Aika vaikeaa on..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kerron vain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kerron vain

Vieras
Tiistaiaamuna sain tiedon, että 60+ läheinen kummisetäni kuoli sairauskohtaukseen. Eilen työpäivän jälkeen sain tiedon 63-vuotiaan isäni sairauskohtauksesta ja välittömästä kuolemasta. Olen käynyt yöllä hyvästelemässä ruumiiinavausta odotelleen isäni ruumiin.

nyt olen niin turta ja järkyttynyt, etten edes TUNNE mitään. Siskoni on äitini kanssa ja selvittelevät käytännön asioita.

ei tällaiseen ollut valmis, ei millään...
 
Kiitos teille! Asian kirjoittaminen auttaa jotenkin ja saa asiat tuntumaan todemmilta. Lapset ovat ollet tosi järkyttyneitä. 3-vuotias mietti kukansiementen istuttamista papan haudalle ;(.
 
Toinen yö menossa. Valvotuttaa rauhoittavasta lääkkeestä huolimatta. Ihan kummat asiat risteilevät mielessä. Yritän työntää tunteet mielestä pois. Mietin ruumishuoneella näkemääni, mietin poliisien käytöstä, omia kuraisia kenkiäni ym. Kun näin isäni ruumiin, olin näkevinäni silmäluomen liikkuvan ja ajattelin, ettei hän olekaan kuollut, vaan on tullut erehdys..
Valtavasti olen saanut viestejä ja kukkiakin, mutta kaksi läheistä on vaiennut - ei viestiä, ei puhelua ym. Se on loukannut pahasti. Laittakaa ihmiset vietsiä omaiselle tai läheiselle, kun joku kuolee. Sillä on surun keskellä iso merkitys!
 

Yhteistyössä