8 kk yöunet hukassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hukassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hukassa

Vieras
Meillä 8,5 kk poika ja pari viikkoa ehdin nauttia hyvin nukutuista öistä ja nyt on alkanut sellanen 1,5-3 tunnin valvominen illalla tai yöllä.

Poika nukkuu kahdet päiväunet yhteensä n.3 tuntia ja yöunia 10-12 tuntia. Ajattelin, että unta tulee liikaa päivällä, jos nukkuu yöllä 12 tuntia ja yritin rajoittaa päiväunen määrää ja se tuntui ensin auttavan, mutta nyt taas valvotaan yöllä joten olen antanut päivällä nukkua siten kuin haluaa.

Poika käy yöunille n. klo 20.30 ja välillä tunnin nukuttaan (ikään kuin päiväunet) poitsu herää virtaa täynnä ja ei asetu millään nukkumaan ja otetaan se sitten sängystä pois, koska itse en jaksa sitä tunti tolkulla kestävää nukutusyritystä (on kokeiltu). Poika käy sitten yöunille uudelleen siinä klo 23 maissa ja nukkuu lopun yön hyvin yhdellä tai kahdella heräämisellä ja herää aamulla hiukan ennen yhdeksää.

Jos alkuilta menee nukkuessa niin sitten poika valvoo yöllä sen 1,5-3 tuntia. Yöllä valoja ei sytetetä eikä makuuhuoneesta lähdetä, mutta se valvomisjakso on yhtä poukkoilu pinniksen, sylin ja äidin viereen ottamisen välillä ja välillä poika nauraa, itkee tai sitten leikkii unipupullaan. Huudattaa ei voi, koska miehen pitäisi jaksaa mennä töihin ja naapurit herää jo nyt tohon meteliin, kun tämä meidän pikkumiehen karjunta kuuluu aina päivälläkin täältä ylhäältä alaovelle asti. Lisäksi lapsi menee ihan paniikkiin, jos sen antaa yöllä jonkun aikaa pinniksessa huutaa.

Miten saisi tämän lapsen nukkumaan ilman tota virkeää jaksoa? Kohta tuntuu, että heräilytkin oli helpompia, kun tämmönen hitsin 3 tunnin yhtäjaksoinen valvominen, jonka jälkeen mies sitten nouseen töihin enkä itse enää saakaan unta.

Uusia taitoa ei olla nyt äskettäin opittu, pystyyn kovasti kyllä haluaisi mutta ei vielä pääse kuin polvilleen.

t. Sini77

 
Oletko varma että lapsesi ei herää nälkään? Olen nimittäin saanut meidän samanikäisen takaisin rytmiin vain syöttämällä illalla tunnin välein kiinteää ruokaa 3-4 krt. Tämän jälkeen on yleensä mennyt yö hyvin.
 
Maitoa olen tarjonnut herätessä, mutta sitä ei huoli. Syö maidon vasta sitten, kun on valmis uudelleen nukkumaan. Itsekin ajattelin, että jos ottaisi iltaan mukaan vielä yhden välipalan. Tosin sitten ei kyllä paljoa ehditä muuta tekemään kuin syömään :)
 
Moikka Sini pitkästä aikaa!

Mihin aikaa poitsu nukkuu toiset päiväunet? Onko hän hyväntuulinen illalla, ja mihin aikaan hän osoittaa väsymyksen merkkejä? Oletteko koettaneet valvottaa häntä myöhempään kuin 20.30, onko se mahdollista? Nukkuukohan hän tokat päikkärit liian myöhään iltapäivällä?

Meillä (samanikäinen) tytsy on iltaisin tosi kärttyisä jos on herännyt toisilta unilta jo klo 14-15 aikaan. N. klo 19.30 onkin päästävä yöunille. Joskus hän suostuu ottamaan kolmannet tirsat, mutta jos ne venyvät liian pitkään niin hän heräilee illan ja yön mittaan selkeästi enemmän.

Miten te syötte illalla? Meillä syödään päivällinen klo 16-17 ja iltapuuro 19 aikaan, mahdollisimman lähellä nukkumaanmenoaikaa. En tiedä onko useaan iltapalaan totuttelu hyvä asia ajankäytön ja ennen kaikkea hampaiden kannalta... Ja yöpulloon totuttamista täytyy varoa, jos ei halua hyppiä sen kanssa tulevat kolme vuotta... ;) Itsekin sorrun joskus antamaan ruokaa yöllä.
 
Hei Sini! Meillä on samanlaista valvomista 8kk tytön kanssa, ja usein klo 2-5. Ja ne pätkät mitkä nukkuu ""kunnolla"" kestää 1-2h. Näitä pätkäuniakaan ei sitten kovin montaa yhteen yöhön mahdu, eli viime yönäkin nukkui yhteensä n.6h, ja tuonkin ajan neljässä eri pätkässä. Tyttö huutaa kurkku suorana jos sitä ei huomioi yöllä. Vaikka 3h. Rasittavinta on kun ei tiedä miten pitäis toimia. Äitiys jos mikä on ""extreme""-laji..! Yritetään jaksaa ja toivotaan että tää vaihe ei kestäis enää pitkään!
 
Aurora kiva kuulla Sinusta ja tulepas nyt pikapikaa sinne Yahoon puolelle :)

Jaksamisia sinullekin Maria! Luulen tosiaan, että tämä on joku ikävaihe. Miehelle oli yksi tuttu puhunut, että sen tytöllä oli samanlaista. Ei poika varmaan herää nälkään vaan jotain ihan muuta. Tänää kyllä rajotettiin päiväunia ja poikaa ei kuitenkaan kiukuttanut. Herätin tokilta päikkäreiltä klo 16:40 ja vasta viiden tunnin päästä oli valmis nukkumaan joten luulen, että on laitettu viime aikoina liian aikasin yöunille.

Nyt menen itse iltapalalle ja toivotaan, että yö menee kaikilla hyvin!
 

Yhteistyössä