Äidin ylipaino VAARALLISTA sikiölle!Laihduttakaa äidit jos välitätte!

  • Viestiketjun aloittaja hom
  • Ensimmäinen viesti
hom
Raskausajan ylipaino on riski sekä äidille että lapselle
29.3.2010

Raskautta edeltävä ja raskaudenaikainen ylipaino on riski sekä odottavalle äidille että syntymättömälle lapselle. Suomalaisten asiantuntijalääkäreiden mukaan raskautta edeltävä ylipaino aiheuttaa odottajalle ja sikiölle nykytutkimusten valossa niin selkeitä ja vakavia riskejä, että naisia tulisi opastaa ja motivoida painonpudotukseen jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Asiasta kertoo Suomen Lääkärilehti.

Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina merkittävästi. Myös yhä useampi raskautta suunnitteleva tai raskaana oleva nainen on nykyään ylipainoinen tai selvästi lihava. Vuonna 2000 noin 29 prosenttia naisista oli raskauden alkaessa ylipainoisia, mutta vuonna 2006 ylipainoisten osuus oli kivunnut jo 34,6 prosenttiin.

Raskausdiabeteksen ja raskausmyrkytyksen riski kasvaa

Raskaana olevalle naiselle ylipaino on selvä riskitekijä, mutta se voi aiheuttaa ongelmia jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Tutkimusten mukaan raskaaksi tulo kestää ylipainoisilla naisilla selvästi pidemmän aikaa kuin normaalipainoisilla naisilla. Ylipainon ja heikentyneen hedelmällisyyden välisessä yhteydessä on useimmiten mekanismina munasarjojen toiminnan muutos, mutta myös alkion kiinnittyminen kohdun limakalvolle voi ylipainon vuoksi häiriintyä. Lihavuus huonontaa myös lapsettomuushoitojen tuloksia. Ylipainoisilla naisilla on lisäksi noin 1,7 -kertainen keskenmenoriski normaalipainoisiin verrattuna.

Ylipaino lisää äidin sairastumisriskiä raskausaikana. Useimpien sairauksien riski on sitä suurempi, mitä suurempi äidin painoindeksi on raskauden alkaessa. Esimerkiksi raskausdiabeteksen riski on 2,4-kertainen ylipainoisilla (BMI yli 25) naisilla, jopa 4-kertainen lihavilla (BMI yli 30) ja 8-kertainen vaikeasti lihavilla (BMI yli 35) naisilla normaalipainosiin verrattuna. Myös raskausmyrkytys eli pre-eklampsia on sitä yleisempi ja vaikeampi, mitä suurempi odottajan painoindeksi on.

Raskauden ja synnytyksen kesto voivat pitkittyä

Ylipainoisten naisten raskaus pitkittyy yliaikaiseksi useammin kuin normaalipainoisten naisten. Synnytyksen käynnistäminen on ylipainoisilla odottajilla noin kaksi kertaa yleisempää kuin muilla. Sekä käynnistettyjen että spontaanien alatiesynnytysten kesto on ylipainoisilla äideillä pidempi, ja he joutuvat myös keisarileikkaukseen keskimääräistä useammin. Leikkaukseen liittyviä komplikaatioita esiintyy ylipainoisilla äideillä enemmän kuin normaalipainoisilla.

Äidin ylipaino on riskitekijä myös syntymättömälle lapselle. Vaikka loppuraskauteen ajoittuvat sikiökuolemat ja aivan vastasyntyneen vauvan kuolemat ovat Suomessa harvinaisia, on riski niihin suurentunut ylipainoisilla ja lihavilla odottajilla. Sekä ylipaino että lihavuus lisäävät merkittävästi myös ennenaikaisen synnytyksen riskiä.

Haitat ulottuvat pitkälle myöhempään elämään

Ylipainoisen äidin omaan tai hänen lapsensa terveyteen liittyvät riskit eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään raskausaikaan ja synnytykseen, vaan ne voivat ulottua pitkälle myöhempään elämään saakka. Äidin sairastama raskausdiabetes tai jo lievemmätkin sokeriaineenvaihdunnan häiriöt lisäävät hänen riskiään sairastua myöhemmin aikuistyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.

