Adoptioneuvonta alkaa 2012

Suurkiitos briiffanneille ja kaikille kirjoitteneille. Täällä on ollut vähän hiljaiseloa adoptioasiassa, sillä ensimmäisestä neuvontakäynnistä on melkein kaksi kuukautta.

Toka neuvontakäynti on ensi viikolla, sitten se varmaan jää tauolle kesälomien jälkeen.

Minua on auttanut erittäin paljon seurata tätä blogia ja lukea ajatuksianne. Ja briiffaustenne ansiosta olen pysynyt "ajan tasalla" vaikka en itse ole päässyt info-tilaisuuksiin. Kiitokset vielä kerran!

Kashmir, sinulla siis toka neuvonta takana. Mielestäni on luonnollista että välillä fiilikset muuttuvat, ja että pelko tai epävarmuus iskevät. Saapas nähdä millaiset fiilikset minulla on ensi viikolla...! Eka neuvonta tuntui jotenkin niin kevyeltä ja positiiviselta, että en tiedä, mitä odottaa tokasta käynnistä. Parastahan olisi olla miettimättä etukäteen liikaa mutta toisaalta ei voi olla miettimättä

Valmistauduitteko jotenkin tokaan käyntiin? Olen lukenut suurimman osan meille annettua materiaalia (monisteita enimmäkseen) ja aloittanut kirjoittamaan aiheista, mutten päässyt kovin pitkälle. Mies ei ole vielä aloittanutkaan, mutta muistaakseni, sst sanoi, että vasta loppuvaiheessa palautetaan kirjoitukset.

Me ollaan niin alussa, ettei olla puhuttu vakavasti miehen kanssa kohdemaista. Mua kiinnostaisi E-A ja Kenia, mutta Keniaan en usko pystyvämme muuttaa vuodeksi. Kolumbia kiinnostaisi myös mutta odotusaika siellä on pitkä, toki tilanne saattaa muuttua vuoden päästä, kun neuvonta on ohi.

Itsekin olen joskus miettinyt että mitäs jos adoptoisimme sisarukset... osaako joku sanoa mistä kontakteista se voisi onnistua? En ole varma olisimmeko siihen valmiita, mutta ainakaan tässä vaiheessa en poissulje sisarusadoptiota.

 

Piakatarina, ai teilläkin kaksikielinen perhe Meillä myös (vaikkei perhe vielä ollakaan..) ja olen miettinyt, että onko se lapselle hyvä vai huono, jos alusta asti puhutaan molempia kieliä. En ole oikein päässyt mihinkään lopputulokseen ja mieheltäkin kun olen kysellyt mielipidettä, en ole oikein saanut mitään irti. Huomaan itse, kuinka kätevää on hallita kaksi kieltä kuten mieheni ja haluaisin kyllä antaa saman edun lapselle. Biolapsen kohdalla tämä olisi ihan itsestäänselvä asia, mutta adolapsen kohdalla tulee mietittyä, että hankaloittaako se lapsen kehitystä jollain tavalla, jos pitää opetella kaksi vierasta kieltä kun tulee Suomeen...

Kashmir, eiköhän noita ei-me-kuitenkaan-kelvata -ajatuksia tule vähän jokaiselle tässä prosessin aikana. Mekin oltiin aika tulisilla hiilillä pari päivää, kun mietittiin mitäköhän saadaankaan kotiselvityksestä lukea. Mutta hyvinhän se kuitenkin meni, oli oikein mukavasti kirjoitettu selvitys Mutta siis, kun noissa neuvonnoissa "kaivellaan" esille kaikkia asioita, tulee helposti tunne, että mitäköhän se sos.tt. mahtaakaan kaikesta ajatella. Lähinnähän siinä kuitenkin pyritään selvittämään millaisia tilanteita pariskunta on yhdessä ja erikseen käynyt läpi ja miten niistä on ns. selvitty ja ettei mitään muhi enää pinnan alla niin että adoption kaltainen erityistilanne päästäisi ne sieltä räjähtämään. Leuka ylös sieltä rinnasta ja nenä kohti kesäaurinkoa vaan Kyllä se teidänkin prosessi hyvin menee, eiks niin

 

Solecitolle vielä, en ole sen kummemmin perehtynyt sisarusadoptioihin, että en tiedä missä maissa niihin olisi mahdollisuus, mutta siinä pitää varmaan olla melkoisen hyvät perustelut miksi haluaa kaksi lasta kerralla (tai useamman). Jo yhden lapsen adoptointi on sen verran henkisesti rankkaa, että täytyy varmasti olla hyvät taustajoukot, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä, jos saa kaksi lasta kerralla. Tietysti, jos ikänsä puolesta ei pysty harkitsemaan enää toista adoptiota ensimmäisen jälkeen, kuvittelisin että se voisi olla puolustuksena sisarusadoptiolle. Samoin kuin että silloin iän puolesta olisi varmaan helpompi saada sisarukset, joilla kai aika usein on useampikin vuosi ikäeroa. Nuoremmille kun ei varmaan niinkään anneta lapsia, joista toinen on jo vaikka kouluiässä. Toki kai niitä pienelläkin ikäerolla olevia sisaruksia tulee, mutta enemmän olen kuullut juttua niin päin, että ikäero on muutamia vuosia...

Kyllä mäkin aluksi olin avoin ajatukselle sisaruksista, mutta tässä prosessin kuluessa on vahvistunut ajatus, että parempi varmasti keskittää ajatukset ja voimat yhteen lapseen kerrallaan ja harkita sitä sisarusta sitten toisen adoption kautta. Meille kun se iän puolesta lienee mahdollistakin.

