämättä tarvitsee ) yrittävät kuulemma hyvittää jotain ( esim. poissa oloaan työn takia tms. ) lapselle tuhlaamalla ja korvaavansa leluilla rakkautta jne.
Jotenkin tuo on mielestäni ärsyttävä vertaus
Tokikaan lapsi ei tarvitse huoneellista lelua ja vaatehuoneellista vaatteita ja kenkiä.
Mutta ei mielestäni lapsen "hemmottelu" ole rakkaudenpuutetta tai muutenkaan korvaa mitään. Tai ei ainakaan kaikilla.
Itse tykkään hemmotella lapsiani. Ostaa jotain pientä kivaa ilman syytä. Tykkään sisustaa lastenhuonetta ja ostaa lapsille kauniita vaatteita ( makuuni kauniita on tosin myös lindexin ja hm:n vaatteet, ei mene siis omaisuutta kalliisiin merkkeihin ).
Hemmottelen siis lapsiani monilla pienillä jutuilla siitä huolimatta että olen ollut kotiäitinä aina ( lasten ei ole ikinä tarvinut olla päiväkodissa hoidossa, vanhin on 9v ja nuorin 3v ) ja nyt mies on kotona lasten kanssa kun itse olen töissä.
Eli en hyvitä sillä aikaa jota lapset eivät olisi saaneet viettää kotona vanhempien kanssa.
Leluja lapsilla on ja niitä, varsinkaan isompia ei kovin usein tule ostettu. Lähinnä niin että lapset ovat saaneet esim. synttäri- tai joululahjaksi rahaa ja sitten mennään koko perheen voimin kauppaan ja lapset saavat itse omilla rahoillaan ostaa itselleen mitä tahtovat.
Jotain pieniä juttuja ostan kyllä itsekin ihan vain hemmotellakseni. Kauniita vaatteita, kivoja kenkiä, tarroja, väritys/puuhakirjoja, kirjoja, dvd-elokuvia, lautapelejä, uudet verhot, uusi matto tms.
Varsinkin äitini aina mäkättää "no eihän ne noita tarvi" jne. jos ostan esim. lapsille jotain vaatetta kun ollaan kaupungilla yhdessä. Yleensä en siis edes kerro että olen jotain ostanut mutta jos sattuu olemaan mukana niin jotenkin se ärsyttää minua.
Itse olen elänyt lapsuuteni "köyhemmin". En saanut yleensä edes synttäreillä tai jouluna vanhemmiltani mitään leluja. Ja kyse ei ollut aina rahasta, elettiin köyhästi kun olin ihan pieni, niin pieni etten edes muista, mutta myöhemmin oltiin ihan normaali perhe eikä rahasta pulaa.
Ja minua tuo on jäänyt vaivaamaan. Ei niinkään tuo leluasia, en ole ikinä edes tykännyt mistään barbeista tms. vaan olen ollut hoivaaja, hoitanut eläimiä ja nukkea jne.
Mutta esim. se että olin perheen neljästä lapsesta vanhin ja ainoa tyttö. Minulla oli vaatteita enoni vanhoja vaatteita, naapurin tädin vanhoja vaatteita. Muistan että kummitätini ja tätini ovat ostaneet joskus synttäri- ja joululahjaksi minulle ihan uuden paidan tai housut ja olen ollut niistä ihan hämilläni. On tullut miltei vaivaantunut olo siitä että miksi minulle on jotain uutta ostettu, olenko niitä ansainnut jne.
Enkä edelleenkään raaski itselleni mitään ostaa. Lapsille kyllä.
Yleensä siis sain jotain "muodikasta" silloin kun kaverini osti itselleen uusimman muodin mukaiset farkut ja minä sain ostaa halvalla häneltä ne edellisen 'muodin' levikset joihin oli jalkovälin saumaan kulunut reikä ja lahkeet olivat rispaantuneet.
Ei koskaan saatu mitään vhs-elokuvia, ei lautapelejä ( paitsi toki joululahjaksi muilta sukulaisilta ) tms. Ja selityksenä se että "onhan teillä se yksi nakke nakuttaja vhs ja se afrikan tähti". Eli jos ennestään jotain jo oli niin mitään uutta ei tarvittu.
Jos lähdimme luokkaretkelle niin äitini poksutti popcorneja mikrossa ja niitä laitettiin pakastepussiin ( ei minigrip koska ne oli kalliita ) koska popparit ajavat saman asian kuin kavereiden sipsit joita kaverit innoissaan valkkaili retkeä varten.
Karkkipusseista saatiin lauantaipussit jos jotain. Koskaan ei saatu itse valita mitä tahdottaisiin tai saataisiin vaihtelua koska lauantaipussi oli halvin.
Limsaa ei saatu retkille myöskään mukaan koska pillimehu oli halvempi. Ja kotona juotiin limsaa vappuna, juhannuksena ja ehkä uutena vuotena. Joskus jopa jouluna. Eikä juotu myöskään tuoremehuja koska äidin keittämää viinimarja+raparperi+omenamehua oli pakastimessa.
Eikä tuo minusta ainakaan minua mitenkään "paremmaksi" kasvattanut.
Päinvastoin minulla on aina ollut huono itsetunto. Se ei tokikaan ole johtunut pelkästään näistä asioista vaan muustakin vähättelystä.
Mutta nyt olen siis kyllä itse halunnut antaa omille lapsilleni aivan toisenlaisen lapsuuden ja hemmottelen heitä ihanilla jutuilla, vaikkakin materialistisilla hankinnoilla.
