Äidin suhtautuminen äitipuoleen

uudenäärellä

Uusi jäsen
09.10.2015
2
0
1
Olemme melko tuore uusioperhe, edenneet varovaisin ja hitain askelin. Rakensimme omaa parisuhdettamme ennen perheen pienimpään tutustumista ja senkin teimme lasta kuunnellen ja hänen tarpeensa etusijalle asettaen. Lapsi on meillä vuoroviikoin. Tulemme äärimmäisen hyvin toimeen keskenämme ja nautimme yhteisestä ajastamme. Lapsi saa edelleen oman aikansa isänsä kanssa kaksistaan sekä kaipaamansa "tyttöjen ajan" minun kanssani muun perheajan rinnalle. Luottamus on lähtenyt rakentumaan ja lapsi avautuu minulle asioista, joista hän ei isälle tai äidille halua kertoa. Olen saavuttamassa turvallisen lisäaikuisen aseman ja se tuntuu äärimmäisen palkitsevalta. Kuoppia toki on niitäkin, mutta isä tukee ja on vahvasti läsnä. Hänen tukemanaan kaikki on mahdollista.

Hurjimmalta tuntuu kuitenkin se, että lapsen äiti vihaa minua.

Minulla ei ole ollut osaa eikä arpaa vanhempien eroon. He olivat olleet erillään jo ennen kuin tutustuin mieheeni. Ero oli riitaisa ja asioita jäi varmasti käsittelemättä. Vihalle en keksi mitään muuta syytä, kuin sen että olen tullut hänen lapselleen liian tärkeäksi, ja se jos mikä tuntuu äärimmäisen epäreilulta minua, lasta ja meidän perhettämme kohtaan. Lapsi kokee lojaliteettiristiriitaa aivan suotta. Rakkaus äitiin ei tule vähenemään koskaan sillä, että elämässä on myös muita aikuisia naisia joita rakastaa. Äitinä olisin pikemminkin kiitollinen, jos joku ottaisi minun lapseni vastaan avoimesti ja aidosti rakastaen. Tuskin lapsen elämässä on koskaan hyviä, häntä ajattelevia ja arvostavia ihmisiä liikaa. Puhumattakaan siitä, että kasvatusvastuuta tulee jakamaan joku, joka on lapselle itsellekin merkityksellinen.

Mitä äidit äitipuolelta odottavat? Millainen suhde lapseen on lupa luoda? Mistä viha ja kauna kumpuaa? Miten se tulisi ottaa vastaan?

Täytyykö vain odottaa että aika tekee tehtävänsä vai voinko tehdä asian eteen jotain?
 
Lapsella on äiti olemassa. Et siis ole mikään äitipuoli, vaan isän uusi puoliso. Miten äidin viha ilmenee. Jospa juttelisit hänen kanssaan, mutta älä mainosta itseäsi minään äitipuolena. Se kyllä on loukkaus äidille.
 
Itselläni ei ole kokemusta tuollaisesta tilanteesta, mutta voisin kuvitella, että minua ärsyttäisi, jos miehen uusi kumppani puhuisi itsestään äitipuolena. Se olisi ihan ok, että viettäisi aikaa lapsen kanssa ja lapsi voi tykätä hänestä - samoin kuin muistakin läheisistä aikuisista. Mutta kun kerran olette tuore uusperhe, siis olet ollut aika vähän aikaa lapsen elämässä, tuntuu keinotekoiselta puhua rakkaudesta saati tosiaan siitä, että olisi äitipuoli.

Miksi se ei riitä, että olet kiva, läheinen aikuinen? Ei kumppanin lasta tarvitse "aidosti rakastaa", eikä sellainen tunne lyhyen ajan sisällä edes synny.
 
Itse olen äiti,joka on ollut se joka vihasi uutta ihmistä lapsensa elämässä. Alku oli todella hankalaa, enkä voinut sietää isän uutta puolisoa. Nyt kuitenkin olemme jo 10 vuotta vetäneet yhtä löytyä ja meistä on tullut ystäviä. Anna aikaa, juttele aluksi niitä näitä mukavasti äidin kans, siitä se pikku hiljaa lähtee.
 
