"vieras"
Kun tavattiin ja alettiin seurustelemaan, oli hän fiksu ja ihana korkeakouluopiskelija. Myöhemmin selvisi, että hänellä on kaikenlaisia ahdistus- ja estoisuushäiriöitä. Osan myöntää itsekin, osaa ei. No alkuun nämä ei niin haitanneet, mutta nyt kun meillä on lapsikin ja tilanne on noiden suhteen mennyt vaan pahemmaksi niin nyt juuri ärsyttää.
Itse olen ihan puolikuntoinen, kipeä. Silti mun on mentävä lapsen joulujuhlaan yksin ja tehtävä valmistelut yksin, koska miestä ahdistaa kaikki juhlat joissa on paljon väkeä ja erityisesti vieraampia ihmisiä hänelle. Ei ole käynyt vuosiin mukana lapsen juhlissa. Alkuun ei myöntänyt, että ahdistaa noita, mutta kun suoraan kysyin niin myönsi. Nyt ei sitten käy niissä lainkaan.
Lisäksi lopetti työssään, koska työilmapiiri oli ahdistava. Irtisanoutui ja tuli karenssit niskaan. Elätin perhettämme karenssin ajan yksin ja vieläkin talous on ihan epätasapainossa tuon jäljiltä. Nyt tekee epämääräistä keikkatyötä ja välillä lojuu vaan kotona.
Kotitöitä ei tee, koska ne rasittaisi häntä liikaa (aiemmin kykeni niitä kyllä tekemään, mutta ei enää) ja saisi hänet ahdistumaan.
Lapsen uhma ahdistaa häntä (vauvana ahdisti itku ja minä hoisinkin aina itkevän lapsen miehen ollessa eri huoneessa korvatulpat korvilla).
Jotenkin tuntuu taas, että on liian rankkaa kantaa yksin vastuu kaikesta, koska milloinkaan ei tiedä koska miehellä alkaa ahdistus nousta ja sanoutuu taas irti ihan kaikesta. Minä en voi niin tehdä, koska jonkun on kannettava vastuu.
Enempää lapsia ei todellakaan tule, mutta joskus tuntuu että tämän yhden + miehen huoletiminenkin on aika urakka.
Kiitos. Huh. Ja hui.
Itse olen ihan puolikuntoinen, kipeä. Silti mun on mentävä lapsen joulujuhlaan yksin ja tehtävä valmistelut yksin, koska miestä ahdistaa kaikki juhlat joissa on paljon väkeä ja erityisesti vieraampia ihmisiä hänelle. Ei ole käynyt vuosiin mukana lapsen juhlissa. Alkuun ei myöntänyt, että ahdistaa noita, mutta kun suoraan kysyin niin myönsi. Nyt ei sitten käy niissä lainkaan.
Lisäksi lopetti työssään, koska työilmapiiri oli ahdistava. Irtisanoutui ja tuli karenssit niskaan. Elätin perhettämme karenssin ajan yksin ja vieläkin talous on ihan epätasapainossa tuon jäljiltä. Nyt tekee epämääräistä keikkatyötä ja välillä lojuu vaan kotona.
Kotitöitä ei tee, koska ne rasittaisi häntä liikaa (aiemmin kykeni niitä kyllä tekemään, mutta ei enää) ja saisi hänet ahdistumaan.
Lapsen uhma ahdistaa häntä (vauvana ahdisti itku ja minä hoisinkin aina itkevän lapsen miehen ollessa eri huoneessa korvatulpat korvilla).
Jotenkin tuntuu taas, että on liian rankkaa kantaa yksin vastuu kaikesta, koska milloinkaan ei tiedä koska miehellä alkaa ahdistus nousta ja sanoutuu taas irti ihan kaikesta. Minä en voi niin tehdä, koska jonkun on kannettava vastuu.
Enempää lapsia ei todellakaan tule, mutta joskus tuntuu että tämän yhden + miehen huoletiminenkin on aika urakka.
Kiitos. Huh. Ja hui.