40 + so what, wol 14 (2019)

Lähtökohtainen oletus lienee tässäkin yleisohjeessa se, että kyseessä on naisen omilla munasoluilla alkunsa saanut raskaus.
Kiitos! Eli, jos tarjotaan, niin otan. Jos en saa, niin jätän ottamatta. Huomasin tuon, että jostain syystä se ei minulla viimeksi toiminut, kun sitä yritin tehdä. Oli tosi hyvä jutella asiasta, niin muistin, miten se meni ja sain ajateltua asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: Adelieamanda
@Rusakkonen muistan sinut oikein hyvin! Ihanaa että odotat nyt sisarusta enkelillenne! Voi olla tosiaan että NIPTiä ei automaattisesti tarjota jos munasolu on suht nuorelta luovuttajalta, toki sitten jatkotoimenpiteenä jos seuloissa jää kiinni. Ymmärrän oikein hyvin sen, että toivot ylimääräisiä ultria. Voi olla että sinulle tarjotaan, mutta jos ei niin sitten voi käydä jonkun kerran yksityisellä mielenrauhan vuoksi. Suunniteltu sektio pari viikkoa ennen laskettua aikaa kuulostaa hyvältä.

Samoin lämpimät onnittelut @Samppa40 , @nasu08 ja @Adelieamanda ! Mahtavaa että täällä on nyt näin monta odottajaa.

Sain itse kuopukseni helmi-maaliskuun taitteessa, siitä reilu kuukausi eteenpäin täytin 47. Hän syntyi suunnitellulla sektiolla rv 37+5, syynä kahden aiemman sektion jättämä epäilty kohdun seinämän heikkous, jonka vuoksi raskautta ei uskallettu jatkaa lähelle laskettua aikaa eikä haluttu supistuksia tulevan. Alunperin sektio piti olla rv 38+1, mutta aikaistettiin muutamalla päivällä erään mulle tulleen akuutin terveysongelman vuoksi. Sain kahtena päivänä kortisonipistoksen vauvan keuhkoja kypsyttämään. Hänellä ei tullut mitään sopeutumishäiriötä sektioajankohdan takia, hengitys kulki oikein hyvin ja terhakkaasti itki. Mitään ongelmia ei tullut myöhemminkään sairaalassa ollessamme.
 
Onko täällä ketään Bemfolaa ja ovitrellea käyttäneitä? Missä ajassa on tärpännyt?
Mulla on kokeiltu neljä kiertoa, yksi kemiallinen ja mietin kannattaako jatkaa
Mulla kokeiltiin monenlaista ja myös Ivf omilla soluilla. Ongelmia ei ollut raskautumisessa, mutta tuli aina kkm. Eli ilmeisesti solut jo niin huonolaatuisia, että raskaus ei voinut onnistua. Vaikka saalis oli ivf:ssä hyvä, niin laatu oli heikkoa. Nyt siis luovutetut munasolut käytössä ja ensimmäisestä tärppäsi.
Mitä tulee noihin seulouhin ja ultriin, niin onnekkaita on ne jotka eivät ole Tampereen seudulta. Täällä ei tule lisäultria tai NiPT -seuloja millään puheilla, vaikka olisi kuinka monta kkm taustalla. Ikävä kyllä. Neuvolassa ei edes mainittu minulle NiPT-testistä, ehäkä koska nuori luovuttaja. Mutta sama tilanne oli taannoin, kun olin kolme kertaa omilla soluilla raskaana. Että omaa rahapussiA pitää avata, jos ultraan haluaa ennen vkoa 12. Täältä palstalta kun lukee ihania kokemuksia, että jopa neuvolan tädit ovat ultranneet ekalla käynnillä tms.
 
