Äitini on töissä päiväkodissa, enkä saa viedä lapsiani sinne hoitoon.

  • Viestiketjun aloittaja Vieraskirjalla
  • Ensimmäinen viesti
Vieraskirjalla
Onko näin kaikkialla? Meidän kunnassa on. Täällä ei ole kuin yksi päiväkoti, joten meidän lapset hoitaa sitten perhepäivähoitaja. Eikä siinä mitään, käy meille kyllä. Mutta mietinkin että onko tämä yleinen käytäntö vai kuntakohtaista? Epäilen jälkimmäistä...

Ja mietin sitäkin että jos joudun vaikka sairaalaan, jossa veljeni on töissä, niin saako hän hoitaa minua? Tämän logiikan mukaan ei. Esimerkkejä olisi lukuisia...
 
minä
Ystäväni on töissä päiväkodissa ja hänen lapsensa ovat samassa päiväkodissa hoidossa, eri ryhmässä.
Mun mielestä pitäisi voida viedä päiväkotiin sunkin mutta ei siihen ryhmään jossa äitisi työskentelee
 
Ohis
Kuntakohtaista on. Meidän lasten päiväkodissa esimerkiksi eräällä hoitajalla on omat lapset olleet myös hoidossa samassa talossa ja samassa ryhmässäkin kuin äitinsä.
 
minja
Tuttavani riitautti vastaavan asian. Kaupungin mukaan lapset eivät olisi saaneet mennä hoitoon isoäidille joka oli perhepäivähoitaja. Tuttava voitti. Nyt lapset ovat hoidossa isoäidillään. Tietty muita perusteluita voi olla, mutta ei sukulaissuhteet.
 
päivien viemää
Ei voi olla totta.Pistäppä asia eteenpäin.Älä luovuta,sukulais-suhde ei vaikuta,ei missään nimessä.On lapsella oma äiti tai isä opettajana.Äiti tai mummi päiväkodissa.Mummi perhepäiväh.Kyllä on lapsi saanut näihin mennä.
 
Ymmärrän ettei samaan ryhmään. Mutta eri ryhmään pitäisi olla mahdollisuus. Jos päiväkoti niin pieni ettei ryhmäjakoja ole, niin ymmärrän täysin kunnan ratkaisun. Myös esim, missä mummi pph, ymmärrän et hoitaa omia lapsenlapsiaan eikä sitten muita ryhmässä olekaan. Vaikka kuinka olisi ammattitaitoinen, on lapset eriarvoisessa asemassa, lapsenkin ehkä vaikea käsittää että mummi on töissä ja mummikaan ei ammatillista otetta ymmärrettävästi pysty käyttämään.
Mikäli mieheni äiti olisi lastenhoitaja ammatiltaa, en missään nimessä edes koittaisi samaan ryhmään.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja päivien viemää:

Mitenhän sitä voisi viedä eteenpäin? Vihjailenko päiväkodin johtajalle asiasta vai jotain muuta kautta?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja minja:
Tuttavani riitautti vastaavan asian. Kaupungin mukaan lapset eivät olisi saaneet mennä hoitoon isoäidille joka oli perhepäivähoitaja. Tuttava voitti. Nyt lapset ovat hoidossa isoäidillään. Tietty muita perusteluita voi olla, mutta ei sukulaissuhteet.
Kiinnostaisi kuulla tästä lisää. Nimittäin meidän kunnassa sama sääntö. lasten mummo on pph.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja onni löytyy arjesta:
Ymmärrän ettei samaan ryhmään. Mutta eri ryhmään pitäisi olla mahdollisuus. Jos päiväkoti niin pieni ettei ryhmäjakoja ole, niin ymmärrän täysin kunnan ratkaisun. Myös esim, missä mummi pph, ymmärrän et hoitaa omia lapsenlapsiaan eikä sitten muita ryhmässä olekaan. Vaikka kuinka olisi ammattitaitoinen, on lapset eriarvoisessa asemassa, lapsenkin ehkä vaikea käsittää että mummi on töissä ja mummikaan ei ammatillista otetta ymmärrettävästi pysty käyttämään.
Mikäli mieheni äiti olisi lastenhoitaja ammatiltaa, en missään nimessä edes koittaisi samaan ryhmään.
Joo näinhän se menee. Ehkä parempikin pitää mummu mummuna ja lastenhoitajat lastenhoitajina. =)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja onni löytyy arjesta:
Ymmärrän ettei samaan ryhmään. Mutta eri ryhmään pitäisi olla mahdollisuus. Jos päiväkoti niin pieni ettei ryhmäjakoja ole, niin ymmärrän täysin kunnan ratkaisun. Myös esim, missä mummi pph, ymmärrän et hoitaa omia lapsenlapsiaan eikä sitten muita ryhmässä olekaan. Vaikka kuinka olisi ammattitaitoinen, on lapset eriarvoisessa asemassa, lapsenkin ehkä vaikea käsittää että mummi on töissä ja mummikaan ei ammatillista otetta ymmärrettävästi pysty käyttämään.
Mikäli mieheni äiti olisi lastenhoitaja ammatiltaa, en missään nimessä edes koittaisi samaan ryhmään.
No mutta, saahan pph hoitaa omatkin lapsensa kotona. Miten se eroaa lapsen lapsien hoitamisesta? Minusta ammattitaitoinen hoitaja pystyy siihen kyllä.
 
