Aina sama ongelma vietämmekö joulua miehen vai minun sukulaisten kanssa

  • Viestiketjun aloittaja "Titi"
  • Ensimmäinen viesti
"Titi"
Ei oikein toimi tuo vuorovuosin kummankin luona vaan aina anoppi (ja mieheni myös)
loukkaantuu jos emme sinne mene ja vänkää niin kauan etten jaksa väitellä ja niin lopulta sitten jokatoinen vuosi oltu miehen sukulaisilla ja jokatoinen jouluaatto ensin minun sukulaisilla ja sitten illalla anopilla. Anopille kun ei käy, että menisimme joulupäivänä vaan nimenomaan aattona pitää mennä vaikka meillä ainut lapsi ketä sinne on menossa. Lisäksi vielä mummoni on järjestänyt joka jouluaattoaamu lapsuudestaniasti brunssintapaisen johon kutsuu ystävänsä, lapsensa ja lapsenlapset perheineen. Joka toinen joulu ollaan siis oltu aattona kolmessa eri paikassa kylässä ja se on ollut rasittavaa vaikka kaksi kyläpaikoista on kotikaupungissamme ja yksi naapurikaupungissa. Nyt meillä on vielä joulunaikoihin 7 kk täyttävä vauva niin ei yhtään huvittaisi vetää tuota kyläilyrumbaa vauvan kanssa kun voin kuvitella kuinka väsynyt ja kiukkuinen se on kun ri varmasn saa nukuttua kunnon päiväunia missään.

Lisänä vielä se ettei meillä ole autoa joten homma toiminut niin, että äitini on hakenut meidät (asuu meitä lähellä) hänen äidilleen ja sitten ollaan menty minun äidille ja sieltä lähtiessä sisko on heittänyt meidät anopille josta olemme kävelleet kotiin (6 km). Tänä jouluna vielä toinen siskoni on tulossa lapsiensa kanssa äidilleni jouluksi ja tämä lisää minun haluani viettää heidän kanssa joulua. Asuvat kauempana joten nähdään melko harvoin ja koska on eronnut viettää hän vain jokatoisen joulun äidilläni lastensa kanssa. Tietysti voisi mennä vain anopille mutta siellä kuitenkin pitää sitten olla päivästä myöhään yöhön (eli koko päivä ja yö menee kyläillessä) koska anooin mielestä jouluna pitää juhlia emmekä saa olla niin tylsiä, että menisimme kotiin jo puolenyön aikoihin. Tästäkin ollaan saatu riita aikaiseksi melkein joka joulu mitä siellä olemme olleet. Yleensä sitten lähdemme siinä 3-4 aikaan yöllä kotiin enkä minä ainakaan ole enää nauttinut lautapeleistä yms. Moneen tuntiin enää kun olen ollut niin väsynyt ja selvästi kaikki muutkin nuokkuvat, haukottelevat eikä kukaan keksi puhuttavaa.

Juu tuskin kenelläkään on mitään järkevää ratkaisua mutta kunhan purin tätä jo muutama viikko sitten alkanutta jouluärsytystä :)
 
"wert"
Ei mitään järkeä vauvan kanssa kiertää eri kyläpaikoissa ja keskellä yötä kävellä 6 km kotiin! Jos olisin itse päättämässä niin olisin miehen ja vauvan kanssa kotona kolmisin - anoppi ja muut saisi kiukutella ihan rauhassa. Mutta keskustelkaa miehen kanssa nyt ihmeessä mitä teette että sitten ootte samaa mieltä ku sukulaiset kyselee.
 
"vieras."
Huh, ihan hullua. En todellakaan olisi tuollaiseen suostunut. Vastentahtoista kyläilyä aamuyöhön asti ja sen päätteeksi vielä tuollainen kävelymatka keskellä yötä pakkasessa! Kännätäänkö siellä vai miksi kukaan ei teitä ole voinut edes kotiin heittää? Jos ryypiskellään, niin johan se on selvä, ettei sellaiseen paikkaan voi lapsen kanssa mennä muutenkaan.