Sitä pelkään myös että munat on jo liian huonolaatuisia, ikää on liikaa ja perussairauksia myös ☹
 
Mulla kokeiltiin monenlaista ja myös Ivf omilla soluilla. Ongelmia ei ollut raskautumisessa, mutta tuli aina kkm. Eli ilmeisesti solut jo niin huonolaatuisia, että raskaus ei voinut onnistua. Vaikka saalis oli ivf:ssä hyvä, niin laatu oli heikkoa. Nyt siis luovutetut munasolut käytössä ja ensimmäisestä tärppäsi.
Mitä tulee noihin seulouhin ja ultriin, niin onnekkaita on ne jotka eivät ole Tampereen seudulta. Täällä ei tule lisäultria tai NiPT -seuloja millään puheilla, vaikka olisi kuinka monta kkm taustalla. Ikävä kyllä. Neuvolassa ei edes mainittu minulle NiPT-testistä, ehäkä koska nuori luovuttaja. Mutta sama tilanne oli taannoin, kun olin kolme kertaa omilla soluilla raskaana. Että omaa rahapussiA pitää avata, jos ultraan haluaa ennen vkoa 12. Täältä palstalta kun lukee ihania kokemuksia, että jopa neuvolan tädit ovat ultranneet ekalla käynnillä tms.
Eipä taida tilanne olla yhtään sen parempi pk-seudullakaan julkisilla varoilla tarjottavien ultrien ja niptin suhteen. Ultraavista neuvolantädeistä puhumattakaan.
 
vierailija
Ohoh, onko Itä-Suomi kerrankin jossain terveysasiassa muita parempi? Ivf-alkuinen raskaus meillä, joten päästiin neuvolaan varhaisultraan. Seulatulos oli lähellä riskirajaa, mistä huolestuin, ja siksi meille tarjottiin mahdollisuutta mennä niptiin. Emme sitten kuitenkaan halunneet mennä. Seulatuloksen takia määrättin kuitenkin ylimääräinen ultra sikiön kasvun seurantaan.
 
Tuossa tilanteessa varmaan olisi tarjottu samaa mahdollisuutta HUS:issakin (juuri yksi kaverini sai niptin julkisella, kun nt:ssä oli lievästi kohonnut niskaturvotus).
 
vierailija
Jos nyt ehtisi kirjoittamaan enemmän. Onko meillä muuten enää mitään listausta? Vai mennäänkö ilman?

Varasin tänään varhaisultran, laitoin aika pitkälle, vasta kolmen viikon päähän. Yritin myös varata neuvolaa, mutta en vielä päässyt läpi.

Milloin teillä on lasketut ajat? Minulla on 21.2. Toki ajatuksena on, että vauva syntyy paria viikkoa ennen - heti, kun on mahdollista - keisarinleikkauksella. Nyt tällä kertaa tämä on ihan selvää, jos tuonne asti päästään.

Minulle ei ole neuvolajärjestelmä tuttu. Mitähän on odotettavissa? Saanko vanhempana synnyttäjänä NIPT:in? Entä mahtavatko järjestää mitään ekstraultraääniä tms., kun olen riskiryhmässä varmastikin esikoisen kohtuun kuoleman vuoksi.

Rusakkonen 5+5
Olen kyllä niin onnellinen sinun/teidän puolesta tuosta plussasta. Monesti olen miettinyt sinua ja sitä, miten edellisessä raskaudessa kävi. Olette kyllä onnen ansainneet! Mirumarumoru täällä siis, en taida olla kirjautuneena.
 
  • Rakkaus
Reactions: Rusakkonen
Kävin neuvolassa, ja oli hyvä käynti. Nyt on varattuna eka ultra ja saan myös sen NIPT:in. Lisäksi seuraavalla neuvolakerralla saan sokerinmittauslaitteet ja opetetaan mittaamaan. Mittaan sitten läpi raskauden. Voi olla hyvä juttu, koska en ole sokerirasitustesteissä tai muissa sokerinmittauksissa “narahtanut”, mutta kun viimeksi kuitenkin epäiltiin hyppiviä sokeriarvoja. Niin nyt sitten nähdään, hyppivätkö arvot edes takaisin vaiko eivät.