 

Ihanaa ku täällä virinnyt keskustelu ja senkun virkistyy kun kesää kohti, ehkä toi alkuvuosi oli semmmosta odottavaa aikaa ja me ollaan 2012 vuonna aloittaneet nyt puolessa välissä vuotta ja oikeasti päätösten teon aika

Meillä oli kotikäynti ja meni tosi hyvin. Menetykset oli aiheena, ei mikään helppo aihe mutta toisaalta oli hyvä jutella ahistavistakin aiheista ja huomata että niiden kanssa on sujut, ei enää itketä tai kurista kurkkua. Paras uutinen oli että enää yks käynti niäillä näkymin, saatiin tuplatehtävät. Joten riittää temistä, kasvatus ja adoptiolapsen tausta. Niin ja sitten ku luulin että saatas erityistarpeet lomake ny mutta sano että vasta neuvonnass aniin voisko joku valottaa mitä siinä lapussa tai yksäräni edes ku meillä ens viikolla Interpedia niin ois hyvä tietää sen lapun sisältöä ennen sitä.

Sisarusadoptiota meillä ei mietitty koska tahdotaan se yks laps sopeuttaa kerrallaan ja omat voimavarat huomioidaan ja ku meillä ei ole lapsia niin kaikki niin uutta niin opetellaan näin.

Kielistä, hyvä ystävä on puheterapeutti ja hältä kysyin tätä kakskielisyys asiaa (hänen käly vielä adoptioäiti) ja yleensä puheenkehitystä. Sano että 2,5v on se raja ku jos sitä myöhemmin tulee niin voi vielä vaikuttaa kun lapsi menee kouluun. kaksikielisyys sinänsä ihan mahdollista, vaatii vaan että molemmat puhuu kieltä. Ja sitten jos on jo lapsia jotka kakskielisiä niin kovin väärin se olisi adoptiolasta kohtaan että eristetttäs siitä kielestä kokonaan. Mun henkilökohtainen mielipide on että molemmat kielet vaan alusta asti ja tarkasti mukaan.

Mutta joo takas töihin, pakko oli viestittää täältä että ny se on ohi se kotikäynti, JEE!

 

Kaarin, kiva kuulla että kotikäynti meni hyvin ja kertoja on enää yksi jäljellä
Tarkotitko siis että teille annetaan se erityistarvelomake vasta vikalla kerralla? Mikähän outo juttu sekin on, miksei sitä vois saada aiemmin, jotta voi tutustua siihen kaikessa rauhassa. Kiirehän tuossa tulee (ehkä), jos pitää sitten vasta alkaa etsiä mitä mikäkin sairaus tarkoittaa ja miettiä onko itse valmis siihen... Kun jos käy sillä lääkäriluennolla, sen lomakkeen saa sieltä kuitenkin ja ihan missä vaiheessa prosessia tahansa...
Jos mä muistan vielä illalla, mä voin koittaa kirjottaa tänne pääpiirteittäin mitä siinä on, ellei joku muu ehdi ennen sitä. Ulkoa kun en kaikkea muista, niin pitää luntata paperista kotona

Vielä pitää kysyä tuosta kielijutun "rajasta" 2,5v. Eli siis mihin tuo raja vaikuttais? En ihan päässyt kärryille...
Kyllä meillä varmaan kahta kieltä puhutaan lapselle sitten kuitenkin. On se sen verran hyvä etu lapselle sitten tulevaisuudessa, ettei sitä halua sulkea pois

 

Terveisiä Kaikille Nairobista!

Lueskelin pohdintojanne koskien Keniaa ja täältä adoptoimista. Hauska lukea niitä samoja
ajatuksia, joita kävimme itse kokolailla vuosi sitten läpi. Me olemme olleet täällä kohta
3kk ja viihtyneet erinomaisesti. Me pohdimme myöskin pitkään tuota turvallisuusasiaa ja
lähdimmekin matkaan kaikenlaisten turvavarusteiden (oven rakoon laitettavien hälyttimien,
taskuhälyttimien, "rötöslompakoiden" jne) kera. Nyt ne ovat olleet matkalaukussa pölyttymässä
jo usean kuukauden ajan. Asumme todella turvallisella alueella ja olemme uskaltaneet myös
iltaisin liikkua tien toisella puolella olevaan kauppakeskukseen ja takaisin. Oman talomme
vartija näkee meidät siihen asti, kun ylitämme tien ja silloin olemme taas ostoskeskuksen
vartijoiden näköpiirissä. Meitä ei ole kertaakaan pelottanut mikään ja olemme liikkuneet
täällä paljon. Käytämme jonkin verran paikallisbusseja, mutta suurimmaksi osaksi kuljemme
edullisen luottotaksikuskimme kyydeillä.

Täältä löytyy monen hintaluokan asuntoja. Itse päädyimme aika hintavaan, koska naapuritalossa
asui meitä ennen tulleita suomalaisia adoptioperheitä. Nyt täällä alkaa olla meitä jo iso joukko ja
olemmekin tiiviisti yhteydessä toisiimme. Lähes joka päivä keräännymme pihalle lasten kanssa
leikkimään. Lisäksi teemme yhdessä retkiä ja kyläilemme jatkuvasti toisillamme. Aika ei ole
tullut missään vaiheessa pitkäksi, sillä aina jollakulla on mielessä jotain kivaa tekemistä.
Päinvastoin, joskus tuntuu, että miten voikaan olla näin kiirettä ja että kuinkahan sitä
joskus taas sopeutuu Suomeen, kun on käytävä töissä ja tehtävä kotityötkin (nythän nautimme
siitä, että taloudenhoitaja tekee kotiaskareet).

Meidän mielestä tämä on ollut aivan loistava mahdollisuus aloittaa tutustuminen lapseen
yhdessä ja ilman stressiä mistään. Olisi mukava saada tänne lisää suomalaisia ja autammekin
mielellämme asunnon etsimisessä (kuten meitä ennen tänne tuleet auttoivat meitä).

Helsingin kaupungin Suvi hoitaa upeasti asioita ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä
palveluntarjoajavalintaamme. Karibuni (=tervetuloa) Kenya!

Terveisin,
Johanna72

Ps. Suvilta saa meidän yhteystiedot, jos haluaa kysellä jotain tarkemmin. Hän kertoikin jo
antaneensa niitä muutamalle. Liekö jollekin teistä??

 

Täältäkin ihan pikaviesti töiden lomasta!

