Ärsyttää kun mies ei halua lomalla ”mihinkään”

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ennen lasta kävimme 2-3 kertaa vuodessa ulkomailla reissuissa mutta emme oikeastaan ikinä missään kotimaassa. Lapsen kanssa mies ei enää halunnut matkustaa kun se on niin työlästä. Minä olen sitten käynyt joko lapsen kanssa kaksin tai kaverin ja hänen lastensa kanssa lyhyillä hotellillmilla tai risteilyillä. Nyt edellisen vuoden korona on rajoittanut ja viime kesän pysyin minäkin suosiolla kotona. Nyt tekisi mieli lähteä johonkin (telttailemaan, hotelliin johonkin lapselle kivan aktiviteetin lähelle ymv pientä). Alkaa nimittäin jo tuntua, että kodin lähellä ei oikein enää innosta minua eikä lasta mikään kun kaikki on koluttu niin moneen kertaan läpi. Olen ollut nyt reilu 2 viikkoa lomalla, lapsen kaikki kaverit mökeillä tai jossain eli olen ollut pääasiassa päivät lapsen kanssa kaksin kotona ja leikkinyt. Kerran sain houkuteltua lapsen luontopolulle joka on kierretty jo tsiljoona kertaa aikaisemminkin, 2 x ollaan oltu uimassa (ei uimapaikkoja järkevän matkan päässä) ja kerran kävimme kaupassa ja kirpparilla. Olisi niin kiva lähteä vaikka Turkuun, Kouvolaan, Tampereelle tai johonkin yhdeksi yöksi tai jonnekin missä olisi vaikkapa jokin iso uusi leikkipuisto tai jotain muuta kuin tätä samaa. Mutta mies on sitä mieltä, että ihan turha lähteä, lapselle tekee hyvää viettää rauhallista lomaa kotona eikä AINA tarvitse olla menossa ja lapsen pitää tottua ettei aina ole kivaa tekemistä. Hänen mielestään voimme mennä sitten kun on mahdollisuus lähteä koko perheen kesken mutta sitten tyrmää kaikki minun ideani ja höntä ei kiinnosta mikään vaan mielummin viettäisi lomansa rauhassa kotona eli katsoisi telkkaria, selailisi puhelinta ja pelaisi pleikkaa. Juu ja ymmärrän sen ettei nyt vielä ole järkevää matkustella mihinkään ihmismassojen keskellä mutta kun telttailukaan ei käy kun se on turhaa ja tyhmää ja miksi pitäisi kun voi olla kotonakin. Mies ei yhtään ymmärrä sitä, että minä kaipaisin jotain muuta tekemistä kuin leikkiä likimain kaiken kotonaolo ajan petseillä ja välillä käydä pyörimässä lähileikkipuistossa.
 
vierailija
Minkä ikäinen lapsi? Lähtekää kahdestaan pienelle reissulle.

Me ollaan perheenä kyllä matkustettu paljonkin, ulkomailla myös, mutta muutaman kerran mies ei ole päässyt lähtemään töiden vuoksi, niin olen mennyt lasten kanssa keskenään.
 
vierailija
7 v lapsi mutta mies on nykyään niin vastahankaan siinäkin, että menisin lapsen kanssa kaksin niin en ole viitsinyt. Perusteluina se, että ei aina tarvitse olla menossa jossain (juu emme ole käyneet korona aikana juuri edes ruokakaupassa kun tilaamme kotiinkuljetuksella) ja mennään sitten yhdessä joskus. Sitä ”joskus” ei vain tunnu koskaan tulevan eikä mies itse ehdota litään eikä innostu mistään. Ja siis mies ei tosiaan ennen koronaakaan halunnut oikein mennä lapsen kanssa minnekkään vaan menee omien kavereiden kanssa jos jossain käy.
 
vierailijaemmälle
Ap:n mies on uupunut eikä jaksa lähteä mihinkään. Uuvuin jo tuon pitkän tekstin lukemisesta saati pitäis kuunnella vuodatusta päivästä toiseen lomansa pilaten.
 
vierailija
7 v lapsi mutta mies on nykyään niin vastahankaan siinäkin, että menisin lapsen kanssa kaksin niin en ole viitsinyt. Perusteluina se, että ei aina tarvitse olla menossa jossain (juu emme ole käyneet korona aikana juuri edes ruokakaupassa kun tilaamme kotiinkuljetuksella) ja mennään sitten yhdessä joskus. Sitä ”joskus” ei vain tunnu koskaan tulevan eikä mies itse ehdota litään eikä innostu mistään. Ja siis mies ei tosiaan ennen koronaakaan halunnut oikein mennä lapsen kanssa minnekkään vaan menee omien kavereiden kanssa jos jossain käy.
Ei sun tartte häneltä lupaa kysyä. Teette vaikka päivän reissun, ens alkuun.
 
