Abortti ja syyllisyys,miten siitä pääsee yli?

["akka"]

Abortin tekemisestä kohta 10 vuotta ja asiasta ei pääse yli vaan se painaa mieltä ja kalvaa jatkuvasti.
Ystäväni soitti ja itki taas asiaa.Se ahdistaa jatkuvasti mieltä ja mä en osaa häntä auttaa.Sanoin että älä soimaa itseäsi päätöksestä jota et voi enää muuttaa ja jonka olet tehnyt siinä elämäntilanteessa jolloin se oli ainoa oikea vaihtoehto.
Mä en kuulemma voi ymmärtää kun en ole kokenut aborttia.

 

[abortin kokenut]

Suoraan sanottuna en tiedä. Varmaan ammattiauttajan avulla. Itse olin päätöksestä täysin varma, enkä ole kertaakaan katunut tai tuntenut syyllisyyttä.

 

["vieras"]

Jos on tiennyt mitä tekee tehdessään aborttia, tuollaisia fiiliksiä ei tule.

Taitaa tässäkin taas joku kiihkoabortinvastustaja provota! Ettei olis Katylina?

 

[AikaKaukanaTäydellisestä]

No joo,olis miettinyt mitä tekee kun abortin valitsi. Aina on muitakin vaihtoehtoja.

 

[Madicken04]

Jos 10v kantaa tuollaista syyllisyyttä niin kannattaisi varmasti käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa, sehän rajoittaa jo koko elämää. Jos se siis on jatkuvaa kärsimystä eikä tyyliin niin että asia tulee kerran vuodessa vuosipäivän aikaan mieleen ja silloin itkettää.

Ihmiset kokevat abortin erilailla. Joku katuu ja syyllistyy paljonkin ja toinen taas ei yhtään. Riippuu varmaan myös abortin syistä ja siitä kuinka varma oli päätöksestään. Jos itse om varma ettei halua lasta, asian kanssa on varmasti helpompi elää kuin silloin kun om taipunut toisten tahtoon.

 

[Big Bang Theory]

Kannattaa harkita ammattiapua

 

[Ribosomi]

Sano sille että menee terapiaan, ei tollanen syyllisyydessä kieriskely oo normaalia.

 

[mahdollista]

Tunnen yhden ihmisen jonka mies painosti aborttiin. Hän katuu tuota asiaa joka päivä. Jos ei ole itse ollut varma päätöksestään tai on ollut pakkotilanteessa, varmasti ahdistaa pitkään.

 

["joopa"]

No ei muuta ku uutta pesään, ni eiköhän murheet unohdu.

 

[persoonallisuuspiirre?]

sanoisin, että tyyppi syyllistää paitsi itseään, myös sinua. Sun pitäisi jaksaa kuunnella loputtomiin, vaikka et ole toisen mielestä pätevä sanomaan mitään. Minä taitaisin siinä kohtaa todeta, etten taida olla sitten pätevä kuuntelemaankaan.

 

[Big Bang Theory]

itse olisin juurikin tuollainen, että katuisin niin katkerasti tuollaista tekoa. En ikinä pääsisi yli siitä. Tiedän sen ihan varmasti.

 

[hhmh]

Eiköhän tuossa ole jo jotain muita elämän vaikeuksia takana. Eihän normaali ihminen kieriskele tuollaisen asian kanssa noin pitkään. Veikkaan, että jotain ihan muuta on nyt taustalla, joka sitten vaan ilmenee sen abortin kautta. TUskinpa on tuo abrotti oikea syy.

 

[Big Bang Theory]

Eiköhän tuossa ole jo jotain muita elämän vaikeuksia takana. Eihän normaali ihminen kieriskele tuollaisen asian kanssa noin pitkään. Veikkaan, että jotain ihan muuta on nyt taustalla, joka sitten vaan ilmenee sen abortin kautta. TUskinpa on tuo abrotti oikea syy.

voi olla paljonkin muutakin takana, mutta kyllä tuo voi olla niin raskas juttu, että sitä miettii loppu elämänsä.

 

["vieras"]

[QUOTE="akka";26078411]Abortin tekemisestä kohta 10 vuotta ja asiasta ei pääse yli vaan se painaa mieltä ja kalvaa jatkuvasti.
Ystäväni soitti ja itki taas asiaa.Se ahdistaa jatkuvasti mieltä ja mä en osaa häntä auttaa.Sanoin että älä soimaa itseäsi päätöksestä jota et voi enää muuttaa ja jonka olet tehnyt siinä elämäntilanteessa jolloin se oli ainoa oikea vaihtoehto.
Mä en kuulemma voi ymmärtää kun en ole kokenut aborttia.[/QUOTE]

Ehkä ammattiapu voisi olla paikallaan, jokaisessa tk:ssa on vähintään depressiohoitaja, jolle voi käydä puhumassa. Yritähän vinkkailla kaverillesi, että olisi varmasti jo aika vapautua kymmenen vuoden piinasta.

