Äidin "myöhästynyt" uupumus/masennus

  • Viestiketjun aloittaja Väsynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti
Väsynyt äiti
Lapseni on jo hiukan yli 1-vuotias ja olen viime aikoina alkanut kärsiä jonkinlaisesta masennuksesta. En saa nukuttua öisin kunnolla, itkeskelen usein, tunnen oloni apeaksi ja toivottomaksikin. Rakastan lastani yli kaiken ja haluaisin hänelle iloisen, hyvinvoivan äidin. Vaan kun en ole sitä. Olen elänyt tämän vuoden kuin yksinhuoltaja huolehtien yksin lähes kaikesta. Mies on osoittautunut itsekkääksi kumppaniksi lapsen syntymän jälkeen ja jättänyt minut pärjäämään enimmäkseen omin nokkineni. Lapsen allergioiden takia eka vuosi ei ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Mietin eroa usein, mutta olen yrittänyt sinnitellä että lapsella olisi kokonainen perhe. Nyt on vaan todella uupunut olo ja ajattelin että täytyy varmaan hakea apua neuvolan kautta tms. Onko täällä kohtalotovereita? Onko tällainen myöhäsyntyinen äidin masennus tavallista? Muut samoja fiiliksiä läpikäyneet, miten olette päässeet eteenpäin kohti valoisampia päiviä?
 
itselläni oli samat fiilikset
Hae apua neuvolasta tai perheneuvolasta. Kerro myös miehellesi millainen vuosi sinulla on takanasi, ymmärtääköhän mitään?? Jossain luki, että vanhempien parisuhde on usein huonoimmillaan kun lapsi on 1v. Useinhan takana on raskas vauva-aika ja edessä vielä ainakin vuosi tiukkaa taaperon vahdintaa...

Itselläni oli samat fiilikset tuolloin, vaikka mieheni on aina osallistunut paljon lapsen hoitoon. Kaikki omat harrastukset ja kaverit kuitenkin jäivät ja omaa aikaa oli vain joskus kun lapsi nukkui (jos itse jaksoi olla hereillä...)... Jotenkin siitä vain selvittiin, miehen kanssa tuli kyllä riideltyä aikalaillakin... Nyt sitten lapsi jo yli 2v ja haaveissa toinen... Vaikka välillä tuntuu, että olen hullu kun toisenkin vielä hankin, sen verran raskasta on kaikinpuolin ollut. Voimia sinulle.
 
poiuyt
Minäkin väsähdin siinä vaiheessa, kun vauva alkoi olla lähempänä yhtä vuotta. Oli juuri unettomuutta ja itkeskelyä. Mies patisteli puhumaan jollekin ammattiauttajalle. Pääsinkin neuvolapsykologille. Ei siitä ehkä mitään äkkiapua ollut, mutta auttoi ymmärtämään mitkä asiat ja miksi tekivät ehkä minun elämäni sillä hetkellä vaikeiksi. Minun mieheni kyllä hoisi ja hoitaa edelleen lasta täysvaltaisena vanhempana, siitä ei uupumukseni johtunut.

Minulla helpotuksen toi sitten lopulta päätös töihinpaluusta. Vaikka rankkaa on tämäkin, on tämä kuitenkin minulle jonkinlainen tilanteen ja elämän normalisoitumisen aikaa. Kaikki äidit eivät viihdy kotona. Ei se sen ihmeellisempää ole.

Niin ja jos kiinnostaa: tulin psykologin kanssa juteltuani siihen tulokseen, että koska omassa lapsuudessani minulla oli aika etäiset välit vanhempiini, oli minun vaikea johdata lapseni tarvitsevuutta. Ja toinen asia on se, että ei sitä huonounisen lapsen aiheuttamaa syvää väsymystä voi mitenkään ennalta arvata eikä siihen valmistautua. Enismmäinen puoli vuotta meni ehkä hormonihuuruissa ja kaiken jaksaen mutta sitten iski uupumus.
 
tydkjflguopfymk
tosi tuttua. Älysin hakea apua, kun lapsi oli 7 kk. Olin kovin ahdistunut ja itkuinen. Menin lääkäriin ja neuvolapsykologille. Lääkitys auttoi heti. Vauvakin muuttui tuossa vaiheessa koko ajan helpommaksi, nyt on kaikki hyvin.
 
äiti minäkin
Mulla on vähän samanlaisia tuntemuksia, lapsi täytti juuri vuoden ja huomaan usein olevani jotenkin innoton ja totinen. Mies hoitaa lasta täysipainoisesti, siitä ei ole kyse.

