8v lapsi ei tunnista tehneensä väärin

[missä omatunto]

Lapsi vetoaa esim. leikissä väärin tehdessään siihen, ettei tiennyt tai kaveri huijaa tai valehtelee. Kieltäytyy tunnustamasta, vaikka aikuinen olisi näkemässä. Pyytää kyllä jonkin ajan kuluttua anteeksi ja sopii asiat, mutta seuraavalla kerralla taas tuntuu siltä, ettei lapsi tunnista tai tunnusta tehneensä väärin.

Lapsi on nyt toisella luokalla, joten leikit ovat siirtyneet yhä enemmän aikuisen valvovan silmän ulkopuolelle. Riitoja on vaikea selvitellä, kun tietää omansa vetoavan helposti kaverin valehteluun. Isoveljellään oli jo pitkään tuossa iässä ollut omaa säätelyä tilanteisiin. Tunnusti, jos oli jotain tehnyt ja selvästi katui tilanteita ja muutti käytöstään. Tuo pienempi ei onnistu muuttamaan käytöstäänkään, kun ei omasta mielestään koskaan tee mitään väärin.

 

["viekku"]

Lapset kehittyy eri tahtia ja on erilaisia luonteeltaan. Entäpä jos se tunnistaa tehneensä väärin, mutta ei kehtaa tunnustaa sitä aikuiselle? Tai jos huomaakin vääryyden vasta silloin, kun aikuinen asiasta huomauttaa? Silloin voi olla niin pettynyt itseensä, ettei kehtaa muille myöntää, kun tajuaa miten on tullu töpättyä.

 

[ap_]

Tuo, ettei kehtaa tunnustaa, on ihan totta. Jo päiväkotiaikana tuohon kiinnitettiin huomiota ja harjoiteltiin niin kotona kuin päiväkodissakin. Tuosta ajasta on varmaan seurausta tuo nykyinen nopea anteeksipyyntö, joka tuntuu välillä aika pinnalliselta. Olisiko vinkkejä, miten lasta voisi auttaa? Alkaa olla aika iso lapsi olemaan noin irrallaan omista tekemisistään.

Suhtautuu kyllä samalla tavalla asioihin, joita ei osaa. Pienellä lapsella tuo kaikkivoipaisuus, 'joo, mä osaan tän', on ihan sympaattista, mutta ei enää. Miten voi oppia, jos ei tunnista, ettei osaa...