40+ vauvaketju

Kiirettä pukkaa Käyn kyllä lukemassa, mut kirjoitteluun ei aika riitä, kun joka ainoa liikenevä hetki nekku kiinni tenttikirjoissa. Parin vkon päästä pitäis helpottaa, jos ei tule hylsyä, mikä on kyllä mahdollista kun ei vaan ehdi lukea niin paljon kuin pitäis ja tentti on vaikea
Nopeasti tässä omaa tai typyn napaa, kommentoin sit kun mulla on oikeesti kunnolla aikaa paneutua ympäröivään maailmaan Eli meillä istutaan, myös ilman tukea, tosin siitä vielä kaadutaankin. Konttaus sujuu myös, ja selkeästi jo katselee ylöspäin kuin miettiäkseen mitä vasten olis hyvä alkaa nousta pystyyn.
Soseet ei juurikaan maistu vieläkään, max puoli purkkia hedelmäsosetta, mut kasvikset ja lihat sylkee pois, menee lusikallinen tai pari -ei kelpaa kaupan eikä omat soseet. Tissi kelpaa kyllä ja vellit pullosta eli rintamaidolla pääosin mennään.Tukkaa ja hampaita on yhtä paljon kuin kärsivällisyyttä eli ei nimeksikään Nyt pukkaa flunssaa, ekaa kunnollista, kerran ollut vaan pientä tukkoisuutta. Siinäpä tärkeimmät, hyvin voidaan meillä ja kasvetaan ja kehitetään kovaa vauhtia, vkonloppuna tulis 7kk täyteen, mä en kestä, kun aika kuluu niin nopeesti Palailen paremmalla aikaa, tervetuloa kovasti uusille
 
Hei nyt rouvat kamoon :eek:!

Varmaan käytte täällä kurkkimassa, pankaas välillä viestiäkin. Kaikki kun ollaan jo sujuvasti pudottu ainaki toistemme kärryiltä - jos ei välillä omiltakin :whistle: - ni kaikenlainen kuulumisten päivittäminen ois ihan tosi bueno!

Meillä tyllerö jo 1v 4kk ja meno yltyy. Mitään ihmeempiä kommelluksia ei ole ollu, syömään saa houkutella eikä edelleenkään juo kovin paljon, mut kyllä on kiva seurailla miten neito alkaa ottaa enemmän ja enemmän kontaktia ja oppii vedättämään ja hurmaan meitä poloisia vanhempia :love:

Lisää sitten ku joku todistaa etten haahuile täällä yksin kuin syksyinen lehti luistelukaukalossa :LOL:

Sahris
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
No totta kai täällä täytyy välillä käydä vakoilemassa mitä muille kuuluu. Ja kunnei kukaan kirjoita, niin emmääkään. :ninja:

Mä jotenkin aattelin, että teillä jo kouluun kohta mennään, tuntuu että siitä on ikuisuus kun teillekin se nyytti kotiutui :)
Miten niin ei juo kovin paljoa?? (ottaa sitten takaisin 18v ;) )
Maitoa vai vettä yrität juottaa?

Meillä ollaan siis 1v 1kk ja kävely sujuu hyvin ja pari sanaakin jo tulee. Kaikki on kai muuten hyvin, mutta tässä yks päivä olin jo kiikuttamassa ensiapuun kun ei tehny muuta ku ulvoi lattialla. Oli sitten maitopulloa vailla. Siis ihan tuttipullosta vielä VAATII maitoa monta desiä päivässä (nokkamuki lentää lattialle). Aamuisin klo 5 aikaan pari desiä, seiskalta vähän lisää, en tiedä paljonko päikyssä vetää, mutta kotona taas ja sitten iltavellit on saatava. Jotenkin odotin, että herra olis jo ruokailultaankin taaperovaiheessa, mutta ei vielä. Kärsivällisyyttä tiedän.

Ä74
 
Ä74, neiti ei juo juuri mitään. Yritetty on maito, kauramaito, vesi, piimä, jugurttijuoma, mehu (vedellä rutkasti laimennettu)... Tuttipullo, nokkamuki, pillimuki, muovimuki, juomalasi, pikkuinen lasi... Ei (n) Pari kulausta ruuan päälle jos hyvin käy. Syö kyllä ihan kivasti ja tietty ruokaan ujutan sit maitoo ja vettä. Kai tuo juo jos rupee janottamaan :oops:

Joyzy, minut yllätti miten paljon hiilihapolliset juomat, sius vissy, vaivas vauvan massua. Kipristely loppu heti kun siirryin veteen - siis en fyysisesti vaan aloin juoda sitä :D
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy
No hei vaan kaikille!