Yhä useampien tutkimusten mukaan sydän- ja verisuonisairaudet ohjelmoituvat jo sikiöaikana. Tämän ohjelmoinnin takia lihavien odottajien lapset sairastuvat myöhemmin elämässään muita useammin sydän- ja verisuonisairauksiin, kuten verenpainetautiin. Tutkimusnäyttöä on saatu myös siitä, että äidin raskautta edeltävä ylipaino ja lihavuus voivat lisätä lapsen riskiä saada aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö eli ADHD.

Elämäntapaohjausta jo raskauden suunnitteluvaiheessa

Suomalaisten asiantuntijalääkäreiden mukaan ylipainoon tulisi raskauden alkaessa suhtautua kuin mihin tahansa sairauteen. Muut pitkäaikaissairaudet pyritään jo ennen raskautta saamaan hyvään hoitotasapainoon, mutta ylipaino on toistaiseksi jäänyt turhan vähälle huomiolle.

Ylipainoiset ja lihavat naiset tulisi ohjata ja motivoida ravitsemusneuvontaan ja painonpudotukseen jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Asia voitaisiin ottaa puheeksi esimerkiksi työterveyshuollossa, lastenneuvolassa, perhesuunnitteluneuvolassa tai gynekologin vastaanotolla, ehdottavat naistentautien ja synnytysten erikoislääkärit Kaisa Raatikainen, Kirsi Härmä ja Kaisa Randell Suomen Lääkärilehdessä.

Lääkäreiden mukaan neuvonnan painopisteen tulisi olla elämäntapaohjauksessa. Ravitsemusneuvonnan ohella huomiota pitisi kiinnittää sekä raskautta suunnittelevan että raskaana olevan naisen hyöty- ja arkiliikunnan lisäämiseen.

Toimittaja: Krista Korpela-Kosonen

Lähde: Suomen Lääkärilehti 12/2010

Ylipainon haitat voivat ulottua pitkälle myöhempään elämään.
 
juu
Ja vain lähtöpainolla on merkitystä! Sama vaikka paino nousee 30 kiloa, kunhan olet ollut ennen raskautta normaalipainoinen. Jos taas olet tullut lihavana raskaaksi, niin kaikki on menetetty, vaikka paino ei nousis yhtään!
 
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
 
"Ylipainoisten naisten raskaus pitkittyy yliaikaiseksi useammin kuin normaalipainoisten naisten."

"Sekä ylipaino että lihavuus lisäävät merkittävästi myös ennenaikaisen synnytyksen riskiä. "

Ota tuosta sitten selvää. Hah.
 
Muumibuumi
Juu, ei lapsia läskeille, alipainoisille, sairaille, tupakoiville, alkoholia yms. käyttäville, eikä työttömille, huonosti palkatuille, eikä muillekaan, jotka vaarantavat omalla käytöksellään lapsiensa hengen ja normaalin tulevaisuuden.

Pahus vaan, ettei tästä saada lakia suomen maahan.
 
voi jee!
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
täällä ylipainoinen mamma , joka on pusertanut maailmaan neljä lasta ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Ei diabetestä, ei raskausmyrkytystä ja lapset synnytin ihan reippaasti alakautta jakkaralla ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Olenko siis luonnonoikku?
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi jee!:

Heti ollaan syyllistymässä, hohhoijaa. Ei mua kiinnosta sun pukerrukset, mua kiinnosta missä niin sanottiin ja oliko siitä jotain tutkimusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja majlis:
"Ylipainoisten naisten raskaus pitkittyy yliaikaiseksi useammin kuin normaalipainoisten naisten."

"Sekä ylipaino että lihavuus lisäävät merkittävästi myös ennenaikaisen synnytyksen riskiä. "

Ota tuosta sitten selvää. Hah.
Eikös tuo lähinnä kerro siitä, että ylipainoisilla riski "epänormaaliin" raskaudenkulkuun on suuremmat. Erilaisista syistä.

