He menivät naimisiin kuulaana pakkaspäivänä. Maistraatin henkikirjoittaja vaivautui ulkosalle, kröhisti kurkkuaan ja kysyi, tahtoivatko he toisiaan. He tahtoivat, olivat tahtoneet ensi tapaamisestaan lähtien.
“Tahdon!” he huudahtivat vuorollaan ja suusta tuli huurua. Hentoja lumihiutaleita laskeutui heidän hiuksilleen. Heidän teki mieli itkeä ja nauraa.
Sulhanen työnsi sormuksen vaimonsa nimettömään kuin salaisena penetraationa. Morsian työnsi sormuksen sulhasensa sormeen vielä hitaammin ja nautinnollisemmin, sillä he olivat juuri luvanneet olla yhdenvertaisia keskenään.
Vihkitodistuksessa luki morsiamelle uusi sukunimi, mikä tuntui vähän vanhanaikaiselta ja juuri siksi kiihottavalta. Kaksi ystävää toimi todistajina ja otti valokuvia kännyköillä. Virallinen osuus oli ohi parissa minuutissa.
Styroksilaatikossa oli lampaantalja, jonka keskellä oli termospullo ja neljä mukia. He kilistivät kuumaa glögiä ja nauroivat, kun jännitys purkautui. Me teimme sen!
Todistajat ottivat lisää valokuvia. Visto viima heilautti morsiusmekkoa. Tästä morsian innostui ja hän vilautteli punaisia pikkuhousujaan häämekon syvyyksistä niin kuin Marilyn. Tuuli lisäsi entisestään pakkasen purevuutta stay-up-sukkiin verhotuissa reisissä.
Ohikulkijat näyttivät peukkua, hurrasivat ja toivottivat onnea. Morsian säteili hymyään ja pikkutuhmaa asennettaan. Sulhasella oli bonjour-puku ja kaulaa koristi plastron. (Jos hän olisi vilautellut kalsareitaan, siitä olisi tullut sanomista. Miksi se onkin ihan eri asia?)
He ottivat kerrankin taksin ja suutelivat takapenkillä. He ajoivat Kämpiin, jossa oli pöytä vain heille kahdelle. Pöytä oli sattumalta sama, jonka ääressä he olivat kerran istuneet nelisen vuotta aiemmin. Silloin he olivat vasta tavanneet. Oli ollut naisen syntymäpäivä. He olivat juoneet elämänsä kalleimmat kupit teetä. Heitä oli hihityttänyt ravintolan korea ympäristö, koska olivat menneet sen jälkeen pitsalle. Rahat olivat riittäneet teen jälkeen enää pitsan puolittamiseen.
He katsoivat toisiaan niin kuin tuore aviopari katsoo. Olemmeko me olleet ihan hulluja? Epäusko ja varmuus risteilivät mielessä.
Pöydässä oli juhlakattaus. He pitivät toisiaan kädestä, hymyilivät. Käsi tuntui juuri oikealta. He katsoivat äsken otettuja valokuvia ja totesivat, ettei niitä voi lähettää sukulaisille. Niissä oli liikaa leikkiä.
He kutsuivat toisiaan vaimoksi ja aviomieheksi, mikä tuntui vielä vähän vieraalta ja jotenkin hyvältä. Siksi niitä piti toistella.
“Haluan sua, aviomieheni.”
“Mä sua, vaimoni.”
“Jos me voitaisiin ottaa täältä huone tunniksi.”
“Ei se riittäisi.”
“Kahdeksi?”
“Vähintään kolmeksi.”
“Suomen kallein tuntihotelli.”
Naapuripöydistä sateli onnentoivotuksia, kun he söivät koko menun. Se tapahtui kerrankin hitaasti. Oli aikaa. He eivät ymmärtäneet kaikkia makuja. Oli kirpeää ja makeaa ja sitten ihan kummallisia sokeroituja lastuja. Vaimo sai ankanrintaa ja sulhasen koko kattaus oli vegaaninen, pääruokana oli sienirisottoa. Lautasliinat liukuivat alvariinsa sylistä pöydän alle.
“Joko mennään?”
“Jo!”
Kaiken kimalluksen keskeltä he palasivat kotiin, jonne he olivat somistaneet häävuoteen.
Morsian muisti, että hänet pitää kantaa kynnyksen yli. Se oli hyvä, sillä muuten se olisi jäänyt tekemättä. Sulhanen kantoi morsiamensa suoraan makuuhuoneeseen. Seinille he olivat ripustaneet peilejä, että voisivat nähdä toisiaan mahdollisimman paljon.
