ärsyttää...

Olimme mieheni kanssa tänään häissä. Mä lähdin aiemmin pis, ku hain pojan mummolasta ja olo oli muutenkin tukala. Sovimme aiemmin ukon kans, et hän saap jäädä uhlimaan ihan rauhas mikäli oloni sen sallii (rv kohta 38). Noh, pois lähtiessä olo suht siedettävä vaan nyt illan päälle olo vaan heikkenee ja mies siellä vaan juhlii vaikka ilmoitin hänelle että oloni on aivan kamala ja haluaisin hänen tulevan kotiin luokseni. Sanoin myös et aamulla oltava siinä kunnossa että voi potkaista kasilta ylös pojun kanssa... Hermostunkohan ihan turhasta? Mielestäni miehen pitäisi olla näin loppu vaiheessa mun tukena sillon ku sitä tarvitsen. Olenko liian vaativa?
 
Et. Meillä mies ei nauttinut alkoholia ollenkaan raskauden aikana omasta halustaan, mutta viimestään lopuvaiheilla oisin kieltänytkin ettei tarvii kännissä lähteä synnärille jos sattuukin tulla tupsahtamaan aiemmin. Ja vielä toinen lapsikin teillä jo: musta on oikeus ja kohtuus sulle että sä saat tuskailla mahasi kanssa kaikessa rauhassa ja mies hoitaa esikoisen. Kokeilisi itse olla raskaana. :/ No ei tietty voi, tiedänhän mä sen, mutta sopisi osoittaa ymmärrystä sun tilaa kohtaan. Ja auttaa sua minkä voi, varsinkin jos sä olet selvällä suomenkielellä pyytänyt. Selitinpä sekavasti. :\|
 
clivia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.08.2004 klo 23:35 Nanna kirjoitti:
Olimme mieheni kanssa tänään häissä. Mä lähdin aiemmin pis, ku hain pojan mummolasta ja olo oli muutenkin tukala. Sovimme aiemmin ukon kans, et hän saap jäädä uhlimaan ihan rauhas mikäli oloni sen sallii (rv kohta 38). Noh, pois lähtiessä olo suht siedettävä vaan nyt illan päälle olo vaan heikkenee ja mies siellä vaan juhlii vaikka ilmoitin hänelle että oloni on aivan kamala ja haluaisin hänen tulevan kotiin luokseni. Sanoin myös et aamulla oltava siinä kunnossa että voi potkaista kasilta ylös pojun kanssa... Hermostunkohan ihan turhasta? Mielestäni miehen pitäisi olla näin loppu vaiheessa mun tukena sillon ku sitä tarvitsen. Olenko liian vaativa?
Harva sieltä lähtee kesken pois jos on esim. alkoholia ottanut.Minusta asiasta ei tarvitse sen suuremmin loukkaantua kun alunperin annoit luvan jäädä.
 
Kylläpäs huomaa että olen ollu melkoisen väsynyt tuota viestiä kirjoittaessani... :D
Aamulla asia ei tuntunut yhtään noin isolta ja kamalalta... Selvästi ylireagoin mutta ukkoni on tottunut siihen tän raskauden aikana. Edellisessä raskaudessa tais olla sama homma :ashamed: :ashamed:
Muutenkin olen huomannu että raskaus on tässä loppuvaiheessa heikentänyt muistia... Syntyis jo, onhan noita viikkojaki jo 38... :D
 

Yhteistyössä