81-vuotias papparainen kertoo kuinka torjui neljän rikollisen hyökkäyksen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kotiaan saa puolustaa vaikka tappamalla sisääntunkeutujan.
Olen myös sitä mieltä, mutta oikeus voi katsoa toisin.
Tarinan mukaan ase oli käyttövalmiina, ladattuna, eikä säilytyksessä lukkojen takana.
Oikeusjärjestelmä on perseestä jos hänet tuomitaan.
Joskus nuorempana, hurjassa nuoruudessa, jouduin samantyyppiseen tilanteeseen, eli oli uhka väkivaltaisesta sisääntunkeutumisesta.
Soitin Häkeen, josta sanottiin, että poliisi tulee kunhan joutaa.
Känninen jätkäporukka uhosi pihassa, eikä poliisia näkynyt.
Soitin uudelleen ja kerroin, että minulla on ase ja aion käyttää sitä jos he sisään tunkeutuvat.
Jonkin aikaa meni, mutta soittoni jälkeen poliiseja tuli paikalle useammankin partion voimin.
EIhän mulla asetta ollut, mutta so what.
EIhän poliisilla ole aikaa auttaa kansalaisia, muuta kuin kyttäämällä toisinajattelijoita netissä tai kyttäämällä pusikossa ylinopeutta ajavia.
 
Totta, eipä tosiaan poliisista ole apua tavallisen ihmisen ongelmiin.
 
Totta, eipä tosiaan poliisista ole apua tavallisen ihmisen ongelmiin.
Vastapäätä nuoret tahrivat spray-maalilla liikehuoneiston seiniä. Soitin häkeen ja lähettivät useamman partion näiden perään. Täytyy sanoa että olin ihmeissäni, tyypit kyllä ehtivät karkuun kun kuulivat sireenit. Poliisilla tosiaan on outo tärkeysjärjestys. Ajattelin että minulla on jonkinlainen velvollisuus ilmoittaa mutta en odottanut suuroperaatiota.

Tuo uutisen herra vaikuttaa aikamoiselta persoonalta, toivotan hänelle kaikkea hyvää ja saa olla ylpeä itsestään.
 
Toivottavasti vanhus saa mitalin tapauksen johdosta!
Jos píkku Valtterin jäädessä pysäkille presidentti ottaa kantaa asiaan, toivoisi maan johdolta ymmärrystä puolustaa myös kotiaan ja koskemattomuuttaan turvannutta vanhusta.
Tekee hyvää myös kaikenlaisille huijareille, jotka kiertävät ovelta ovelle etsimässä vanhuksia joita huijata kotiremonteilla. Ylihintaan ja yleensä vielä tarpeettomia.
Toimivat hieman varovaisemmin jalka ovenväliin tekniikkansa kanssa :-)

Tämä vanha sankari saa suomessa tuomion kotinsa puolustamisesta (usassa kunniamaininnan paikallisella uutiskanavalla), mutta antaisin kyllä muutaman kympin sakkojen maksamiseen jos joku keräyksen pystyyn laittaa.
Turhempaankin on rahaa kerätty.
 
Joku liipasin herkkä sekopää. Jutusta ei selvinnyt mistä se aseen kaivoi esille. Ei ainakaan asekaapista. Elelee siis ladattu ase aina vyön alla? Ei vaikuta aivan normaalilta (n)
 
Joku liipasin herkkä sekopää. Jutusta ei selvinnyt mistä se aseen kaivoi esille. Ei ainakaan asekaapista. Elelee siis ladattu ase aina vyön alla? Ei vaikuta aivan normaalilta (n)
Naisia raiskataan, lapsia käytetään hyväksi, ihmisten kimppuun hyökätään keskellä päivää ja kaikki kyllä tietävät mistä syystä.
Tilasin jo suurimman maahanvyöryn aikana saksasta perheeseen muutaman kaasusumuttimen ja sähkölamauttimen.
Opetin myös niiden tehokkaan käyttötekniikan.
Naisväelle paljon turvallisempaa lähteä iltalenkille koiraa ulkoiluttamaan tai pyöräillä kotiin harrastuksista.
Nykyään on hyvä varautua kaikkeen mahdolliseen.
 
Yhteistyössä