Tässä omassa ja tutun turvallisessa vuoteessa he olivat kokeneet kaikki tärkeimmät yhteiset hetket: pahimmat itkut ja ahdistukset ja ihanimmat nautinnot. Joskus heillä oli ollut mukana nautinnoissa myös joku kolmas tai myös toinen pariskunta. Heidän vuoteensa oli kestänyt kaiken.
Heitä suretti, kun juhlat olivat olleet näin pienet. Ystävät ja sukulaiset eivät olleet todistaneet heidän vihkimistään lukuun ottamatta kahta todistajaa. Kuitenkin he tajusivat nyt jotain tärkeää ja tekivät sen samanaikaisesti. He jaksoivat viettää ihan oikean hääyön, kun juhlinta oli ollut pienimuotoista.
Sulhasta kiihotti aivan suunnattomasti, kun hän painautui vaimonsa selkäpuolelle. Tuore vaimo värähti tuntiessaan miehensä kädet vyötäröllään ja rinnoillaan. He suutelivat ensin ihan pienesti ja sitten jo ahnaasti, omistavasti. Märät kielet tutkivat ja leikkivät. Hengitys syveni ja siitä alkoi kuulua ääntä. Sulhanen kasasi morsiamen helmaa yhä korkeammalle ja korkeammalle, morsian pyöritteli lantiotaan kuin tarjoten itseään kohti iloa. Punaiset pitsipikkarit paljastivat pakarat.
He hyväilivät toistensa kaulaa ja niskaa morsiamen pyynnöstä. Morsian huomasi, miten hän alkoi kuumentua sisältäpäin. Kosteus lisääntyi ja kiihko valtasi mielen. Miten hyvältä tuntui, kun oli saanut olla haluttu ja haluamisella ei ollut loppua.
“Sano mun nimi, sano mun uusi koko nimi.”
Helma oli noussut jo vyötäisille asti, kun morsian siirtyi sängyn laidalle ja nosti pyllynsä pystyyn. Hän komensi ottamaan pikkuhousut pois. He katsoivat toisiaan silmiin peilin kautta, kun sulhasen kova penis työntyi kuin ensimmäistä kertaa vaginaan. Ja ensimmäinen kerta se olikin, ensimmäinen kerta aviopuolisoina. Morsiamen pylly oli paljaana kaiken tyllin keskellä. Se värähteli rauhallisten työntöjen saattelemana.
“Miksi meillä on vain yksi hääyö? Näitä pitäisi olla monta.”
“Entä jos niin olisi?” morsian sanoi.
“Miten muka?” sulhanen kysyi ja morsian lupasi kertoa myöhemmin, sillä työnnöt olivat alkaneet muuttua vahvemmiksi ja vaativammiksi kuin aiemmin.
Lämpö ja koko kehon läpäisevät värähdykset nousivat, aaltoilivat pitkin naisen reisiä, vatsaa ja rintaa. Hän ei voinut mitään sille, että suu avautui ja sieltä alkoi päästä voihketta. Tuntui niin hyvältä, että oli pakko painaa vastaan.
Sulhanen toisteli, ettei hän kestä. Hän murahteli, mölisi ja keskittyi hengitykseensä. Näky hänen edessään oli niin kaunis ja peniksessä tuntui niin hyvältä. Peilin kautta hän näki vaimonsa nautintoon kadonneet kasvot ja heilahtavat rinnat. Tuoksui kauan odotetulta rakastelulta. Hän puristi kämmenensä tiukasti vaimon lantiolle ja vei sitten sormia märälle, turvonneelle klitorikselle.
“Sä olet mun paratiisi!”
“Toista vielä mun nimeä. Lämmitä peukalolla vähän myös mun pyllyä!”
Niin he ensimmäisenä hääyönään päättivät, että he viettävät joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina uuden hääyön. He pukeutuvut morsiuspariksi ja käyvät kaupungilla. Tuntemattomat ihmiset saavat onnitella heitä ja he saavat iloita suhteestaan uudestaan ja uudestaan. Kotona he rakastelisivat koristellussa vuoteessa. Sulhanen saisi repiä hampaillaan sukkanauhan. He tulisivat toisiinsa, vaikka morsiuspuvun paljetit raapisivat ihoa. Meikit jäisivät pesemättä.
Niin he myös tekivät. Toisinaan he pukeutuivat myös kahdeksi morsiameksi tai kahdeksi sulhaseksi. Joskus sulhanen pukeutui morsiameksi ja morsian sulhaseksi. Heidät opittiin vähitellen tuntemaan kaupungilla ikuisina rakastavaisina, joiden pyörähdystä Esplanadilla osattiin odottaa. Mutta tärkein hetki oli silloin, kun he palasivat kotiin ja helma nousi korkeammalle ja korkeammalle.
