Olin viimeisilläni raskaana. Minua suoraan sanoen ahdisti, koska olisin jo halunnut saada seuraavan ihanuuden syliini, sen niin toivotun pikkuveljen/-siskon jota kaivattiin.. Ystäväporukkani pyysi minua illalliselle, parhaat ystäväni. Halusin tietysti lähteä, mutta vatsassa jo tuntui.. Ensimmäinen raskaus oli mennyt vuorokauden yli, tämä toinen oli tässä vaiheessa +4 päivää. Mieheni lopulta suostutteli minut lähtemään ystävieni kanssa, koska tiesi kuinka tärkeää se minulle olisi. Ja lupasi hakea minut kotiin. Ihana mies..
Olimme ravintolassa ja söimme loistavaa ruokaa. Ajoittain vatsanpohjassa kipristeli mutta en pitänyt sitä sen kummempana. Olihan sitä jatkunut jo muutaman viikon ajan.. Illan jatkuessa ystäväni halusivat vielä seuraavaan ravintolaan. Tässä vaiheessa minun oli pakko kieltäytyä. Sisälläni suoraan sanoen sykki.. En tiennyt oliko se väsymystä vai mitä. Ensimmäisellä kerralla en ollut tällaista huomannut. Ystäväni ymmärsivät että halusin kotiin, ja he saattoivat minut kotirappuun. On hyvä asua keskustassa.
Avasin koti-oven. Mieheni tuli unisena ovelle. "Miksi sinä nyt jo tulet, onko kaikki ok.?" Hän kun oli valmistautunut hakemaan minut paljon, paljon myöhemmin.. Nähdessäni mieheni, oman mieheni, siinä tukka sekaisin ja unisena, minulle iski mieletön halu. Halu. Kun mieheni halasi minua, minä en voinut vastustaa kiusausta. Kun hän painoi itsensä minua vasten, otin hänen miehuutensa käteeni. Ja huomasin että hän oli aivan yhtä valmis kuin minä. Onneksi esikoisemme nukkuu sikeästi.
Mieheni otti minusta kiinni ja kantoi olohuoneeseen. Minä ja iso vatsani, jota en olisi voinut kuvitella mitenkään kiihottavaksi. Hän suuteli vatsaani kuten ennenkin, mutta nyt jotenkin eri lailla. Tai ainakin se tuntui niin erilaiselta.. Tunsin alapääni sykkivän yhä kovemmin enkä tiennyt johtuiko se synnytyksen lähenemisestä vai mieheni aiheuttamasta kiihotuksesta.. Jälkimmäistä se ainakin oli.. Mieheni käänsi minut hellästi sängylle, ja kysyi haluanko. Ai haluanko.. En muuta kaivannutkaan sillä hetkellä. Alapäässäni sykki, ja en mitään muuta halunnut kuin oman miehen sisääni. Ja hän tuli.. "Voih".. Hän aloitti hitain, rauhallisin (liiankin rauhallisin....) liikkein.. Työntyen sisääni kiusoitellen, pienin liikkein, koventaen otettaan tuskastuttavan hitaasti. Minä inisin ja pyysin."kovemmin kulta, kovemmin." Ja hän vain jatkoi.
Asetuin polvilleni sängylle. Ja mieheni tuli kovemmin sisääni.. Se oli jotakin aivan uskomatonta. Hän tuli yhä kovemmin, kovemmin, kovemmin.. Tunsin kuinka sisuksissani kuohui. Halusin häntä, hän halusi minua. Vielä.. Kiihkon keskellä hän vielä kysyi "sattuuko kulta?". Uskomaton mies.. Ja minä vastasin "anna minulle NYT!" Ja niin hän myös teki, minun ihana mieheni, lapseni isä.. Kovemmin, kovemmin ja kovemmin. Purkauduin koko kehollani hänen valtaansa, ja samassa hän tuli mukaan. Se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin uskomatonta. Niin kaivattua. Olimme taas kerran kirjaimellisesti yhtä. Hikisinä, tyydyttyneinä, onnellisina. Toistemme sylissä.
