Ahdistaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Orava joka on väsynyt oravanpyörään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Orava joka on väsynyt oravanpyörään

Vieras
Työt ressaa, lapsi aloitti taas päiväkodin, vaihtoi ryhmää eikä kaverit ole vielä palanneet kesälomilta. Muksu on iltaisin väsynyt ja kyselee missä kaverit on. Ja kiukuttelee. Ja minä yritän ymmärtää ja järjestää kivaa puuhaa ja kaikkea, vaikka tuntuu että ketään muuta ne ei tässä perheessä kiinnosta kuin minua.

En tiedä onko musta edes omaan duuniini, pitäisi venyä ja joustaa ja hoidella asioita ja ottaa aina vaan lisää vastuuta. Lomaa oli viimeksi viikko toukokuussa, sekin tosin meni juhlia järjestellessä miehen sukulaisille. Sitä ennen en edes muista koska viimeksi oli lomaa. Tuntuu että mieskin vain kuittailee. Ainoana harrastuksena lukeminen ( öisin, kun ei ole muuta "hyödyllistä" tekemistä ) ja käsityöt joskus harvoin iltaisin.

En oikein edes tiedä miksi kirjoitin, omia ajatuksia vaan. Kaikki on ihan hyvin, ei saisi siis valittaa. En haluaisi mitään menettääkään, mutta jotenkin tuntuu että tarvisin pienen paussin, lepohetken. En ole masentunut, jotenkin vaan väsynyt.
 
Olisko sulla mahdollista alottaa joku liikuntaharrastus?! Lenkkeily, kuntosali, ratsastus tms? Tai pääsisitkö vaikka johonkin hemmottelujuttuun, esim. kylpylään...ihan itseksesi?
Sellanen vois tehdä ihmeitä väsyneelle :)

Jaksamista sulle!
 
Mulla on jollain lailla samanlainen tilanne. Ajattelin just tehdä netissä masennustestin. Mullaon pieni vilkas taapero, jota hoidan kotona, ja mies on ollut taas ihan liikaa poissa kotoa. Oon niin väsynyt.
 
Olisi varmaan mahdollisuus, mutta kertakaikkisesti en enää illalla jaksa lähteä lenkille 10-tuntisen työpäivän, työmatkapyöräilyn, ruokailun järjestämisen, pyykkien, tiskien, siivoilujen, leikittämisen ymym. jälkeen. Kyllä, tajuan itsekin miten pöljältä se kuulostaa :) toisi energiaa kun vaan lähtisi, mutta tuntuu että ihan tavallinen arkikin vetää energiat täysin.. Uimassa kävin aikanaan aktiivisesti, sitä joskus kyllä kaipaan.

Olisi ihana mennä tosiaan johonkin hemmotteluun.. Pelkään tosin, että jos menisin kylpylään vaikka yhdeksi päiväksi ja yöksi, niin nukkuisin vain sen koko ajan ja menisi tavallaan "hukkaan" koko hemmottelu.. Se riittäisi, että voisi vaikka yhden ainoan illan pötköttää selällään sängyllä ja kuunnella musiikkia niin lujalla korvakuulokkeilla, ettei päähän kertakaikkiaan pystyisi vahingossakaan putkahtamaan YHTÄÄN työhön, tai muihinkaan keskeneräisiin asioihin liittyvää ajatusta vaan musiikki täyttäisi koko pääkopan.. Sitten voisi loppuillasta itkeä pari tuntia kaikkia maailman asioita ja nukahtaa seuraavaksi 12 tunniksi. Katarsis..
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä:
Mulla on jollain lailla samanlainen tilanne. Ajattelin just tehdä netissä masennustestin. Mullaon pieni vilkas taapero, jota hoidan kotona, ja mies on ollut taas ihan liikaa poissa kotoa. Oon niin väsynyt.

Taaperoaika oli kyllä meilläkin raskaampi kuin vauva-aika.. Onko sinulla kodin ulkopuolella ystäviä, joiden kanssa voisi välillä jutella?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

On mulla jonkun verran. Ja miehen kanssa on pakko varmaan pitää palaveri. Oon koittanut sanoa että oon väsynyt kun en saa koskaan lomaa lapsenhoidosta, mutta ei oo tuntunut menevän perille. Voimia sulle, ap.
 
Voimia sinulleki! Miesten on vaikea varmaan ymmärtää, että lastenhoitokin on oikeasti työtä, ja joskus siitä olisi mukava saada lomaa.. En puolustele miestäsi, mut ehkä hän ei näe kokonaiskuvaa, jos on paljon poissa kotoa :( palaveri lienee paikallaan!
 
Juu, tiedän. En ole miehelle vihainen, alan vaan olla niin loppu. En usko, että hän tajuaa miten raskasta on hoitaa lasta yksin vuorokaudet läpeensä. Nytkään tyttö ei ole nähnyt isäänsä kahteen päivään ollenkaan, on ollut nukkumassa kun mies on tullut kotiin. Mut joo, ei tästä pitänyt mun valitusketju tulla. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiitos myötätunnosta:

Hei ei haittaa, terapeuttista välillä purkaa :) . Ilmeisesti miehesi on reissuhommissa/pitkää päivää? Vai käykö harrastuksissa töiden päälle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Miks teet noin pitkää päivää, eikä oo lomaa? :/

Työmatkat, ylityöt.. En yksinkertaisesti VOI lähteä töistä ennen kuin hommat on selvät, eikä tämä johdu siitä etten halua lähteä vaan en oikeasti voi lähteä. On joskus päiviäkin, että pääsee lähtemään ajoissa, mutta ne on aika harvassa.. Ammattia en halua kertoa :snotty:

Lomaa ei ole, koska ison osan vuodesta opiskelen, ja sitten on taas pakko olla töissä että olisi rahaakin, plus työkokemus tässä tärkeää. Taidan polttaa kynttilää nyt molemmista päistä.. Sitten kun olen kotona, käytän kaiken ajan lapseen, tuntuu että se on aivan liian vähän ja tästä tietysti järkyttävän huono omatunto (joka ei auta asiaa ollenkaan)
 
Yhteistyössä