Kiitos solecito ja liliales myötätuntoisista ajatuksistanne epävarmuuden tunteisiin liittyen. Niinhän se juuri on, ja oli kyllä jo etukäteen tiedossa, että tällä matkalla saa kokea ihan kaikenlaisia tunteita.

Me ollaan myös kaksikielinen perhe (pariskuntakin on perhe, pienperhe!) ja tätä asiaa jo neuvonnassa sivuttiin. Stt oli samaa mieltä kuin mitä itsekin olen, että lapsen (ja miksei myös koko perheen) kannalta kun vaakakuppiin laitetaan mm. se, että vanhempi saa käyttää lapsen kanssa tunnekieltään ja toisaalta se, että lapsi joutuu omaksumaan - ei vain yhden vaan kaksi uutta kieltä, niin tuo tunnekielipuoli nousee silti painavammaksi. Asiantuntijat ovat käsittääkseni aika yksimielisiä siitä, että parasta on puhua lapselle omaa tunnekieltään ja kunhan sen tekee johdonmukaisesti, niin lapsi - myös adoptiolapsi - oppii kaksikieliseksi.

Mielenkiintoisia pohdintoja sisarusadoptiosta. Minä olen miettinyt sitä kyllä siltäkin kannalta, että mielestäni ei ole sama asia adoptoida 2 lasta eri kerroilla kuin sisarukset. Pitäisin siis arvokkaana sitä, että lapsella olisi sisaruksena sellainen, joka jakaisi geenit ja juuret myös sillä tasolla. Luettuani sen "Kenen lapsi" -kirjan vasta tajusin, miten iso juttu se voikaan olla, ettei tiedä mistä on lähtöisin ja ketä ne biologiset vanhemmat, ehkä myös sisarukset, ovat. Mutta kuten sanottu, mekään emme todennäköisesti ole sisarusadoptiota edes harkitsemassa, vaikka näenkin siinä monia hyviä puolia.

Aah, en kestä! Kenia-kuume vaan nousee kun näitä Johannan kuulumisiakin lukee! Mutta se ei ole meille realistinen vaihtoehto, joten täytyy pitää pää kylmänä...

Vielä yksi juttu. E-A-infossa tuli myös esiin, että melko moni sieltä adoptoitavista lapsista on ns. tabulapsia, eli raiskauksen tai insestin seurauksena syntyneitä. Tätä jäin kovasti miettimään, vaikkei sinänsä uutisena tullutkaan. Mietin mm. miten ja milloin lapselle taustasta kertoisin, miten se vaikuttaisi hänen identiteettinsä rakentamiseen yms. Sitten aloin miettiä myös yleisemmin seksuaalirikoksia E-Afrikassa ja vähän lueskelin tutkimuksiakin. Ilmeisesti Etelä-Afrikassa, kuten monessa muussakin Afrikan maassa, on edelleen vallalla myytti siitä, että yhdyntä neitsyen kanssa parantaa HIVin. Toisaalta kulttuuria kuvattiin myös aggressiiviseksi ja puhuttiin siitä, miten tytöillä ja naisilla on suuri riski joutua raiskatuksi esim. opettajiensa tai koulutoveriensa taholta. Ilmeisesti seksuaalirikokset ovat erittäin yleisiä ja juontavat osin juurensa myös apartheidin ajoista, jolloin tummaihoisen naisen raiskaamista ei pidetty kovinkaan tuomittavana. Aika surullisia ja mietityttäviä juttuja. Oletteko muut miettineet näitä lapsen taustoja ja esimerkiksi miten niistä lapsen kanssa puhuisitte (ikätasoisesti tietenkin, mutta varmaan sitäkin lienee vaikea arvioida) tai onko asiaa käsitelty neuvonnoissanne enemmänkin? Meillä ei vielä ole tullut puhetta, mutta uskoisin että jossain vaiheessa kyllä.

Kaarin, onnea hienosti menneestä kotikäynnistä! Ja neuvonta ihan loppusuoralla! Kateeksi käy mutta perässä tullaan!

Vielä töiden kimppuun vaikka mieluummin näitä adoptioasioita pohdiskelisin...

 

Oho, siitä tulikin romaani, eikä mikään pikaviesti... Vähän innostuin

 

Jaa, nythän mä sitten muistan, että unohdin sen erityistarvelomakejutun eilen illalla... Katsotaan muistanko sitten tänään.

Mua muuten vähän ihmetyttää, ettei meidän neuvonnassa otettu ollenkaan esille tätä kielijuttua/kaksikielisyyttä. Itse sitä on pohdittu ja meinattiin, että kysytään mikä mielipide tai lähinnä millaisia kokemuksia sos.tt:llä on asiasta, mutta ei sitten näköjään muistettu... Luulisi että ainakin kaksikielisten perheiden kohdalla tätä käsiteltäisiin ihan automaattisesti neuvonnassa.

Joo, kyllä nuo Johannan kuulumiset nostattaa sitä Kenia-kuumetta täälläkin Mutta kun on olosuhteiden pakosta selvää ettei pystytä lähtemään, niin osaan jo vähitellen suhtautua noihin pelkästään hienolta kuulostavina matkakertomuksina, vaikka vähän kateellinen kyllä edelleen olenkin