Ei mieheltä nyt ihan kaikkeen tarvitse lupaa.

Yllätä mies - varaa mökki jostakin ja menkää. Saunotte, uitte ja nautitte. Lapset illalla nukkumaan, katselette miehen kanssa auringonlaskua…. yksi asia johtaa toiseen….❤

Varmista vain että ei ole sopinut samaan aikaan mitään muuta.
 
Ymmärrän ap:n miestä, jos tämä on työssä, jossa joutuu matkustamaan paljon. Olen joskus suhtautunut lomiin hieman samankaltaisesti, teki mieli vain lepäillä kotona kun siihen viimeinkin oli mahdollisuus. Vaimo puolestaan olisi halunnut päästä heti reissuun loman alettua.

Lomalla halutaan vastapainoa sille, mitä normaalit työviikot ovat.
 
vierailija
Ei ole työssä jossa joutuu matkustamaan. No työmatkat noin 3 km/ suunta tietysti mutta työpäivän aikana ei tarvitse poistua työpaikan seinien sisältä minnekkään. Töiden jälkeen katsoo telkkaria ja pelaaa eli ei ole kyse siitäkään etteikö ehtisi arkena tehdä sitä mitä lomalla haluaa tehdä.

Ja se ei käy, että minä lähtisin ilman lasta koska kokee liian raskaaksi olla lapsen kanssa kaksistaan kotona kun sitten pitäisi huolehtia syömisistä ymv.
 
Teettekö joskus jotakin yhdessä?
Yhteisiä harrastuksia tms?
 
vierailija
7 v lapsi mutta mies on nykyään niin vastahankaan siinäkin, että menisin lapsen kanssa kaksin niin en ole viitsinyt. Perusteluina se, että ei aina tarvitse olla menossa jossain (juu emme ole käyneet korona aikana juuri edes ruokakaupassa kun tilaamme kotiinkuljetuksella) ja mennään sitten yhdessä joskus. Sitä ”joskus” ei vain tunnu koskaan tulevan eikä mies itse ehdota litään eikä innostu mistään. Ja siis mies ei tosiaan ennen koronaakaan halunnut oikein mennä lapsen kanssa minnekkään vaan menee omien kavereiden kanssa jos jossain käy.
Kyllä 7-vuotias jo kaipaa muutakin kuin kodin lämpöä. Joku Jukuparkki taI mitä niitä nyt onkaan? Jos on poikalapsi, sitä enemmän isän kuuluisi olla lapsen kanssa yhdessä. Lyhyt yhden päivän matka aluksi. Ensi vuonna uimakouluun ja joku liikuntaharrastuskin olisi jo hyvä aloittaa. Mies/ isä on mukavuudenhaluinen, eikä halua lähteä mukavuusalueeltaan minnekään. Mitä harrastuksia Miehellä on? Muuta kuin kotoisin?
 
vierailija
Ei ole työssä jossa joutuu matkustamaan. No työmatkat noin 3 km/ suunta tietysti mutta työpäivän aikana ei tarvitse poistua työpaikan seinien sisältä minnekkään. Töiden jälkeen katsoo telkkaria ja pelaaa eli ei ole kyse siitäkään etteikö ehtisi arkena tehdä sitä mitä lomalla haluaa tehdä.

Ja se ei käy, että minä lähtisin ilman lasta koska kokee liian raskaaksi olla lapsen kanssa kaksistaan kotona kun sitten pitäisi huolehtia syömisistä ymv.
Vai tuollainen tapaus... Voitteko sopia sitten, et jäätte kotiin, mut telkut ja pelit kiinni? Sun täytyy tosissaan tehdä kompromisseja vaan tiettyyn pisteeseen asti... Ei kaiken tartte olla optimaalista kait miehelle ainoostaan, kun kerran teit on kolme. Miks ihmeessä se ei päästä sua sen lapsen kans mihinkään?
Tää alkaa kuulostaa jo provolta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
QUOTE="vierailija, post: 33848885"]
Kyllä 7-vuotias jo kaipaa muutakin kuin kodin lämpöä. Joku Jukuparkki taI mitä niitä nyt onkaan? Jos on poikalapsi, sitä enemmän isän kuuluisi olla lapsen kanssa yhdessä. Lyhyt yhden päivän matka aluksi. Ensi vuonna uimakouluun ja joku liikuntaharrastuskin olisi jo hyvä aloittaa. Mies/ isä on mukavuudenhaluinen, eikä halua lähteä mukavuusalueeltaan minnekään. Mitä harrastuksia Miehellä on? Muuta kuin kotoisin?
[/QUOTE]
Uimakoulu ihan ekaksi ja loppupäivän voitte tehdä vaikka väliseinän siihen pleikan ympärille:
 
Yhteistyössä