Aika kamalaa tuo riski sikiökuolemien ja vastasyntyneiden kuolemien osaltakin, ja sen että äidin ylipaino voi saada jo lapsen tulevan terveyden uhatuksi sydän- ja verisuonisairauksien osalta :(
 
vanhakin vielä!
Alkuperäinen kirjoittaja voi jee!:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
täällä ylipainoinen mamma , joka on pusertanut maailmaan neljä lasta ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Ei diabetestä, ei raskausmyrkytystä ja lapset synnytin ihan reippaasti alakautta jakkaralla ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Olenko siis luonnonoikku?
ja viimeisen tein vielä yli nelikymppisenä! ;D
 
Muumibuumi
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
En tiedä missä on ollut puhe. Tiedän naisen joka joutui sektioon ylipainonsa vuoksi, kun ei jaksanut. Mut tiedän aika monta normaalipainoistakin naista, jotka joutu sektioon ku vaan jaksanu punnertaa ulos..

Itellä on huomattava ylipaino ja ainut asia jota synnytyksessä pelkäsin oli se jaksanko ponnistaa. Mut hyvin jaksoin sen 20min mitä piti. Ja olisin jaksanut pitempäänkin. Jotenkin musta tuntuu, että se ei ihan välttämättä ole kumminkaan kiinni siitä fyysisestä jaksamisesta... Tuo ponnistaminen.. Siihen vaikuttaa varmaan aika paljon se kuuluisa sisu ja se kuinka kovana nainen tuntee sen kivun.. Ettei enää halua edes yrittää ponnistaa, kun sattuu liian kovaa..
 
taidat olla blondi?
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Alkuperäinen kirjoittaja voi jee!:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
täällä ylipainoinen mamma , joka on pusertanut maailmaan neljä lasta ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Ei diabetestä, ei raskausmyrkytystä ja lapset synnytin ihan reippaasti alakautta jakkaralla ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Olenko siis luonnonoikku?
Heti ollaan syyllistymässä, hohhoijaa. Ei mua kiinnosta sun pukerrukset, mua kiinnosta missä niin sanottiin ja oliko siitä jotain tutkimusta.
Kukas täällä on syyllistynyt yhtään mihinkään? Kerroin vain oman esimerkkini siitä, että ei KAIKKI välttämättä noita komplikaatioita saa, vaikka olisikin ylipainoa. Sitä sanotaan keskusteluksi.
 
no joo, mulla on yks tuttu jolle lääkäri on sanonut että pitäisi laihduttaa. ja tämä tyyppi on raskaana, ja on ylipainoinen. muikki vaan väittää kiven kovaan ettei hän mitään lihava ole, se on lihasta! hän on ala-asteella pelannut koripalloa! lihastahan sen silloin on oltava, halooo...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muumibuumi:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
En tiedä missä on ollut puhe. Tiedän naisen joka joutui sektioon ylipainonsa vuoksi, kun ei jaksanut. Mut tiedän aika monta normaalipainoistakin naista, jotka joutu sektioon ku vaan jaksanu punnertaa ulos..

Itellä on huomattava ylipaino ja ainut asia jota synnytyksessä pelkäsin oli se jaksanko ponnistaa. Mut hyvin jaksoin sen 20min mitä piti. Ja olisin jaksanut pitempäänkin. Jotenkin musta tuntuu, että se ei ihan välttämättä ole kumminkaan kiinni siitä fyysisestä jaksamisesta... Tuo ponnistaminen.. Siihen vaikuttaa varmaan aika paljon se kuuluisa sisu ja se kuinka kovana nainen tuntee sen kivun.. Ettei enää halua edes yrittää ponnistaa, kun sattuu liian kovaa..
Eihän nää mee yksi yhteen ja painon mukaan. Mutkin leikattiin muttei painon takia vaan siksi ettei vauva päässyt tulemaan eikä ois tullu missään painossa. Paha tarjontavirhe ja naru kaulassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja taidat olla blondi?:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Alkuperäinen kirjoittaja voi jee!:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Mitenhän naisia saisi motivoitua laihdutukseen? =) Onhan se ollut selvää jo että riskinsä siinä on. Eikö jossain ole puhuttu siitäkin että päädytään sektioon useammin jos nainen on ylipainoinen? Ei jaksa synnyttää alakautta kun kunto on niin huono? Elkääkä nyt suuttuko, kunhan kysyin että oliko se täällä mistä siitä oli puhe vai jossain muualla?
täällä ylipainoinen mamma , joka on pusertanut maailmaan neljä lasta ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Ei diabetestä, ei raskausmyrkytystä ja lapset synnytin ihan reippaasti alakautta jakkaralla ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Olenko siis luonnonoikku?
Heti ollaan syyllistymässä, hohhoijaa. Ei mua kiinnosta sun pukerrukset, mua kiinnosta missä niin sanottiin ja oliko siitä jotain tutkimusta.
Kukas täällä on syyllistynyt yhtään mihinkään? Kerroin vain oman esimerkkini siitä, että ei KAIKKI välttämättä noita komplikaatioita saa, vaikka olisikin ylipainoa. Sitä sanotaan keskusteluksi.
Mutta koska jotkut saavat komplikaatioita ja jotkut eivät jaksa ponnistaa, ja joidenkin lapset saavat haittavaikutuksia äidin ylipainosta, asiaan pitäisi puuttua ja naisia kannustaa laihdutukseen =) Ei se että sinä jaksoit, auta asiaa yhtään.
 