Jopas ne lapset kaikilla kasvaa :) Äiti74 teillä ollaan jo päikyssäkin? :)

Täälläkin pikkupoika jo 11 kk :) Kävelee ja vähän jo juokseekin ympäri asuntoa :) Juoda killittää vettä niin paljon kuin vaan saa, mutta äidin tekemä ruoka ei oikein maistu. Kaveri tykkää syödä purkkiruokia! Ja leipää ja kakkua ja pullaa jne.. :D Omaa kieltään pääasiassa puhuu, joskus toistaa jonkun sanan, mutta ei sitten vielä aktiivisesti mitään sanoja käytä. Keskittynyt ilmeisesti tuohon liikkumiseen. Mutta on hienoa nähdä, että jo ymmärtää puhetta ja hakee nallen, kun äiti kehottaa jne.. :love: On se aivan ihana, vaikka ihan aina ei nukuta.. Kerran yössä herää maitopullolle ja pari kertaa yössä saattaa huutaa tuttiaan, silmät kii odottaa palvelua, että joku tuo sen suuhun. Nyt viime aikoina on huutanut myös niin kauan, että pääsee äidin ja iskän väliin nukkumaan, kraah! Sitten pylly pystyssä nukkuu ja tunkee vielä sen pyllynsä yleensä isänsä naamaan :D

Kauheeta vääntöä on pukeminen ja vaipan vaihto, ihan saa voimalla ja viekkaudella yrittää kaikenlaisia kommervenkkejä, että sais vaatteet päälle ja kakkavaipan siten pois, ettei olis ihan joka paikka kakassa..

Meillä auttoi Cuplaton ilmavaivoihin, joista suurin osa tais tulla meillä siitä, että kaveri joi niin ahnaasti pullosta. Mam:n antikoliikkipullot oli sit ne, jotka auttoivat. Siis silloin pienenä..

On muuten paljon vaikeampaa kirjoitella tänne, kun pikkukaveri vaatii huomiota sen verran! Hirveä karjuminen, jos hän ei pääse koneelle tai puhelimelle.. Sit kun nukkuu päiväunia, niin mamma mielellään syö ja vaan on.. Iltaisin nukahtelen sohvalle ajoissa, tänään poikkeuksellisesti vielä koneella (iltatorkut jo sohvalla siis otettu) :D

Että semmoista täällä päin, toista muka yritellään, mutta ei ole samanlaista draivia saanut tämä yritys kuin tätä ensimmäistä tehdessä. ..
 
Hei! Mä en ole tällä puolella käyny aikoihin. Olen kyllä ajatellut teitä. Mulla riittää puuhaa tän 6vk vanhan ja sit ton 1,5v kanssa. Mulla imetys onnistui aluks jotenkin ja sit ei enää. Jos ois saanu rauhassa yrittää niin ois kyllä onnistunu pidempäänkin, mut tuo esikoinen piti stressitasot niin korkeella etten jaksanu. Eikä noi mun matalat rinnanpäät kivutta olleet nytkään mut eivät sentään haljenneet verille heti. Sain kokea miltä tuntuu kivuton rento pitkä imetyskerta ja se riittää mulle. Paljon helpompaa käytännön arki, kun en imetä. Nyt joku ehkä lahtaa mut, mutta tällä hetkellä mies hoitaa vauvaa yöt ja mä nukun esikoisen kanssa. Herään sen kanssa sit kukonlaulun aikaan ja hoidan aamutoimet ja teen koko perheelle aamupalaa. Miehen leivät jää odottaa jääkaappiin ja syö sit ku nousee. Esikoinen on pari päivää viikossa päiväkodissa ja yhden osapäivän mummollaan. Saan olla vauvan kans rauhassa. Lisää näitä ei enää tule ja otan kierukan. Toivottavasti sopii se mulle ja ei tule sivuvaikutuksia. Mulla muuten alkoi just menkat. Sori ku teksti on putkeen, mut kännykkä ja toisella kädellä nukkuva vauva

Helmi ja poitsut
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
Täällä kans silent refluksi vissiin vaivaa ja meno sen mukaista. Maitoallergiatesteihin odotetaan kutsua.
Päivät ja yöt todella itkuisia, äidillä sekä lapsella ja mulle tais puhjeta synnytyksen jälkeinen masennus.
Hullua. Olen aika positiivinen ja tekevä ihminen enkä oikein tajua itsekkään miks minusta tuntuu tältä. Olen ollut erittäin väsynyt ja mieltäni vaivaa, kun en saa vauvaa rauhoittumaan.
Kaikki kokeiltu kantoliinasta ruokavalioon, aivan kaikki, mutta toistaiseksi emme ole löytäneet mitään kunnollista apua. Kakka tulee noin kerran viikossa enää, tuli ennen joka päivä. Vatsa siis vaivaa ainakin. On edelleen täysimetyksellä, vaikka edelleen inhoan näiden rintojen kanssa pelailua. Enää ne ei sentään vuoda verta!
Tuntuu myöskin siltä, että näistä "kurjista" puolista ei saisi ääneen sanoa. Itsehän lasta halusimme niin paljon ja vaivalla hänet saatiin. Olen kyllä onnellinen lapsesta, mutta en hänen vaivoistaan. Miksi ihmeessä pienelle lapselle edes tulee moisia vaivoja että itkee koko ajan? Julmaa.
Yritän minäkin panostaa tähän kirjoitteluun, vaikka masentavaa settiä täältä saattaakin tulla.
Onneksi neuvola on tarjonnut paljon apua.