Rusakkonen 9+2
 
FreeStyle Libre Sensori tuossa helppo ratkaisu sokereiden seuraamiseen. Tarvitset vain puhelimeen ladattavan sovelluksen ja saat arvon napattua vaikka puolen tunnin välein, jos niikseen. Ei vaadi pistämistä lainkaan ja on luotettava (itse kävin sokerirasituksessa ja tuo oli kädessä. Arvot oli molemmissa samat).
 
  • Vau!
Reactions: Rusakkonen
Hei, kirjoittelin täällä viimeksi joskus toukokuussa. Täällä siis 44 v. luovutetuilla munasoluilla raskautunut. Ensimmäinen raskaus kyseessä ja nyt viikkoja 19+2. LA on 22.12., eikä synnytyksestä ole vielä ollut puhetta, mutta uskoisin että suunnitellulla sektiolla minäkin menen. Raskaus on ollut nimensä veroinen, eli raskas! Oli alussa hematooma, joka aiheutti vuotoja monta viikkoa, raskauspahoinvointi oli voimakasta, ruokahalu oli täysin kateissa ja nyt vähitellen alkanut vasta löytyä. Sitten pienempiä, mutta sitäkin ärsyttävämpiä oireita, kuten syljen ylituotantoa ja todella paha maku suussa (ja tämänkin takia mikään ei maistunut, kun paha maku suussa muutti kaikkien ruokien maut). Nyt nämä kaikki ovat ohi, mutta tilalle on tulleet ajoittaiset sydämentykytykset ja liitoskivut, jotka välillä tosi voimakkaita, mutta onneksi toistaiseksi lyhytkestoisia. Eli vaivasta toiseen on menty ja paljon muitakin pienempiä vaivoja on ollut, että ei niitä edes muista kaikkia 😄 Myös kilpirauhasen vajaatoiminta aiheutti mulle tosi paljon ongelmia ja olin välillä niin heikossa kunnossa, etten päässyt sängystä ylös. Etenkin ensimmäiset kolme kuukautta oli taistelua, että selvisi päivästä toiseen.

Monta kertaa oon ajatellut, että jos vielä vauvan tästä syliin saan, niin se on suuri ihme! Muutama viikko sitten aloin tuntea vauvan liikkeitä ja nyt ne on muuttuneet selkeämmiksi. Eilen näin eka kerran pientä liikettä vatsan päältä. Tämä on viime aikoina tuonut positiivista mieltä vaikeuksien keskelle 😊 NT-ultrassa kaikki näytti hyvältä, niin NIPT:ssä en ole käynyt. Kohtapuoliin on rakenneultra, eli katsotaan, mitä se näyttää... Pikkuisen se jännittää kyllä!

Mutta onnittelut minunkin puolesta muille odottaville ja tsemppiä yrittäville!
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Onko täällä muita jotka joskus tehnyt koti hedelmällisyys testin? Ikää itselläni 40v ja pian 2,5v luomuna yritetty iltatähteä. Tänään tein hedelmällisyystestin kp3 ja sain selvän positiivisen tuloksen eli hedelmällisyys heikentynyt 💔 Toisen testin olen tekemässä kp10 ja sen jälkeen ajattelin olla yhteydessä meidän neuvolaan ja toivon pääseväni gynelle ja labra kokeisiin.Kuukautiskierto vielä säännöllinen 24-28-päivää.Viimeksi joulukuussa ultrattu ja munasarjat silloin normaalit eli silloin ei ollut vielä merkkejä surkastumisesta.
 
vierailija
Fazeriina82, ok. Itse kun kävin gynellä, niin pyysin katsomaan munarakkuloiden määrää, koska ikää jo yli 40v. Selvisi, että niitä on vielä paljon jäljellä ja gynen mielestä hyvä tilanne ikään nähden. Tosin laadusta ei voi sanoa mitään.
 
vierailija
Fazeriina82, menin yksityiselle gynelle keskenmenon (keskeytynyt) vuoksi. Siinä samalla halusin selvittää omaa ”tilannetta”, kun muutenkin ultrattiin keskenmenon takia.
Mulla ei ole raskautumisessa ongelmaa vaan jatkuvissa keskenmenoissa. Niitä on jo useampi takana.
 
Yhteistyössä