Niin nuo tabulapset... Se on muuten yksi tai kaksi eri kohtaa siinä erityistarvelomakkeessa, että onko valmis hyväksymään sellaisen lapsen. Meillä käytiin siinä ryhmässä läpi tätä asiaa ja täytyy kyllä sanoa etten ihan ole vielä itsekään varma miten ja missä vaiheessa asiasta lapselle puhuisin, jos meille tällainen lapsi tulisi. Lomakkeeseen rastitettiin ne kuitenkin että hyväksytään. Ja onhan se myös niin, että jos lapsen taustasta ei ole tietoa, voi sielläkin olla hylkäyksen syynä jokin tällainen syy. Mutta lähtökohtana kuitenkin, että avoimesti täytyisi tästäkin lapsen kanssa puhua, eikä salailla asiaa. Pahinta olisi, että siitä ei ikinä puhuttaisi ja aikuisena, jos lapsi lähtisi tutkimaan omia papereitaan, hän löytäisikin tämän tiedon. Pitää vaan löytää se oikea tapa ja hetki, jolloin asiasta aletaan puhua, ensin ehkä yleisemmällä tasolla, että "tiedäthän että tällaista tapahtuu" ja sitten myöhemmin "entä jos tämä onkin ollut syynä siihen, miksi et ole saanut jäädä biologisen äitisi luo" -tyyliin.. Tai sitten jos lapsi alkaa kysellä ja pohtia syitä hylkäämiseensä, voi asian tuoda suoremminkin esiin. Mutta asia on mielestäni ihan täysin riippuvainen lapsesta. Toiset kehittyy ja ymmärtää asioita eri tavalla kuin toiset ja on mentävä lapsen mukaisesti näissä ja muissakin adoption kipeissä asioissa.

 

Mä eilen vastasin tänne pitkästi ja kone tilttas ja en saanu postattua eli meni hermot

eli Liliales olisin kovin kiitollinen jos sais tietoa lomakkeesta. Johannan matkakuulumiset oli niin HELMI <3 Alko miettiin että jos se mies vähän painas päälle että sais tehdä etänä konehan kulkee kaikialle...mutta jos miehen työt ei onnaa niin ei taloudelliseti mahdollista.

Niin toi 2,5v on se että jos enne sitä tulee niin ottanu ikätoverisa kouluun mennessä kielessä kii että pääsee niiku samoilta viivoilta sen puolesta lähtee, toki voi olla jotain muuta jne. Mutta siis että jos lapsi tulee esim.5v niin kouluun 7v ei ehkä liene mahdollista tai jos menee niin ainakin näkyy ja muutenkin adoptiolapsi saattaa olla helppo kiusan kohde niin aksentilla niin jotkut vaan viä enemmän. Tai ei väldisti mutta voi olla.

Tabulapset, sen on jo ymmärtäny että hyvin suuri tod.näk.on saada just esim. raiskauksen seurauksena syntynyt lapsi. Sitä on puhuttu että jotenkin se vaan pitää löytää oikeat sanat.

Takas töihin...

 

Lady Gigi kyseli "Puhuttiinko Kenian turvallisuudesta/turvallisuustilanteesta mitään? Entä mainittiinko biolapsellisten soveltuvuudesta jotain? Tiedän kyllä, että sinne teoriassa kelpaa, mutta voihan se käytäntö olla eri asia."

Jälkimmäiseen: ei tullut mielestäin mitään sellaista tietoa, joka poikkeaisi netin maaesittelyistä. Eli Keniassa voi olla max 1 bio, EA:ssa ei tainnut olla tämän suhteen erityisiä rajoituksia.

ON: Eka neuvonta meni kevyesti ja lyhyesti. Ei oikein paneuduttu mihinkään, kun meillä on vielä auki tämän viimeisen hoidon tulos. Tuntui vastapuolta arveluttavan tämä meidän etenemisjärjestys, ja onhan se totta, että olisi voinut suosiolla jättää kesän jälkeiseen aikaan koko neuvonnan, mutta kun oli vaan niin kova into jo päällä. Neuvoja oli kuitenkin ihan kiva ja ok, ja kesän jälkeen startataan sitten kunnolla, sikäli kun sitä kuuluisaa Ihmettä ei nyt tapahdu. Juhannuksena sen tietää varmuudella - päästiin meinaan sittenkin siirtoon asti.

Jotenkin tuli kyllä (taas) mieleen, että lapsettomuudesta kärsineen pään sisään ei kyllä pääse kukaan, joka ei ole samaa itse kokenut, ei edes kaiken nähnyt sosiaalityöntekijä... Mutta ei siitä sen enempää. Aurinkoista viikonloppua joka iikalle!

 

Niih, ja erityisen lämpimät viikonlopputerkut Johannalle Keniaan ja kiitokset kuulumisista! Suvi siellä infossa tosiaan tarjosi hakumatkalla olevien yhteystietoja, ja joku niitä ottikin. Itse en ottanut, juurikin siksi että meillä on tämä pomppuisa ja pitkä hoitotaival nyt viime kaarteessa menossa, ja yritän sen takia pikkaisen lyödä jarrua... Muutenkaan ei ainakaan toistaiseksi olla uskallettu ajatella Keniaa vaihtoehtona, mutta saas nähdä.

 

Polkka, Kiitokset terveisistä ja samoin sinnepäin :wave:

Myös me menimme aikoinaan neuvontaan siinä vaiheessa, että yksi julkisen hoito oli vielä käymättä.
Mietimme, että menemmekö siihen enää lainkaan, mutta sosiaalityöntekijä kehoitti meitä menemään.
Kävimme siis viimeisen hoidon samaan aikaan neuvonnan kanssa. Henkisen päätöksen olimme
kuitenkin jo tehneet.

Ja kaikille vielä sellainen kommentti, että mekin mietimme aikoinaan, ettei meidän ole mitenkään
mahdollista lähteä näin pitkäksi ajaksi Keniaan (työasiat, koti, lemmikkieläimet, raha-asiat).
Mutta kaikki asiat kuitenkin ratkesivat ja hyvin ollaan pärjätty. Ja mikä tärkeintä: päivääkään
ei olla kaduttu. Päinvastoin, olemme erittäin tyytyväisiä päätökseemme. Eli miettikäähän vielä,
että josko tämä sittenkin olisi mahdollinen vaihtoehto.

 

Hei ja kiitoksia kovasti ajatuksista kaksikielisyydestä ja muusta- ja mahtavaa lukea kuulumisia Keniasta!

