8 v lapsi on alkanut sepittelemään tarinoita

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
8 v lapsi on alkanut vääntämään totuutta joka asiassa. Esimerkiksi eilen oli jalkapalloharjoitukset ja kysyin mitä teitte ja minkälaista oli. Lapsi vastasi, että potkaisin palloa niin kovaa, että se lensi talon katolle asti. Todellisuudessa kenttien lähellä ei ole mitään rakennusta. Tänään kun olimme matkalla kotiin lapsi kertoi nähneensä talon ikkunassa kissan ja sen kissan kaulapannassa luki Miisi. No eipä voinut millään nähdä pusikoiden ja pihojen läpi niin tarkasti vauhdissa. Ei siis vakavia asioita mutta tästä on tullut lapselle tapa, että värittää ja vääristää joka asiaa. Pelottaa jo, että kohta häntä aletaan kiusaamaan kun hänen kavereiden ilmeistäkin näen etteivät ihan joka juttua usko. Samoin kun kuuntelen joskus sivukorvalla kun puhuu puhelimessa mummonsa tai jonkun muun kanssa niin jutut ovat sellaisia, että olisi voinut tapahtua mutta ei ole tapahtunut oikeasti.
Olen ollut kösityksessä, että tämä on joku ohimenevä vaihe mutta kun googlettelin asiaa niin se on normaalia paljon pienemmillä lapsilla mutta ties minkä häiriön tai liian kovan kurin seuraus kouluiköisellä. Lapsi on siis jo 8 vuotias ja tämä on alkanut joitain kuukausia sitten.
miten asiassa kannattaa edetä?Jotenkin omin avuin vai hankkiutua jotain kautta jonkun avun piiriin? Lapsi on iloinen,ystävällinen ja toihukas. Kavereita riittää, koulu sujui todella hyvin ja lapsi tykkäsi siellä olla. Kotona meillä ei ole mitään kriisejä tai vastaavaa. Eli en kyllä edes keksi mistä tämä voisi olla oire :(
 
Puutu joka kerta, kun epäilet lapsen tarinaa. Jos valehteluun opettaa itsensä, se vie mennessään eikä itse huomaa valehtelevansa. Se pitää pysäyttää.

Älä kuitenkaan suutu tai rähjää. Jotkut lapset oppivat valehtelijoiksi liian tiukkojen vanhempien takia, eli ruman totuuden kertominen on saanut vanhemman räjähtämään ja rähjäämään -> lapsi välttelee totuuden kertomista pelon takia.
Kehu silloin, kun lapsi puhuu totta, vaikka sitä totuutta ei olisi mukava kertoa.
 
vierailija
Puutu joka kerta, kun epäilet lapsen tarinaa. Jos valehteluun opettaa itsensä, se vie mennessään eikä itse huomaa valehtelevansa. Se pitää pysäyttää.

Älä kuitenkaan suutu tai rähjää. Jotkut lapset oppivat valehtelijoiksi liian tiukkojen vanhempien takia, eli ruman totuuden kertominen on saanut vanhemman räjähtämään ja rähjäämään -> lapsi välttelee totuuden kertomista pelon takia.
Kehu silloin, kun lapsi puhuu totta, vaikka sitä totuutta ei olisi mukava kertoa.
(y)
 
sanot vaan aina kun huomaat, että näin tapahtuu. että tuo ei voi olla totta ja perustelet miksi. ja keskustelet muutenkin lapsen kanssa siitä, että ei kannata keksiä ja sepittää mitään juttua. vaan kertoa asiat niin kuin ne on.
En tiedä kannattaako lasta alkaa preppaamaan paremmaksi valehtelijaksi perustelemalla sitä, miksi hänen tarinansa eivät voi pitää paikkaansa.
Itse pidättäytyisin keskustelussa siitä, miksi hän kokee tarpeelliseksi valehdella ja miksi se ei ole kannattavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
8 v lapsi on alkanut vääntämään totuutta joka asiassa. Esimerkiksi eilen oli jalkapalloharjoitukset ja kysyin mitä teitte ja minkälaista oli. Lapsi vastasi, että potkaisin palloa niin kovaa, että se lensi talon katolle asti. Todellisuudessa kenttien lähellä ei ole mitään rakennusta. Tänään kun olimme matkalla kotiin lapsi kertoi nähneensä talon ikkunassa kissan ja sen kissan kaulapannassa luki Miisi. No eipä voinut millään nähdä pusikoiden ja pihojen läpi niin tarkasti vauhdissa. Ei siis vakavia asioita mutta tästä on tullut lapselle tapa, että värittää ja vääristää joka asiaa. Pelottaa jo, että kohta häntä aletaan kiusaamaan kun hänen kavereiden ilmeistäkin näen etteivät ihan joka juttua usko. Samoin kun kuuntelen joskus sivukorvalla kun puhuu puhelimessa mummonsa tai jonkun muun kanssa niin jutut ovat sellaisia, että olisi voinut tapahtua mutta ei ole tapahtunut oikeasti.
Olen ollut kösityksessä, että tämä on joku ohimenevä vaihe mutta kun googlettelin asiaa niin se on normaalia paljon pienemmillä lapsilla mutta ties minkä häiriön tai liian kovan kurin seuraus kouluiköisellä. Lapsi on siis jo 8 vuotias ja tämä on alkanut joitain kuukausia sitten.
miten asiassa kannattaa edetä?Jotenkin omin avuin vai hankkiutua jotain kautta jonkun avun piiriin? Lapsi on iloinen,ystävällinen ja toihukas. Kavereita riittää, koulu sujui todella hyvin ja lapsi tykkäsi siellä olla. Kotona meillä ei ole mitään kriisejä tai vastaavaa. Eli en kyllä edes keksi mistä tämä voisi olla oire
Tää on paha. Munkin tyttö välillä keksi juttui ja mä en sitten uskonut. Mut onko se mielikuvituksen lyttääminen sitten sillain et siitä lapsesta kasvaa mielikuvitukseton tosikko?. Vai miten mielikuvitusta ruokitaan? Sillain jos kaiken pitää olla täysin totta? Joskushan se mielikuvitus rakentaa jotain ainut laatuista ja uutta?
 

Yhteistyössä