Pirtsi ja poika 10vko
 
Vauvan itkeminen kyllä on niin kamalaa, että itkee siinä äitikin, oli sit masentunut tai ei. Noin kahden kuukauden iässä se itkeminen tais olla pahimmillaan ja sitten se siitä väheni kuten vatsavaivatkin! Parempia vaiheita on siis tulossa!

Pirunpelto kyllä saa valitella! Ei tää aina herkkua ole, vaikka vauva on ihana ja rakkautta piisaa ja kaikkea!

Joyzy hyvä kun haet selitystä, mistä johtuu! Toivottavasti apu löytyy sinnekin!

Helmi loistava työnjako!

Täällä ei uutta, paitsi kaveri tykkää mun värikkäistä leggareista vissiin ja yrittää purra mua jaloista ja kikattaa samalla!!:LOL:
 
Pirtsi, masennus ei kuulosta kivalta mutta eiks tää palsta oo kaikille asioille? Aika tekopyhää ois jos kaikki vaan kehuskelis miten helppoo ja hienoo on o_O Heti perään toteen, et mei vauveli on helppo, mut voi kuule oon osani huudoista saanu! Mei teinineiti oli pienenä maitoallerginen, laktoosi-intolerantikko, sillä oli vaikka mitä fyysistä vaivaa ja kyllä se huusi :eek: Vuosia. Olin ihan poikki ja yh ja se huuto jatkui yötäpäivää. Tein omasta mielestä kaiken mahdollisen, mutta jos nyt olisin siinä tilanteessa, kokeilisin vielä vyöhyketerapian. Silloin en tienny siitä mitään mutta voi kun oisin, oon kuullu siitä paljon hyvää. Ja niinku muistat, pitkähkö oli meilläkin tie raskautumiseen, mutta kahden vyöhyketerapian - joissa kävin koska sain lahjakortin - jälkeen testi olikin yllättäen plussa. Ei kai ainakaan häviä mitään jos kokeilee :)

Meillä seuraava projekti ois opettaa pikkurinsessa nukahtamaan omaan sänkyyn, toimivia vinkkejä anyone... :whistle::sleep:(n)?
 
Kiitos rohkaisusta ladyt :love:
Vyöhyketerapiassa kävin minäkin ennen synnytystä ja seuraavana päivänä poika saapuikin! Käytin poikaa samalla terapeutilla nyt 3 kertaa, ei auta. Tilanne on kyllä parempi nyt, mitä se oli vaikkapa kuukausi sitten, mutta silti täällä itkeskellään yöt,päivät. Eniten ehkä ärsytti se, että soitin useasti neuvolan puhelimiin,kerroin neuvolalääkärille huoleni ja asiani eikä meitä otettu tosissaan missään vaiheessa.
Kaikki kuitattiin sanomalla "sellasia ne vauvat ovat, tai että se on koliikkia". Koliikki itku käsittääkseni ajoittuisi iltaan, meillä näin ei ole vaan itku alkaa aina kun herää. Aina! Ja saattaa itkeä koko hereilläoloajan,kunnes nukahtaa ~40min ajaksi.
Soitin jo päivystykseenkin 3 kertaa kun tuli jo ihan hätä että vauvalle tapahtuu jotain kun itki niin kovaa. Siellä vähän sama asenne, "no tuo se tänne jos luulet et on pakko".
Neuvolahoitajamme onneksi on topakka ja ihana, kuunteli meitä ja otti tosissaan. Neuvoi yksityiselle lääkärille ja saatiin perhetyöntekijä apuun. Itkin siellä neuvolassakin pahaa oloani ja pyysin sitä anteeksi.
Vauva itki niin kovasti, että selkä oli ihan märkä! Olin niin hädissäni ja itkin. Sitten itkin sitä, että olen ahdistunut ja vauva aistii sen -> ahdistuu lisää ja kierre valmis.
Kun ei käsistä häntä saata laskea hetkeksikään että ehtisi edes syömään. Tai laittamaan kengät jalkaan tms :(
Sitten pikkuhiljaa alkoi kadota ilo ajatuksista, tulevasta kesästä, tulevasta joulusta. Jotenkin kaikki meni ihan puuroksi ja tuntui kohtuuttomalta, että tässä sitä nyt ollaan ja olen kirjaimellisesti kotona 24/7 kun en huutavan vauvan kanssa lähde minnekkään. Katselin ikkunasta ohi ajavia autoja ja mietin onko heillä ollut kiva päivä, minnekköhän he ovat menossa..ja itkin. Vauva sylissä.
Huoh. Onneksi saan apua. Onneksi neuvolassa on tämä topakka nainen.