  • Tykkää
Reactions: uudenäärellä
Enpä arvannut että "äitipuoli" on jo käsitteenä näin tulenarka. Tarkoitukseni ei ollut nostaa itseäni sen myötä jalustalle tai pahoittaa sillä kenenkään mieltä, mutta meillä ei taida suomenkielessä olla kovinkaan toimivaa vastinetta. Alussa olin isän uusi kaveri ja sitten tyttöystävä. Arkipuheessa lapsen (ja äidin) kuullen minusta käytetään etunimeä. Aina ja kaikkialla.

Tässä asiayhteydessä ajattelin "äitipuolen" selkeimmäksi ja käytännöllisimmäksi käyttää.

En tiedä olenko hakoteillä, mutta ajattelen että rakastuessani lapselliseen mieheen, sitoudun myös hänen lapseensa. Minun tehtäväni on omaksua perheen tavat ja tottumukset, antaa aikaa ja tilaa, olla tunkeilematta ja tungettelematta mutta tarvittaessa läsnä. Lapsi on tosiaan puolet ajastaan meillä. Minä en puutu vanhempien väleihin tai heidän päätöksiinsä lasta koskien. On asioita, jotka eivät kuulu minulle ollenkaan. Toimin vanhempien sopimusten mukaisesti isää tukien. Mutta kuten mieheni minulle jo alkuun painotti, vaikka on asioita, joista hänen täytyy sopia lapsen äidin kanssa, meidän perhettä koskeviin asioihin minulla on oikeus puuttua. Eikä ole asiaa, josta emme voisi kotona keskustella. Minulle meidän perhe tarkoittaa meidän aikuisten lisäksi myös mieheni lasta ja samoin ajattelee myös mieheni. Lapsi mieltää itselleen kaksi kotia, joista molemmissa perusasiat (mm. rutiinit iltapuuhissa) ovat samanlaiset, mutta joissa molemmissa on kuitenkin omat erityispiirteensä vanhempien eroavaisuuksista ja uusista kumppaneista (käytinkö oikein?) johtuen. Jos ja kun perheemme toivottavasti joskus tulevaisuudessa kasvaa, en lähtisi erottelemaan lapsia sinun ja meidän lapsiin - varsinakaan lasten kuullen. Meillä olisi vain meidän lapsia sillä oman perhekäsitykseni suhteen ei ole mitään merkitystä, olenko äiti toiselle ja "etunimi" toiselle. Lapsella on uusi siskopuoli, josta meilläkin puhutaan siskona. Ja sisko on perhettä äidin puolella.

Turvallisen, arkielämässä läsnäolevan aikuisen rooliin kuuluu hoitaa toisinaan "vanhemmalle" kuuluvia asioita, kannustaa, tukea ja rohkaista, pitää kiinni yhdessä sovituista rajoista. Teen ruokaa, paikkaan haavat, siivoan oksennukset, otan syliin, lohdutan ja paljon muuta. Jopa rakastan. Otan "omakseni" odottamatta lapsen tekevän niin. Tykätä ei tarvitse, mutta toimeen on tultava. Onneksi ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja lapsi on jo hyvin kiintynyt minuun ja meihin. Tämän on myös muut tunnistaneet ja tunnustaneet.

Äidistä puhutaan jos lapsi ottaa äidin puheeksi ja silloinkin arvostaen. Mm. kun lapsi puhui äidin ikävästä meidän ollessa kahden ruokapöydässä, vastasin että uskon että on - äiti on niin ihana ja rakas, etten ihmettele yhtään. Ikävä kertoo että on tärkeä ja varmasti myös äidillä on ikävä lasta. Vaikka lapselle on selvää, ettei äiti tykkää minusta, ei sen onneksi tarvitse tarkoittaa että myös minun tulisi asennoitua ja puhua pahaa äidistä - vaikka en kaikesta samaa mieltä olisikaan tai kaikkia hänen ratkaisujaan ymmärtäisikään.

Ehkä tosiaan annan olla ja ajan tasoittaa.
 
Viimeksi muokattu:
meilläki uusioperhe mut niin et miul ennestään tytär ja poika , poika asuu omillaan ja tyttö mein kans ... meillä tyttö sanoo nimellä miestäni hällä on jo isä .. miusta se on oikein ja en itsekää pitäis heti itseäni äitipuolena jos miehellä olisi lapsia ...
 
