Aamulehden päätoimittaja kokeilee minimituloilla ruokailua - 150?/vko!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jellonainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Jellonainen

Aktiivinen jäsen
22.07.2007
13 143
3
36
Tänään Aamulehdessä oli ruoan hinnasta, ja Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen aikoo kokeilla kuinka nelihenkinen perhe pärjää viikon "minimituloilla", eli 150 eurolla ruokaa varten.

Jutussa kerrottiin että nelihenkisen perheen toimeentulotuen perusosa on noin 1200 euroa kuussa, josta puolet on tarkoitettu ruokaan. Siis 600 euroa! Voiko tämä todella pitää paikkansa? Minä ole kuvitellut että toimeentulotuella eläisi jotenkin köyhästi, mutta ei ainakaan tämän mukaan siltä vaikuta.

Väitän että 600 eurolla ei edes tarvitse pihistellä ruokakaupassa vaan ostaa jopa hieman kalliimpaakin ruokaa. Meillä ei ole varaa laittaa 600 euroa ruokakauppaan kuussa (mies keskipalkkaisessa työssä, minä kotihoidontuella), ja silti kaksi aikuista ja kaksi lasta (+ vauva) syövät ihan mukavasti.
 
Toimeentulotukea saan ja ruokaan menee n. 50 euroa kuussa, kaksi lasta ja minä, kolmas on tissillä vielä.

Ei kyllä ole tarkoitettu ruokaan se koko perusosa, siitä pitää maksaa vaatteet, lehdet jne. kaikki menot jotka ei mee soskuun (ja sinne kelpaa sähkö, vesi, vuokra, lääkekulut ja muut pakolliset elämiseen).
 
No ei kyllä hirveesti tartte pihistellä. Meillä 4 lasta ja kaksi aikuista. Yksi lapsista murrosikäinen poika joka syö kuin hevonen. Ja ruokaan kuussa menee noin 500e. Ja tosiaan nälkää ei nähdä ja herkutellaankin. Tosin minä kyllä syynään kilohinnat ja haen esim leivät leipomosta josta ne saa paljon halvemmalla kuin kaupasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nannannaa:
Ei kyllä ole tarkoitettu ruokaan se koko perusosa, siitä pitää maksaa vaatteet, lehdet jne. kaikki menot jotka ei mee soskuun (ja sinne kelpaa sähkö, vesi, vuokra, lääkekulut ja muut pakolliset elämiseen).

Jutussa oli että perusosa 1200 euroa, josta puolet ruokaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Jutussa kerrottiin että nelihenkisen perheen toimeentulotuen perusosa on noin 1200 euroa kuussa, josta puolet on tarkoitettu ruokaan. Siis 600 euroa! Voiko tämä todella pitää paikkansa? Minä ole kuvitellut että toimeentulotuella eläisi jotenkin köyhästi, mutta ei ainakaan tämän mukaan siltä vaikuta.

Onpas taas juttu sitten kirjoitettu kierosti.se ei ole ruokaan kokonaan vaan sillä perusosalla (600e) pitää maksaa RUUAN LISÄKSI puhelinlaskut, ei reseptilääkkeet, sanomalehdet (jossain), julkinen liikenne, autokulut/bensa, huonekalut, vaatteet, harrastukset, hygienia. KAIKKI PAITSI sähkö, vesi, pesutupa, kotivakuutus jne. Tuo toinen puoli 600 on asumismenoja ilmeisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja nannannaa:
Ei kyllä ole tarkoitettu ruokaan se koko perusosa, siitä pitää maksaa vaatteet, lehdet jne. kaikki menot jotka ei mee soskuun (ja sinne kelpaa sähkö, vesi, vuokra, lääkekulut ja muut pakolliset elämiseen).

Jutussa oli että perusosa 1200 euroa, josta puolet ruokaan.

Mutta sillä perusosalla pitää ostaa muutakin kuin ruokaa.

Mä saan toimeentulotukea enkä todellakaan pärjää hyvin. 150? viikossa tekee 37,5/henkilö. Kuukaudessa se tekee noin 150? yhdelle henkilölle. Mä olen monesti joutunut ostamaan mun ja likan ruoat, pesuaineet yms. 100?/kk.

Toimeentulotukea saavan pitää kuitenkin maksaa niitäkin laskuja joita sossu ei hyväksy. Mullakin esim. menee 50? kuukaudessa lainanlyhennykseen ja se on iso summa mulle.
 
Hmm.. Perusosan määrä voi pitää paikkaansa, mutta enpä tiedä.. Aika harva varmaan kuitenkaan pystyy tuosta puolta käyttämään ruokaan. Perusosan määrää harva saa käteen eli toimeentulotukena vaan se vähennetään tuloista. Olikohan epäselvä :D Eli soskussa kun lasketaan kaikki tulot yhteen, siitä vähennetään sitten menot + peruosat, jonka jälkeen saa miinukselle menevän määrän toimeentulotukea.

Vitsi jos itsekin sais käyttää 150 euroa viikossa ruokaan :o Sehän ois kolme kertaa sen verran kuin nyt menee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja nannannaa:
Ei kyllä ole tarkoitettu ruokaan se koko perusosa, siitä pitää maksaa vaatteet, lehdet jne. kaikki menot jotka ei mee soskuun (ja sinne kelpaa sähkö, vesi, vuokra, lääkekulut ja muut pakolliset elämiseen).