Sahris, miten teidän maitoallergia ilmeni? Meillä ei ole mitään iho-oireita. Itse olen kyllä laktoosille allerginen ja käytän laktoosittomia tuotteita. Kokeilin käyttää soijatuotteitakin, mutta en tiedä paheniko itkut sen takia, mutta valtava huuto syntyi seuraavina päivinä joten vaihdoin takas normi tuotteisiin.
Nyt en juo maitoa lainkaan vaikka mieli tekisi. Jos se edes vähän auttaisi toista. Pari juustopalaa päivässä, ei muuta. Ainiin ja margariini leivän päällä..
 
Pirtsi, vaikka nyt tuntuu vaikealta uskoa ni kyllä se helpottaa :love:
Meidän maitoallergia ilmeni niin, että vauva parkui jäykkänä kuin kakkosnelonen. Rauhottui nukkumaan vähäks aikaa kun maha oli tyhjä mut sit tulikin jo uus nälkä... Tuttava sanoi että ootko ajatellu maitoallergiaa, ja altistuksessa se todettiinkin. Ei mitään iho-oireita. Ei vauvat "oo vaan sellasia", kyllä niitten itkuun on syy ja se kun ei osaa auttaa on niiiiin turhauttavaa. Muista vaan aina ettei se johdu sinusta :love:
 
No se lastenlääkäri soitti tänään. Ei tehdä niitä maitotestejä kun se on kuulemma muutenkin niin hankala saada kiinni (?).
Voin jättää tai olla jättämättä maitotuotteet kuulemma. Tai voin kokeilla pari vrk antaa korviketta ja katsoa paheneeko tilanne.
Sanoin etten heru pumpulle ja pari vrk on tosi pitkä aika vaan pumpata täysimetyksellä!?
Jos ei helpota maagisen 3kk:n jälkeen niin soitellaan taas. Aha.
No, tarvitsen varmaan jonkun ravintoterapeutin mikä auttaisi maidottomien ruoka-aineiden valinnassa ja että turvaan oman kalsiumin saantini. Soijamaitoa siis kokeilin ja siitä viimeeksi tuli kamalat huudot vauvalle. Tai sattumaa.
Tässäkin on niin kahta koulukuntaa, osa sanoo että äidin syömiset vaikuttaa suoraan maitoon, kun taas lääketieteessä on tutkittu esim äidin juoman maidon proteiinien ensin menevän äidille,verenkiertoon,soluihin jne ja "vain" tuhannesosia menisi rintamaitoon saakka. Eihän siinä olisi mitään järkeä? Sittenhän kaikki lääkkeet yms olisi vapaasti käytettävissä jos rintamaitoon ei päädy kuin osia?!
Äh. En tiedä. Ottaa päähän. Kävin kaiken kukkuraksi katsomassa tuota tammikuisten pinoa ja siellä joku kirjoitti, että vauva nukahtaa klo 21 ja herää syömään n.5 aikaan.
Oikeesti?!
Onko tuo legendaa vai onko tuollaisia vauvoja muka. Ihan oikeastikko (n) ?
Meilläpä meni viimeyö 90min välein heräillessä ja tänään saatiin rota-rokoite, joten jos kiristettäs tahtia ja herättäiski ens yönä 60min välein! :devil:
 
Kokemuksen syvällä rintaäänellä minä julistan kaikki tollaset "mikään ei mee mihinkään"-tutkimukset sanonko minne... :confused: Jos äidin ruokavalio ei vaikuta rintamaitoon, niin miksi siitä niin höyrytään? Miks ryyppääminen ei oo sallittua imettävälle? No joo en tajua molekyyleistä mitään mut kokemuksella Pirtsi, äidin ruuat/juomat vaikuttaa. Minulla ainakin. Tai ehkä minulla on vaan läpäisevät tissit :ROFLMAO:? Hiilihapolliset juomat sai alkuun tän nuorimmaisenkin hepuliin.
Laktoosi-intoleranssista poiketen maitoallergia johtuu maitoproteiinista, eli myös juustot ja kaikki laktoosittomat tuotteet pois. Kaurajugurtit on hyviä. Mei vanhempi neiti ei kestäny soijaakaan ja apteekin (reseptillä) maidolla mentiin. Ite voit napata kalsiumtabuja, mut jos sinun lääkärit on tollasia, ni vaihtoehdoks melkein jää kokeilla mikä auttaa. En nyt suorilta sano mitä noin pieni voi ottaa korvikkeeksi, mut kaikki nanin ja tuttelit on lehmänmaitoa, jossa siis on ne allergisoivat proteiinit. Imetät tai et, saa lapsi luomua tai geenimanipuloimatonta tai mitä tahansa, tärkeintä on sujuva yhteiselo ja kaikki ideologiat roskiin. Näin minä oon ajatellu. Ton kävelevän otuksenkin (kuopus) nukutan syliin vaikka se onkin myrkkyä monille jotka varoo sitä ettei lapsi vaan totu liikaan läheisyyteen :ROFLMAO: Voimia arkeen, oot tosi fiksu kun oot hakenu apua! Esimerkillinen äiti :love:
 
Sen verran huutelen tässä, että ainakin täällä on Prismassa myytävänä sitä Nutrilon korviketta, josta lehmänmaitoproteiini on pilkottu. Olisko se nimeltän Pepti1 noin pienelle.

