Aikuiset juhlivat yökerhoissa samalla, kun korona kurittaa lapsia ja ilmaantuvuus hakkaa koko pamdemia-ajan ennätyksiä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Aikuiset juhlivat yökerhoissa samalla, kun korona kurittaa lapsia ja ilmaantuvuus hakkaa koko pamdemia-ajan ennätyksiä
Koronan ilmaantuvuus Suomessa nyt suurempaa kuin koskaan ennen
Mitä enemmän piikitettyjä, sitä enemmän tautia. Tämähän vain todistaa että koronapiikki toimii, eikös? Nyt rokottamattomat tiukoille ja rokotetut lupa levittää -passeilla bailaamaan ja parveilemaan entistä enemmän esivalta näyttää mallia.

Niin, onhan se pikkuongelma kun koronapassi on lupa levittää, kärsijöitä ovat siis kaikki, ja rokottamattomilta viedään pian työtkin, eikä edes ffp2-suojaimella ilman passia pääse bussiin, ratikkaan tai metroon, vaikka sen virukselta suojauksen ja tartuntojen levittämisen estoprosentti on noin 94%, koronapassi taas ei suojaa ketään tartunnalta tai tartuttamiselta.

Koronan ilmaantuvuus Suomessa nyt suurempaa kuin koskaan ennen - Epidemia on kiihtynyt eri puolilla maata syksyn ja alkutalven aikana.

"Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on twiitannut uudelleen lokakuisen kirjeensä, jonka hän lähetti muun muassa valtioneuvoston jäsenille.

– Valtakunnan päättäjät ovat julkisuudessa toistuvasti todenneet, että yhteiskuntaa ei voida pitää suljettuna vain sen vuoksi, että osa ihmisistä ei ole rokotetta halunnut ottaa. Perusteluissa lapsiväestö unohtuu, kirjeessä todetaan.

Valtuutettu Pekkarinen toivoo selkeyttä.

– Olen toistuvasti kyseenalaistanut, että aikuiset juhlivat yökerhoissa samalla, kun korona kurittaa lapsia. Voisiko toimintamalliin saada selkeyttä: miten maan johto huomioi lapsen edun?, hän totesi itsenäisyyspäivän twiitissään."
 
vierailija
Kysymys: "Haluaisko joku selittää missä kohtaa Sanna teki väärin?"

1. Koronan ilmaantuvuus koko pandemia-ajan korkein.

2. Tartuntamäärät koko pandemia-ajan korkeimmat, vaikka suurinta osaa rokotetuista ei edes suostuta testaamaan.

3. Marraskuussa kuoli 177 ihmistä Suomessa koronaan ja 77 viimeisellä viikolla. Nyt joulukuussa 7 päivässä 49 koronaruumista ja tässä kuussa tulee ylittymään koko pandemian ajan Suomen koronakuolemien kuukausikohtainen määrä (helmikuu 2020 197) koronavainajaa. Kaiken lisäksi suurin osa koronaan kuolleista on täysrokotettuja riskiryhmiä mm. 80% yli 70-vuotiaita.

4. Valheista huolimatta "nyt EI ole aika elää" bilettämällä.

5. Mm. korkean rokotekattavuuden Portugalissa on ollut pakko laittaa rajoituksia ja sulkuja myös koronapassillisille rokotetuille, koska tartunnat, sairaalahoito ja koronakuolemat vain nousevat. Lupa tartuttaa -passi ei toimi, koska yhä paremmin huomataan miten täyden rokoteannoksen saaneet tartuttavat aivan siinä missä rokottamattomatkin. Norjan pikkujoulumassatartunta, Tanskan pikkujoulumassatartunta, Espanjan hoitajien pikkujoulumassatartunta, Lukon joukkueen massatartunta jne. kaikki rokotepassillisten täysrokotettujen aikaansaamia. Suomenkin on pakko laittaa pian hätäjarru päälle rajoittaen rokotettujen bailaamista, parveilua ja matkailua.

6. Sairaalassa olevista täyden rokoteannoksen saaneiden määrä kasvaa.

7. Nyt ollaan vasta alussa kausivaihtelevan hengitystieinfektio/covidkauden pahimmassa jaksossa. Joulu-huhtikuu vielä jäljellä, siis 5 pahinta covid-kuukautta. Koska tartunnat on päästetty rajoituksetta leviämään, roihu tulee olemaan ennätyksellinen tartunnoissa, sairaalahoitotarpeessa, tehohoitotarpeessa ja koronakuolemissa. Koronakuolemissa lyödään pian kuukausittaiset ennätykset 200 koronavainajan haamurajalla ja se on vasta alkua, ellei hätäjarrua käytetä.

Olisiko tässä syytä.
 
vierailija
Uskokaa jo että nykyiset rokotteet eivät estä tartuntoja, kuten ei tämä älytön rokotepassikaan, joten vaikka kaikki olisi pakkorokotettu alkuunsa epidemia olisi pahentunut kun rajoituksia avataan.