Olen itse miettinyt, että minulla osa apeudesta on jonkinlaista haikeutta, kun vauva-aika on päättynyt. Imetin pitkään, vuoden ikäiseksi, ja kaipaan hurjasti sitä "täydellisen hoivan" antamisen tunnetta, mitä imetys parhaimmillaan on. Tuntuu haastavalta opetella vastaamaan isomman lapsen tarpeisiin. Vuoden ikäinen ei pahemmin sylissä pötköttele, mutta otin tänään lapsen kantoliinaan kotihommia puuhatessa. Liinailu oli ihanaa vaihtelua ainaisen taaperon jahtaamisen sijaan, tuli niin hellä ja hyvä mieli :)

Toinen mun mielialaan vaikuttava juttu, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, rahatilanne. Tämä jatkuva nuukailu hoitovapaalla on jotenkin monella tavalla kuluttavaa.
 
Alkuperäinen
Mies tietää kyllä väsymyksestäni ja alakuloisuudestani, mutta ei ilmeisesti koe että hänen pitäisi jollain tavalla auttaa ja tukea. Oma mukavuudenhalu ja itsekkyys ovat menneet edelle. Kun yösyötöt oli aika lopettaa, sain viikon verran pyydellä ja riidellä, että mies auttoi pari yötä tassu-unikoulun kanssa - suostui lopulta mutta todella vastahakoisesti. Muuten olen yksin hoitanut yöheräämiset, syömiset, vaipanvaihdot, kylvetykset... Mies hoitaa lasta kerran viikossa pari tuntia että pääsen oman liikuntaharrastukseni pariin ja silloin tällöin että voin tavata kavereitani tai käydä esim. kampaajalla. Mutta kun olen kotona, teen kaiken yksin. Ennen lapsen syntymää mies osallistui kotitöihin mutta nyt vetoaa siihen että kun olen kotona ja hän töissä, minulla on aikaa hoitaa kaikki kotihommat.

Meillä myös rahahuolet painavat. Ollaan aika tiukilla nyt kun olen hoitovapaalla. Ehkä imetyksen lopettaminenkin on vaikuttanut mielialaan, en tiedä. Fiilikset tuntuivat kyllä voimistuvan sen jälkeen.

Tiedän joka tapauksessa että näin ei voi jatkua vaan tarvitsen lepoa ja tukea. Tuntuu kauhealta että pienokaiseni tärkeät lapsuuden hetket menevät sivu suun tässä apeassa sumussa. Lapseni ansaitsee parempaa ja minä ansaitsen parempaa.
 
1v:n äiti
Sama mulla, lapsi on 1v ja tuntuu että mä näytän kuin haudasta nousseelta ja olo on väsynyt ja vetämätön - ihan kun odotus, synnytys, imetys ja vauvanhoito olisi vieneet musta kaikki mehut. Lääkärissäkin kävin, määräsi syömään, juomaan ja nauttimaan erilaisia monivitamiineja. Tämä vuosi on ollut paljon rankempi kuin osasin etukäteen kuvitella. Monenlaista on ollut, hyvässä ja pahassa. Lapsi valvottaa vieläkin kovasti, mies ei ole yhtä aktiivinen kuin olisin odottanut, kotiäidin elämä on välillä kovasti yksinäistä. Toisaalta nautin lapsestani, siitä ettei tarvitse lähteä aamusella töihin, että voin "omistautua perheelle" ja lapseni oppii koko ajan erilaista uutta. Olen samalla onnellisimmillani että surkeimmillani - aika erikoiset tuntemukset siis!
Mulle on useampikin kommentoinut tyyliin "ala syödä" "muistathan pitää itsestäsi huolta" tai että pitäisi kuntoilla ja harrastaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Yliväsyneenä ja takertuvaisen lapsen kanssa vähän vaikea ottaa aikaa itselle, varsinkin kun mies ei siihen pahemmin innosta.. Kumpa saisi nukkua yhden kunnollisen yön!
 
juuri näin..
Olen aivan samassa tilanteessa ja lisäksi vielä nuori äiti joten saan kaikki ennakkoluulot vielä niskaani.. Yritän parhaani äitiydessä.. Mies vaan ei tee yhtään mitään..
 
Tutulta kuulostaa
Tää on ihan hirveetä. "Mies ei tee mitään". Mikä niitä miehiä vaivaa saatana? Mun veikkaus on se, että kun äiti imettää ensin kuukausikaupalla vauvaa, mies ei oikein voi tehdä mitään. Kotikin hoituu itellään kun vauva vetelee vielä kolmen tunnin päikkäreitä. Moni yksvuotias ei sitten enää vetelekään ja äitikin mielellään ottaa ne pienet tirsat, tai "tuhlaa" kauppareissuun ns. oman ajan. Koko päivä on yhtä touhuamista ja päivän kohokohta on se, kun mies tulee kotiin. Sit onkin oma ruljanssi ja mies haluaisi levätä myös! Äiti on siinä vaiheessa jo ihan punaisella kun saatte syötyä ja astiat tiskattua ja mies lysähtää sohvalle. Äiti odottaa, että mies korjaisi pöydän tai leikkisi vauvan kanssa, lähtis sen kanssa vaikka kävelylle. Tosin tähän aikaan ei enää erkkikään kävele viiden aikaan pimeessä.