Minun 3,5-vuotiaalla on ja oli lehmänmaitoallergia ja kaikki mitä minä söin meni maidosta läpi että humahti. Vauva oksenteli ja kakka oli myrkynvihreää. Meidän "maitoallergiatesti" oli yksinkertaisesti niin että lastentautien pkl annettiin tavallista korviketta ja katsottiin mitä tapahtuu. 1/2 desilitrassa kun oltiin menossa (aloitetaan 1ml), tyttö oksensi kaaressa kaiken ulos. Tämä on ihan oikea testi suolisto-oireisille maitoallergikoille.
 
Uuuu, täällähän on vilkastunut. Mielenkiintoista. Mutta harmilliselta kyllä kuulostaa Pirtsillä :(

Meillä oli vauvan alkutaival kanssa tukkoinen. Eli kirjaimellisesti, sieltä ei kakkaa sitten tullut pihalle oikein millään. Sitten kun se ongelma saatiin korjattua (korjautui itsekseen kun suolisto kehittyi?), voitiin keskittyä normaaleihin itkukohtauksiin. Ja ei, ei se korjaantunut koviin helpolla. Mallasuute apteekista tais olla yks mikä auttoi siihen ummetukseen, mutta sekin hetkellisesti. Googlettelin kovasti silloin, en tarkkaan muista mitä muita apukeinoja oli käytössä (aika kultaa muistot). Jossakin se hoitovihkokin kyllä on tallessa. Eli se ummetuskin, jos sellaista on, kannattaa yrittää hoitaa kuntoon.

Esikolla ongelma olikin se, että multa ei tullut maitoa ja hän jäi nälkäiseksi vaikka oli tissillä koko ajan. Ja itki sitten sitä.

Mutta kyllä se on kamalaa, kun ei tiedä mikä vauvaa vaivaa ja miten voisi helpottaa hänen oloaan. Tässä jo yksi kerta olin pukemassa, että vien ensiapuun, kun kouristeli mukamas lattialla. Tajusin (esikko opetti) kuitenkin koittaa sitä maitopulloa ensin, ja kas kummaa, herralla oli sitten vaan maitopullon kaipuu.

Allergioista en tiedä mitään (mitä nyt itsellä oli ennen murkkuikää), itse aina toivon, että ei ainakaan allergiaa olisi, ne kun tuppaavat sitten aiheuttamaan pidemmäksi aikaa vaivaa.

Esikon syntymän jälkeen taisin itsekin sairastaa masennusta, lievää kylläkin. Mutta siitä selvisin (mummoni ei selvinnyt :-( ). Olkaa itsellenne armollisia.

Ja jos imettäminen tuntuu hankalalta, niin en minä ainakaan ole tuomisemassa korvikkeen käyttöstä. (Ei kannata imetyksen tuki ry facebookkia lukea kylläkään, siellä lynkataan kaikki korviketta salaa ajattelevatkin). Pääasia, että elo luonnistuu ja kerranhan tässä vaan elellään.

Mulla kun menkat alkoi, kun vauveli 9kk (kun vähensin yösyöttöjä niin tietty imetysväli piteni ja pam), niin vauvelin maha meni ihan kuralle ja siihen paikkaan lopetin imetyksen ja siirryin korvikkeeseen kokonaan. Että kyllä ne äidistä välittyvät sekä hormoonit, että kaikki mitä suuhunsa laittaa vaikuttavat. Toki esim. alkoholi välittyy kovinkovin vähänlaisesti, ja tässä onkin hieman "valehdeltu", koska päällimmäinen ajatus on, että "älkää ryypätkö koska voitte pudottaa vauvan kun sitä hoidatte tai nukahtaa sen päälle tms." Ja jotkut aineethan on usein kielletty vain siksi, koska ei ole mitään tutkimustuloksia, jotka vakuuttaisivat niiden olevan harmittomia

Helmi, itse otin yhdistelmäkierukan tammikuun? lopussa. Olen siitä asti vuotanut, eikä ole mitään pelkkää tiputtelua. Aattelin, että annan 4 kk aikaa sen muuttua tiputteluksi tai loppua kokonaan, sitten meen lääkäriin sen poistattamaan.

Kyllä meillä poitsu on päikyssä ollut jo alle vuoden iästä. Ei olisi opiskelu mahdollista muuten. Ihan hyvin hän on sinne sopeutunut, on sellainen pieni, kahden ryhmän yksikkö. Meillä nyt yritetään niitä sanoja alkaa muodostamaan. Kävely kun on nyt ollut ykkössijalla. Syö itse jo lusikalla. Nukkuu ihan hyvin n. 19:30 - 05 ja siitä vielä maitopullon jälkeen usein vielä n. tunnin. Mutta meillä onkin vaan ne yhdet unet päivällä päikyssä.

Hmm... ei mulla kyllä mitään ihmeempää asiaa ollut...