Jännittämisestä- kashmir- tsemppiä! Ihan adoptioneuvonnan alussa kysyimme pääasiassa uteliaisuuttamme, jos hakijoita oikeasti pudotetaan pois "epäkelpoina". Se on kuulemma erittäin harvinaista! Tavallisempaa on, että hakija jättää itse prosessin kesken. Minä en itse jaksa jännittää neuvontaa. Ehkä on jotenkin sellainen tunne, että on niin paljon ihania ja vaikeampiakin kokemuksia elämän varrelta ja että elämässä on muutenkin niin paljon hässäkkää, että- niin- en JAKSA. Teemme tietenkin kotiläksyt ja mietimme adotiota kotona ja valmennuksessa, mutta neuvonnassa olemme joskus istuneet molemmat aivan rättivasyneinä ja jälkeenpäin naureskelleet, että jos siinä tilassa yksi järkevä lause suusta tuli, niin mahtavaa. (vähän kärjistäen).

Lapsettomuushoidoista- Polkka ja muut vielä lapsettomuushoitoja viime hetkellä tekevät: ymmärrän hyvin, miksi haluatte aloittaa neuvonnan kuitenkin. Adoptioprosessi on niin pitkä, että kyllä varmuus ehtii kasvaa prosessin aikanakin. Ja jälkikäteen voisi kaduttaa, jollei olisi kokeillut vielä sen viimeisen kerran. Se voi antaa paremman rauhan keskittyä adoptioon.
Vielä kahdesta kielestä; Oma adoptioneuvojamme ei ole pitänyt kaksikielisyyttä tärkeänä seikkana, mutta adoptiovalmennuksessa tosiaan alkoi keskusteu aiheesta. Koska olemme reilu 40 molemmat, niin eipä jää kauheasti vaihtoehtoja jos haluamme pienen lapsen kielen takia. Silloin taitaa tulla kysymykseen vain Kiinan sn- adoptio. No- ainakin kohdemaan valinta helpottuisi.
Nyt meillä on sovittuna tapaamiset Pelan Kiinan sn-adoptiota hoitavan kanssa ja Interpedian E-A kontakteja hoitavan kanssa, ja Filippiineille on lähtenyt kysely siitä, miten siellä suhtaudutaan perhetilanteeseemme, koska uusperheessämme on lapsia.

Eristyistarvelomakkeesta: Ehkä voisitte soittaa ja pyytää neuvojaa lähettämään lomakkeen teille. Meillä taas kävi niin hassusti, että meitä pyydettin edelliskerralle miettimään erityistarpeita ja unohdimme sen (!)joten mietimme siis niitä nyt yhdessä. China Adopt Talk- special needs- keskustelussa on mielenkiintoisia näkökulmia aiheeseen.

Sisaradoptiosta: Jos meillä ei olisi lapsia ja uusperheen aikataulujen sumplimista, niin toivoisin sisaradoptiota, koska sisaruksilla olisi toisistaan tukea ja koska sisarukset eivät helposti löydä vanhempia. Mutta kyllä silloin on luultavasti hurjaakin hurjempi elämänmullistus ja -myllerrys edessä.

Kivaa viikonloppua kaikille!

 

Ihanan rento asennoituminen neuvontaan sinulla, piakatarina! Minäkin yritän puhua järkeä itselleni ja muistutan, etten oikeasti keksi mitään syytä, miksi meitä ei voisi hyväksyä adoptiovanhemmiksi. Silti se jännitys ja epävarmuus vaan aina välillä nostaa päätään.

Ja Johanna72, niinhän se on, että asioilla on tapana järjestyä ja melkein mikä vaan on mahdollista, jos sitä tarpeeksi haluaa. Tämän olen minäkin elämässä oppinut. Joten never say never, Keniallekaan

Polkka, mulla siis sama diagnoosi kuin sulla (FSH 9,6-11 ja AMH 0,4-0,5 mittauskerrasta riippuen)... Ja mekin ilmoittauduttiin neuvontajonoon jo ennen kuin hoidot oli lopetettu (itse asiassa ennen kuin niitä oli aloitettukaan!). Laitettiin siis paperit vetämään yhtä aikaa sekä julkisen puolen hoitoihin että adoptioneuvontaan vähän sillä ajatuksella, että katsotaan, minne tie vie. Aika hoitoihin tuli nopeammin, joulukuussa 2011, ja tehtiin alkuvuodesta pari hoitoa. Kutsu ekaan neuvontaan tuli maaliskuussa 2011, jolloin vielä viimeisen hoidon tulos ei ollut selvillä. Eka neuvonta oli sitten huhtikuussa, jolloin myös viimeisimmän hoidon tulos (tai tuloksettomuus) oli tiedossa ja olimme päättäneet lopettaa hoidot. Ts. päällekkäin emme olleet hoidoissa ja neuvonnassa, mutta aika limittäin ne meni, ja välillä on tuntunut siltä, että omaa motivaatiotaan adoptioon ja erityisesti lapsettomuuskriisin käsittelyä on saanut neuvonnassa toistella, kun välissä ei ole ollut vuosia. Toisaalta, mekin olemme jo reilusti yli 30, mies lähempänä 40, joten aikaa ei ole hukattavaksikaan. Mielenkiintoista olisi kuulla, mitä tarkoitit, kun kirjoitit siitä, ettei lapsettomuutta kokematon voi sitä täysin ymmärtää. Ehkä tämä palsta ei ole oikea paikka, mutta jos jaksat ja haluat, niin laita vaikka yv.

Kaarin ja Liliales, hyviä ajatuksia tabulapsiin liittyen. Liliales kerroit, että tabulapset on mainittuna erityistarvelistallakin. Helsingin kaupungin infossa ymmärsin, että Etelä-Afrikassa sitä ei kuitenkaan katsota edes erityistarpeeksi. Etelä-Afrikan kohdalla erityistarpeisiin katsottiin kuuluvaksi mielestäni vain aika graavit asiat, kuten hiv. Kun olen ymmärtänyt, että jossain muussa maassa/kontaktissa erityistarve voi olla hyvin lieväkin, esim. vain kosmeettinen asia. En ole näihin erityistarpeisiin (vielä) kylläkään perehtynyt, pitäisi alkaa niitäkin miettimään. Täällä onkin ollut hyviä vinkkejä lähteisiin, joissa näihin voisi enemmän tutustua.

