Äitiysajan tarkastukset töissäolevilla

  • Viestiketjun aloittaja rv10
  • Ensimmäinen viesti
Laki sanoo:
Työnantajan on korvattava raskaana olevalle työntekijälle synnytystä edeltävistä lääketieteellisistä tutkimuksista aiheutuva ansion menetys, jos tutkimuksia ei voida suorittaa työajan ulkopuolella.


Esimerkiksi nimimerkki "kuhan höpisen", teidän työpaikalla piti tehdä takaisin ne tunnit, jotka meni äitiysneuvolassa ja ultrassa. Siellä meneteltiin väärin.

Ja kuten joku sanoi, niin oman alan työehtosopimus ei voi määrätä mitään huonommaksi kuin mitä laki sanoo. Jos näin kuitenkin on, silloin tulkitaan lakia, ei tessiä.
 
mä olin esikon aikaan toisella paikkakunnalla töissä ja omaan neuvolaan olisi tullut matkaa yli 60km, sain järkättyä neuvolakäynnit naapuripaikkakunnalle (tarvii maksusitoumuksen).. jos oisin menny omalle paikkakunnalle. itse tutkimusajan olisin saanut palkallisena, mutta siirtymäaika olis ollu palkatonta!
 
mähän
no se työpaikka on jo takana, ja käynnitkin korvattu!! vaikka edelleen ketuttaa..
ja juu kyse oli liiton pääluottamusmiehestä keneltä asiaa kysyin.

ois tarttenu vaan viedä asiaa eteenpäin, mutta tyhmä kuvittelin että työpaikka menee alta, no menihän se lopulta, kun rupesin odottamaan!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mähän:
no se työpaikka on jo takana, ja käynnitkin korvattu!! vaikka edelleen ketuttaa..
ja juu kyse oli liiton pääluottamusmiehestä keneltä asiaa kysyin.

ois tarttenu vaan viedä asiaa eteenpäin, mutta tyhmä kuvittelin että työpaikka menee alta, no menihän se lopulta, kun rupesin odottamaan!!!
Ikäviä juttuja nämä! :hug:
Valitettavasti paljon vääryyttä tapahtuu. Kaikki eivät tiedä oikeuksiaan ja valitettavasti kaikki liiton työntekijätkään ei aina ihan ole perillä asioista. Ja nimenomaan liitolta sitä odottaisi asiantuntija-apua hankalissa tilanteissa. Työnantajat polkee jalkoihinsa ihmisiä minkä kerkeää. :( Mä ymmärrän sua, ketuttaa ihan sun puolesta!

 

Yhteistyössä