\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.11.2006 klo 20:59 katja kirjoitti:
Aika hurjalta kuulostaa tuollaiset 200 t euron lainat ilman et molemmilla olis vakituinen työ..Hurjalta tuntuis ottaa se 200 t euroa vaikka molemmat ollaankin töissä ja tienataankin ihan kivasti.
Mut jokainen tavallaan...Mä ainakin itse stressaisin kovasti jo äitiyslomalla kun mun mielestä molempien olis hyvä osallistua maksamiseen.
No hyvä ihminen, saathan sinä äpr:n ja lapsilisät. Pistä niistä osa lainanmaksuun, ja miehes maksakoon vastaavan summan enemmän sitten ruokakuluja tms., koska ei osallistu niin paljon lastenhoitoon ja kotitöihin kuin sinä. Mikäs hätä sulla/teillä? Äitiyslomalla sulta ei mee työmatka/vaate/ruokailukuluja eikä lapsilta hoitopaikkamaksuja, joudat kokkaan itse ruokia jne., joten nettotulosi ovat suunnilleen samat kuin töissäkäydessäs. Mä en jaksa :headwall: ymmärtää tuota, että perheelliset pariskunnat korvamerkkaavat tulonsa ja menonsa. Yhteinen perhe, yhteinen jälkikasvu, yhteinen koti -kaikki siis yhteistä hyvää. Eikö se ole silloin sama, mistä rahoista velat tai ruoka maksetaan?
Huh. Onneksi minä tai puolisoni emme mittaa näitä asioita vain rahassa. Se, että minä hoidan meillä kotona lapsiamme on meidän mielestämme enemmän kuin rahanarvoista. Sitä ei siis voi rahalla mitata eli suomeksi: puolisoni (tai minä) ei voisi iki päivänä tienata niin hyvin, että ansaittu rahasumma olisi arvokkaampi kuin se, että hoidan nyt lapset kotona.
Meillä ei ollut mitään vaikeuksia lainan saannissa, vaikka asiasta pankissa jutellessa olin viimeisilläni (rv 40 menossa) raskaana ja lapsia ennestään kolme. Olemme mitoittaneet elämisen kulumme (sis. lainan ja muun asumisen ja elämisen) siten, että ne nyt voidaan hoitaa yhden normaali palkansaajan tuloilla. Maksukyvystämme oli osoituksena se, että olimme samoilla lyhennyssummilla kyenneet maksamaan silloista asuntolainaamme, remontoimaan asunnon kauttaaltaan ilman lainaa ja kaiken tuon lisäksi vielä säästämäänkin ok summan käteistä.
Ne on pankissa kiinnostuneita siitä, paljonko teillä kuluu kuukaudessa kaikkeen elämiseen ja riittääkö noiden kulujen jälkeen jäävä raha lainan hoitoon ja korkokuluihin (myös korkojen noustessa) ja jääkö vielä pahan päivän varalle säästöön. Eli siitä, onko asuntolaina realistinen vaihtoehto perheelle. Kyse ei ole tuolloin vain suurista tuloista vaan myös pienistä/kohtuullisista menoista ja vielä tiivistetymmin noiden välisestä erotuksesta. Pari äitiyslomaa tai vanhempainvapaata ei yhtälöä hetkauta mihinkään. Ainakaan ei pitäisi, koska kirjoitat, että "molemmat ollaankin töissä ja tienataankin ihan kivasti". Mutta jokin mättää ja pahasti, jos asuntolainan saanti epäilyttää, vaikka kyseessä on vasta ansiosidonnaiselle äitiyspäivärahalle jäänti. Ovatko kulutustottumukset liian suuret? Pitäisikö tulojen käyttö yhteiseen hyvään järjestää uudelta pohjalta?
Viestilläni en yllytä suurien lainasummien ottoon (vähän ahtaammin ja vaatimattomimminkin pystyy varmasti asumaan) enkä lainanottoon yleensäkään (vuokrallakin voi asua). (Kohtuullisen) vapaa maa, (kohtuullisen) vapaa tahto.