Minkä ikäinen olet ja minkä ikäinen on lapsi josta puhut?
Kuulostat melko nuorelta ja kokemattomalta, mitä tulee perhe-elämään. Kirjoituksestasi saa kuvan, että olet lukenut jonkin sortin kasvatusoppaita ja toimit/puhut niistä saaman kasvatusihanteen mukaan. Kokemattomuutesi vanhempana sekä se ettei sinulla itsellä ole lapsia näkyy läpi kirjoituksestasi.
Itse olen usean lapsen äiti ja meillä on ehyt koti. En näin ollen voi ottaa kantaa siihen, mitä mieltä olen mieheni uusista puolisoista. Mutta voin ottaa kantaa esille nostamaasi aiheeseen: Puhut teistä perheenä, joka voi hyvinkin loukata lapsen äitiä. Lapsen ydinperhe on äiti, isä ja sisarukset, jossa voi näiden lisäksi olla vanhempien uusia puolisoita sekä heidän lapsiaan. Lasta voi hämmentää puhe teistä perheenä ja se voi suututaa lapsen äidin. Teillä on enneminkin parisuhde, jossa miehen lapsi asuu ajoittain.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulla on hyvin romanttinen kuva lapsesta/lapsista ja teidän uusioperheestä. Perheeseen ja vanhemmuuteen kuuluu muitakin tunteita kun rakkaus josta puhuit. Arkeen kuuluu ilon, rakkauden, ihmetyksen, ihailun ja jännityksen lisäksi myös uupumista, surua, väsymystä, luopumista yms negatiivisia tunteita. Äiti voi kokea koko tunteiden kirjon yhtenä päivänä, eikä se tee hänestä huonoa äitiä, vaan se vain kuuluu äitiyteen. Se, että koet lasta kohtaan vain rakkautta ja positiivisia tunteita on joko itsepetosta tai kulissia tai suhteenne on niin tuore, ettei arki ole vielä kohdannut teitä.

Neuvoni sinulle on: Älä yritä olla äiti miehesi lapselle: Hänellä on jo äiti. Älä nosta itseäsi jalustalle lapsen kasvattajana: Olet osa lapsen elämää isän puolisona. Huolehdi, että lapsella on hyvä olla luonanne, mutta älä tee siitä numeroa. Älä tunge itseäsi äidin elämään: Vaikka sinulla ei ollut roolia vanhempien eroon, lapsen jakaminen on äidille hirvittävän kova paikka. Äidin paikkaa kukaan ei voi viedä tai korvata, silti äidistä voi tuntua pahalta se, että toinen nainen leikkii äitiä. Anna lapselle, lapsen äidille sekä teille kaikille aikaa: Asiat kyllä lutviutuu, kun niille antaa aikaa. Ilman draamaa, ilman temppuja, ilman turhaa miettimistä tai purnaamista.

Sitten vasta kun itse olet äiti, voit tietää miltä tuntuu ajatus oman lapsen jakamisesta vieraan ihmisen kanssa,
 
Aloittajalla on ihana asenne omaan perheeseensä! Sama kuin minulla. Minä olen kahden lapsen äitipuoli ja yhden äiti. Meidän perheen lapset ovat kaikki samalla viivalla. Minä olen kahden täydellisen lapsen sosiaalinen vanhempi ja heillä on vastaava isäpuoli myös toisessa kodissaan. Toisen lapsia voi todella rakastaa kuin omiaan, kaikki riippuu aikuisen tavasta rakentaa uusioperhettä ja henkilökemioista. Minä rakastan yli kaiken kaikkia kolmea lasta!! Ja äitipuoli minusta tuli pikkuhiljaa. Lapselle on tärkeää voida jäsentää ympäristöään toisille ymmärrettävällä tavalla. Minua kuitenkin puhutellaan etunimellä tietenkin ja selitettäessä asemaani muille, käytetään termiä äitipuoli. Minulla on kaikki se vastuu kuin huoltajilla, muttei oikeuksia. Rakkaus, lämpö ja lasten lapsuus on onneni toinen puoli, toinen avioliittoni näiden kolmen isään.
Riitoja äidin kanssa on paljon, muttei niistä lapsille puhuta vaikka oikeudessakin asioita käyty läpi. Lasten ei kuulu kärsiä panettelusta. Aika auttaa uskoisin!
 
  • Tykkää
Reactions: uudenäärellä

Yhteistyössä