ADHD-epäily, tukea haluaisin.

Meillä on poika joka juuri täytti 4-vuotta. Tänään päiväkodista hakiessa hoitaja otti puheeksi poikamme keskittymisvaikeudet ja käytöshäiriöt. On kuulemma helposti agressiivinen eikä kunnioita edes ryhmän aikuisia. Agressiivisuuden tiedämme kotioloista, helposti kopauttaa isoasiskoaan mikäli asiat eivät suju hänen toivomallaan tavalla.

Viime viikolla oli päiväkodin joulujuhla ja se oli elämäni kauhein kokemus. Häpesin poikaamme todella kovasti. Välillä ajattelin hakevani hänet pois edestä (missä ryhmä istui) ja lähteväni kotiin. Hän ei pysynyt hetkeäkään aloillaan, piti omaa showta koko ajan. Rikkoi tonttulakkinsa ja mölysi ym. Silloin pyysin lastentarhanopelta juttutuokiota koska olemme jo pidemmän aikaa olleet huolissamme pojasta. Neuvolassa kun olen yrittänyt ottaa asian puheeksi niin hoitaja ei oikein tunnu uskovan. Poika onkin ihana kun hänen kanssaan on kahden, tietysti, saahan hän jakamattoman huomion.

Asiat vaan pyörivät mielessä joten anteeksi että tästä tulee niin kovin sekava selostus.

Tänään joka tapausessa tämä päiväkodin hoitaja sanoi että olisi syytä tutkia poikamme mahdollisen AHDH-epäilyn vuoksi. Itsekin olen jo pitkään toivonut tutkimuksia mutta en ole tiennyt mitä kautta pääsisi. Toivottavasti nyt asiat lähtevät rullaamaan. Eilen katsoin televisiosta dokumentin AHDH lapsista ja siinä oli poika joka oli juuri kuin omamme. Tuli täysin epätodellinen olo sitä katsoessa. Poika oli englantilainen mutta käytös oli juuri kuin meiltä.

Toivoisin että joku tietäisi miten tutkimukset etenevät (jos nyt asiat sinne asti pääsevät) ja onko mahdollinen diagnoosi helpottanut elämäänne?

Kovasti odottelen tietoa!
 
En osaa enempää auttaa, kun että mun lähisukulaisella epäillään sitä ja vasta vuosien taistelun jälkeen hän pääsi testeihin, jota parhaillaan tehdään..se siis kestää jonkun aikaa..eli tuloksista ei vielä tietoa. Mutta ehdottomasti kannattaa yrittää päästä testeihin, ihan lapsen takia, koska jos lapsella oikeasti on keskittymisen kanssa ongelmia ja se todetaan testeillä, hänen on mm. mahdollisuus saada koulussa kouluavustaja jos muuten ei pärjää. voimia :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.12.2005 klo 23:17 vieras kirjoitti:
En osaa enempää auttaa, kun että mun lähisukulaisella epäillään sitä ja vasta vuosien taistelun jälkeen hän pääsi testeihin, jota parhaillaan tehdään..se siis kestää jonkun aikaa..eli tuloksista ei vielä tietoa. Mutta ehdottomasti kannattaa yrittää päästä testeihin, ihan lapsen takia, koska jos lapsella oikeasti on keskittymisen kanssa ongelmia ja se todetaan testeillä, hänen on mm. mahdollisuus saada koulussa kouluavustaja jos muuten ei pärjää. voimia :hug:
Kiitos! :flower:
 