Mutta arvatkaa mitä! Mies on tottunut siihen että muija tekee kaiken. Avautukaa. Sanokaa ed. päivänä tai aamulla "huomenna toivoisin sinulta enemmän osallistumista, mä taidan olla poikki. voisit vaikka imuroida kun ollaan syöty, mä tarttisin todella nostaa jalat pöydälle"...

Ehkä vois toimia!
 
sama juttu
Mulla myös lapsi 1v ja on pari kertaa aamuyöllä valvoessa tuntunut sieltä että ei vain enää jaksa yhtään. Univelkaa on ollut niin paljon että voimat on ollut loppu täysin. Jostain muistan lukeneeni että yhden vuoden kieppeillä se väsymys potkasee takasin oikein kunnolla ja kuuluu asiaan. Toki jos tosi rankaksi käy ja elämästä menee ilo niin apua on syytä hakea. Itse olen menossa keskustelemaan psykologin kanssa myös tämän vuoden herättämistä tunteista ja äitiydestä. Rakastan lastani mutta joskus kun on puhki niin tunteet ei aina ole niin ihania. Voi kun voisin antaa lapselleni maailman parhaan elämän. Mutta niin se on että on oltava terveesti itsekäs, jos ei itse ole kunnossa, ei ole mitään annettavaa muille. Siis ensin on voitava itse hyvin jotta voi jakaa sitä eteenpäin. Sitä minäkin yritän. Jos on univelkaa niin hoitoapua vaan pian. Toivottavasti jokaiselle löytyy sitä apua, niistä miehistä tai niistä huolimatta. Itse olen yh, joten raskasta tosiaan on ollut täälläkin.
 
grier
Kamalia tarinoita!... Tosi paha mieli tuli kaikkien puolesta. Olen itse juuri herännyt tuosta kohmeesta. Minulla kaksi alle 3 vuotiasta, joista nuorempi 1v2kk. Minä aloitin lääkäristä. Menin ja pyysin masennuslääkkeet, sillä loppui itkeskely ja se jatkuva "surina" päässä. Hakekaa googlesta "masennustesti".

Samaan aikaan soitin neuvolaan ja sieltä hommasivat meille perhetyöntekijän joka käy kerran viikossa neljä tuntia kerrallaan. Minä jumppaan silloin ja siivoan. Ajan saan käyttää mihin haluan.

Paras apu nukkumiseen löytyi akupunktiosta. Sain yhden kerran viideksi päiväksi akupunktio magneetit korviin ja uni syveni parin päivän jälkeen ja on sen jälkeen ollut hyvää. Olen valvonut kolme vuotta ja unettomuus meni tosi pahaksi. En kyennyt syvään uneen enää ollenkaan. Tämä oli pelastus! Alussa tuli kova päänsärky mutta oli sen väärti. Joudun yhä heräämään joten lääkkeet eivät olleet mahdollisuus.

Tehkää itsellenne jotain, vaikka miehiänne ettei pystyisikään muuttamaan. Toivon että edes joku teistä tarttuu toimeen. Itse en meinannut edes sitä jaksaa. Voimia!
 
lost/alone
minä olen täällä pian 5kk ollut yksin lapsen kanssa. ensin ajattelin et parempi antaa miehen nukkua eri huoneessa itsekseen kun käy töissä, että jaksaa. piti vaan alottaa näin. sitten se vaan jatkui, ja itse en siis 5kuukauteen ole nukkunut kunnolla(5tunnin pätkän ehkä kahtena yönä koko tänä aikana, muutoin 30min-3h pätkissä). lapsi kärsi ensin koliikista, nyt se on viimein helpottanut, mutta lapsi on muutoinkin ns. suuritarpeinen lapsi.eli kaiken hereilläoloajan häntä pitää viihdyttää tai vähintään olla vieressä kokoajan, muutoin alkaa raivoitku... nukkuu vartin pätkiä päivällä 2-3krt.(ja nämäkin yleensä vaan sylissä) eli enpä pääse päivälläkään lepäämään.syöminen ja vessassa käyminenkin on jo varsin haastavaa. miestä ei töistä kotiin tullessa kiinnosta kun sohva ja televisio, kun on niin väsynyt ei fyysisestä työstään .pyykit ja tiskit pitää olla hoidettu, ja ruoka pöydässä. kauppalista pitää olla valmiiksi laadittu, ja kaikki pitäisi muistaa, vaikka ajatus pätkii ja rankasti. itselle tulee syyllinen olo jos 2krt viikossa pyydän päästä suihkussa nopeasti käymään. eli saan "omaa aikaa" 10 minuuttia 2krt viikkoon. nyt sitten itken itseni iltaisin uneen kun saan vauvan viimein nukahtamaan. tuntuu et olen huono äiti kun en jaksa. lastani rakastan yli kaiken, ja pelkään nyt että tästä tilanteesta on jo hänelle haittaa. miehen kanssa olen yrittänyt puhua. kuuntelee, muttei ymmärrä. (ja lasta haluttiin/toivottiin yhtä innokkaasti).sukulaisverkostoa ei ole tukemassa. vastoinkäyminen toisensa jälkeen on varjostanut elämääni lapsuudesta lähtien. nyt tuntuu, et tämä kaikki on yksinkertaisesti liikaa. lakkaisin olemasta, jollei lasta olisi. ei kuitenkaan olisi oikein jättää häntä yksin tähän kurjaan maailmaan pärjäämään. siksi taistelen tieni päivästä seuraavaan. mutta miten kauan vielä jaksan?
 