 

[Madicken04]

voi olla paljonkin muutakin takana, mutta kyllä tuo voi olla niin raskas juttu, että sitä miettii loppu elämänsä.

Mutta miettiikö jatkuvasti vai onko se ajoittain mieleen nouseva juttu joka sattuu kun sitä ajattelee?

Joka tapauksessa, jos tietää jo etukäteen että tuo on asia mikä vaivaisi lopun ikää, ei sitä aborttia kannata tehdä vaikka se järjellisesti sillä hetkellä tuntuisi helpoimmalta ratkaisulta. Aika vähissä on ne oikeat pakkotilanteet ja silloin varmaan sen pystyisi antamaan itselleen anteeksi jossain vaiheessa.

 

[ja sama]

voi olla paljonkin muutakin takana, mutta kyllä tuo voi olla niin raskas juttu, että sitä miettii loppu elämänsä.

Niin, ihmiset on tosiaan erilaisia. Itse en kahden vuoden takaista aborttiani enää juuri muistele, surrut en koskaan, koska tein oikein.

Mut ei minusta siltikään kuulosta terveeltä surra asiaa noin pitkään, kyse on kuitenkin vain abortista, ei läheisen kuolemasta tms. Ei ole normaalia jäädä rypemään tuollaisen asian kanssa noin pitkäksi aikaa. Asian raskautta vähättelemättä. Mutta kyllä nyt vahvasti kuulostaa siltä, että kyse ei ole oikeasti tuosta abortista.

 

[kamalaa]

Ei abortista välttämättä pääse yli koskaan... Tuttavani vanhemmat pakottivat hänet aborttiin teini-ikäisenä ja hän edelleen itkee joskus menetettyä lasta, vaikka aikaa on kulunut jo 40 vuotta... :/

 

[voih]

Ei abortista välttämättä pääse yli koskaan... Tuttavani vanhemmat pakottivat hänet aborttiin teini-ikäisenä ja hän edelleen itkee joskus menetettyä lasta, vaikka aikaa on kulunut jo 40 vuotta... :/

Ikävä kyllä tuollaiset ihmiset ovat usein masentuineita tai henkisesti epävakaita, usein taustalla jotain ihan muut akuin abortti:/ Kyllä abortista kuuluu normaalissa tapauksessa päästä yli järkevässä ajassa. Ei ole missään määrin normaalia surra noin pitkään. Useinhan tuollainen indikoi masennusta tai muuta, aborttiin liittymätöntä. Sitä veikkaan ap:n ystävänkin tapauksessa.

 

["vieras"]

Suoraan sanottuna en tiedä. Varmaan ammattiauttajan avulla. Itse olin päätöksestä täysin varma, enkä ole kertaakaan katunut tai tuntenut syyllisyyttä.

Vaikka oliskin päätöksestä ihan varma, eikä sitä muuttaisi, niin tuntuu hankalalta uskoa ettei joku abortin tehnyt sen jälkeen ikinä hetkeäkään potis syyllisyyttä tai tuntis katumusta. Kuulostaa ihan psykopaatilta. Mutta joo, kukin tyylillään.

 

[abortin kokenut]

[QUOTE="vieras";26078924]Vaikka oliskin päätöksestä ihan varma, eikä sitä muuttaisi, niin tuntuu hankalalta uskoa ettei joku abortin tehnyt sen jälkeen ikinä hetkeäkään potis syyllisyyttä tai tuntis katumusta. Kuulostaa ihan psykopaatilta. Mutta joo, kukin tyylillään.[/QUOTE]

Itkin päätöstä tehdessä, tunsin vihaa itseäni kohtaan ja kamalaa syyllisyyttä tilanteesta. Lopulta abortin jälkeen olo oli vain helpottunut. Olin täysin varma mitä tein ja koen edelleen tehneeni siinä elämäntilanteessa parhaan ratkaisun. Hyvin harvoin nykyisin ajattelen asiaa, lähinnä tällaisissa keskusteluissa ja silloinkin aika neutraalisti.
En pidä itseäni psykopaattina, vaan harvinaisen herkkänä kahden lapsen äitinä. Sinulla saa olla oma mielipiteesi.