Lepäsimme yhdessä, hikisinä. Hetkisen kuluttua tunsin voimakkaan kipristyksen vatsassani. Sattui paljon... Lämmin neste levisi lakanoille. Oli aika lähteä "hakemaan pikkusiskoa" kuten esikoisemme asian ilmaisi. Ehdimme sairaalaan ajoissa ja kaikki meni hyvin. Mutta se on jo eri tarina. Tärkeintä on, että tulen aina muistamaan miten ihanasti toisen tyttäremme maailmaan saapuminen alkoikaan. Rakastella viimeisillään raskaana....
Olimme ravintolassa ja söimme loistavaa ruokaa. Ajoittain vatsanpohjassa kipristeli mutta en pitänyt sitä sen kummempana. Olihan sitä jatkunut jo muutaman viikon ajan.. Illan jatkuessa ystäväni halusivat vielä seuraavaan ravintolaan. Tässä vaiheessa minun oli pakko kieltäytyä. Sisälläni suoraan sanoen sykki.. En tiennyt oliko se väsymystä vai mitä. Ensimmäisellä kerralla en ollut tällaista huomannut. Ystäväni ymmärsivät että halusin kotiin, ja he saattoivat minut kotirappuun. On hyvä asua keskustassa.
Avasin koti-oven. Mieheni tuli unisena ovelle. "Miksi sinä nyt jo tulet, onko kaikki ok.?" Hän kun oli valmistautunut hakemaan minut paljon, paljon myöhemmin.. Nähdessäni mieheni, oman mieheni, siinä tukka sekaisin ja unisena, minulle iski mieletön halu. Halu. Kun mieheni halasi minua, minä en voinut vastustaa kiusausta. Kun hän painoi itsensä minua vasten, otin hänen miehuutensa käteeni. Ja huomasin että hän oli aivan yhtä valmis kuin minä. Onneksi esikoisemme nukkuu sikeästi.
Mieheni otti minusta kiinni ja kantoi olohuoneeseen. Minä ja iso vatsani, jota en olisi voinut kuvitella mitenkään kiihottavaksi. Hän suuteli vatsaani kuten ennenkin, mutta nyt jotenkin eri lailla. Tai ainakin se tuntui niin erilaiselta.. Tunsin alapääni sykkivän yhä kovemmin enkä tiennyt johtuiko se synnytyksen lähenemisestä vai mieheni aiheuttamasta kiihotuksesta.. Jälkimmäistä se ainakin oli.. Mieheni käänsi minut hellästi sängylle, ja kysyi haluanko. Ai haluanko.. En muuta kaivannutkaan sillä hetkellä. Alapäässäni sykki, ja en mitään muuta halunnut kuin oman miehen sisääni. Ja hän tuli.. "Voih".. Hän aloitti hitain, rauhallisin (liiankin rauhallisin....) liikkein.. Työntyen sisääni kiusoitellen, pienin liikkein, koventaen otettaan tuskastuttavan hitaasti. Minä inisin ja pyysin."kovemmin kulta, kovemmin." Ja hän vain jatkoi.
Asetuin polvilleni sängylle. Ja mieheni tuli kovemmin sisääni.. Se oli jotakin aivan uskomatonta. Hän tuli yhä kovemmin, kovemmin, kovemmin.. Tunsin kuinka sisuksissani kuohui. Halusin häntä, hän halusi minua. Vielä.. Kiihkon keskellä hän vielä kysyi "sattuuko kulta?". Uskomaton mies.. Ja minä vastasin "anna minulle NYT!" Ja niin hän myös teki, minun ihana mieheni, lapseni isä.. Kovemmin, kovemmin ja kovemmin. Purkauduin koko kehollani hänen valtaansa, ja samassa hän tuli mukaan. Se yhteenkuuluvuuden tunne oli niin uskomatonta. Niin kaivattua. Olimme taas kerran kirjaimellisesti yhtä. Hikisinä, tyydyttyneinä, onnellisina. Toistemme sylissä.
Lepäsimme yhdessä, hikisinä. Hetkisen kuluttua tunsin voimakkaan kipristyksen vatsassani. Sattui paljon... Lämmin neste levisi lakanoille. Oli aika lähteä "hakemaan pikkusiskoa" kuten esikoisemme asian ilmaisi. Ehdimme sairaalaan ajoissa ja kaikki meni hyvin. Mutta se on jo eri tarina. Tärkeintä on, että tulen aina muistamaan miten ihanasti toisen tyttäremme maailmaan saapuminen alkoikaan. Rakastella viimeisillään raskaana....