jeps
no meillä pojalla 7v. epäillään ja on alkanut kaiken maailman testeissä käymään n.4-5v iässä jo,mitä aikasemmin sen parempi niin sa lääkkeet jos tarvitsee yms. tukea..me vielä ei olla saatu lääkkeitä mutta varmaa jossain vaiheessa joudutaan ottamaan vaikka vähän vastaan kyylä ollaan :/ mutta kun poika ei voi mitään omalle käytökselleen valitettavasti,yrittää kyllä ja tietää mitä ei saa tehdä mutta :'( on käynyt esim.erikoislastentarhanop. puheilla eka,sit toimintaterapeutilla,psykologilla yms.nyt aloitti syksyllä koulun pienluokalla ja ollut ihan hyvä juttu toisaalta mutta kiroilu,käytös on pahimpia mitä se tekee ja keskittyminen...eli nyt vaan pyörät teilläkin pyörimään niin saatte mahd. apua pian ja sitten tiedätte varmasti,mikä vaivaa :flower: tyhmiä nämä adhd lapset eivät ole,meidänkin poika kaikesta huolimatta oppi lukemaan ja laskemaan nyt ekan syksyllä jo :heart: ja me saadaan pojastas diagnoosi varmaan n.vuoden sisällä :wave: mutta hyvät joulut ja koitetaan jaksaa vaikka välillä helppoa se ei ole :hug:
 
jeps
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 12:09 jeps kirjoitti:

oho,muutmam kirj.virhe tuli kun nopsaa kirjotin mutta kai siitä selvää saa :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 14:35 vieras kirjoitti:
Onko hän ollut kotihoidossa miten pitkään?

Mistähän johtuu että aiemmin kaikki lapset istuivat hiljaa, kun käskettiin, kun ei ollut vapaata kasvatusta?
Joo, juuri tuotahan Tämä ketjun aloittanut äiti haluaa pohtia... siis hei haloo, mistä ekanakaan tiedämme, miten asiat todella ennen olivat. Uskon, että kyllä silloinkin on ollut näitä ylivilkkaita, mutta ruumiillisen kurituksen pelossa ovat kanavoineet sen levottomuutensa toisella, ehkä itselleen paljon vahingollisemmalla tavalla. Olen itse koulussa töissä, ja voin kertoa, että kyllä näitä adhd-lapsia tulee keskenään varsin erilaisia kasvatuskonsteja noudattavista perheistä. Tsemppiä sulle Wilma, nyt vain tutkimuksiin. Pidä pää kylmänä äläkä panikoi, ei tilanne kuulosta pahalta. Apua saa, vaikka välilä koneiston pyörät pyörivät hitaasti.
 
Kiitos vastauksesta! :flower: Kiroilu meilläkin ongelma vaikka kotona ei todellakaan kiroilla. Isommilta oppinut tuossa pihalla leikkiessä. Ja muutenkin käytös on levotonta. Todella helppo suuttumaan meidän poitsu. Hyvät joulut teillekin! :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 22:20 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 14:35 vieras kirjoitti:
Onko hän ollut kotihoidossa miten pitkään?

Mistähän johtuu että aiemmin kaikki lapset istuivat hiljaa, kun käskettiin, kun ei ollut vapaata kasvatusta?
Joo, juuri tuotahan Tämä ketjun aloittanut äiti haluaa pohtia... siis hei haloo, mistä ekanakaan tiedämme, miten asiat todella ennen olivat. Uskon, että kyllä silloinkin on ollut näitä ylivilkkaita, mutta ruumiillisen kurituksen pelossa ovat kanavoineet sen levottomuutensa toisella, ehkä itselleen paljon vahingollisemmalla tavalla. Olen itse koulussa töissä, ja voin kertoa, että kyllä näitä adhd-lapsia tulee keskenään varsin erilaisia kasvatuskonsteja noudattavista perheistä. Tsemppiä sulle Wilma, nyt vain tutkimuksiin. Pidä pää kylmänä äläkä panikoi, ei tilanne kuulosta pahalta. Apua saa, vaikka välilä koneiston pyörät pyörivät hitaasti.
Kiitos sullekin asiallisesta viestistä! Aion kyllä ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön kysyäkseni korvaavatko ne nämä tutkimukset. Haluaisin asiat rullaamaan mahdollisimman pian, ihan jo pojankin vuoksi. Helpottais varmasti suhtautumista jos tietäis ettei toinen voi käyttäytymiselleen mitään. Pidän pään kylmänä, kiitos tsemppauksesta! :hug:
 