“Tahdon!” he huudahtivat vuorollaan ja suusta tuli huurua. Hentoja lumihiutaleita laskeutui heidän hiuksilleen. Heidän teki mieli itkeä ja nauraa.
Sulhanen työnsi sormuksen vaimonsa nimettömään kuin salaisena penetraationa. Morsian työnsi sormuksen sulhasensa sormeen vielä hitaammin ja nautinnollisemmin, sillä he olivat juuri luvanneet olla yhdenvertaisia keskenään.
Vihkitodistuksessa luki morsiamelle uusi sukunimi, mikä tuntui vähän vanhanaikaiselta ja juuri siksi kiihottavalta. Kaksi ystävää toimi todistajina ja otti valokuvia kännyköillä. Virallinen osuus oli ohi parissa minuutissa.
Styroksilaatikossa oli lampaantalja, jonka keskellä oli termospullo ja neljä mukia. He kilistivät kuumaa glögiä ja nauroivat, kun jännitys purkautui. Me teimme sen!
Todistajat ottivat lisää valokuvia. Visto viima heilautti morsiusmekkoa. Tästä morsian innostui ja hän vilautteli punaisia pikkuhousujaan häämekon syvyyksistä niin kuin Marilyn. Tuuli lisäsi entisestään pakkasen purevuutta stay-up-sukkiin verhotuissa reisissä.
Ohikulkijat näyttivät peukkua, hurrasivat ja toivottivat onnea. Morsian säteili hymyään ja pikkutuhmaa asennettaan. Sulhasella oli bonjour-puku ja kaulaa koristi plastron. (Jos hän olisi vilautellut kalsareitaan, siitä olisi tullut sanomista. Miksi se onkin ihan eri asia?)
He ottivat kerrankin taksin ja suutelivat takapenkillä. He ajoivat Kämpiin, jossa oli pöytä vain heille kahdelle. Pöytä oli sattumalta sama, jonka ääressä he olivat kerran istuneet nelisen vuotta aiemmin. Silloin he olivat vasta tavanneet. Oli ollut naisen syntymäpäivä. He olivat juoneet elämänsä kalleimmat kupit teetä. Heitä oli hihityttänyt ravintolan korea ympäristö, koska olivat menneet sen jälkeen pitsalle. Rahat olivat riittäneet teen jälkeen enää pitsan puolittamiseen.
He katsoivat toisiaan niin kuin tuore aviopari katsoo. Olemmeko me olleet ihan hulluja? Epäusko ja varmuus risteilivät mielessä.
Pöydässä oli juhlakattaus. He pitivät toisiaan kädestä, hymyilivät. Käsi tuntui juuri oikealta. He katsoivat äsken otettuja valokuvia ja totesivat, ettei niitä voi lähettää sukulaisille. Niissä oli liikaa leikkiä.
He kutsuivat toisiaan vaimoksi ja aviomieheksi, mikä tuntui vielä vähän vieraalta ja jotenkin hyvältä. Siksi niitä piti toistella.
“Haluan sua, aviomieheni.”
“Mä sua, vaimoni.”
“Jos me voitaisiin ottaa täältä huone tunniksi.”
“Ei se riittäisi.”
“Kahdeksi?”
“Vähintään kolmeksi.”
“Suomen kallein tuntihotelli.”
Naapuripöydistä sateli onnentoivotuksia, kun he söivät koko menun. Se tapahtui kerrankin hitaasti. Oli aikaa. He eivät ymmärtäneet kaikkia makuja. Oli kirpeää ja makeaa ja sitten ihan kummallisia sokeroituja lastuja. Vaimo sai ankanrintaa ja sulhasen koko kattaus oli vegaaninen, pääruokana oli sienirisottoa. Lautasliinat liukuivat alvariinsa sylistä pöydän alle.
“Joko mennään?”
“Jo!”
Kaiken kimalluksen keskeltä he palasivat kotiin, jonne he olivat somistaneet häävuoteen.
Morsian muisti, että hänet pitää kantaa kynnyksen yli. Se oli hyvä, sillä muuten se olisi jäänyt tekemättä. Sulhanen kantoi morsiamensa suoraan makuuhuoneeseen. Seinille he olivat ripustaneet peilejä, että voisivat nähdä toisiaan mahdollisimman paljon.
