Heräsin aamulla normaalisti, ja tein kaikki normaalit jutut. klo 8.30 lähdin kävelemään neuvolaan, jonne oli matkaa n. 2km. Menin yksin.
Isäni oli meillä hoitamassa lapsia.
Matkalla neuvolaan minua supisti vähän, muutamia kertoja.
Neuvolassa kaikki oli ihan ok. Lähdin kävelemään takas kotiin. Kahdesti piti matkan aikana pysähtyä hengittämään, kun supisti.
Menin kotiin lähikioskin kautta. Kioskin täti oli tuttu vanhempi rouva, ja hän odotti jo kuumeisesti, koska meille saadaan pieni ihminen.
Kävin kioskilla, ja kerroin, että nyt on sellainen olo, että tänään se syntyy. Menin kotiin.
Isäni suunnitteli lähtevänsä kotiinsa bussilla. Sanoin, että älähän hätäile... Juodaan vielä kahvit. Näin tehtiin, ja kello oli n. 11, kun supistukset alkoivat taas... tälläkertaa jo ihan napakasti.
11.20 soitin miehelleni töihin, että nyt mennään.
Mies ihan pihalla, että "Entäs työt, häneltä loppuu työaika 15.30... kauhee kiire, kun kesälomat pukkaa päälle, ja ihmiset odottaa autojaan.
Mie miltei hermostuin, ja sanoin, että menen sit taksilla. Mies pyysi, että odotan hetken... hän tulee ihan heti, ja vie mut sairaalaan. Hänellä alkaa ruokatunti ihan just.
Ok.
11.35 mies oli jo meillä, hörppäsi kupin kahvia ja sit mentiin. 11.55 oltiin sairaalassa.
Mies jatkoi töihin, ja lupasi tulla ihan heti kun pääsee. 12.20 syntyi tyttö, 3715g / 49cm.
Emäntä, kuten kätilö sanoi.
18.30 mies tuli ja haki mut ja "pikku-emännän" kotiin. (Olin soittanut miehelle, että jos käy hoitaa kauppa-asiat ym. jutut valmiiksi. Mies myös hoiteli lapset koulun kevätjuhlaan, eikä siksi päässyt aiemmin tulemaan sairaalalle.) Kotimatkalla mies pysäytti kiskan kohdalla, ja mie jäin pois kyydistä.
Kävin ostaas isosisarille tikkarit ja samalla sain kerrottua kioskin kivalle tädille, että syntyihän se, kuten olin jo aavistanut aamulla.
Mies vei vauvan kotiin isosisarusten ihmeteltäväksi, ja mie tulin tikkareiden kanssa ihan heti perässä (kioski oli meiltä 100m päässä).
Seuraava päivä oli Helatorstai... Kaikki tuo on muistissa kun eilinen... ja silti siitä on just tänään 6 vuotta.
Isäni oli meillä hoitamassa lapsia.
Matkalla neuvolaan minua supisti vähän, muutamia kertoja.
Neuvolassa kaikki oli ihan ok. Lähdin kävelemään takas kotiin. Kahdesti piti matkan aikana pysähtyä hengittämään, kun supisti.
Menin kotiin lähikioskin kautta. Kioskin täti oli tuttu vanhempi rouva, ja hän odotti jo kuumeisesti, koska meille saadaan pieni ihminen.
Kävin kioskilla, ja kerroin, että nyt on sellainen olo, että tänään se syntyy. Menin kotiin.
Isäni suunnitteli lähtevänsä kotiinsa bussilla. Sanoin, että älähän hätäile... Juodaan vielä kahvit. Näin tehtiin, ja kello oli n. 11, kun supistukset alkoivat taas... tälläkertaa jo ihan napakasti.
11.20 soitin miehelleni töihin, että nyt mennään.
Mies ihan pihalla, että "Entäs työt, häneltä loppuu työaika 15.30... kauhee kiire, kun kesälomat pukkaa päälle, ja ihmiset odottaa autojaan.
Mie miltei hermostuin, ja sanoin, että menen sit taksilla. Mies pyysi, että odotan hetken... hän tulee ihan heti, ja vie mut sairaalaan. Hänellä alkaa ruokatunti ihan just.
Ok.
11.35 mies oli jo meillä, hörppäsi kupin kahvia ja sit mentiin. 11.55 oltiin sairaalassa.
Mies jatkoi töihin, ja lupasi tulla ihan heti kun pääsee. 12.20 syntyi tyttö, 3715g / 49cm.
Emäntä, kuten kätilö sanoi.
18.30 mies tuli ja haki mut ja "pikku-emännän" kotiin. (Olin soittanut miehelle, että jos käy hoitaa kauppa-asiat ym. jutut valmiiksi. Mies myös hoiteli lapset koulun kevätjuhlaan, eikä siksi päässyt aiemmin tulemaan sairaalalle.) Kotimatkalla mies pysäytti kiskan kohdalla, ja mie jäin pois kyydistä.
Kävin ostaas isosisarille tikkarit ja samalla sain kerrottua kioskin kivalle tädille, että syntyihän se, kuten olin jo aavistanut aamulla.
Mies vei vauvan kotiin isosisarusten ihmeteltäväksi, ja mie tulin tikkareiden kanssa ihan heti perässä (kioski oli meiltä 100m päässä).
Seuraava päivä oli Helatorstai... Kaikki tuo on muistissa kun eilinen... ja silti siitä on just tänään 6 vuotta.
Ja myös äidille!