Meillä on vähän samanlainen tilanne. Päiväkodissa epäiltiin adhd:tä tuolla 4v10kk tytöllä. Viime viikolla kävin juuri keskustelemassa asiasta päiväkodissa. Nyt tyttö on tänään viimeistä päivää toistaiseksi päiväkodissa (jatkaa kerhossa tammikuussa). Tyttö on todellakin ylivilkas ollut aina, mutta en ajatellutkaan adhd:n mahdollisuutta.
Tutkimuksia ehdottivat päiväkodissa. Mutta asia jäi nyt vähän silleensä sitten. En oikein tiedä että miten toimia. Mihin nyt sitten otetaan yhteyttä? Meillä on siis parin kk:n päästä 5v neuvola. Siellä sitten viimestään asia puheeks. Mutta pitäiskö mun jo nyt välittömästi ottaa johonkin yhteyttä?
 
Meillä ei adhd.ta,mutta samanlaiset vaikeudet.Diaknoosina kielelliset erityisvaikeudet ja nyt tullut tunne-elämän häiriö lisäksi..Yhtä impulsiivinen joten tätä olin itsekin epäillyt vuosikausia. 3v. oli tarhassa "pomottaja tyyppiä" jne. Nyt poika melkein 13 ja käynyt 4-5 vuotiaasta kaikenlaisia seurantoja ja lopulta tutkimuksia josta tultu tähän päätökseen ja jatko näyttää hyvältä,vaikka vaihtelevalta..
Omasta kokemuksesta voi kertoa että niitä oman voimattomuuden tunteita on ollut paljon.javascript:emoticon(':\\'(')
javascript:emoticon(':\\'(')
javascript:emoticon(':attn:')
javascript:emoticon(':attn:')JA MUISTA ÄLÄ SYYLLISTÄ ITSEÄSI KASVATUKSESSA.

Keskustele neuvolassa tai pikemmin vaadi nla.lääkärin aikaa ja lisätutkimuksia. Omalääkäri kenties voi laittaa lähetettä eteenpäin,perheneuvola on myös yksi väylä. Näitä vaihtoehtoja on, mutta paikkakunta voi vaikuttaa siihenkin asiaan. Saat helpotusta elämään kun tietää miten lasta ja perhettä autetaan. Mitä nopeammin pääsisitte sen parempi kun koulu alkaa kuitenkin vähän ajan kuluttua ja tutkimuksissa menee aikaa.Pääsisi vaikka oikealle luokalle heti alusta. Meillä on oltu normaalilla luokalla,ei saatu avustajaa ja erityisluokalla 3v. josta jälleen nyt siirrytty yksityisopetukseen ja ensi vuosi taas uudessa esy luokassa ja 7 jossain muualla.Ei ole lapselle ollut yhtään kivaa.javascript:emoticon(':ashamed:')
javascript:emoticon(':ashamed:')

VOIMIA JA JAKSAMISTA. Erityislapsi tuntuu joskus elämänrikkautena,jolloin oppii itsekin uutta.javascript:emoticon(':heart:')
javascript:emoticon(':heart:')
ADHD.lla oma sivusto,mutta liikaa ei kannata niitä seurailla ja päätellä kun ei tiedä mikä vaikeus on.Sen vuoksi ammattiauttajat antavat parempia neuvoja päivittäiseen toimintaan "apuvälineitä"helpottamaan. Voit kysyä päiväkodista myös olisiko erityislastentarhanopettajalla( ELTO/KELTO) aikaa keskusteluun.
 
Meilläpäin se menee niin että nla lääkäri antaa päiväkodin ja elto:n suosituksesta lähetteen erityis nla :an Siellä 5 eri ihmistä tutkii ja sen perusteella tulee diagnoosi. Koko homma voi kestää vuoden. Vasta sitten alkaa tappelu hoidosta jonne ei oteta edes jonoihin!
Tsemppiä :hug:
 
http://perheklubi.net/index.php?s=cd43b2140c14596e4e0cef55c9f98d10&showforum=13
Täällä perheklubilla on paljon keskustelua erityislapsista ja ainakin itse olen saanut sieltä vastauksen jokaiseen mieltä askarruttavaan asiaan, suosittelen käydä lukemassa juttuja tai rekisteröidy ja kysy itse, siellä käy paljon erityislasten vanhempia. =)
 
Nyt on keskustelu päiväkodissa käyty ja odotellaan KELTOA käymään ja arvioimaan poikaa. Neuvolaan en sitten soittanut kun asia lähtee liikkeelle ihan päiväkodin toimesta.