Tässä omassa ja tutun turvallisessa vuoteessa he olivat kokeneet kaikki tärkeimmät yhteiset hetket: pahimmat itkut ja ahdistukset ja ihanimmat nautinnot. Joskus heillä oli ollut mukana nautinnoissa myös joku kolmas tai myös toinen pariskunta. Heidän vuoteensa oli kestänyt kaiken.
Heitä suretti, kun juhlat olivat olleet näin pienet. Ystävät ja sukulaiset eivät olleet todistaneet heidän vihkimistään lukuun ottamatta kahta todistajaa. Kuitenkin he tajusivat nyt jotain tärkeää ja tekivät sen samanaikaisesti. He jaksoivat viettää ihan oikean hääyön, kun juhlinta oli ollut pienimuotoista.
Sulhasta kiihotti aivan suunnattomasti, kun hän painautui vaimonsa selkäpuolelle. Tuore vaimo värähti tuntiessaan miehensä kädet vyötäröllään ja rinnoillaan. He suutelivat ensin ihan pienesti ja sitten jo ahnaasti, omistavasti. Märät kielet tutkivat ja leikkivät. Hengitys syveni ja siitä alkoi kuulua ääntä. Sulhanen kasasi morsiamen helmaa yhä korkeammalle ja korkeammalle, morsian pyöritteli lantiotaan kuin tarjoten itseään kohti iloa. Punaiset pitsipikkarit paljastivat pakarat.
He hyväilivät toistensa kaulaa ja niskaa morsiamen pyynnöstä. Morsian huomasi, miten hän alkoi kuumentua sisältäpäin. Kosteus lisääntyi ja kiihko valtasi mielen. Miten hyvältä tuntui, kun oli saanut olla haluttu ja haluamisella ei ollut loppua.
“Sano mun nimi, sano mun uusi koko nimi.”
Helma oli noussut jo vyötäisille asti, kun morsian siirtyi sängyn laidalle ja nosti pyllynsä pystyyn. Hän komensi ottamaan pikkuhousut pois. He katsoivat toisiaan silmiin peilin kautta, kun sulhasen kova penis työntyi kuin ensimmäistä kertaa vaginaan. Ja ensimmäinen kerta se olikin, ensimmäinen kerta aviopuolisoina. Morsiamen pylly oli paljaana kaiken tyllin keskellä. Se värähteli rauhallisten työntöjen saattelemana.
“Miksi meillä on vain yksi hääyö? Näitä pitäisi olla monta.”
“Entä jos niin olisi?” morsian sanoi.
“Miten muka?” sulhanen kysyi ja morsian lupasi kertoa myöhemmin, sillä työnnöt olivat alkaneet muuttua vahvemmiksi ja vaativammiksi kuin aiemmin.
Lämpö ja koko kehon läpäisevät värähdykset nousivat, aaltoilivat pitkin naisen reisiä, vatsaa ja rintaa. Hän ei voinut mitään sille, että suu avautui ja sieltä alkoi päästä voihketta. Tuntui niin hyvältä, että oli pakko painaa vastaan.
Sulhanen toisteli, ettei hän kestä. Hän murahteli, mölisi ja keskittyi hengitykseensä. Näky hänen edessään oli niin kaunis ja peniksessä tuntui niin hyvältä. Peilin kautta hän näki vaimonsa nautintoon kadonneet kasvot ja heilahtavat rinnat. Tuoksui kauan odotetulta rakastelulta. Hän puristi kämmenensä tiukasti vaimon lantiolle ja vei sitten sormia märälle, turvonneelle klitorikselle.
“Sä olet mun paratiisi!”
“Toista vielä mun nimeä. Lämmitä peukalolla vähän myös mun pyllyä!”
Niin he ensimmäisenä hääyönään päättivät, että he viettävät joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina uuden hääyön. He pukeutuvut morsiuspariksi ja käyvät kaupungilla. Tuntemattomat ihmiset saavat onnitella heitä ja he saavat iloita suhteestaan uudestaan ja uudestaan. Kotona he rakastelisivat koristellussa vuoteessa. Sulhanen saisi repiä hampaillaan sukkanauhan. He tulisivat toisiinsa, vaikka morsiuspuvun paljetit raapisivat ihoa. Meikit jäisivät pesemättä.
Niin he myös tekivät. Toisinaan he pukeutuivat myös kahdeksi morsiameksi tai kahdeksi sulhaseksi. Joskus sulhanen pukeutui morsiameksi ja morsian sulhaseksi. Heidät opittiin vähitellen tuntemaan kaupungilla ikuisina rakastavaisina, joiden pyörähdystä Esplanadilla osattiin odottaa. Mutta tärkein hetki oli silloin, kun he palasivat kotiin ja helma nousi korkeammalle ja korkeammalle.