 

Suurkiitokset jälleen Johannalle arvokkaasta ensikäden tiedosta ja kokemuksista! Tuli muuten mieleen se, että olikos Keniassa viisumissa se kolmen kuukauden voimassaoloaika? Sehän alkaa teillä sitten täyttyä, miten uusiminen hoituu?

Painavaa asiaa kirjoititte tuosta tabulasten tilanteesta. Vaikeita juttuja. Meillä oli tosin eilenkin sellaista vanhemman hämmennystä kasvatuksesta ja itsetunnon rakennuksen pohtimista ihan tuon biolapsenkin kanssa, että taas vähän horjahti mun itsevarmuuteni kasvattajana. Miehelle paruinkin, että kun en osaa kasvattaa lasta edes tavallista lähtökohdista, niin miten sitten sellaista, joka pieni on jo valmiiksi rikki. :ashamed: Mutta semmosta se on, näistä mennään eteenpäin, ja opitaan. Mä olen siis aika "tiukka" kasvattaja, pitäis oppia löysäämään vähän -varsinkin, kun lapsi ei ole mitenkään haastavan vilkas tai jääräpäinen temperamentiltaan. Siinä olisi kyllä mulle sellainen kasvamisen paikka, varsinkin kun luin, että adolasten kanssa on hyvä olla ehkä vielä korostetummin hoivaava ja pehmeä vanhempi kuin muuten. No, tällaista omanapaista hölinää, suokaa anteeksi.

 

Kashmir, juuri tuohon motivaation todistelun tarpeeseen viittasin minäkin. Tuli hieman tunne, että omaa arviotani tilanteestani ei ihan täysin kunnioitettu tai ymmärretty. Nyt surettaa se, että neuvonta ei oikeastaan päässyt vielä käyntiin, eikä toisaalta uutta tapaamisaikaakaan sovittu. Homma alkaa siis sitten joskus kesän jälkeen oikeasti. Toivottavasti kuitenkin mahd. nopeasti, ettei joudu ikään kuin uudestaan jonottamaan.

No, pitää vaan nyt rauhoitella itseään, että tässä konkurssissa kuukauden tai kahden viivästys suuntaan tai toiseen ei meinaa mitään. Ja ehkä se on "hyvä", että me nyt sitten vaan surraan tätä pirun biolapsettomuutta vielä tämä kesä, eikä suotta suuntauduta uusiin mahdollisuuksiin ja toiveisiin... Ehe. :-/

Lady Gigi: minusta tuo kuulostaa tosi hyvältä alulta, että tiedostat omat kehittämisen paikkasi. Sehän on kaiken perusta, melkeinpä jo puoli voittoa!

Täällä täti tekee tuloaan... Ilmassa on sellaista lopullisuuden tuntua. Kun hanat aukeavat, lisään tapaus Polkan tuonne adoptiolistaan.

 

Täällä valittu nyt tuo palveluntarjoaja ja se on interpedia. Kiinan sn ja E-A molemmat siellä niin se tuntui jotenkin luonnolliselta ja kiinan sn työntekijä oli tosi mukava kun käytiin siellä. Turistiin niitä näitä ja kertoi prosessista. Odottelu on 2kk jopa kahteen vuoteen riippuen siitä mitä sn-tarpeita hyväksyy. Uutta tietoa tuli,eli heillä on kiinan sn-lista jolle tulee lapsia, 60 eri toimistio matchaa samalta listalta lapsia. Sitten tämä kohta oli ylläri että siksi sn ohjelma mm kalliimpi kun työntekijät tulevat yöllä töihin koska se on suomen aikaan yöllä ku lista päivittyy, ja ns nopeat syövät hitaat eli pitää olla tarkkana. Toki sinne listoille jää lapsia mutta lievemmät sn tarpeet ns.menevät heti.

Sitten sn-listalla on myös special focus lapsia (käsitin että suurehko osa, tästä en ihan varma) jotka vaatvimpia sn-lapsiamkuten esim.leikkausta vaativat sydänsairaudet ja suu ja kitalaki halkiot. Sn lapsia mitä tullut suomeen niin nuo edellämainitut, vp-vamma, ortopedisetnhommat kuten esim.käden puuttuminen, sitten joku ihosairaus jne, eli kirjo on iso. Siitä puhuttiin et pitää tarkasti miettiä omia resursseja ja suosittivat lääkärin kanssa puhumista.

Niin ja prosessista, lapsiesityksen jälkeen 4-6viikkoa hyväksymiskirjettä ja toiset samat ajat kutsua tulla noutaan ja siinä se kolmen kuukauden aika hakea, voi kuulemma venyä mutta nuo mainitsi.

E-A on ruuhkautunut jonot venyneet mutta tarkemmin einosannut ajoista sanoa, soittelen sitten niistä syksymmällä.

Niin ja jos ei kaikkiamkriteerejä täytä kiina ohjelmassa niin sn-ohjelmassa saattavat joustaa ja oivat lähettää kyselyn ennen ku viralliset paperit lähtee.

Muisti kohan kaiken kertoa, kysykää jos jotain, vastaan jos suinkin osaan.

Ihanan helpottonut olo ku paperit täytetty ja rekisteröitymismaksu maksettu. Tästä se lähtee. Nyt vaan odotetaan syksyä ja kytätään kuinkan jonot liikkuu ja toivotaan paljon lapsiesityksiä.

Kysyin kuinka valvira vaikuttaa ja sano että uutta kaikille mutta ei vielä sanonu et venyy,kesällä kuulemma aina ruuhkautuu.

Aurinkoista jussia kaikille!

 

Mä kommentoin nyt tohon kieli asiaa, meillä on 2 kielinen perhe, tai oikeastaan 3 kielinen perhe, koska poika 4v4kk kotiin tullessaan puhui täysin sujuvasti Venäjää.
Poika testattiin eskaria varten puheterapeutilla kun ikää oli 5v7kk, eli 1v3kk kotiintulon jälkeen ja puheen taso oli molemmilla kielillä noin 4-4,5v.
Saatiin suositus että ei tarvetta puheterapialle juuri nyt, esikouluun vaan, kuitenkin 6kk aikaa vielä kehittää kieltä, sovittiin kuitenkin että tehdään vielä tarkistuskäynti syyskuussa ihan vain varmistamaan että edistytään.