Me ainakin tehdään jouluna just mitä halutaan. Joskus ollaan oltu kotona ja kutsuttu sukulaisia kylään, joskus on kyläilty miehen vanhempien luona, joskus äidilläni. Ja suhteen alkuaikoina niinkin, että minä olin omien vanhempieni kanssa ja mies omiensa. Tänä jouluna taidetaan olla kotona ihan oman perheen kesken.
 
"Titi"
Minusta on kyllä ihan kiva käydä jossain kylässä ja syömässä jouluateria & pelailla vähän lautapelejä niin päivä erottuu normaalista vapaapäivästä. mutta ärsyttää kun anopilla pitää viettää aikaa aamuyöhönasti meni sinne monelta vain. Viimeksikin oli pystyssä aivan kärkyttävä sota kun olisimme tehneet lähtöä jo puolenyön aikoihin.
 
[QUOTE="Titi";29260578]Minusta on kyllä ihan kiva käydä jossain kylässä ja syömässä jouluateria & pelailla vähän lautapelejä niin päivä erottuu normaalista vapaapäivästä. mutta ärsyttää kun anopilla pitää viettää aikaa aamuyöhönasti meni sinne monelta vain. Viimeksikin oli pystyssä aivan kärkyttävä sota kun olisimme tehneet lähtöä jo puolenyön aikoihin.[/QUOTE]

Se on anopin ongelma.
Mä en ymmärrä kuinka aikuiset ihmiset suostuu tuollaiseen pelleilyyn. Ja se jouluruoan syöminen ei vaadi kyläilyä ja niitä lautapelejä voi pelata kotona. Ja jos lautapelejä ei vielä ole, niin osta.
 
"vieras."
[QUOTE="Titi";29260578]Minusta on kyllä ihan kiva käydä jossain kylässä ja syömässä jouluateria & pelailla vähän lautapelejä niin päivä erottuu normaalista vapaapäivästä. mutta ärsyttää kun anopilla pitää viettää aikaa aamuyöhönasti meni sinne monelta vain. Viimeksikin oli pystyssä aivan kärkyttävä sota kun olisimme tehneet lähtöä jo puolenyön aikoihin.[/QUOTE]

Siis anoppi ihan tosiaan teille huutaa tai jotain, jos meinaatte lähteä puolenyön aikoihin? Ihan käsittämätöntä, miten joku voi olla niin törkeä.

Lapsen kanssa ette tietenkään muutenkaan voi olla myöhään, koska ei vauvaa keskellä yötä retuuteta paikasta toiseen. Että jos nyt jostain selittämättömästä syystä sinne menet, niin kerro anopille jo etukäteen, koska vauvan nukkumaanmenoaika on ja koska teidän täytyy lähteä.
 
  • Tykkää
Reactions: Porho ja Hansu81
"Titi"
No minusta vaan on juhlavampaa/ mukavaa pukeutua ja viettää aikaa porukalla :) mutta en todellakaan nauti siitä, että kyläillessä menee koko päivä ja yö. Lisäksi kun mieheni ei syö jouluruuista muuta kuin kalaa (jolle minä olen allerginen) niin on järkevämpää koota jouluateria nyyttäriperiaattella. En ole nähnyt mitään järkeä tehdä vain itselleni laatikoita ja rosolia.
 
uuuuuuu
On tietysti kiva olla lapsuuden jouluissa kiinni ja kokoontua koko suvun voimalla, mutta perinteitä voi muuttaa. Teidän tapauksessanne on jo aika kasvaa aikuisiksi ja ottaa ohjat käsiinne. Sinun ei ole pakko pyöriä oman sukusi kanssa joka joulu, vaan voit joustaa yhtä lailla kuin miehesi. Ihan normaalia on jakaa joulutapaamiset niin, että nyt ollaan mun sukulaisissa ja ensi vuonna sun sukulaisissa. Oppikaa järjestämään omaakin joulua. Siitä jää myös lapsille kivat muistot.