 

["akka"]

Kiitos vastauksista,hän on puhunut asiasta ammattiauttajan kanssa myös jo monta vuotta sitten vaan ei apua tullut sieltäkään.Hän sanoi että kun meni sinne aborttiin häneltä siinäkin vaiheessa kysyttiin vielä monta kertaa että oletko nyt ihan varma päätöksestä.Ilmeisesti jo siinä vaiheessa oli hoitohenkilökunnalla epäilys päätöksen varmuudesta.
Hän sanoi että nyt kun asiat on hyvin ja elämäntilanne täysin toinen,hän katuu ja pelkää että joku olemassaolevista lapsista kuolee sen vuoksi että häntä rangaistaan teostaan.
Hän on kyllä tosi herkkä persoona mutta ei tippaakaan epävakaa,surettaa vaan hänen puolestaan kun ei saa annettua itselleen anteeksi. =(

 

["jenina"]

onhan tuossa ihan tarpeeksi syytä syyllisyyteen. ei, en tunne mitään sääliä tätä ihmistä kohtaan, mutta viatonta lasta kohtaan kyllä. pientä ihmistä, joka ei saanut koskaan mahdollisuutta elämään, häntä tulee sääli.

 

["vieras"]

Ikävä kyllä tuollaiset ihmiset ovat usein masentuineita tai henkisesti epävakaita, usein taustalla jotain ihan muut akuin abortti:/ Kyllä abortista kuuluu normaalissa tapauksessa päästä yli järkevässä ajassa. Ei ole missään määrin normaalia surra noin pitkään. Useinhan tuollainen indikoi masennusta tai muuta, aborttiin liittymätöntä. Sitä veikkaan ap:n ystävänkin tapauksessa.

Miten sun voi olla niin mahdotonta uskoa, että joku oikeasti suree tai katuu aborttia vaikka loppuelämänsä? Tutkimuksethan osoittavat, että suurin osa ei sure eikä kadu, mutta ihmiset ovat niin erilaisia. Toiselle esimerkiksi lemmikin kuolema on tosi iso asia, toiselle pienempi. Toinen kestää työpaikkakiusausta hyvin, toinen ei. Ihmiset reagoivat eri tavalla. Siis ihan täysin terveetkin ihmiset. Ja varsinkin jos abortti on tehty toisten painostuksesta niin en yhtään ihmettele, että suree.

 

["hmmm"]

joskus vanhatkin surut nousevat pintaan elämän stressaavina/rankkoina aikoina... onko nyt näin?
surut pitää saada surra pois, järkeilemällä ei aina pääse eteenpäin. kohtuutonta on tietenkin jatkuvasti vuosia vatvoa asiaa. jos hän sinulle murehtii, jaksatko ottaa vastaan hänen tuskansa, kuunnella joku aika ja sitten sanoa suoraan, että nyt mietitään jotain muuta. ja taas seuraavalla kerralla hetki ensin murheelle ja sitten jotain muuta.

 

[chef]

Ikävä kyllä tuollaiset ihmiset ovat usein masentuineita tai henkisesti epävakaita, usein taustalla jotain ihan muut akuin abortti:/ Kyllä abortista kuuluu normaalissa tapauksessa päästä yli järkevässä ajassa. Ei ole missään määrin normaalia surra noin pitkään. Useinhan tuollainen indikoi masennusta tai muuta, aborttiin liittymätöntä. Sitä veikkaan ap:n ystävänkin tapauksessa.

Tämä kommentti on ihan sekopäinen.

Siis miten niin "kyllä abortista kuuluu normaalissa tapauksessa päästä yli järkevässä ajassa"?!?

Ensinnäkin me ihmiset koetaan abortti hyvin eri tavoin. Mä en koe että abortista kuuluu normaalissa tapauksessa päästä yli järkevässä ajassa, sillä lähtökohta on se, ettei se abortti ole niin mistään kohtaa NORMAALI tapaus.

Ja mikä ihmeen järkevä aika? En ymmärrä moista käsitettä teolle, joka on ihan kamala. On asioita joista ei yksinkertaisesti pääse yli, jos omaa itsetunnon.

Eikä siihen mitään masennuksia tms. tarvita, jos abortti on asia jonka yli ei tunnu pääsevän. Mulla on (ihan oikeasti) terveen paperit ja mä veikkaan, että jos joskus joutuisin tilanteeseen jossa mun pitäisi tehdä abortti, se vaikuttaisi negatiivisesti ja varmasti tietyssä määrin aktiivisesti koko loppuelämäni ajan. Tuskin pääsisin koskaan sen asian yli.

Enkä mä edes kuulu niihin aktiivisiin abortin vastustajiin. Mun puolestani abortin saa tehdä jos siltä tuntuu, mutta mä itse en usko että moiseen päätökseen kykenisin...tai siis toki kykenisin tietyssä tilanteessa, mutta se tarkoittaisi sitten sitä, että asia painaa mieltäni loppuelämän.