päivien viemää
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja päivien viemää:
Ei voi olla totta.Pistäppä asia eteenpäin.Älä luovuta,sukulais-suhde ei vaikuta,ei missään nimessä.On lapsella oma äiti tai isä opettajana.Äiti tai mummi päiväkodissa.Mummi perhepäiväh.Kyllä on lapsi saanut näihin mennä.
Mitenhän sitä voisi viedä eteenpäin? Vihjailenko päiväkodin johtajalle asiasta vai jotain muuta kautta?

Sosiaalilautakunnalle tee ilmoitus,He käsittelevät asiaa siellä seuraavassa kokouksessa.
Esitä myös ettei tarkoitus samaan ryhmään vaan eriin.
Mainitse myös haluavasi lapsesi juuri päiväkotiin.
Eikä äitisi ammatti saa olla este,mainitse myös tarkoitus pitää mummi mummina,ei hoitajana
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Mistäs se kunta on tietoonsa saanut, että esim. mummu on päiväkodissa töissä?
Pieni paikkakunta, kaikki tuntee kaikki ja tietää toistensa asiat ;)

No joo, hyvä pointti. Päätetäänkö näistä sitten päiväkotikohtaisesti? Vai onks näistä aikoinaan kunnan kanssa sovittu että mummit ei saa sitten hoitaa lapsenlapsiaan, ja sitä rataa...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Täällä on mun käsittääkseni sääntönä että isovanhemmalle ei pääse jos siis mummu on pph. Kun äkkiä siinä ollaan epäreiluja vieraita lapsia kohtaan.
Millä tavalla epäreiluja?? En ymmärrä. Mielestäni ammattitaitoinen hoitaja kyllä osaa asiansa. Ja eikös sitten pph-äitikin suosi omia lapsia jos noin aletaan ajatella....
 
Kippuravarvas
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

No eihän kaikki pph:t ole kouluja käyneet.. No voishan sitä niinkin aatella, mutta minusta tuo sääntö täällä on.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Millä tavalla epäreiluja?? En ymmärrä. Mielestäni ammattitaitoinen hoitaja kyllä osaa asiansa. Ja eikös sitten pph-äitikin suosi omia lapsia jos noin aletaan ajatella....
No eihän kaikki pph:t ole kouluja käyneet.. No voishan sitä niinkin aatella, mutta minusta tuo sääntö täällä on.
En ole asiaan sen enemmän perehtynyt, mutta siis eikö pph:lta vaadita ollenkaan koulutusta? Hui.
 
No nykyään kait vaaditaan mutta ennen ei tietääkseni...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Millä tavalla epäreiluja?? En ymmärrä. Mielestäni ammattitaitoinen hoitaja kyllä osaa asiansa. Ja eikös sitten pph-äitikin suosi omia lapsia jos noin aletaan ajatella....
No eihän kaikki pph:t ole kouluja käyneet.. No voishan sitä niinkin aatella, mutta minusta tuo sääntö täällä on.
En ole asiaan sen enemmän perehtynyt, mutta siis eikö pph:lta vaadita ollenkaan koulutusta? Hui.
mä ainakin tunnen pari pph:ta joilla ei mtn koulutusta ole peruskoulun päälle.
 
Yhteistyössä