Toivon, ettette joskus viisikymppisinä edelleenkin raahusta sukulaisiinne "joulua viettämään". Olen nähnyt miehen suvussa juuri sitä touhua, että huonokuntoinen anoppi häärää keittiössä ja aikuiset lapset lässyttävät glögilasiensa ääressä "joulun tunnelmasta" rakkaan äitimuorin luona. Appiukko jalat tutisten vie puita saunaan ja leikitään niin kuin kaikki olisi niin kuin ennen.
 
"Titi"
Jokatoinen vuosi ollaan oltukin vain anopilla ja jokatoinen vuosi sovitaan, että ollaan minun sukulaisten luona. Tuo ei vain toimi anopin osalta kun muutamaa päivää ennen jouluaattoa nostaa kamalan äläkän siitä miksi emme mene sinne ja lopulta tilanne on se etten jaksa sitä jankutusta, syyllistämistä ja huutamista vaan suostun, että mennään sinnekin. Miehen kanssa ollaan seurusteltu 11 vuotta eli kokemusta on jo riittävän monesta joulusta ja sama toistuu aina vaikka olisi mitä sovittu.
 
"hilja"
mitä ihmettä,miksi sitä joulua pitäisi viettää jossain muualla kuin omassa kodissa? jos lapsia on,niin eikö he saa rauhottua jouluna ja olla vaan kotona? missä on nykyaikana perheiden omat perinteet? koska sitä on sen ikäinen että joulu vietetään oman perheen kanssa? raamattukin sanoo että siksi mies eroaa isästään ja äidistään ja yhtyy vaimoonsa. en normaalisti siteeraa raamattua,mut toi kohta on mun mielestä niin totta!

jos kaikki pyhät vietetään jomman kumman lapsuuden perheen kanssa...ni koska on sen vuoro että ne vietetään oman perheen kanssa
 
Jouluna EI tartte pynttäytyä, tosin jos haluaa voi sen tehdä kotonakin.

Ja ne jouluruoat voi västä ihan kotknakin. Olen itse viettänyt jo monet aatot kotona ihan vain ukon ja kahden lapsen kera. Ja kyllä meillä on niitä jouluruokia pöydässä (kaloista vain graavilohta ), mutta muuten löytyy melkein kaikkea.

Ja miksikö? Siksi koska äitini stressaa aattona (sitä ei kestä kukaan ), miehen veli perheineen haluaa taas viettää joulunsa ihan omalla tavallaan. Isäni luokse ei voi mennä koska asuu yli 300 kilsan päässä yksiössä ja anoppi on hullujenhuoneella ja appiukko ei tahdo nähdä.
 
HeviäPRKLEharmaana
Kyllä aapeessa nyt on vika itessään kun antaa noin pompottaa. Tänä jouluna sanot että ette tule anoppilaan,piste. Ja ihan sama kuinka vänkää,älä anna periksi hyvä ihminen! Jos anoppi suuttuu moisesta niin suuttukoon! Kyllä pitää ihmisen pystyä pysymään omassa kannassaan ja tehdä niinkuin itse haluaa.

Me vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa aatto kotona. Anoppi ja appiukko tulevat meille, sekä miehen sisko poikansa kanssa.Koen raskaaksi sen ramppaamisen mummolasta toiseen, ja kelloa pitää koko ajan tuijottaa. Ei enää! Kun on kotona niin ei ole mihinkään kiire, ja joulutunnelmasta saa oikeasti nauttia.
 
"Anne"
[QUOTE="hilja";29260695]mitä ihmettä,miksi sitä joulua pitäisi viettää jossain muualla kuin omassa kodissa? jos lapsia on,niin eikö he saa rauhottua jouluna ja olla vaan kotona? missä on nykyaikana perheiden omat perinteet? koska sitä on sen ikäinen että joulu vietetään oman perheen kanssa? raamattukin sanoo että siksi mies eroaa isästään ja äidistään ja yhtyy vaimoonsa. en normaalisti siteeraa raamattua,mut toi kohta on mun mielestä niin totta!

jos kaikki pyhät vietetään jomman kumman lapsuuden perheen kanssa...ni koska on sen vuoro että ne vietetään oman perheen kanssa[/QUOTE]

Jokainen tavallaan ymmärräthän? Meillä ei kotona kummoista joulua laiteta. Vähän koristeita, ehkä enintään porkkanalaatikkoa jos joku tekee ja laittaa kotiinviemisiksi. Vietetään joulu vuorovuosin joko minun vanhemmillani tai miehen. Koolla koko perhe, kaikki sisarukset lapsineen yms. Ei ole edes tullut mieleen että joulukin pitäisi viettää kotona kolmistaan että olisi jotenkin rauhoittunut ja "oman perheen" kanssa.
 