Päiväkodin hoitajat olivat sitä mieltä että poika pärjää ihan hyvin ryhmässä ja kuulemma tottelee hyvin. Puhetta oli siitä että pojan kannalta voisi olla parempi jos lisäisimme hoitopäivien määrää. Ettei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Nyt pojalla on korkeintaan 3 hoitopäivää viikossa. Ja koska hän ei kestä muutoksia niin päiväkodissa ajateltiin säännöllisen rytmin tuovan helpotusta pojalle. Nyt vapaat ovat ihan miten sattuu... Haluamme nyt kuitenkin odottaa mitä KELTO sanoo.

Toiveikkaana olen. Helpottaa tietää että asiat on nostettu pöydälle...

Voimia meille kaikille! :hug:
 
meillä alko tutkimukset kun nla:ssa ruvettiin seuraan puheen kehitystä....kun ei vielä 2.5-v puhunu... käytiin psygologilla, puhe- ja toimintaterapeutilla(käydään edelleen)...siis ylyvilkkaus epäily oli jo silloin...nyt on saatu diagnooseja jo .....keskittymishäiriö, dyspraksia..
poika on nyt 5-v :)...ja varhennetussa esiopetuksessa.... karkea ja hienomotoriikkaa treenataan :)

diagnoosit tuli sairaalasta.

otahan yhteyttä neuvolaan ja pyydä lähete perheneuvolaan asian tiimoilta...itse käytiin siellä ja saatiin asiaa eteen päin nyt päihähoidossa tehdään kuntoutus suunitelma puolenvuoden välein ja kun saa diaknooseja ja lääkärin todistuksia voi hakea kelasta erityishoitotukee :)

jaksamista teille ja :hug: B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 14:35 vieras kirjoitti:
Onko hän ollut kotihoidossa miten pitkään?

Mistähän johtuu että aiemmin kaikki lapset istuivat hiljaa, kun käskettiin, kun ei ollut vapaata kasvatusta?
Muistaakseni kouluaikanani 70-80-luvulla luokallani ja koulussani oli joitakin nk. "kouluhäiriköitä". Olenkin nyt myöhemmin joskus pohtinut, olisiko joku noista häiriköistä ollut MBD (=AHDH) lapsia. Heidän kouluaikansa meni varmaan aika pilalle, kun eivät malttaneet olla aloillaan ja kuunnella opetusta. Olisivat varmasti tarvinneet opettajan ja muiden aikuisten tukea ja apua elämäänsä ja olemiseensa, mutta sen sijaan tulivat leimatuiksi häiriköiksi.
Itselläni on ylivilkas pieni ekaluokkalainen, jolla on keskittymisen vaikeutta. Suloinen ja sosiaalinen poika, joka ei malta edelleenkään oppitunnilla keskittyä kuin pieniä hetkiä kerrallaan, vaikka aloitti koulun 8-vuotiaana. Onneksi ei ole agressiivinen, joten on kaveripiirissä hyvin suosittu lennokkaan mielikuvituksensa ansiosta, koska keksii yleensä parhaat leikit. On tutkittu, mutta diagnoosia ei ole. Onneksi oppii hyvin, vaikka ei aina seuraakaan opetusta. Harmi vaan, että häiritsee muita touhuamisellaan muita.
Opettajaltahan tällainen lapsi kysyy pitkää pinnaa, ymmärrystä ja kekseliäisyyttä.
Ymmärtämättömyys ei auta ketään ja asiat eivät ennenkään aina olleet hyvin, ongelmia vain ei huomattu!

Aikaa on vierähtänyt joten nyt meillä on sitten virallisesti todettu pojalla ADHD sekä ODD. ODD=uhmakkuushäiriö.