Mä en pelkäisi sitä kaksi kielisyyttä, omat hankaluutensa se kyllä tuo, tietenkin, mutta meidän (nero ) lapsi oppi hyvin nopeasti erottamaan kielet ja myös hallitsemaan molempia kieliä.

 

Hirveän hiljaista lapsitietopalstoilla. Interpedialla 3 lapsitietoa huhtikuun jälkeen ja Helsingillä ei yhtään! Toivottavasti ois vaan kiireistä, ettei ehdi päivittää.

 

graintad, kiva kuulla noin hyvin oppineesta lapsesta Vielä kun on noin "vanhana" tullut Suomeenkin. Eiköhän meidän tuleva lapsemmekin sitten ihan hyvin kaksikieliseksi saada opetettua

Lady_Gigi, mun mielestä ainakin Hesalla on viime aikoina päivitetty tosi harvakseltaan, edellistä kertaakin sai odotella ja sitten sinne pompsahtikin monta kerralla. Itseasiassa, siellähän näyttää viimesin päivityspäivämäärä olevan 10.5.2012, eli yli kuukausi on siitäkin jo vierähtäny. Infossa Suvi kyllä mielestäni kertoi että on esityksiä tullut (vai muistankohan ihan väärin) ja hakumatkoja on elokuulle tulossa. Sitten tulee pieni tauko, kun se tuomari E-A:ssa on lomalla, mutta syksyllä taas jatkuu niin että tänä vuonna oli suunniteltu tulevan 24 lapsiesitystä Suomeen.

Onnea Kaarinille päätöksen tekemisestä Kyllä nämä välietapit on tärkeitä tässä prosessissa ja saa olon tuntumaan hyvältä kun on taas jonkinlainen askel otettu eteenpäin, vaikkapa sitten vain papereiden täytön ja laskun maksamisen muodossa Oletteko vielä kallistuneet kumpaankaan suuntaa, Kiinaan tai Afrikkaan?

Polkka, ymmärrän että tuntuu ikävältä, jos sos.tt. ei ihan ollut tilanteenne suhteen samalla aaltopituudella vaan kyseenalaisti motivaationne. Mutta toisaalta ymmärrän myös sen, että heillä on varmaan tullut vastaan tapauksia, joissa on joko avoimesti tai jotkut ehkä salaakin vielä yrittäneet vauvaa samalla kun ovat käyneet neuvontaa ja sitten kun onkin tultu raskaaksi, koko neuvonta on mennyt ns. hukkaan. Siinä on mahdollisesti mennyt paljonkin sos.tt:n aikaa pois muiden adohakijoiden asioiden hoitamisesta. Joten siltä kannalta ajateltuna, ymmärrän ettei siellä päässä olla kovin hanakasti ottamassa neuvontaan pareja, jotka vielä yrittää vauvaa. Ja heillä varmaan herkästi epäilys nostaa päätään, kun parilla on edes pienikin mahdollisuus vielä raskautumiseen...
Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi (tai kenenkään muunkaan) tällä, mutta halusin vain tuoda esille sen toisen näkökannan, jota ei ehkä itse siinä tilanteessa osaa ajatella. Niinhän me kaikki ihmiset ajatellaan mieluusti vain omaa parasta. Siihen olen taatusti itsekin sortunut joskus (tai ehkä useinkin) ja tulen vielä sortumaankin
Mutta siis kirjoituksistasi täällä kyllä tulee ilmi, että olette ihan tosissanne lähdössä adoprosessiin mukaan, joten eiköhän se sos.tt:n mielikin siitä muutu kun pääsette tosissaan aloittamaan neuvonnan

Meiltäkin tietysti kyseltiin tuosta lapsettomuustaustasta neuvonnassa ja täytyy myöntää että kävi mullakin silloin mielessä, että jouduttiinkohan me johonkin b-luokkaan a-luokan sijaan sen takia, että ei olla käyty hoitoja viimeisen pisaraan asti, vaan jätettiin ne kesken. Tai oikeastaan ei kunnolla aloitettukaan, vaan lopetettiin niihin hormonien popsimiseen ja piikittämiseen...en muista lääkkeiden nimiäkään enää. Meillä siis tavallaan voisi olla toivoa vielä jäljellä, jos lähdettäisiin niihin kunnon hoitoihin, mutta saatiin sitten näköjään sos.tt. vakuutettua, että meillä ei ole aikomusta hoitoja jatkaa, vaan tämä adoptio on nyt se meidän tie. Mistä tulikin mieleeni, että tekeeköhän monikin niin, että tässä odotusaikana kokeilee vielä hoitoja ja siten putoaa pois jonosta, jos sattuukin raskautumaan..?

 

Liliales, en pahoittanut mieltäni - ja olen kyllä asiaa ajatellut myös vastapuolen näkökulmasta, ja juurikin tuota heidän ajankäyttöään olen pohtinut. Siis sitä, että tässä tosiaan oli sekin mahdollisuus, että tuo eka tunnin keskustelu olisi ollut hukka-aikaa vastapuolelle. Meidän tapauksessamme mahdollisuus oli järjettömän pieni, mutta mikä se on sosiaalityöntekijä näitä itse kunkin onnistumisprosentteja arvioimaan.

Olen viime vuosina miettinyt vastaavalla tavalla hoitojenkin eettisyyttä ja reiluutta. Olemme maksaneet niistä pitkän sentin itsekin juu, mutta myös veroeuroja on humahtanut kelpo summa meikäläisen laiskojen munasarjojen ruoskintaan, ja kolmessa julkisella tehdyssä hoidossa olen vienyt yhteisiä voimavaroja, jotka olisi voitu käyttää minua hedelmällisempien naisten hoitoon. Mitäköhän haluan sanoa... Ehkä lähinnä sitä, että kaikilta kanteilta tätä kokonaisuutta on ollut aikaa märehtiä. Ja kaikkien kanteilta.