Ä74 ja poitsu 1v 2kk
 
Nii ja Pirtsi vielä se, että ei heru pumpulle. En minäkään aluksi herunut. Vasta monien viikkojen jälkeen (tarkka aika löytyis sieltä hoitovihosta). Se oli kyllä ihan riemuvoitto. Mutta pumppaaminen kuitenkin jäi, koska ei mulla ollut mitään menoja joten voisin imettää koko ajan normisti. Ja ilman rintakumia ja ilman kipua imettäminen sujui vasta vauvan ollessa 5kk.
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Hyvää pääsiäistä kanaset :love:

Kaikilla tuntuu kivasti kiirettä pitävän kun palsta kumisee tyhjyyttään... mut sitähän tää elo on , puuroo ja kurahousuu ja lattialuutuu jnejne.

Meillä toivutaan flunssasta ja ootellaan päästäis taas pihalle hoipertelemaan.

Mitäs kaikkea teidän lapsukaiset on viime aikoina oppinu? Ei vertailun vuoksi vaan hauska seurata miten ne on kaikki niin erilaisia :) Meillä ikää jonkun verran vajaa puolitoista vuotta ja neiti auttelee kotitöissä ja puuhastelee vaikka mitä. Puhe vain puuttuu lähes kokonaan, mikä välillä aiheuttaa pieniä kommunikaatio-ongelmia (n)

Laitelkaahan kuulumisia :)
 
Toi 1v7kk oppii uusia sanoja mutta ei välttämättä käytä niitä oikeissa paikoissa. Viimeisin uusi sana on potta ja se äännetään jotenkin pupu-mopo välimaastosta. Potalle ei oikeen osaa pyytää ja kesällä aattelin aloittaa aktiiviset harjoitukset. En ole laskenut mutta jonku 20 sanaa ehkä osaa sanoa.

Potkupyörää ollaan testailtu. Pojan mielestä se on mopo. (Mopot on kova juttu) Sillä eteneminen vaatisi vähän pitempää pinnaa. Jatketaan siis harjoittelua. Palikoita laittaa rei'istä laatikkoon ja jos ei heti mene niin koittaa sit väkisin ja voimalla. Etenemistapoja on juoksun lisäksi kyykyssä kävely, karhukävely, sivuttain kävely, takaperin kävely, pepulla hilaaminen. Tuntuu ettei tunne normaalia kävelyä, koska juokseminen kivempaa

Ei mielestäni kehity mitenkään nopeasti tai hitaasti.

Vauva sai 4päivää sitten 2kk rotarokotteen ja on nukkunut 90% ajasta sen jälkeen. Vauva on ollut siis helppo.
 
Täällä mennään samalla kaavalla edelleen. Heräämistä, huutamista ja heräämistä.
En osaa enää sanoa, vaikeutuuko unet kehityksen, ruoan vai millon minkäkin takia. Tuntuu, että koko ajan on jokin meriselitys, miksi vauva ei nuku. Tankkaillaan siis 2h:n välein yöllä, välillä useamminkin tai sitten muuten vaan vatsa on kipeä (?) ja ähisee sängyssä levottomasti ja alkaa itkeskellä.
Ilman ulkopuolisten apua oltas varmaan jo eropaperit laitettu vetämään. Tiedän, todella typerää, mutta tässä väsymyksessä, nälässä ja täysin hukassa muutenkin niin ei meinaa saada mistään kiinni.
Yhteistä aikaa ei ole, emme saa nukkua vierekkäin, läheisyys on jäänyt kun molemmat ovat niin poikki.
Sitten potee vielä huonoa omaatuntoa, että me haaveiltiin tästä vauvasta niin kauan. Nähtiin vaivaa tähän niin paljon ja nyt me ollaan naama norsunvi**lla ja eron partaalla molemmat. Eihän me tätä haluttu tietenkään, vaan se meidän yhteinen lapsi, aarre.
Ei vaan voinut millään arvata, että sen aarteen hankkiminen onkin äärettömän haastavaa. Kaikki on meille sanonut, lääkärit, neuvola sun muut, että on todella haastava tilanne, mutta koittakaa jaksaa.
Pakkohan se on, vaikka välillä vituttaa niin, että korvissa soi.

Vauva on kuitenkin terve. Siis emme vieläkään tiedä miksi hän itkee niin paljon ja kipruilee, mutta osaa tarttua jo esineisiin, vie niitä suuhun.
Seuraa kovasti ympäristöään ja kääntyy äänen suuntaan. Hymyilee niin, että hymy kulkee korvasta korvaan, aivan uskomattoman kaunis hymy. Niin, ja on aloittanut jokeltamisen ja gnnn- äänteet :love:

Vaikka poika on vasta 3kk, lainasin keittokirjan vauvoille ja päätin aloittaa kiinteiden opettelun. Ei tämä tilanne ainakaan huonommaksi voi enää mennä, joten bataatti kehiin ja maistelu alkakoon. Jos vauva onkin vaan niin supernälkäinen 24/7. Syö nimittäin todella paljon ja painaa kohta lähemmäs 8kg!!

