H
Hankalaa välillä
Vieras
Meidän 6kk poika on vilkas ja iloinen kaveri. Ei turhia kiukuttele, syö hyvin ja leikkii / liikkuu paljon.
Ollaan opeteltu nyt pois syliin nukahtamisesta ja illalla meneekin nukkumaan kuin unelma. Iltatoimet, iltamaito, tutti suuhun ja nukahtaa yöunille noin 5 minuutissa itse sänkyyn.
Mutta päiväunet.... On ihan selvästi karsimassa päiväunia. Ennen nukkui aamu-unet, aamupäiväunet, iltapäiväunet ja pienet iltatirsat ennen yöunia. Nykyään ei nuku enää iltaunia, jos iltapäiväunet olleet n. 2-3h.
Eli kun yrittää aamupäivälläkin laittaa unille (selkeästi väsynyt) niin ei kirveelläkään mene nukkuun. Sylissä on väsyneen oloinen ja hieroo silmiä sekä haukotteleen. Mutta kun laittaa sänkyyn, niin alkaa puheripuli, kitinä, leikki tai sängyn laitojen/peiton potkiminen. Tämä loppuu aina itkuun, jolloin menen ottamaan syliin. Minusta 6kk ikäinen ei ole vielä valmis niihin huudatusunikouluihin. Tätä jatkuu siis jopa 30min ja joskus loppu tulos on se, että otan pojan leikkimään ja yleensä onkin sitten jo ihan virkku, kun ollaan ensin taistelu aikamme. Sitten voikin käydä niin, että unet jäävät kokonaan välistä. Joten mietinkin, että tarviikohan enää vain 2 päiväunet?
Mutta nyt otan kaikkia vinkkejä vastaan, että miten saan pojan päiväunille ilman taisteluja? Mitä te olette keksineet? Mitään huudatusjuttuja en nyt halua kuulla, koska 6-10 kk ikäinen tarvitsee vielä aikuisen lähelleen, eikä ole mielestäni valmis mihinkään yksin itkemiseen omassa sängyssä. Jos tämä jatkuu, niin sitä voidaan testata sitten lähemmäs 1 vuotiaana.
Ai niin. Ulos nukkuu heti, eli siinä ei ole ongelmaa. Toiset päiväunet nukutaankin aina ulkona ja niille menee mielellään ja nukkuukin 2-3h. Mutta ne kahdet muut unet sisällä on yhtä taistelua....