Voimia
Lost/alone: Eipä väsyneenä harrastukset yms. jaksa kiinnostaa, mutta yritä keksiä jotain sellaista että miehesi joutuu yksin hoitamaan vauvaa useamman tunnin kerrallaan (mielummin tietysti muutaman päivän jos vain mahdollista), niin ehkäpä alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään ettei se vauvan hoitaminen ihan niin helppoa olekkaan. Äläkkä missään tapauksessa pode huonoa omaa tuntoa omasta ajasta, olet ansainnut sen!
 
maru-maru,
Lost/alone

Sun on saatava muutos tohon. Mies on saatava mukaan lapsen ja kodin hoitoon. Huh huh mitä vaatimuksia hänellä on. Epärealistinen käsitys vauvan kanssa elämisestä. Kysy vaikka neuvolasta apua ensialkuun. He kertovat mitä mahdollisuuksia on tulla juttelemaan tai mennä kahdestaan miehen kanssa keskustelemaan jonnekkin, että tajuaisi. Tai jotain. Ei tuolla tavalla jaksa kukaan!!
 
maru-maru,
Vielä lisäys, että jos mies ei ala tajuta kun asiasta puhut hänelle, niin ota ja lähde vaikka vanhempiesi luokse pariksi yöksi lepäämään, jos mahdollista. Tai jonkun ystäväsi luokse. (Ja kerro miehelle, että lähdet sinne koska et kertakaikkiaan jaksa yksin.) Näin saat levättyä ja ehkä mies tajuaisi, että nyt on tosi kyseessä.
 
bibby
Äidinkin on oikeus nukkua edes yhtenä päivänä viikosta niin pitkään kuin haluaa. Kun parisuhteessa elää, niin mies voi ihan hyvin nousta yhtenä päivänä viikosta (esim. lauantai) ylös vauvan kanssa ja antaa äidin nukkua. Vastaavasti sitten yhtenä päivänä viikosta (esim. sunnuntai) äiti voi nousta ylös ja antaa isän nukkua pitkään.

Näistä asioista pitää puhua miehen kanssa. Joskus miehet menevät siitä, mistä aita on matalin. Joskus miehet ovat taas niin tolvanoita, etteivät tajua. Hirmu usein vaimo on kateellinen miehelle, kun mies saa olla pois kotona "lepäämässä" töissä, kun taas mies on kateellinen vaimolle, kun vaimo on vain äitiysLOMALLA lekottelemassa. Silloin parisuhde lähtee helposti menemään sille linjalle, että aletaan katsoa, että kumpi oikeasti on tehnyt enemmän parisuhteen eteen. Tietysti raha-asiat vääristävät tilannetta myöskin, kun usein nuoret vanhemmat ovat tiukilla rahan vuoksi hoitovapaa-ajalla.

Parisuhteessa tulee parempia ja huonompia aikoja vuorotellen. Kannattaa itse miettiä, että onko järkeä heittää parisuhdetta romukoppaan vain siksi, ettei osata keskustella ja yhdessä löytää kompromissiratkaisua ongelmaan. Toki aina pitää miettiä, missä rajat menee ja mitä on valmis sietämään. Jos keskustelu ei tuo ratkaisua ja koko ajan on vain ihan romuna miehen vuoksi, niin sitten pitää miettiä, että olisiko ero se ratkaisu vai ei.

Jos on masennusta, kannattaa hakea apua neuvola- tai terveyskeskuslääkärin kautta. Se voi olla osittain myös uupumusta ja liikarasitusta. Silloin kannattaa pyytää apua eikä kannata teeskennellä liian vahvaa. Jos vain mahdollista, kannattaa kysyä, voisiko hoitoapua saada sisaruksilta, vanhemmilta, appivanhemmilta tai kunnalta.
 

Yhteistyössä