Kyllä tää tästä. Joskus.

-Pirtsi & poika 3kk
 
Pirtsi: Ei tässä voi kun voivotella teidän tilannetta ja toivoa, että se helpottaisi. Tuo kiinteiden aloitus on mielestäni hyvä idea. Suomessahan on menossa pitkä tutkimus, josta on jo tullut tuloksiakin ja se puoltaa sitä että vauvan suolisto/elimistö on vastaanottavaisimillaan 3-7kk iässä ja silloin pitäisi periaatteessa se altistaa kaikille ruoka-aineille. Minä aloitin esikoisella 2.5kk vellit ja 3,5kk kiinteät. Meillä ei silloin vellit auttaneet pidentämään syöntivälejä mutta kiinteät sitten auttoivat.

Täällä on poitsu toipunut normaaliksi rotarokotenukkumisen jälkeen. Välillä vähän tuntuu siltä, että hän jää aika lailla paitsioon silloin kun on esikoinen ja hän yhtä aikaa hoidettavana.
 
Halloooota! Minne kaikki mutsit olette hävinneet?
Laittakaa nyt joku, mitä teille kuuluu ja mitä puuhailette :)
Täällä maitoallergiakokeilu menossa. Ja viljat jätetty pois. Näyttää siltä, että elämä paranee. Pikkuhiljaa.
Poika on jo iso mötikkä, yrittää kovasti kääntyä mahalleen ja yölläkin on todella levoton. Kädet viuhtoo ja jalat potkii peittoa pois sen minkä ehtii. Googletinkin noista "4kk yöhulinoista", että ilmeisen yleistä on siis.
Öisin heräillään vielä 4 - 7 kertaa, riippuu monesta asiasta.
Kiinteitä alettiin maistelemaan jo, bataatilla starttasin ja iltaisin keitän maissipuuroa veteen. Survoin valmiiksi jo parsakaalia ja porkkanaa pakkaseen, on niitäkin sitten tulossa jossain välissä.
Bataatti ainakin teki kauppansa oikein mainosti (y)

Pirtsi & poju 4kk
 
Ihanaa kuulla, että paremmin sujuu Pirtsi! On se vaan niin kamalaa oman vauvan itkeminen!

Helmi, oon kans miettinyt, että jos se toinen onnistuisi niin miten sitä saisi huomiota molemmille! Täällä jo meinaa olla ongelmia teinixin ja 1-vuotiaan huomiomisessa. :sneaky:Juuri eilen illalla teinix otti nokkiinsa, kun en kerennyt opetella jotain uutta lettiä hänen hiuksiinsa! Olinhan juuri lämmittänyt maitopullon pikkukaverille ja syöttämässä sitä uneen.. (y) Paras hetki siis kysyä! Teinixin tilannetaju on nolla! :LOL:

Mutta vauvasta on tosiaan tullut taapero! Yli 1-vuotta jo! Ja nyt sitten mennään vauhdilla etiäpäin ja aina eri suuntaan kuin äiti! Parasta ikinä on juosta karkuun ja kohti parkkipaikkaa tai autotietä.. Oon miettinyt sellaisia valjaita.. Oisko se kaameaa vai vaan tervettä suojeluvaistoa!? :sleep:

Palikoita on jo osannut laittaa jonkun kerran oikeaan kohtaan! Ihme! Pikkuautoilla ajaa oikeanlaisesti ja moponsa päälle on kerran mennyt seisomaan ja huusi sitten sen päällä niin kauan, että tultiin nostamaan pois! Hiekkalaatikolla on harjoiteltu ja keinuminen lujaa on mahtavaa! Sohvalle osaa kiivetä välillä, mutta ei minkäänlaista tajua siitä, että sieltä voi tippua / päälleen ei voi mennä alas.. Portaita menee sujuvasti ylöspäin, mutta alaspäin ei mitään hajua (vrt. sohva) :LOL:

Yöllä nössöt vanhemmat antaa aina vaan sen yhden pullon maitoa, kun eivät raski vierottaa kaveria siitä.. sitten joudutaan heräämään joka yö vähintään kerran syöttämään ja pari kertaa tuttia laittamaan. Herra maailmannapa ei viitsi avata silmiään ja edes yrittää etsiä tuttiaan :love: Ihana krooninen väsymys rupee tuntumaan!

Ja niin nyt on taaas se vaihe, että vain äiti kelpaa! Mukava, kun tulossa yön yli reissukin, onne avaan iskälle.. ;)

Ai niin ja aivan parasta, että saa antaa samaa ruokaa kuin itekin syö! Se meneekin jopa kaverille, kun ne aiemmat mössöt ei oikein maistuneet.. Silloin kaverille maistui vaan purkkiruoka! :) Mutta meidän pieni ei suostu syömään kurkkua eikä porkkanaa tai muuta tuollaista terveellistä ja 17 kertaa maistelu-sääntö ei näytä auttavan. Mutta annappa keksiä, pullaa, jädeä jne, niin kyllä menee ja mitään ei tipu lattialle..

