Hei,
Onko niin että kaikki äitipuolet jolla ei ole omia lapsia, ovat tuhottoman epävarmoja?
Minulla on eräs rasittava tuttava joka on pienen lapsen etä-äitipuoli. Hänellä ei ole omia lapsia. Itse olen pienen lapsen biologinen äiti. Tämä rasittava tuttavuus kertoo tavatessamme usein miten lasta pitää kasvattaa ja mitä kaikkea minulla on vielä edessä. (Hänen lapsipuolensa on vanhempi kuin omani joten luonnollisesti edellä kehityksessä)
Olen suunnattoman kyllästynyt tähän. Hän kai haluaisi niin kovasti olla samassa veneessä ja ymmärtää minua, mutta hän ei vaan kertakaikkiaan ole. Jos näkee lasta kerran viikossa yhden illan ja joka toinen viikonloppu, se ei vielä ole samaa kun 24 h kotiäitiys. Lisäksi hänellä on kovin opettavainen suhtautuminen äitiyteeni. Ja tämä jo itsessään on aika rasittavaa.
Ei ole vielä ollut sydäntä sanoa että en pidä häntä oikeana äitinä ja että me emme mielestäni ole samassa veneessä. Minusta tuntuu että ongelma on ko. henkilön epävarmuus. Äitipuolta - lapsetonta sellaista varsinkaan ei juurikaan pidetä vakavasti otettavana äitinä.. Eikä varsinkaan varmaankaan ex-vaimon taholta. Hän sitten purkaa tämän epävarmuuden aihettaman ahdistuksen minuun haluamalla päteä..
Onko muilla vastaavia ongelmia?
Mites muuten lähiäidit - saako uudet äitipuolet teiltä tällaisia kasvatus arvioita ja ohjeita vai onko tämä tuttavapiirissä oleva tuttavani harvinaisen röyhkeä tapaus?
Onko niin että kaikki äitipuolet jolla ei ole omia lapsia, ovat tuhottoman epävarmoja?
Minulla on eräs rasittava tuttava joka on pienen lapsen etä-äitipuoli. Hänellä ei ole omia lapsia. Itse olen pienen lapsen biologinen äiti. Tämä rasittava tuttavuus kertoo tavatessamme usein miten lasta pitää kasvattaa ja mitä kaikkea minulla on vielä edessä. (Hänen lapsipuolensa on vanhempi kuin omani joten luonnollisesti edellä kehityksessä)
Olen suunnattoman kyllästynyt tähän. Hän kai haluaisi niin kovasti olla samassa veneessä ja ymmärtää minua, mutta hän ei vaan kertakaikkiaan ole. Jos näkee lasta kerran viikossa yhden illan ja joka toinen viikonloppu, se ei vielä ole samaa kun 24 h kotiäitiys. Lisäksi hänellä on kovin opettavainen suhtautuminen äitiyteeni. Ja tämä jo itsessään on aika rasittavaa.
Ei ole vielä ollut sydäntä sanoa että en pidä häntä oikeana äitinä ja että me emme mielestäni ole samassa veneessä. Minusta tuntuu että ongelma on ko. henkilön epävarmuus. Äitipuolta - lapsetonta sellaista varsinkaan ei juurikaan pidetä vakavasti otettavana äitinä.. Eikä varsinkaan varmaankaan ex-vaimon taholta. Hän sitten purkaa tämän epävarmuuden aihettaman ahdistuksen minuun haluamalla päteä..
Onko muilla vastaavia ongelmia?
Mites muuten lähiäidit - saako uudet äitipuolet teiltä tällaisia kasvatus arvioita ja ohjeita vai onko tämä tuttavapiirissä oleva tuttavani harvinaisen röyhkeä tapaus?