Jotenkin tuo on mielestäni ärsyttävä vertaus
Tokikaan lapsi ei tarvitse huoneellista lelua ja vaatehuoneellista vaatteita ja kenkiä.
Mutta ei mielestäni lapsen "hemmottelu" ole rakkaudenpuutetta tai muutenkaan korvaa mitään. Tai ei ainakaan kaikilla.
Itse tykkään hemmotella lapsiani. Ostaa jotain pientä kivaa ilman syytä. Tykkään sisustaa lastenhuonetta ja ostaa lapsille kauniita vaatteita ( makuuni kauniita on tosin myös lindexin ja hm:n vaatteet, ei mene siis omaisuutta kalliisiin merkkeihin ).
Hemmottelen siis lapsiani monilla pienillä jutuilla siitä huolimatta että olen ollut kotiäitinä aina ( lasten ei ole ikinä tarvinut olla päiväkodissa hoidossa, vanhin on 9v ja nuorin 3v ) ja nyt mies on kotona lasten kanssa kun itse olen töissä.
Eli en hyvitä sillä aikaa jota lapset eivät olisi saaneet viettää kotona vanhempien kanssa.
Leluja lapsilla on ja niitä, varsinkaan isompia ei kovin usein tule ostettu. Lähinnä niin että lapset ovat saaneet esim. synttäri- tai joululahjaksi rahaa ja sitten mennään koko perheen voimin kauppaan ja lapset saavat itse omilla rahoillaan ostaa itselleen mitä tahtovat.
Jotain pieniä juttuja ostan kyllä itsekin ihan vain hemmotellakseni. Kauniita vaatteita, kivoja kenkiä, tarroja, väritys/puuhakirjoja, kirjoja, dvd-elokuvia, lautapelejä, uudet verhot, uusi matto tms.
Varsinkin äitini aina mäkättää "no eihän ne noita tarvi" jne. jos ostan esim. lapsille jotain vaatetta kun ollaan kaupungilla yhdessä. Yleensä en siis edes kerro että olen jotain ostanut mutta jos sattuu olemaan mukana niin jotenkin se ärsyttää minua.
Itse olen elänyt lapsuuteni "köyhemmin". En saanut yleensä edes synttäreillä tai jouluna vanhemmiltani mitään leluja. Ja kyse ei ollut aina rahasta, elettiin köyhästi kun olin ihan pieni, niin pieni etten edes muista, mutta myöhemmin oltiin ihan normaali perhe eikä rahasta pulaa.
Ja minua tuo on jäänyt vaivaamaan. Ei niinkään tuo leluasia, en ole ikinä edes tykännyt mistään barbeista tms. vaan olen ollut hoivaaja, hoitanut eläimiä ja nukkea jne.
Mutta esim. se että olin perheen neljästä lapsesta vanhin ja ainoa tyttö. Minulla oli vaatteita enoni vanhoja vaatteita, naapurin tädin vanhoja vaatteita. Muistan että kummitätini ja tätini ovat ostaneet joskus synttäri- ja joululahjaksi minulle ihan uuden paidan tai housut ja olen ollut niistä ihan hämilläni. On tullut miltei vaivaantunut olo siitä että miksi minulle on jotain uutta ostettu, olenko niitä ansainnut jne.
Enkä edelleenkään raaski itselleni mitään ostaa. Lapsille kyllä.
Yleensä siis sain jotain "muodikasta" silloin kun kaverini osti itselleen uusimman muodin mukaiset farkut ja minä sain ostaa halvalla häneltä ne edellisen 'muodin' levikset joihin oli jalkovälin saumaan kulunut reikä ja lahkeet olivat rispaantuneet.
Ei koskaan saatu mitään vhs-elokuvia, ei lautapelejä ( paitsi toki joululahjaksi muilta sukulaisilta ) tms. Ja selityksenä se että "onhan teillä se yksi nakke nakuttaja vhs ja se afrikan tähti". Eli jos ennestään jotain jo oli niin mitään uutta ei tarvittu.
Jos lähdimme luokkaretkelle niin äitini poksutti popcorneja mikrossa ja niitä laitettiin pakastepussiin ( ei minigrip koska ne oli kalliita ) koska popparit ajavat saman asian kuin kavereiden sipsit joita kaverit innoissaan valkkaili retkeä varten.
Karkkipusseista saatiin lauantaipussit jos jotain. Koskaan ei saatu itse valita mitä tahdottaisiin tai saataisiin vaihtelua koska lauantaipussi oli halvin.
Limsaa ei saatu retkille myöskään mukaan koska pillimehu oli halvempi. Ja kotona juotiin limsaa vappuna, juhannuksena ja ehkä uutena vuotena. Joskus jopa jouluna. Eikä juotu myöskään tuoremehuja koska äidin keittämää viinimarja+raparperi+omenamehua oli pakastimessa.
Eikä tuo minusta ainakaan minua mitenkään "paremmaksi" kasvattanut.
Päinvastoin minulla on aina ollut huono itsetunto. Se ei tokikaan ole johtunut pelkästään näistä asioista vaan muustakin vähättelystä.
Mutta nyt olen siis kyllä itse halunnut antaa omille lapsilleni aivan toisenlaisen lapsuuden ja hemmottelen heitä ihanilla jutuilla, vaikkakin materialistisilla hankinnoilla.