Onpa ollut kiireinen viikko. En ole ehtinyt juuri Ruissia fiilistellä, kun tuli Trafik, tuli Suomipopin kaksi isoa keikkaa ja kaikenlaista muutakin. Joost on lähetellyt viestejä, ja se soittikin mulle facetimen kesken keikan. Se on ihan hullu, aivan niin kuin jossain haastattelussa sanoinkin.
Mutta Bojan. Oli niiiin hienoa nähdä sitä pitkästä aikaa. Se on mulle aurinko, ja mä kerroin sille, että olen ruvennut käyttämään mun IG-postauksissa aurinkoa ihan sen takia, että se tajuisi, miten tärkeä se mulle on. Kyllä se tajuaa, ainakin mä toivon niin. Olin niin iloinen, kun se taas palasi takaisin Instaankin, kun hengattiin yhdessä. Mä aiheutan sille kuulemma ihan outoja reaktioita ja sen on niin hyvä ja turvallinen olo mun kanssa. Ihan höhlä jätkä.
Ruississa hengattiin yhdessä koko ajan. Mä olin sille vähän kuin opas, kun tunnen paikat ja ison osan tyypeistäkin. Vaikka se kyllä sanoi mulle, että mieluummin viettäisi aikaa mun kanssa kaksistaan kuin jossain isossa porukassa. Ja kyllä me oltiin kaksistaankin, mun keikkabussissa. Jätkät liehusivat jossain pitkin festarialuetta, ja me pötköteltiin mun punkassa. Oli paljon puhuttavaa, vaikka aika vähiin ne puheet kuitenkin jäi. Bojan oli jotenkin normaaliakin estottomammalla päällä, enkä mä toki pahakseni pistänyt.
Huippu oli kyllä se niiden keikka. Oltiin siellä lavan reunalla fiilistelemässä, ja se oli aivan liekeissä. Oon nähnyt niiden keikan aika monta kertaa, mutta ikinä ennen ei Bojan ole käynyt näin kuumana. Se heitteli mulle lentosuukkoja, iski silmää ja sen katse oli koko ajan mussa. Jesse ja muut alkoivat jo vähän vinoillakin, että varo vaan Kärtsäri, tuo slaavipoitsu ei päästä sua ensi yönä vähällä. Mä ajattelin, että se sopii kyllä, sillä en minäkään aio sitä vähällä päästää.
Mä en tiedä monenkaan niiden biisin merkitystä, mutta on se yksi, jonka käännöksen olen lukenut tarkkaan. Bojan sanoi kerran, että Vse kar vem on meidän biisi, ja että just niin kuin siinä sanotaan, se tuntee mua kohtaan. Piti sitten lukea googlen kääntäjällä, ja ihan samaa mieltä mä olen. Räppärit ei sano noin kauniisti, jos toinen on niille tärkeä, mutta nää slaavirokkarit sanoo. Etenkin se yksi.
All I know is that it doesn't hurt
when your embrace covers me
I'm not burdened by what's right
because with you, the world does not displace me
Kun se lauloi tätä kohtaa, se katseli koko ajan mua. Vilkuili sinne lavan reunalle, missä oltiin ison rössin kanssa. Ja kun tuli välisoitto, se lähti meidän luo. Sillä oli kasvoilla tosi outo virne, ja se tuijotti kävellessään koko ajan mua. Mun sydän otti muutaman ylimääräisen lyönnin, ja jätkät jo vähän pökki mua ja virnuili, että mitähän sieltä nyt on tulossa.
No, se tuli. Otti musta halausotteen, veti ihan poskeen kiinni ja kuiskasi mun korvaani: You are mine, all mine. Ja sitten se suuteli. Johonkin siihen posken ja suupielen väliin se osui, en tiedä, mihin oli tarkoitettu. Se pyyhkäisi vielä peukalollaan mun poskea ja meni. Mun sydän hakkas ihan hirvittävästi, taisin punastuakin, kun jätkät alkoivat sellaisen shown, että ei ikinä ennen. Pikkubroidikin oli, että Jeeereee....niin kuin se nyt jotain tästä ymmärtäisi.
Nyt kun tää on vähän rauhoittunut, olen funtsinut, miksi se sen teki. No joo, mäkin pussasin sitä Apollossa, mutta se oli eri asia. Me oltiin lavalla. Nyt mä olin ihan vain muina jereinä lavan reunalla. Kun mentiin jatkoille Samppalinnaan, istuttiin pikkubussin takapenkillä kyljekkäin, ja mä yritin vähän kysellä sen fiiiksiä. Se vaan nauroi, ja halasi mua tosi isosti. Ei siltä mitään selitystä saanut, ei se varmaan itekään tajunnut, miksi oli kesken biisin käynyt pussaamassa mua.
Ja vielä just kesken sen meidän biisin.
Mua jäi vaivaamaan se, mitä se kuiskasi mun korvaani siellä lavalla You are mine, all mine. Oonhan mäkin sen sille sanonut, ja se mullekin, mutta tää oli jotenkin ihan erilaista. Äänensävy, se tilanne ja kaikki. Mun pehmeät aivot on jopa miettineet, että kun me on nyt Joostin kanssa pyöritty ja hehkutettu niin ei kai se voi olla vähän mustis? Siihen ei ole kyllä aihetta, mutta mistäpä sen tietää.
Se voi sanoa mulle, että You are mine, all mine. Ja mä vaan nyökkään ja katon sen ruskeisiin silmiin kuin koiranpentu. Mähän oon vain sen, ihan kokonaan sen.