Jutussa oli että perusosa 1200 euroa, josta puolet ruokaan.

ja sinä uskot juttua..kun siitä EI OLE PUOLET PELKKÄÄN RUOKAAN, ELLET SITTEN ELÄ ILMAN PUHELINTA, VAATTEITA JNE.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Mutta sillä perusosalla pitää ostaa muutakin kuin ruokaa.

Mä saan toimeentulotukea enkä todellakaan pärjää hyvin. 150? viikossa tekee 37,5/henkilö. Kuukaudessa se tekee noin 150? yhdelle henkilölle. Mä olen monesti joutunut ostamaan mun ja likan ruoat, pesuaineet yms. 100?/kk.

Toimeentulotukea saavan pitää kuitenkin maksaa niitäkin laskuja joita sossu ei hyväksy. Mullakin esim. menee 50? kuukaudessa lainanlyhennykseen ja se on iso summa mulle.

Tiedänhän minä tuon, ärsyttää vain kun herra päätoimittaja "astuu köyhän asemaan" ja törsää kuitenkin ruokaan paljon enemmän kuin oikeasti köyhällä on ikinä varaa.
 
että vituttaa toi juttu. nyt jengi taas kelaa, että ööööh sossun tuilla jää noin paljon RUOKAAN. saakeli.. jäiski ruokaan toi kokonaan!!!!!!! pitää maksa opintolainat ja kaikki (joo sossu ei todellakaan maksa)
 
Alkuperäinen kirjoittaja XXCFFD:
ja sinä uskot juttua..kun siitä EI OLE PUOLET PELKKÄÄN RUOKAAN, ELLET SITTEN ELÄ ILMAN PUHELINTA, VAATTEITA JNE.

Niin, minä tiedän, mutta ilmeisesti päätoimittaja ei. Tuloksena tästä kokeilusta taitaa olla että köyhäthän elävät ihan leveästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Mutta sillä perusosalla pitää ostaa muutakin kuin ruokaa.

Mä saan toimeentulotukea enkä todellakaan pärjää hyvin. 150? viikossa tekee 37,5/henkilö. Kuukaudessa se tekee noin 150? yhdelle henkilölle. Mä olen monesti joutunut ostamaan mun ja likan ruoat, pesuaineet yms. 100?/kk.

Toimeentulotukea saavan pitää kuitenkin maksaa niitäkin laskuja joita sossu ei hyväksy. Mullakin esim. menee 50? kuukaudessa lainanlyhennykseen ja se on iso summa mulle.

Tiedänhän minä tuon, ärsyttää vain kun herra päätoimittaja "astuu köyhän asemaan" ja törsää kuitenkin ruokaan paljon enemmän kuin oikeasti köyhällä on ikinä varaa.

Niinpä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja XXCFFD:
ja sinä uskot juttua..kun siitä EI OLE PUOLET PELKKÄÄN RUOKAAN, ELLET SITTEN ELÄ ILMAN PUHELINTA, VAATTEITA JNE.

Niin, minä tiedän, mutta ilmeisesti päätoimittaja ei. Tuloksena tästä kokeilusta taitaa olla että köyhäthän elävät ihan leveästi.

Sitä vähän pelkään.. että tuloksena juuri tuo. Liekö se tarkoituskin =/
 
jos perusosa on noin paljon niin johan on kumma. en kyllä jaksa uskoa että noin paljon saa sossusta rahaa ja olen kuitenkin mieheni kanssa ollut nelihenkisenäkin perheenä toimeentulotuen varassa.. en tosin enää pariin vuoteen, mutta kuitenkin. eikä varmasti ollut ikinä noin paljoo rahaa ruokaan! kyllä sitä mentiin 50-80e/vko budjetilla.. jos toisella viikolla leveili niin toisella sit kirittiin takas budjettiin.

Hienosti taas vedetään lokaan porukka joka joutuu pärjään tuilla. Ärsyttää hirveesti pienituloisten tai opiskelijaperheiden puolesta et joku edes viittii kattoo asian noin vinoon. Tietysti jos on isommat lapset niin tukeekin saa muutaman kympin enemmän lasta kohti, mutta ei toi voi vastata totuutta.. Mur!
 
En usko, että on helppoa tulla toimeen, jos on tottunut törsäämään ruokaan. Tottumusten muuttaminen vie aikaa ja jos sen joutuu tekemään hetkessä, niin se tulee ottamaan koville. Paljon riippuu nykyisistä tavoista. Jos ovat tottuneet ostamaan paljon valmista, käyttämään työpaikkaruokailua ja käymään ulkona syömässä, niin vaikeaa on.
 
Tuossahan puhuttiin että PERUSOSA= ruoka ja hygieniatuotteet puhelinlaskut etc PUOLET siitä ruokaan, eli 600e Jää vielä kk juuri nuihin puhelinlaskuihin etc!!! ettekö te ymmärrä. eli perusosa tulee asumismenojen ja muiden sossun hyväksymien laskujen jälkeen. he saavat sitä 1200e jos 600e menee ruokaan niin 600e menee sitten muihin pakollisiin laskuihin mitä sossu ei hyvitä!
 
Yhteistyössä