Tässä kun lukee näitä, niin pitäs varmaan tallentaa johonkin itelle talteen, kun ei tule pidettyä päiväkirjaa ja kaikki unohtuu.. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
Oops, onpas jääny kirjoittelu :whistle: Ä-lomalla opiskelu on pitänyt kiireisenä, mut nyt loppuajan ennen työhön paluuta vedän lonkkaa- tai miten se nyt neljän ipanan kanssa onnistuukaan :rolleyes:

Itkevä/huutava vauva on kyllä ihan hirveää, ja se vie voimat, kun kuiteskin sitä miettii, että jospa tää onkin jotain muuta kuin vatsavaivaa. Meillä toiseksi nuorin huusi niin paljon, että pakko oli kerran päivystykseen mennä kun huusi selkä kaarella tuntikausia. Todella ystävällinen oli kyllä vastaanotto, vaikka olin pelännyt, että saan vaan osakseni halveksivaa tuhahtelua etten jaksa lapsiani hoitaa. Huudot meni kypysymättömän suoliston piikkiin, ja pikku hiljaa ne sitten onneksi väheni. Selkä ja hartiat oli kyllä kovilla, kun iltaisin ja öisin sai kannella huutavaa vauvaa -ja miten pahalat se itku tuntui, kun ei muuten voinut auttaa kuin kannella ja hyssytellä, niin paljon mielummin olis itse ne kivut kestänyt, jos se vain olis ollut mahdollista. Voimia vaan kovasti, se on oikeesti rankka vaihe.

Meilläkin neitonen vietti 1v. synttärit, ihan kunnon juhlat pidettiin ja kivaa oli. Juosten mennään nyt paikasta toiseen, ja ihan koko ajan on typy liikkeessä ja menossa johonkin, ei paljoa istuksi paikoillaan ellei satu saamaan kätösiinsä mun luuria tai tablettia :LOL: Ja kiipeily tosiaan nyt kuuminta hottia. Sohvalle heilahtaa hetkessä, ellei ole kasattu sohvan selkänojatyynyjä eteen, ne on onneksi niin painavat, ettei vielä jaksa niitä siirtää. Joskus osaa tulla sängystä itsekseen nätisti alas (mä siis otin runkopatjasängystä ne jalat pois aikoja sitten, niin ei ole iso pudotus), joskus tulee nekulleen eli sängyn ympärillä on sellainen iso ja paksu matto pahinta kolausta vaimentamassa. Ei-sana kajahtaa napakasti, vastauksena kaikkeen. Ja isommilta on myös oppinut tappelun jalon taidon, jos suuttuu, niin antaa kyllä poskelle kunnon litsarit (juu, kielletään koko ajan, ilman havaittavaa tulosta:rolleyes:) Kaikkinensa ihana, enimmäkseen iloinen, energinen typy, joskin aika temperamenttinen luonne, joka tietää mitä tahtoo ja osaa sitä vaatia :LOL:

Juu, ei meilläkään uppoa tomaatit tai kurkut, mut omenaa onneksi syö ja muita hedelmiä. Perunaruuat on yök, mut pasta ja riisi uppoaa, ja nyt ehdoton herkku on sama makaronilaatikko mitä muutkin syö. Jäätelöstä ei tykkää, se on liian kylmää, mut suklaa uppoaisi oikein hyvin, vaan inha äiti ei sitä anna kuin maistaa. Ja yösyöntiä meillä edelleen harrastetaan, seuraava tavoite on sen lopettaminen, kunhan saan tarpeeksi voimia (a kun sais nukuttua nää vanhat univelat ennen uusia pois)
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti seiskanelonen
Heeeelp! Missä vaiheessa tuttipullomaidot ja vellit pitäs unohtaa? Onko 1v 3kk liian vanha niitä litkimään pitkin päivää? Hoitopäivän jälkeen menee yli pari desiä maitoa ja pari desiä velliä. Päivisinkin jos kotona, juo vielä ison pullon maitoo. Vaikka syö normisafkaakin, jättää aina tilaa maidoille. Aamut alkaa n. 5:30 isolla maitopullolla. En vaan mitenkään jaksa alkaa vääntää aamupalaa vielä silloin. Meneekö maitoa liikaa??

Kiva kuulla muittenkin kuulumisia. Meilläkin mennään kovaa, pelaa jo sählyä isoveikan kanssa (ja kaikkee muuta samaa kuin isoveli) ja sanoja opitaan nyt liki joka päivä. On ihan äidin oma sydänkäpy (ja tosiaan vain äidin, muut ei kelpaa meilläkään). Mutta kyllä hän helposti tyytymättömyytensäkin antaa kuulua.

Oma kevätstressi alkaa helpottaan, kun opiskelut vähenee ens kuussa. Vuodessa oon opiskellut melkein 3 vuoden opinnot ja välissä pukannut vauvankin maailmaan, never again.
 
  • Tykkää
Reactions: Ollakovai...?

Yhteistyössä