[QUOTE="Anne";29260844]Ei ole edes tullut mieleen että joulukin pitäisi viettää kotona kolmistaan että olisi jotenkin rauhoittunut ja "oman perheen" kanssa.[/QUOTE]

Eikä tarvitse. Mutta jos jouln vietto muiden sukulaisten parissa aiheuttaa stressiä, voi olla viisaampaa viettää joulua kotona.
 
"Anne"
Alkuperäinen kirjoittaja KääKKä de la KääKKä;29260864:
Eikä tarvitse. Mutta jos jouln vietto muiden sukulaisten parissa aiheuttaa stressiä, voi olla viisaampaa viettää joulua kotona.
Näinpä. En itsekään haluaisi ravata pitkin kyliä aattona kelloa katsoen jos se käy voimille. Kyllä kaikkien pitäisi saada viettää joulu kuten haluaa, yksin tai yhdessä.
Joulua on monta päivää, minusta on ihan järkevää mennä vuorovuosin jos tahtoo joulua useammassa paikkaa viettää.
 
"Hmm"
Meillä oli tätä joulusekoilua paikasta toiseen ennen lapsen syntymää.
Lapsi on nyt 5vuotias ja olemme hänen syntymästään lähtien pitäneet yhteisjoulua.

Eli miehen vanhemmat ja omat vanhempani tulevat meille

Miksi ap ette voi ottaa miehesi vanhempia mukaan äitisi luokse.
Miksi ette pidä joulua porukalla
tai ovatko sinun ja miehesi vanhemmat riidoissa keskenään
 
"Titi"
Anopilla on myös aina niin iso porukka koossa, että ahdasta taitaisi tulla. Lisäksi koen rasittavana jos anoppi on meillä samaanaikaan kun on muita vieraita ja tämä käytös varmaan olisi samanlaista äidillänikin. Ei puhu muille kuin entuudestaan tuntemilleen ihmisille ja jos lähettyvillä on hänelle vieraampia ihmisiä puhuu minulle kuiskaamalla korvaani vaikka asia olisi ihan tavallinen. Kuitenkin muuten hänen käytöksensä on täysin päinvastaista huutaa ja meuhkaa naamapunaisena jos ei tehdä niinkuin hän haluaa. Jos olemme jossain miehen sukulaisen juhlissa arvostelee minua kokoajan kovaan ääneen (en puhu tarpeeksi tai puhun liikaa, syön liianvähän tai liikaa jne. eli ihan kamalaa mekastusta pitää hänelle tuttujen keskuudessa ja sitten taas vieraampien ihmisten ollessa paikalla ei uskalla sanoa mitään ääneen.
 
"vierailija"
Meillä anoppi paniikissa jo kyselee syyskuussa, etä miten aiotte viettää joulua ja kysyy, että voimmeko tulla aattona hänen luokseen ja lisäksi haluaisi, että oltaisiin siellä myös joulupäivänä tai tapanina. Itkee suunnilleen miehelleni, että tulkaa, ettei hänen tarvitse viettää joulua yksin (ei todellakaan ikinä joudu olemaan yksin, kun mieheni veljet ja sisko perheineen käyvät siellä myös). Kuitenkin pitäisi joku päivä olla myös minun vanhemmillani ja mieheni isän uuden perheen luona. Me olemmekin tähän rasittavuuteen kyllästyneinä viettäneet muutaman joulun ulkomailla. Tänä vuonna ollaan kotona. :)
 

Yhteistyössä