Jotenki olo helpottui itselläni sen osalta että tiedän ettei poika kaikkea tee tarkoituksella. Asia joka vielä aiheuttaa pahaa mieltä on se että mies kohtelee ihan yhtä tiukasti poikaa. Mielestäni hiukan liian tiukasti, toki kunnon rajat pitää olla mutta asioissa voi luovia. Pojan saa tekemään asioita mistä ei niin pitäisikään kun itse vaan hiukan näkee vaivaa ja käyttää mielikuvitusta. Ei aina tarvitse huudattaa.

Tulevaisuudesta ei ole tietoa, lääkäri kertoi pitävänsä palaverin alle kouluikäisten kuntoutuksesta ja saamme sitten tiedon päiväkodin kautta. Tuskin näin kesällä kauheasti palavereita pitävät, vaikka niin toivoisin. Kahden paikalle poikaa ollaan päiväkodissa laittamassa mutta toisaalta toivoisin henkilökohtaista avustajaa enkä tiedä voiko sitten saada jos on kahden paikalla. Olisiko kenelläkään tietoa?

Lääkitystä emme vielä halunneet aloittaa, poika kun kuitenkin niin nuori, täyttää marraskuussa 5-v. Katsotaan sitten vuoden päästä kun olisi esikoulun aika. Koulun aloitus olisi kuulemma hyvä suorittaa pienluokassa. Tietysti lääkitys aloitetaan jos tilanne sen vaatii, nyt vielä toistaiseksi seuraillaan tilannetta. Luonnollisestikaan emme halua pojan kärsivän joten jos lääke parantaa hänen oloaa niin sitten harkitsemme lääkekokeilun aloitusta jo aiemmin.

Terveisin aika väsähtänyt -Wilma-
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 14:35 vieras kirjoitti:
Onko hän ollut kotihoidossa miten pitkään?

Mistähän johtuu että aiemmin kaikki lapset istuivat hiljaa, kun käskettiin, kun ei ollut vapaata kasvatusta?
Olen pikkasen samaa mieltä!Työssäni joutunut kohtaamaan samanlaisia,jos yhtään yrität neuvoa,huudetan että minua et määrää!!!Jos otat kädestä kiinni,siihenkin on vastaus,ei saa koskea!Vanhempia ei saa syyllistää mutta kyllä joskus tuntuu että mikä mättää!Jos olisi omasta lapsesta lapsesta kysymys näyttäisin kuka määrää,tai en tiedä mistä johtuu,onko vaikka juotu viinaa ja valvottu yöt,lapsella rytmi hukassa heti syntymästään.Vanhemmat hermostuu ja väsyy kun lapsi huutaa.Kierrre valmis alusta alkaen!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.12.2005 klo 11:24 Jonna kirjoitti:
Meillä on vähän samanlainen tilanne. Päiväkodissa epäiltiin adhd:tä tuolla 4v10kk tytöllä. Viime viikolla kävin juuri keskustelemassa asiasta päiväkodissa. Nyt tyttö on tänään viimeistä päivää toistaiseksi päiväkodissa (jatkaa kerhossa tammikuussa). Tyttö on todellakin ylivilkas ollut aina, mutta en ajatellutkaan adhd:n mahdollisuutta.
Tutkimuksia ehdottivat päiväkodissa. Mutta asia jäi nyt vähän silleensä sitten. En oikein tiedä että miten toimia. Mihin nyt sitten otetaan yhteyttä? Meillä on siis parin kk:n päästä 5v neuvola. Siellä sitten viimestään asia puheeks. Mutta pitäiskö mun jo nyt välittömästi ottaa johonkin yhteyttä?
Mä ainakin itse varasin ajan yksityiseltä lasten neurologilta. Ja sitä kautta päästiin tutkimuksiin sairaalaan. Täällä vaan ollaan niin hitaita eikä kuunnella vanhempia ollenkaan, joten saa nähdä kuinka monta vuotta asiat menee ennenkuin mitään tytöstämme löytää.
 
