ÄIDIN SYYLLISYYS..

[piparkakkutalo]

Niiiiiin tuttu aihe meille kaikille,eikö..?? se ken ei aihetta tunne, huutakoot HIIOP (Niin arvelinkin, hiljaista joka suunnalla..)

Kerron teille yhden syyllisyyden tunteen,mikä vaivaa mieltä nyt ja aina.
Meillä lapsi tuli muutama viikko sitten kipeäksi. Hoidosta soiteltiin ja lähdin tuota hakemaan kotiin. Yskä-räkä-possu-nasu-kuume-kipua , tavallista influenssaa siis, mutta tylsä tauti,niinkus tiiätte
ilmoitin sitten muutaman päivän kipuilun jälkeen olevani tietysti naperon kanssa kotona, vaan työpaikalle se ei sopinut.
Töihin oli tultava ja lapsi vietävä johonkin hoitoon. Ohje töihin tulosta oli hyvin selvä,lyhyt ja ytimekäs.
Tässä vaiheessa uraäidit viittaavat kintaalla ja ilmoittavat että totta munassa lapsen voi viedä isovanhemmille,
Kotiäidit taas ovat sitä mieltä, että paskat yhdestä työpaikasta...
Mutta entä kun yrität leijailla siinä välissä...kotiäiteys ja työpaikka...
Ollakko mieliksi sille,joka osaltaan mahdollistaa sen että ylipäänsä tulee toimeen, HErra palkanmaksaja, vaiko sille,jota joskus kovasti odotettiin jotta hänet saatiin elämään... Moista äidin syyllisyyttä en pitkään aikaan ole tuntenut..
Oikeushan on olla poissa niin kauan kuin on tarvis..tiedetään kyllä,mutta samassa tiedät silti,että kun maanantaina kävelet töihin sairasololappu kainalossa ,vastaanotto on kylmä,ellei jäätävä Tee tässä nyt sitten oikein...

 

[Tuttua]

Helpottaisiko ajatus, että työpaikallasi työpanoksesi voidaan (todennäköisesti) korvata toisella työntekijällä, mutta lapsellasi on vain yksi äiti!

 

[Sama täällä]

Ihanaa, että joku tuo esille tämän välimuodon, sillä tämän asian kanssa painii niin moni. Ja itse olen ottanut sen kannan, että kun se oikeus olla sairaan lapsen kanssa kotona on olemassa niin olen kotona. Töihin paluu tuntuu karulta sen lapun kanssa, mutta muutaman päivän kuluessa tunne meni melkein ohi- tein vain työni kunnolla ja ajattelin, että se on sitten loppujen lopuksi niiden ongelma, joita tällainen häiritsee. Olin ennen lapsen syntymää esimies asemassa ja myönnän, että kun joku soitti lapsensa takia olevansa poissa niin se sapetti, mutta kun itse sain lapsen ja jouduin ensimmäistä kertaa soittamaan töihin sairaan lapsen äitinä niin suhtautumiseni muuttui kertaheitolla-ymmärsin, että ei se olekaan helppoa vaan soittaa ja ilmoittaa- nostan hattua äideille, jotka rohkeasti huolehtivat lapsestaan ja pitävät kiinni oikeuksistaan työpaikalla.

 

[siis häh]

No mä en ainakaan voi olla töistä poissa niin paljon kun on tarvis lasten takia. Meillä oli possu ja laskin että jos olisin itse ollut poissa niin paljon kun olisi ollut tarvis olisi poissa oloa tullut yhteensä kolme viikkoa!
Meillä auttoi mun sisko ja isovanhemmat. Toki oli poissa itse pari päivää kun lapset olivat kipeimmillään, mutta muuten en.
Siis pitääkö tästä potea huonoa omaatuntoa nyt?
Poen sitä ihan muista asioista.

 

[niin no]

Sitäpä kun ei kaikilla ole edes niitä apujoukkoja joille se sairas lapsi/lapset kipata. Oliskin.