annu
Ja yleistystä,mut minkäs teet!
Itselläni kolmas raskaus menossa....
2 synntystä takana. Esikko syntyi 8.5 tunnissa ja kuopus 5.5tunnissa ihan alateitse ilman käynnistyksiä,puudutuksia sun muita. Ja tosiaan kuopuksesta kerettiin synnytyssalissa olemaan vain 10min ku oli jo pihalla. Et tiedä sit mikä tuuri ollu?
Ja ei ole myrkytyksiä ollu,verenpaineissa häikkää ole ollu eikä sokeriarvoissakaan.
Nuista tulevaisuuden jutuista en sit tiedä viel ku pojat niin nuoria vielä =)
Ja äitini synnytti minua 24 tuntia normaalipainoisena sekä sisko oli omaa tytärtään synnyttänyt lähemmäs 20 tuntia ja hänkin normaalipainoinen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja annu:

oho. :eek: hyvä että kerroit, sinun äitisi, siskosi ja sukusi kokemukset kyllä kumoavat kaikki tutkimukset ylipainon riskeistä raskaudessa. kannattaa äkkiä ottaa yhteyttä tutkijoihin että asia on näin! :flower:
 
annu
Alkuperäinen kirjoittaja trolli:

Ja tähän sai osallistua vaan lihavat???
 
Muumibuumi
Täytyy sanoa, että onneks kaikista mun lihavuuden tuomista kauhukuvista huolimatta saatiin meillekin ihana TERVE vauva :D

Eihän tässä maailmassa kukaan tekisi lapsia, jos kaikki katsois vaan niitä prosetteja joiden mukaan raskaus voi mennä kesken tai lapsi olla sairas. Jokainen raskaus on riski, toisille isompi toisille pienempi.

Mut niinhän jokainen kerta kun nouset sängystäkin niin silmissä vaan vilisee kaiken maailman riskit siitä, että mihin kaikkeen voit kuolla kupsahtaa. Kuinka uskallat siis nousta sängystä? Toisaalta, joka kerta kun menee nukkumaankin saattaa yön aikana kuolla... Hmmm...
 
Alkuperäinen kirjoittaja annu:
Ja tähän sai osallistua vaan lihavat???
? täh?

siis miksi kuvittelet että sinun uskomattomat synnytyskokemuksesi mitätöivät kaikkien lääkäreiden ja tutkijoiden kokemukset ylipainon vaaroista raskaudessa? jos taas tutkimuksen mitätöinti ei ollut syynä sepustukseesi, niin miksi koit tarpeelliseksi jakaa äitisi, siskosi ja oman synnytyksesi meidän kanssa? miksi meitä kiinnostaisi?
jos olet normaalipainoinen, niin synnytyksesi eivät edes liity tähän. ja kukaan ei sanonut ettei normaalipainoisilla voisi olla synnytyskomplikaatioita, vaan että ylipainoisille ne tulee todennäköisemmin.
 
Yhteistyössä