En yleensä kuulu muutenkaan niihin ns. hankaliin asiakkaisiin, jotka peräävät subjektiivista oikeuttaan milloin mihinkin palveluun tai etuuteen ja paheksuvat kohteluaan. Niillä mennään mitä saa, ja odotetaan jos käsketään, ja kunnioitetaan kaikkien oikeuksia saada palvelua - niin tässäkin asiassa. Mutta juuri nyt k.o.r.p.e.a.a. se, että ei edelleenkään ole oikein kunnolla näköpiirissä mitään vaihtoehtoa tälle mikä on jatkunut viisi vuotta. Jotenkin niin haluaisi jo astua seuraavaan ruutuun. Ja sitten sitä sortuu itsesurkutteluun, huoh. Mutta te jos ketkä tämän ymmärrätte... Kaikkinensa ihan mainiota, että täällä on nyt näin paljon puheen porinaa!

Kaarinille onnittelut tärkeästä askelesta! Nyt siis kesälomailemaan rennoin ja odottavin fiiliksin!

 

Mä ainakin Polkka ymmärsin sun purkausta! Hirmuisesti voimia kyllä vaaditaan, kun ensin monilla helposti useampi vuosi raskausyritystä ja sitten toinen samanmoinen ado-odottajana. Vaan eipä sille mitään mahda, pakko purra hammasta! Haleja sulle.

 

Ymmärrän hyvin erilaiset näkökulmat tähän adoptioasiaan ja lapsettomuuteen... ja minunkin mielestä ei mikään ole mustavalkoinen. Päätöksen teko esim. luovuttaa hedelmöityshoidoista on vaikeaa ja mistä voi tietää onko se lopullinen? Milloin voi olla täysin varma siitä, että nyt on luovuttu biolapsen ajatuksesta, varsinkin kun ei ole löydetty syytä lapsettomuuteen?

Toisaalta lääkärit, yms. suosittelevat vielä lapsettomuushoitoja kokeilemista, toisaalta itse haluaisi mennä eteenpäin adoptioprossesissa... mutta ei voi olla muistamatta asiantuntijoiden suositusta yrittää vielä biolasta...

Kuinka "väärin" sittenkään on käydä hoidossa samana aikana, kun käy adoptioneuvontaa? Nämä ovat todella suuret kysymykset... onko biolasta yrittävä "huonompi" vanhempi adoptiolapselle? onko se vähemmän valmis adoptoimaan jos vielä toivoo bioslasta?

 

Tiedän hyvin itsekin tuon tunteen, kun tuntuu vaan välillä niin epäreilulta, että me tässä edelleen vaan odotellaan vuoroamme, kun toiset on sillä välin lisääntyny jo pariinkin kertaan... Meillä nyt yrityksen aloittamisesta on 4,5 vuotta ja siinä mielessä ollaan tietysti jo hyvässä vaiheessa, että neuvonta on ohi. En halua ajatellakaan, kuinka monta vuotta eteenpäin tämäkin hetki olisi siirtynyt, jos oltaisiin kaikki mahdolliset hoidot käyty läpi. Mutta on siis tässä omat itsesäälin hetket ja ties mitkä jo käyty läpi näiden vuosien aikana. Joten antaa tulla vaan, kun siltä tuntuu

Ehkä mun ajatukset on siinä mielessä vähän erilaiset kuin monen muun, että meille ne hoidot ei ollu (oikeestaan missään vaiheessa) sellanen vaihtoehto, joka täytyy katsoo loppuun asti ennen kun mitään muuta voi ajatella. Kyllähän me siis niihin oltiin menossa ja aloteltiinkin, mutta jo ne alkuvaiheen lääkärissä ravaamiset ym. ylitti mulla jonkin kynnyksen ja mä tavallaan kyllästyin niihin. Mieskin on sanonut, että se huomas jo paljon ennen "lopetuspäätöstä", että mä en enää oikein ollu siinä asiassa ns. mukana. Joten ajatuksena "onko ihan pakko yrittää väkisin, kun on olemassa toinenkin yhtä hyvä - ellei parempi - vaihtoehto" siirryttiin tälle adopuolelle. Tämä nyt siis vaan tällasena lyhykäisenä selityksenä, jos se selventää mun ajatuksia teille muille Jokainenhan tekee tietysti omat valintansa ja toisille on tärkeää saada se viimeinenkin naula siihen hoitoarkkuun ennen kuin siirtyy eteenpäin. Me pystyttiin luovuttamaan jo aiemmin

Jos vielä pyörittelisin tuota soleciton ajatusta, että onko biolasta yrittävä huonompi vanhempi adolapselle. Tähän on varmaan kaksi eri vastausta, kyllä ja ei. Siinä mielessä en usko että olisi huonompi, että jos on adoptioprosessiin lähtenyt, tietää taatusti tai tulee ainakin prosessin aikana oppimaan, mihin puskaan on päänsä pistänyt Eli on lasta tosissaan haluamassa ja on valmis siihen henkiseen ja fyysiseenkin rutistukseen, joka on edessä odottaessa ja lapsen saapuessa. Se ei-vastaus tulee ehkä lähinnä siinä, että jos on kovin suurilla toiveilla hoidoissa vielä mukana ja sitten tuleekin eteen se lopullisuus, että biolasta ei todellakaan ole tulossa, niin kärsiikö siitä tiedosta ja ajatuksesta sitten niin paljon, ettei ole kykeneväinen juuri sillä hetkellä adoptioprosessiin. Sehän on niin erilaista eri ihmisillä, miten tuon lapsettomuusajatuksen ottaa vastaan ja käsittelee, että voi hyvinkin olla, että toinen pärjäisi sujuvasti sekä hoitojen tuomista pettymyksistä, että adoprosessista, kun taas toinen hautautuisi sata kertaa mieluummin peiton alle vuodeksi kuin ajattelisi samaan aikaan kaikkia näitä ajatuksia, mitä mekin täällä pyöritellään.