Tuosta henkilökohtaisesta avustajasta. Meillä tyttö kahden paikalla päiväkodissa ja syksyllä saa henkilökohtasen avustajan. Meidän kohdalla saatiin niin avustaja, että ensin päiväkodista piti olla suositus/pyyntö hoitavalle lääkärille ja lääkäri kirjoitti taas suosituksen kunnalle, että tyttö tarvitsee henkilökohtaisen avustajan ja sitten päivähoitotoimisto katsoo omalta listaltaan jo valmiina olevia avustajia ja palkkaavat meidän tyttöä varten. Olen vain kuullut ettei ole kumminkaan aina varma että saa avustajan vaikka lääkärikin suosittelisi, on kuulemma joskus rahoista kiinni. :)
 
pienen neuvon minäkin vielä annan

ota ajoissa selvää koulu asioista myös eskari

meillä poika oli viime syksyn ja tän kevään varhennetussa esiopetuksessa ja nyt menossa elokuulla 7-8 lapsen pien eskariin koulun tiloihin... ja epäilemme vahvasti että tuskin koskaan tulee oleen normaali luokalla koulussakaan ...... :D .....omien keskittymis vaikeukksiensa takia

nyt 5v6kk eikä ymmärrä syy seuraus suhdetta ollenkaan........eli kun pikku veikka vaikka heittelee leluja niin sille voipi nauraa paitsi jos lelu osuu itseensä niin siittä syntyy poru....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.07.2006 klo 14:55 pikkueppu kirjoitti:

Juu kiitos vinkistä. Meillä tässä vielä sellainen pieni vaikeus että rakennetaan ja vuodenvaihteessa tulisi päiväkodin vaihto eteen. Päiväkotipaikkaa ollaan haettu jo toukokuussa, silloin vielä ei ollut diagnoosia. Täytyisi nyt sitten soitella sinne ja kertoa. Päiväkoti on pieni, ainoastaan yksi ryhmä. En tiedä huolivatko sitten tätä meidän poikaa kun on erityistarpeita. Ala-aste on samassa rakennuksessa, sekin on tosi pieni, luokkia yhdistelty yms. Nykyisen asunnon vieressä on ala-aste jossa olisi erityislapsille luokat. \|O

No, rakentaminen on täydessä vauhdissa, ei sitä enää peruta. Hiukan kyllä jännittää kuinka ottavat meidän pojan vastaan uudessa paikassa. Itse toivotaan että ympäristö hiukan rauhottaisi. Nyt asutaan lähellä kaupungin keskustaa, rakennetaan 15 km päähän "maalaismaisemaan".
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.07.2006 klo 18:19 -Wilma- kirjoitti:

kunnalliseenko menossa voivat palkata avustajan mikäli kunnalla mahdollisuus siihen.....pieni päiväkoti aina parempi kuin iso......ja jos sulle on myönnetty jo paikka niin ei sitä ton syyn takii sais peruu ellei ole osoittaa parempaa paikkaa lapselle...... :/ ......kuoluun tarvitaan lausunnot et tarvii avustajan ati erityis ryhmään pääsyä :D ......
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.07.2006 klo 09:31 hakkeri kirjoitti:
Tuosta henkilökohtaisesta avustajasta. Meillä tyttö kahden paikalla päiväkodissa ja syksyllä saa henkilökohtasen avustajan. Meidän kohdalla saatiin niin avustaja, että ensin päiväkodista piti olla suositus/pyyntö hoitavalle lääkärille ja lääkäri kirjoitti taas suosituksen kunnalle, että tyttö tarvitsee henkilökohtaisen avustajan ja sitten päivähoitotoimisto katsoo omalta listaltaan jo valmiina olevia avustajia ja palkkaavat meidän tyttöä varten. Olen vain kuullut ettei ole kumminkaan aina varma että saa avustajan vaikka lääkärikin suosittelisi, on kuulemma joskus rahoista kiinni. :)
:flower: Kiitos tiedosta! Hyvä tietää että ainakin jossain onnistuu noin hyvin asiat. Jännityksellä odotan miten täällä asiat hoidetaan. :/
 
Yhteistyössä