KAIKKI maahantulijat pakkokaranteenihotelliin ja testeihin omalla kustannuksella tai työnantajan laskuun. Sen jälkeen lyhyt tartuntojen tukahdutus maassa tiukoilla suluilla ja ffp2 suojainpakolla paikoissa joissa vierasta väkeä, kunnes tartunnat nollassa.

Kun tauti on maasta tukahdutettu se pidetään poissa KAIKKIEN maahantulijoiden pakkokaranteeneilla myös rahtarien. Tavara liikkuu vaikka rahtarit vaihtuvat rajalla.

Kun Eurooppa ja Pohjos-Amerikka toimisivat näin ja ulkorajat olisivat kiinni karanteenein, kaikki toimisi pian samoin kuin "ennen", ja viruksen määrä putoaisi globaalisti, joka vähentäisi tartuntaketjujen pääsyä läpi ulkorajojen. Maiden sisällä kaikki toimii lähes vanhaan malliin.

Koronavirusta testattasiin alkuun muutaman minuutin hengityspikatestein (suomalainen tuote) kapakoissa ja tapahtumissa, sekä palovarottimen/häkävarottimen tyylisellä boksilla työpaikoissa, virastoissa ja vaikka kotona(ko. laite tulossa jo myyntiin) ja yhdyskuntajätevesien jatkuvalla testaamisella, joka kertoo viruksen esiintymisestä.

Paikalliset ffp2 suojainpakot ja kapakkarajoitukset mikäli virusta pääsee rajoista tai matkailukuplista läpi. Periaatteessa sulkuja vuodoissa tarvitaan vain aloilla joissa ei voi käyttää koko ajan ffp2 suojainta mm. ruoka- ja juomapaikat sekä juottolat ja juottotapahtumat mm. festarit. Esim. teatteri, ooppera, elokuvateatteri jne. voi toimia kunhan yleisöllä on koko tapahtuman ajan ffp2 suojaimet kasvoilla eli ei syödä ja juoda sekä artistit testataan ennen tapahtumaa.

Suomi ja muut tukahdutusstrategiaa toteuttuvat maat ja alueet voisivat pian elää lähes normaalisti sen sijaan että meillä on vuosien tai vuosikymmenten pakkorokotus- ja rokotepassidystopia, joka ei edes estä tartuntoja.

Esim. evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kertoi A-studiossa miten covidin lieventyminen flunssaksi voi kestää jopa vuosikymmeniä. Meillä on mm. Amerikan mantereelta kokemusta miten yleisvaaralliset tartuntataudit joihin ei ole luontaista imuniteettia muuttuvat vuosikymmenissä vaarattomammiksi, tosin Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansasta laumasuojan saanti vaati 80% väestöstä hengen.

Covid eri variaatteineen ja rokotteilla jotka eivät estä tartuntoja tullee tappamaan vähintään saman verran ihmisiä kuin espanjantauti, joka tappoi 50-100 miljoonaa ihmistä. Saattaa olla että kuolemia tulee paljon enemmänkin vuosien tai vuosikymmenten aikana.
 
vierailija
Oikeisto-omisteinen mainosvaltamedia on odottanut oikeaa virhettä näiden Kesäranta ym. casejen tilalle ja nyt se pääsi iskemään toden teolla. Näkee mitä väriä nämä suurpääoman Lennu syliräksyt liputtaa, vaikka peelot väittää niiden toimittajien olevan vihervasemmistoa.

Marin teki virheen tosin jo siinä että lähti kesäkuussa kepun Kurvisen ja Lintilän elinkeinoelämälähtöiseen koronapolitiikkaan, jota myös oppositiokokoomus vaati, ja siirsi kolme ensimmäistä aaltoa maailman parhaiten (Der Spiegel) hoitaneen Krista Kiurun sivuun. Nyt pelastetaan bisneksiä kansalaisten sijaan covidilta, ja jälki on sen mukaista. Kaiken lisäksi pääministeri alkanut itsekin toteuttamaan porvarien vaatimaa "nyt saa taas elää" maailmanlopun bailaus-, parveilu- ja matkailumeininkiä, jonka jäljet tartuntojen määrässä ja koronakuolemissa huomaa. Onko sokeutunut ja mopo keulii. Pian maassa on lupa levittää ja tartuttaa -passidiktatuuri, jota ilman et tee työtä, saa palkkaa, osta, myy, vaihda tai opiskele, ehket edes liiku. Vuotavat rokotteet ja passi eivät koronatilannetta helpota, vaikka ne pitävät pahimmat koronalinkobisnekset asiakkaissa ja kaverikapitalistit sekä bilekansan tyytyväisinä.

Kiurukin kutsutaan pramille ainoastaan kertomaan huonot uutiset mm. koronapassisuunnitelmista työpaikoille, jotta saadaan sijaissyyllinen ja -kärsijä Marinin, Kurvisen ja Lintilän politiikalle.
 
Yhteistyössä